Koska olen viime aikoina vieroittanut itsäni netistä,olen lukenut entistä enemmän lehtiä.Täällä kepu on alkanut kampanjoimaan ihan ala-arvoisella tavalla.Joka lehdessä on joku kolumni,jossa syytetään persuja vihan lietsomisesta ja rasismista.
Sanoudun heti irti näistä syytöksistä.Itselläni ei ole mitään vihan tunteita ketään kohtaan,ei vuoden 82-jälkeen.Myönnän,että olen välillä ärsyyntynyt Kobran kirjoituksista,mutta siitäkin on viha kaukana.
Minulla ei ole syytä eikä halua vihata ketään,tiedoksi A.R.Vajalle ja maanviljelijällekin. En kestä vihan tunteita,en mitään negatiivisia tunteita,niin se vain on.

Olen surullinen siitä tavasta,millä media käsittelee perusuomalaisia uusia kansanedustajia.
On tongittu rikoksia ihan murrosiältä saakka,siinä iässä monellakin on ollut viritettyjä mopoja ja on tullut humalassa törmäiltyä muutenkin.
Olen kansainvälinen ihminen,minulla on ystäviä kaikkialla maailmassa,jopa Kiinassa ja pohjois-Koreassa,joten rotuja on monen laisia.Perheeseeni kuuluu myös turkkilainen vävy ja olen hänen sukuunsa myös tutustunut.Kunnioitan heitä ja sitä tapaa,jolla he kunnioittavat minua.Ei mitään ongelmia.Vävy kohtelee minua paremmin kuin oma poikani ja se lämmittää mieltäni..Jokaisessa ihmisessä on jotain hyvää.Se ,että en kannata vapaata maahanmuuttoa,johtuu siitä,että en halua joutoväkeä suomalaisten elätettäväksi.
Nythän on eu:ssakin jo havahduttu siihen,että vapaa kulku maasta toiseen ei olekkaan hyvä asia.Jos meille tänne pöllähtää yhtäkkiä miljoonia pakolaisia islamilaisista maista,niin emme me pysty heitä elättämään,se on tosi asia. Rakastan tätä maata ja suomalaisia tavallisia ihmisiä täällä.Haluaisin,että täällä olisi kaikilla työtä ja hyvä olla.Ihailen myös ulkomailta tulleita työntekijöitä .jotka yhdessä rakentavat tätä maata.
Viimeisen kahden kymmenen vuoden aikana tuloerot on lisääntyneet,samoin köyhyys.Missä on ne rahat,jotka tulee talouden kasvusta,eivät ainakaan ole menneet tavallisen ihmisen hyväksi.?Vaikka en kesällä jouda kirjoittelemaan tänne,niin vilkuilen joskus kuitenkin ,ettei Kobra tänne pääse kehumaan ittiään ja kertomaan valheitaan

Tsemppiä.
