Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Paalin homehtumiseen lääkkeet  (Luettu 14652 kertaa)

Petri

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5344
Paalin homehtumiseen lääkkeet
Nyt kevään lämmettyä on muovitetuissa kuivaheinäpaaleissa alkanut esiintyä hometta enemmän kuin olisi hyväksi. Talvi meni ykköslaadulla, mutta nyt on paalin yläosassa selvästi kosteutta ja sen seurauksena hometta. Ei välttämättä paksusti (muutama cm) ja vain päällipuolella, mutta kuitenkin. Paalit olen säilyttänyt "pitkällään", suoraan käärimestä paikalleen pudotettuna ilman mitään siirtelyjä missään vaiheessa (ennen ruokintapöydälle tuontia).

Mietin, että joko kondenssivettä on tiivistynyt tuohon yläosaan tai sitten "katto vuotaa" eli on tullut lumien sulamisvedet sisään. Veikkaukseni on, että kondenssiongelmat oireisivat jo syksyllä, tuo sisäänvuoto tuntuu todennäköisemmältä? Jäniksen repimät paikattiin vielä, kun vuorokauden keskilämpötila oli nollan alapuolella, ongelmia on myös täysin reiättömissä paaleissa.

Mitä vastalääkkeeksi?

- lisää muovia? (nyt kuusi kerrosta)
- eri muovi? (nyt Tenospin)
- kiristystä lisää kääriessä? (onko sillä mitä(än) vaikutusta asiaan?)
- pressu talveksi kevätpaalien päälle?
- pystyyn kääntäminen?
- säilöntäaine? happo/biologinen?
- ??

Uusi kausi lähestyy...

Petri

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
Se on kumma että aina muutama prosentti paaleista on tuollaisia.

Ainoat muuttujat voivat olla karhon paksuus ja säilöntäaineen syöttö. Tai sitten kaasut lajittuvat varastoinnissa -> happi on ylhäällä ja home pääsee kasvamaan.

hvinnamo

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4241
  • ******** 50 / 50 % :)
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
 Mä oon kanssa syyssadon paaleihin laittanut vain 8 kerrosta muovia ja niissä on ongelmia toisin kuin kevätsadon vastaavissa. Ja pystyynkääntö nyt ainakin on hyväksi.
Joskus sitä oikein ihmettelee, kuinka paljon kirjatietoa sitä ihmiseen sopiikaan. En puhu nyt siis itsestäni.

sjk

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1784
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
Kesän yli ei tahdo kuivat paalit säilyä homehtumatta,en tiedä johtuuko tuo auringonpaisteesta vai yleisestä lämpötilan nousemisesta vai mistä.

TDK

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2069
  • Kotimaisen ruuan tuottaja - kallis harrastus
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
Pystyynkääntäminen ainakin auttaa. Meillä ei ole koskaan säilöntäainetta käytetty eikä käytetä.  ;D Melassia joskus laitettiin mutta vaikutus lähinnä koneiden sotkeminen.

erik

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1855
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
Mutta mistä johtuu että sänkiheinäpaalit säilyy vaikka kolme vuotta ilman että tulee yhtään hometäplää?
Tavara kuitenkin tosi sekuria ja niitetään se sänkikin vielä siihen mukaan

Cynic

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1281
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
Lainaus
muovitetuissa kuivaheinäpaaleissa alkanut esiintyä hometta enemmän kuin olisi hyväksi

Laitan itse aina vähintään 8 krs muovia kun ka-pitoisuus menee yli 50%. Pystyyn laanille, koska poikkialalla on enemmän muovia ja limitys on sitten sateen suuntainen, jolloin veden ei pitäisi jäädä kerrosten väliin odottamaan pääsyä paaliin, tai pahemmin jäätymään talvella erottaen kerrokset toisistaan ja happi pääsee helpommin sisään. Ja pienikin reikä (kissa, lintu) tuottaa heti hometta pinnassa. Tarkista myös että käärijä limittää oikein, eikä jätä vain kahta kerrosta johonkin paikkaan.

En käytä itse rehuja ja pyrin saamaan ne pois pihasta ennen kevättä, toistaiseksi ei ole ollut valituksia. Biologista voisi kyllä joskus kokeilla.

Mullimies77

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
Puhdas rehu, tiukka paali, pystyynkääntö, oikea limitys ja tiukkuus käärinnässä (6-8krs muovia), tarpeeksi verkkoa (3-4 kiekkaa tiukkaan paaliin), ja lanssiin joko heti välittömästi tai syksyllä.

Eijole hometta paaleissa oli kuivaa tai märkää, kesän yli menee että pätkähtää. Happo/biologinen/säilöntä-aineettomuus ei home-ongelmaa ratkaise, jos nuo perusasiat eivät ole kunnossa.

Ps. Ei ole aumatouhuja ikävä  ;D

dmem

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 331
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
Mä käytän 4 kerrosta muovia ja vähän yli 1 kierros verkkoa. Noin 97% paaleista on priimaa. Muutamalla hometäplällä ei ainakaan emolehmille ole mitään haittaa.

Mullimies77

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
Mä käytän 4 kerrosta muovia ja vähän yli 1 kierros verkkoa. Noin 97% paaleista on priimaa. Muutamalla hometäplällä ei ainakaan emolehmille ole mitään haittaa.
1000 paalista 30 syrjään, ei hyvä  ;D

Petri

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5344
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
pystyynkääntö, oikea limitys ja tiukkuus käärinnässä
TÄytynee katsoa, kuinka tiukalle muovin vetoa voi kiristää... Mutta kyllä oma diagnoosi on juuri se, että keväällä sulaessa vesi+jää vaakapaalissa irroittaa muovikerroksia toisistaan, vettä ja happea sisään. Nimittäin hometta alkoi esiintyä merkittävässä määrin vasta, kun keväällä lämpötilat nousivat selvästi plussan puolelle. Nyt on viritykset kaikki vaakatasossa oleville paaleille, joten tuota pystyynkääntöä koetan vielä välttää. Ehkä en pitkän päälle pysty, pitää tehdä koesatsi kuitenkin ensi kevääksi.

Petri

Ropsoni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 432
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
Eli tässä voi periaatteessa poissulkea sen vaihtoehdon että heinä ei ole ollut yhtään kosteaa? Monesti rutikuivakin heinä muuttuu paalauksen jälkeen nihkeäksi, mutta ei kuitenkaan homehdu, kuivaa varastossa siitä kosteudet itsellään pois... mystistä.
Kääritkö paalit siis samantien paalauksen jälkeen?
Itse kyllä jättäisin käärimättä, katon alle vaan ilman muovia. Ja vähä merisuolaa paalien väliin jos päällekkäin pinoaa. Ei ole ollut homeongelmia tuolla tapaa, että olisivat kesken kaiken alkaneet homehtua.

Kääritään välittömästi, koska ei vedetä aivan rutisevan kuivaksi, tavoitteena on enemmänkin "såäilöheinä" -tapainen tavara. Ja vaikka saataisiinkin kuivaksi, niin ole sitä kattoa tarpeeksi noille kaikille. Vaan nyt nämä homeongelmaiset ovat kyllä aika kuivia jo lähteissä. Eivät kuitenkaan ole oirehtineet millään lailla ennen kevään lämpimiä.

Petri

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
Homeen saa hengiltä propionihapolla tai formaliinilla.

ravenlord

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1648
Vs: Paalin homehtumiseen lääkkeet
Eli tässä voi periaatteessa poissulkea sen vaihtoehdon että heinä ei ole ollut yhtään kosteaa? Monesti rutikuivakin heinä muuttuu paalauksen jälkeen nihkeäksi, mutta ei kuitenkaan homehdu, kuivaa varastossa siitä kosteudet itsellään pois... mystistä.
Kääritkö paalit siis samantien paalauksen jälkeen?
Itse kyllä jättäisin käärimättä, katon alle vaan ilman muovia. Ja vähä merisuolaa paalien väliin jos päällekkäin pinoaa. Ei ole ollut homeongelmia tuolla tapaa, että olisivat kesken kaiken alkaneet homehtua.
Kääritään välittömästi, koska ei vedetä aivan rutisevan kuivaksi, tavoitteena on enemmänkin "såäilöheinä" -tapainen tavara. Ja vaikka saataisiinkin kuivaksi, niin ole sitä kattoa tarpeeksi noille kaikille. Vaan nyt nämä homeongelmaiset ovat kyllä aika kuivia jo lähteissä. Eivät kuitenkaan ole oirehtineet millään lailla ennen kevään lämpimiä.

Petri

Ensimmäisenä tulee mieleen myyränpesät. Tai jotku muut sattumat heinän seassa. Eikä mitkää mettän elävät olisi päässy paalien muoveja rikkomaan eikä kukaa ole käyny tekemässä ilkivaltaa?
Asiaan kuin asiaan, asiaton vastaus :)