Miten tuollainen AB-suora pätee silloin, kun peltolohkolta ei suoraa reunaa aloitukseen löydy?
Voihan sen oikaista tai käyttää freeformia, ihan vapaasti mutkitellen.
Tänä vuonna tosiaan on ollut ihmeellistä heittelyä, aiempina vuosina ruiskutusurista tullut kylväessä tikkusuoria, nyt tuntui että mutkittelee kokoajan ts. hakee ja samoin linjat saattoi heittää puolella metrillä. Käsiohjauksella noita heittoja ei taitaisi edes huomata mutta tuo rattirenki on lahjomaton kun sillä ainoat silmät taivaalla

Tai sitten todennäköisempi, mulla ei onnistunut kallistuksen kalibrointi, vaihdoin kesken kylvöjen traktorista toiseen. Vallulla tuli apulannanlevittäjällä ongelmatonta jälkeä, Deutsiin kamppeiden siirto toi mukanaan ongelmia. Vallussa boksi lattialla, Deutsissa roikkuu etuikkunan alapuolella ohjaamon etunurkassa.
Ruiskun tai apulannan levittäjän kanssa nuo pikkuheitot ei haittaa, mutta kylväessä pienikin virhe näkyy 21m:n uravälillä.