Uusi hallitus luo puitteet, jotta etuisuuksien jaon ja paidan pesemisen sijasta ihan oikeisiin töihin.
Perheviljelmälle määritetään kokoraja ja sen ylimenevälle osalle tuet minimaaliset.
Tissinkoittajan iso ventti, peura tai nassikka vaihtuu traktoriin jolla työt pystyy tekemään, vaikkei ihan viimeistä huutoa olisikaan, tehokkuuden ja yrittäjyyden nimissä.
Eiks noi ole ihan hyviä ajatuksia,työstä pitäs olla jotain konkreettistakin tulosta,ja nää jotka ovat investointituella saaneet tilansa EU-normien mukaiseksi vois lopettaa tuet kun on kokoluokka saatu jo sinne riittävään suuruuteen.
MTK/kepu junttasi EU:n AB-alueelle määräämät investointituet pois, siis tuet piyttää lopettaa C-alueelta. Hyvä ehdotus. Verosysteemi nykyisellään suosii virmoja,sanotaan että veottaja vie osan mutta konekauppias kaiken mutta unohdetan että antaahan se sen koneen isännälle elvisteltelyn aiheeksi .
Vanhanajan pinta-ala ja omaisuusverotuksen kautta yrittäjää palkittiin siitä miten sai homman tuottamaan mahdollisimman halvalla kalustolla ja siitä kuinka sai pellonsa/karjansa tuottamaan suhteessa siihen peltoalaan, nykyäänhän tulo tulee siitä hehtaarien määrästä riippumatta siitä mitä sen tuotto on.
Mutta tuntuu tuo nykyhallituksen pohja suosivan sitä perusturvaa ja toisaalta rahamaailman intressejä, noi tuon m i:nkin monta kertaa esille tuomat etelänkin investointituethan valuvat loppupelissä kaupalle, mitä niistä maajussi hyötyy vaikka sais sen tappiota tuottavan navetan/sikalan ilmaiseksi kun siinä saa tehdä sen työn jollain sivuansioitten tai metsärahojen avulla
Ainahan sitä tehdään etelään maksetuista tuista pahoja, pitää poistaa. [/quote]