Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Maakaapeli .  (Luettu 23547 kertaa)

roadman

  • Vieras
Vs: Maakaapeli .
Päätiet ja asunnoille menevät tiet on aurattu. mutta suurin osa metsäautoteistä on ummessa.
Turha on täällä ainakaan mitään kelkkareittejä sähkölinjoille suunnitella on sen verta jyrkkiä kallioluiskia ettei näillä keleillä siitä ylös mene edes suksimies.
Ainoa järkevä ja taloudellinen vaihtoehto on maaomistajien ottaa huomioon linjan vierialueet metsänhoidossa.eli poistetaan lehtipuusto riittävän kaukaa johtoalueen liepeiltä.
Toinen kaikista tärkein on tehdä metsänhoidolliset (harvennushakkuut) toimenpiteet aikanaan eli ei päästetä metsää riukuuntumaan vaan puun rungonpaksuus on oikeassa suhteessa puun pituuteen. Samassa yhteydessä voi poimia ne ongelmia aiheuttavat yksilöt linjojen vieriltä pois riittävän ajoissa. Eikä siitä aiheudu menetyksiä maanomistajalle kun tekee jätettävän puusto valinnan oikein.

Tuhoja tulee metsiin nyt oli ne linjojen vieressä tahi ei. Mitä sakeamassa on kasvatettu niin sitä pahempaa jälkeä syntyy.
Omassa metsässä ei vielä pahoja tuhoja ole onneksi ilmennyt. Onneksi on tullut nuo harvennus hakkuut tehtyä ajallaan, mutta auta armias niitä koivikoita jotka on kasvatettu liian tiheässä. siellä syntyy polttopuuta sellaista vauhtia ett ihan hirvittää.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Maakaapeli .
Tänä aamuna fattenfallin äijä aamuteeveessä sanoi, että maakaapeli ei pitkässä juoksussa tule
sen kallimmaksi kuin ilmajohdot.

Eihän se käytössä ole kalliimpaa, mutta verkon rakentaminen on kalliimpi juttu.
Sinänsä sillä kai olisi työllistävä vaikutus, tosin viimekädessä kuluttajahan se työllistämisen maksaisi ...
Koitas  ymmärtää et maakaapeli tulee halvemmaksi .....

Ei tule halvemmaksi, maakaapeliverkko on noin neljä kertaa kalliimpi rakentaa kuin avojohtoverkko.
Riippuu ihan maastosta mihin se vedetään ...

  Ihmettelen vaan miksi Ylläkkälä -Huutokoski linjaa ei vedetä maahan, vaan pakkolunastetaan halvalla maata ;D

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: Maakaapeli .
Tänä aamuna fattenfallin äijä aamuteeveessä sanoi, että maakaapeli ei pitkässä juoksussa tule
sen kallimmaksi kuin ilmajohdot.

Eihän se käytössä ole kalliimpaa, mutta verkon rakentaminen on kalliimpi juttu.
Sinänsä sillä kai olisi työllistävä vaikutus, tosin viimekädessä kuluttajahan se työllistämisen maksaisi ...
Koitas  ymmärtää et maakaapeli tulee halvemmaksi .....

Ei tule halvemmaksi, maakaapeliverkko on noin neljä kertaa kalliimpi rakentaa kuin avojohtoverkko.
Riippuu ihan maastosta mihin se vedetään ...

Täällä päin Tundraa suuntaus on se että pylväät viedään pois ja sähkö ja puhelinkaapelit kaivetaan maahan. Miksi näin jos se on kalliimpaa kuin roikuttaa piuhoja pylväiden nokassa.

Ja onhan se mukavaa kun on monelta pellolta ja pihapiiristä pylväät lähteneet....

   Mulle sopii hyvin, mutta täälläpäin on maastot sellaisia, ettei mitään maahan vedetä ilman dynamiittia ;D
5v sitten kun vesiputkia vedettiin niin maksoi kallio 40€/m3
  Portin ruokatehtaalle varmistuksena kolme uutta avolijaa. Luulis että kaksi maakaapelia olis tullu halvemmaksi ;D
Olen sitä mieltä, että suomen infra rapistuu, koska kaikki maksaa liikaa täällä. Kiinasta saa halvalla.  ;D

Viimeksi muokattu: 28.01.11 - klo:15:36 kirjoittanut Sepedeus

emo-heikki

  • Vieras
Vs: Maakaapeli .
Tänä aamuna fattenfallin äijä aamuteeveessä sanoi, että maakaapeli ei pitkässä juoksussa tule
sen kallimmaksi kuin ilmajohdot.

Eihän se käytössä ole kalliimpaa, mutta verkon rakentaminen on kalliimpi juttu.
Sinänsä sillä kai olisi työllistävä vaikutus, tosin viimekädessä kuluttajahan se työllistämisen maksaisi ...
Koitas  ymmärtää et maakaapeli tulee halvemmaksi .....

Ei tule halvemmaksi, maakaapeliverkko on noin neljä kertaa kalliimpi rakentaa kuin avojohtoverkko.
Riippuu ihan maastosta mihin se vedetään ...

Täällä päin Tundraa suuntaus on se että pylväät viedään pois ja sähkö ja puhelinkaapelit kaivetaan maahan. Miksi näin jos se on kalliimpaa kuin roikuttaa piuhoja pylväiden nokassa.

Ja onhan se mukavaa kun on monelta pellolta ja pihapiiristä pylväät lähteneet....

Teillä on varmaan sellaset kivettomät hietamaat, semmosessa kaivu tapahtuu aika nopeaan.

On täällä kalliota pinnassakin mutta nykyiset tiet kiertävät ne ja ymmärrettävästi kaapelit vedetään teiden penkkoihin. Siis mikä on nyt pointti, on se että on oikea suuntaus upottaa kaapelit maahan. Aika uskomatonta että erään ystävämme TönöVeetin seutu Pirkanmaa on niin Tundraa että siellä on uutisten mukaan sähköt poikki pitkään.......en nyt ole varma siitä että onko ne vieläkin.....

  Kuis sitten ,kun sähköfirma vetää kaapelit maahan, niin joutuuko metsänomistaja lunastaan linjanpohjat itselleen 10000€/ha ;D

Mun mielestä on aika absurdia kinastella loputtomiin jostain korvauksista, jotka hyödyttävät itseäkin. Aikoinaan moni (nykyinen vanhaisäntä) totesi maantiekorvauksista että meidän kuuluisi maksaa saamastamme tiestä. Vastaamasti nykyiset tie, ulkoilu, vesijohto, sähkö- ja puhelinkaapelihankkeet hyödyttävät myös meitä itseämme. Monessa tapauksessa on vain kyse siitä että ko. hanke toteutetaan mahdollisimman vähillä haitoilla maanomistajalle.

Ihan vain aikaisempiin threadeihin kommenttina että nykyisin mun 8 M laajakaistan hinta on saatu pudotettua alle 30 euroon kuussa. Tästä voi olla moni etelän asukkikin kateellinen.....

Klapikauppias

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1349

[/quote]

Nyt yhtyy kyllä edelliseen puhujaan, täs vedettiin tuohon meidän tielle piki muutamavuosi sitten ja samalla vähän suoristeltiin mutkia, joku noista korvauksista rähisti, kun ei ole kuulunut mitään, mulle ainakin riittää, että saan ajella pikitietä joka on kunnos ympärivuoden eikä tarvi pestä autoa joka reissun jälkeen. Muutaman aarin ja pihapuun menetys ei merkitse yhtään mitään siihen hyötyyn verrattuna.

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: Maakaapeli .
Nyt yhtyy kyllä edelliseen puhujaan, täs vedettiin tuohon meidän tielle piki muutamavuosi sitten ja samalla vähän suoristeltiin mutkia, joku noista korvauksista rähisti, kun ei ole kuulunut mitään, mulle ainakin riittää, että saan ajella pikitietä joka on kunnos ympärivuoden eikä tarvi pestä autoa joka reissun jälkeen. Muutaman aarin ja pihapuun menetys ei merkitse yhtään mitään siihen hyötyyn verrattuna.

Ilahduttavaa että joku on samaa mieltä mun kanssa edes näissä ei-poliittisissa asioissa. Usean vuosikymmenen aikana tyypillisimmät tapaukset kyseisiä hankkeita vastustaessa ovat olleet pensasaidan siirrot ja salaojien tukkeutumiset. Kaikissa tuntemissani tapauksissa on maanomistajan tarpeet huomioitu todella hyvin.

Näistä lähtökohdista en voi kuin ihmetellä sitä suurta TönöVeetin parkumista yhteiskunnan ulkoilureiteistä mahdollisesti hänen maillaan.

Viimeksi muokattu: 28.01.11 - klo:17:37 kirjoittanut Luomujussi

sorkkis

Pirkanmaalla ei ketään ihmettele Tönö-Veetin jupinoita  :D

Ehdoitin joskus isännöintejä tehdessä et laitetaan tieviereen avoja ja sen pohjalle viemäröinnit ja kaapeli valmiudet. Ei , keskellä tietä niiden pitää olla ainakin viemäröinnit ,jos jotakin sattuu niin alfalttitie auki , kallista .

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8713
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Maakaapeli .
Kyl täällä meidän kulmilla kaikki uudet liittymät muuntajalta kiinteistölle on vedetty maakaapelilla jo monen vuoden ajan.
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

Aulis Anttila

  • Vieras
Ongelmat...
Kyl täällä meidän kulmilla kaikki uudet liittymät muuntajalta kiinteistölle on vedetty maakaapelilla jo monen vuoden ajan.

Niin toki tehdään monissa muissakin paikoissa... pulma ovat siirtojohdot - ne ovat ilmajohtoja.

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: Maakaapeli .
Nyt yhtyy kyllä edelliseen puhujaan, täs vedettiin tuohon meidän tielle piki muutamavuosi sitten ja samalla vähän suoristeltiin mutkia, joku noista korvauksista rähisti, kun ei ole kuulunut mitään, mulle ainakin riittää, että saan ajella pikitietä joka on kunnos ympärivuoden eikä tarvi pestä autoa joka reissun jälkeen. Muutaman aarin ja pihapuun menetys ei merkitse yhtään mitään siihen hyötyyn verrattuna.

Ilahduttavaa että joku on samaa mieltä mun kanssa edes näissä ei-poliittisissa asioissa. Usean vuosikymmenen aikana tyypillisimmät tapaukset kyseisiä hankkeita vastustaessa ovat olleet pensasaidan siirrot ja salaojien tukkeutumiset. Kaikissa tuntemissani tapauksissa on maanomistajan tarpeet huomioitu todella hyvin.

Näistä lähtökohdista en voi kuin ihmetellä sitä suurta TönöVeetin parkumista yhteiskunnan ulkoilureiteistä mahdollisesti hänen maillaan.
Pirkanmaalla ei ketään ihmettele Tönö-Veetin jupinoita  :D

Ehdoitin joskus isännöintejä tehdessä et laitetaan tieviereen avoja ja sen pohjalle viemäröinnit ja kaapeli valmiudet. Ei , keskellä tietä niiden pitää olla ainakin viemäröinnit ,jos jotakin sattuu niin alfalttitie auki , kallista .

Tarkoittaako tuo myös niitä yhteisön vaatimia ulkoilureittejä. Sehän on nyt itsestään selvää että puhelin ja sähkökaapelit vedetään nykyisten teiden penkkoja myöten. Jos joku rohkeneekin toista ehdottaa niin kyseisellä pellolla menee salaojat tukkoon ja se jos mikä maksaa maltaita....

Kyllä tässä meidän tapauksessa oli järkevintä mennä peltojen poikki suorempaa linjaa kuin teitä pitkin kiertäen. Olisi tullut vähän helkutinmoinen lenkki. Mikäs ne salaojat kaapelia vetäessä tukkisi? Kun vedetään sopivasta paikasta ja sopivalla korkeudella. Ei sitä kukaan vastustanut kun linja katsottiin sopivasti.

Noin ne hommat tarttis mennäkkin .