Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Viljan hinta nousussa  (Luettu 4232 kertaa)

minä-itte

  • Vieras
Viljan hinta nousussa
""Maissivarastot ohuet

Maailman maissivarastot ovat ohuimmillaan sitten 1970-luvun. Viljelijöillä on vaikeuksia vastata kasvavaan kysyntään. Viime viikon lopussa maissin vakkahinta nousi  jo 7,20 dollariin. Huntington Asset Advisors arvioi, että ensi vuonna maissin hinta nousee 8 dollarin ennätyshintaan.

Kallistuminen koskee maissin lisäksi myös muita viljoja. Viljafutuurit ovat kuluvan kuun aikana nousseet Chicagon raaka-ainepörssissä korkeimmalle tasolleen sitten vuoden 2008.

Kysynnän ja tarjonnan epätasapaino enteilee ruuan hinnan nousun jatkumista edelleen. Yhdysvaltain maatalousvirasto arvioi, että tänä vuonna maailman viljavarastot kokonaisuudessaan supistuvat ensimmäisen kerran sitten vuoden 2007, jolloin maailmalla nähtiin useita ruokamellakoita.""

Kauppalehti, Bloomberg    tänään.

Viimeksi muokattu: 23.02.11 - klo:12:38 kirjoittanut minä-itte

minä-itte

  • Vieras
Vs: Viljan hinta
...ja ämteekoo julisti jo viljan hinnan kääntyneen laskuun.  :D :D :D :D :D

http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/uutiset/paauutiset/02/fi_FI/Viljamarkkinoilla_oireita_hintakaanteesta/

Ämteekoolaisilla maitu- ja lihantuottajilla on ongelmia, esim. nautakarjat on siirretty tundralle kepuvaikuttaja Johannes Virolaisen aloitteesta (jo vuodesta 1973)...homma on perustunut etelästä saatuun halpaan viljaan...nyt se aika on ohi, lopullisesti. On laitettu pystyyn jättikolhooseita, nyt eivät ostorehut enää irtoakaan lahjahintaan.

Maituun on saatu hintakorotus, lihaan eri juurikaan.

Sellaiset etelän tuottajat pärjäävät, jotka tuottavat kaikki rehunsa itse.... ei tarvitse ostaa markkinoilta.  

Viimeksi muokattu: 23.02.11 - klo:12:29 kirjoittanut minä-itte

Herra Heinamaki

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4632
Vs: Viljan hinta nousussa
...keinottelua, sanoisi....

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Viljan hinta nousussa
Sulta unohtui mainita että kohta Sirkka-Liisa älähtää että "keinottelua"  ;D ;D

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Viljan hinta nousussa
...keinottelua, sanoisi....

Njäh njäh.. taidettiin kirjoittaa yht`aikaa  :D

minä-itte

  • Vieras
Vs: Viljan hinta nousussa
Sulta unohtui mainita että kohta Sirkka-Liisa älähtää että "keinottelua"  ;D ;D

...aijuu niin, kiitos huomautuksesta!

JoHaRa

  • Vieras
Vs: Viljan hinta nousussa
Sulta unohtui mainita että kohta Sirkka-Liisa älähtää että "keinottelua"  ;D ;D

...aijuu niin, kiitos huomautuksesta!

Ole hyvä! Ajattelin että varmaan unohtui  :D

Teroman

Vs: Viljan hinta nousussa

minä-itte

  • Vieras

Viimeksi muokattu: 23.02.11 - klo:14:12 kirjoittanut minä-itte

der bauer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 901
Vs: Viljan hinta nousussa
Australian vehnäsato paras kymmeneen vuoteen..
http://www.lantbruk.com/australien-storsta-veteskorden-pa-10-ar/2011-02-17

.....joten keinottelu joutaa jo loppua ;D

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Viljan hinta nousussa
Sulta unohtui mainita että kohta Sirkka-Liisa älähtää että "keinottelua"  ;D ;D

...aijuu niin, kiitos huomautuksesta!

minä itti on jo niin seniili et uhohtelee jo asioota ;D
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Viljan hinta nousussa
Australian vehnäsato paras kymmeneen vuoteen..
http://www.lantbruk.com/australien-storsta-veteskorden-pa-10-ar/2011-02-17

.....joten keinottelu joutaa jo loppua ;D

sateet ja mysky tuhot oli taas osakesijoittajien tuulesta temmattuja satuja notta saatiin kurssia ylös >:(
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

mf-300

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5
Vs: Viljan hinta nousussa
Mahtaako minä-itte nukkua kun viljanhinnasta tällaista kirjoittaa Tänään on hinnat pudonnut vehnäkin nyt alle 200 euroa/tonni  Katso vaikka K tai Yrma tai Raisio ,,  Agrin sivu ei auennut ollenkaan
Katso myös Metsäveljen kirjoittelua suomi24 Hän kirjoittaa ihan toista mitä tänään on tapahtunut

fote

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 449
Vs: Viljan hinta nousussa
rypsin hinta tippunut huipustaan raisiolla noin 80 euroo tonnilta.  ;D ;D ; ;D vai hinta nousussa ;D ;D ;D

nilihaara

  • Vieras
Vs: Viljan hinta nousussa
Mahtaako minä-itte nukkua kun viljanhinnasta tällaista kirjoittaa Tänään on hinnat pudonnut vehnäkin nyt alle 200 euroa/tonni  Katso vaikka K tai Yrma tai Raisio ,,  Agrin sivu ei auennut ollenkaan
Katso myös Metsäveljen kirjoittelua suomi24 Hän kirjoittaa ihan toista mitä tänään on tapahtunut
Olen metsäveljen kanssa samaa mieltä. :)http://keskustelu.suomi24.fi/node/9678280
  Nou hätä, kannattavuuskerroin samaan kuin lypsykarjalla, siihen kun pyritään.  :D