Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Selityksiä "kaivataan"...  (Luettu 2739 kertaa)

Aulis Anttila

  • Vieras
Selityksiä "kaivataan"...
Selitysten keksimisen aika on nyt. Vaaleista on viikko aikaa. Enää ei ole selittelyjen aika, on selitysten keksimisen aika…

- miksi S-L. Anttila ei korottanut maatalouden tulokehitystä ?
Ote Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmasta
”Harjoitettava maatalouspolitiikka turvaa aktiivitilojen toiminnan kannattavuuden, viljelijöiden nousevan tulokehityksen ja mahdollistaa kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvien elintarvikkeiden tuotantomäärien säilyttämisen nykytasolla. Maatalouteen perustuvaa energiatuotantoa lisätään.”

- miksi Anu Vehviläisen hallinnoimat junat eivät ole kulkeneet aikataulujen mukaan ?
- miksi Paula Lehtomäki simputti mökinmummoja jätevesilailla ?
- miksi Mauri Pekkarinen junaili Suomeen kaksi uutta ydinvoimalalupaa ?

- miksi Paavo Väyrynen ei nostanut kehitysapua sovitulle tasolle ?
- miksi Mari Kiviniemi ei ole tehnyt yhtään mitään ?
- miksi Tapani Tölli ei ole estänyt yli sadan kunnan lakkauttamista ?
- miksi Juha Rehula ei ole huolehtinut toimivasta terveyskeskusverkostosta ?

Noh… hällä ja väliä… agraarisosialistinen sekulisakki on oppositiossa – ja se jos mikä on onneksi Isänmaalle.

Lohisoppa

  • Vieras
Vs: Selityksiä "kaivataan"...
Uutta  hallitusta ei ole vielä muodostettu, joten muodollisesti ottaen, Kepu ei ole vielä oppositiossa.  ;D

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: Selityksiä "kaivataan"...
Selitysten keksimisen aika on nyt. Vaaleista on viikko aikaa. Enää ei ole selittelyjen aika, on selitysten keksimisen aika…

- miksi S-L. Anttila ei korottanut maatalouden tulokehitystä ?
Ote Matti Vanhasen II hallituksen ohjelmasta
”Harjoitettava maatalouspolitiikka turvaa aktiivitilojen toiminnan kannattavuuden, viljelijöiden nousevan tulokehityksen ja mahdollistaa kotimaisiin raaka-aineisiin perustuvien elintarvikkeiden tuotantomäärien säilyttämisen nykytasolla. Maatalouteen perustuvaa energiatuotantoa lisätään.”

- miksi Anu Vehviläisen hallinnoimat junat eivät ole kulkeneet aikataulujen mukaan ?
- miksi Paula Lehtomäki simputti mökinmummoja jätevesilailla ?
- miksi Mauri Pekkarinen junaili Suomeen kaksi uutta ydinvoimalalupaa ?

- miksi Paavo Väyrynen ei nostanut kehitysapua sovitulle tasolle ?
- miksi Mari Kiviniemi ei ole tehnyt yhtään mitään ?
- miksi Tapani Tölli ei ole estänyt yli sadan kunnan lakkauttamista ?
- miksi Juha Rehula ei ole huolehtinut toimivasta terveyskeskusverkostosta ?

Noh… hällä ja väliä… agraarisosialistinen sekulisakki on oppositiossa – ja se jos mikä on onneksi Isänmaalle.
No on se talvi edessä, katotaan sitten miten kakolaisen tai muun puolueen ministerin hallinnoimat junat kulkee  ;D  ;D Jos nyt saavat edes hallitusta kasaan...

minä-itte

Hallitus saadaan kasaan. Junat eivät kulje eikä netti toimi...mutta hälläväliä!

Pietarin juna kulkee ja uusia vuoroja lisätään. Kalliiksi tullut  Vehviläisen Huutokosken rata seisoo käyttämättömänä.

Viimeksi muokattu: 24.04.11 - klo:12:48 kirjoittanut minä-itte

Ei kai netit toimi, kun joku golf Lindén oli asiaa hoitamassa.

nAGGI-nYLYGGI

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1114
Vs: Selityksiä "kaivataan"...
Kaikkiin ylläoleviin vastaus on: Ensimmäisellä Vanhasen PM kaudella hallituskumppani oli huono ja toiselta Vanhasen hallitukselta puuttui varteenotettava oppositio ja päätettiin koettaa mitä kaikkea sitä voikaan hölmöillä, ennen kun Dumarit hoksaa...eivätkä hoksanneet - vieläkään.   :D
Jos ei NH tuosta jontkosta mene yli, niin minä lupaan...

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71749
Vs: Selityksiä "kaivataan"...
hallitus saadaan kasaan mutta millainen!                         hauska todeta että kokkareet ei saanut mitään aikaiseksi viime hallituskaudella joten mitä siltä voidaan odottaa ensikaudeltakaan, olkoon vaikka pääministeripuolue !                          vvm on aika kova taso suomessakin joten olisi ehkä jonkinlaista
 ryhtiä odottanut sieltä mutta on ollut vain laskiämpärinä kun eu:n suuret on kusettannu,      ja tuo ulko....kanisteri on ollut ihan omana pellenä vaikka on jotain sananvaltaa halkoskallakii, -kaiketi!

               huutokoskea on kyllä käytetty mutta mites olikaan se tunneli siellä etelässä?   ei ollut ensin turvalaitteita asennettu ekoille kulkijoille ja sitten suljettu kun oli asennettu, mutta väärin!   ja taas vanha tie sai toimia kulkureittinä.                   mitä hittoa sitä tunnelia tekee jos siellä ei saa ajaa?

              milloin muuten linden järkkää nää nettiyhteydet edes sinnepäin mitä laki vaatii?

Paalaaja

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3179
Vs: Selityksiä "kaivataan"...
Selitysten keksimisen aika on nyt. Vaaleista on viikko aikaa. Enää ei ole selittelyjen aika, on selitysten keksimisen aika…

- miksi S-L. Anttila ei korottanut maatalouden tulokehitystä ?
Tekisi mieli kysyä kaikilta muilta samassa hallituksessa istuneilta, miksi vastustivat mm. reilun kaupan lain eli tuottaja- ja toimialaorganisaatioiden neuvotteluaseman turvaavan lain läpimenon. Laki olisi antanut meille tasapuolisemman neuvotteluaseman keskittyneen jalostuksen ja kaupan suuntaan.

- miksi Anu Vehviläisen hallinnoimat junat eivät ole kulkeneet aikataulujen mukaan ?
Miksi Lipposen hallitus aikoinaan yhtiöitti VR:n?
- miksi Paula Lehtomäki simputti mökinmummoja jätevesilailla ?
Miksi Jan Enestam aikoinaan hyväksyi koko asetuksen?
- miksi Mauri Pekkarinen junaili Suomeen kaksi uutta ydinvoimalalupaa ?
Tai miksi edes vihreät eivät eroon asti lupia vastustaneet?
- miksi Paavo Väyrynen ei nostanut kehitysapua sovitulle tasolle ?
Miksi Väykky edes oli ministerinä? Siksi että putoaisi vaaleissa 2011.
- miksi Mari Kiviniemi ei ole tehnyt yhtään mitään ?
Miksi muka ei? Oletkos Aukki kyhnännyt viimeisen vuoden minä-itten kanssa pankolla, piuhat irti? Ja saihan Mari sentään molempien em. mestareiden otsasuonet pullistumaan...

- miksi Tapani Tölli ei ole estänyt yli sadan kunnan lakkauttamista ?
Varmaan siksi että valtaosa kunnista oli lopettettu, tai liitoksista päätety ennen Töllin kautta!
- miksi Juha Rehula ei ole huolehtinut toimivasta terveyskeskusverkostosta ?
Vuodessa ehtii pistää alulle paljon, Peruspalvelu ministeri Risikko puoletaan istui koko kauden...

MIKSI AUKKI JAUHAA PASKAA?

 ::)  :-*
Slippin 'n sliding

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI

Ei AUKKI jauha paskaa. Sillä on SUPER-JYTKY housuissa ja se huutaa salakielellä MINÄ-ITELLE että "PYYHKIMÄÄN". ;D
"Jos kannatat ihmisen oikeuteen valita vapaasti ja haluat kasvattaa yhteistä hyvinvointiamme, niin klikkaa www.ytk.fi"

"*****ilu on luonnon lahja ja sitä pitää käyttää  hyväksi!"

"Kun ay-politrukilta argumentit loppuu, alkaa kepu roistoksi huutelu."

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71749
Vs: Selityksiä "kaivataan"...
 ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D ;D                  kerrankin asiaa!

Aulis Anttila

  • Vieras
No niin... kuinkas tässä nyt näin on päässyt käymään ? ? ?  :P ;D
=
Yhdysvaltalainen luottoluokittaja Standard & Poor's on odotetusti vahvistanut Suomen säilyttävän parhaan mahdollisen AAA-luottoluokituksen pitkäaikaiselle ja lyhytaikaiselle lainalle. S&P pitää Euroopan poliittisten instituutioiden tehottomuutta Suomen luottokelpoisuutta heikentävänä tekijänä. Luottoluokittaja arvostelee perusteluissaan EU:n päätöksentekoa ja toimia kriisin ratkaisemiseksi. Luottoluokittajan mukaan Suomen vahvuudet ovat kilpailukykyinen talous, hallituksen vastuullinen toiminta valtiontalouden hoidossa sekä julkisen talouden vahva tase.
+
 ;D ;D   ;D ;D

Kiviniemen hallitus hoiti asiat hyvin. Mitä hyvää tämä Kataisen hallitus on kerenny tehä maamme hyväksi. Menny euroopan asioita hoidellessa aika. :)

Viimeksi muokattu: 14.01.12 - klo:11:06 kirjoittanut Tapani

minä-itte

  • Vieras
No niin... kuinkas tässä nyt näin on päässyt käymään ? ? ?  :P ;D
=
Yhdysvaltalainen luottoluokittaja Standard & Poor's on odotetusti vahvistanut Suomen säilyttävän parhaan mahdollisen AAA-luottoluokituksen pitkäaikaiselle ja lyhytaikaiselle lainalle. S&P pitää Euroopan poliittisten instituutioiden tehottomuutta Suomen luottokelpoisuutta heikentävänä tekijänä. Luottoluokittaja arvostelee perusteluissaan EU:n päätöksentekoa ja toimia kriisin ratkaisemiseksi. Luottoluokittajan mukaan Suomen vahvuudet ovat kilpailukykyinen talous, hallituksen vastuullinen toiminta valtiontalouden hoidossa sekä julkisen talouden vahva tase.
+
 ;D ;D   ;D ;D
Kiviniemen hallitus  hoiti asiat hyvin. Tuskin tämän hallituksen toiminta on vielä johtanut mihinkään, päinvastoin :)

Suomen vahvan talouden pohja luotiin vv. 1995-2003, jolloin kepu oli oppositiossa...tuolloin Suomen talous lähti ennennäkemättömään nousuun.

Kauppatase lähti laskuun Vanhasen punamullan aloittaessa ja meni nyt syksyllä miinuksen puolelle.

sorkkis

  • Vieras
Vs: Selityksiä "kaivataan"...
Valitettavasti pilataan kilpailukyky älyttömillä säädöksilla . Tuorein , ei vielä julkisuuteen tullut , tapaus on tuleva ajokortti uudistus .

Rakennuksilla pimeä kuittikauppa rehottaa . Vakuutusyhtiöt nostaa maksujaan . Autoverotus kiristyy .

Luuserit voi paremmin . Tietokone ei paljoo virtaa vie , Eläke tulee säännöllisesti . Paskaa puhumalla saa lisätienistiä  :P ???