Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Velkakello  (Luettu 7738 kertaa)

Eläkelläisviljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8572
Vs: Velkakello
Heikki Hiilamo on tietenkin aivan oikeassa. Yksityisten eläkevakuutusyhtiöiden tuleviin eläkkeisiin rahastoidut varat voidaan pantata julkisen velan takaukseksi. Samalla tavalla yksityisillä palkka- ja säästötileillä olevat kansalaisten varat voitaisiin pantata valtionvelan vastapuoleksi. Niitäkin on runsaat sata miljardia (toukokuun 2023 lopussa 110,2 miljardia euroa), eipä valtio olisi velkainen ollenkaan.

Joku voisi kiistää laitaoikeistolaiseen tapaan, että ei säästötilejä voi ottaa valtion omaisuudeksi, koska niiden säästämiseen ei ole lakisääteistä pakkoa, kuten työeläkesäästöillä. No, jos vain lakisääteisyys muuttaa vakuutetun omaisuuden valtion omaisuudeksi, kuten työeläkkeissä meidän pitäisi ajatella, niin myös esimerkiksi liikennevakuutuksen alaiset ajoneuvot tulisi pitää valtion pantattavana omaisuutena, liikennevakuuttaminen kun on lakisääteistä.

-SS-

Muuten aivan oikein, mutta vois ne pörssiosakkeetkin silloin pantata.
Se paljon naureskeltu asia, ettei valtion velkaa tarvitse koskaan maksaa on aivan totta muualla paitsi Suomessa. Jos joku tietää mikä valtio  on maksanut velat pois.
Tiedän kaksi valtiota, Suomi ja Romania. Suomi maksoi USA:lle 1919 ottamansa velan 1932. Romanian maksoi ja Ceausescu laitettiin seinän viereen.
https://yle.fi/aihe/artikkeli/2006/11/24/ceausescu-teloitetaan

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 21000
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Velkakello
Niin, Arhinmäki kertoi tämän salaisuuden, että valtionvelkaa ei tarvitse maksaa koskaan takaisin. Uudella velalla voidaan maksaa vanhat pois. Näin tietenkin voi kotitalous - ja yrityskin -  tehdä, se on vain hyödyllistä kansantalouden elvyttämistä semmoinen. Ja jos valtio ei saa uutta velkaa, tulevat muut valtiot apuun antamalla vippiä. Niinhän Suomikin antoi miljardin pikavipin Kreikalle, josta on jo 250 miljoonaa maksettu takaisinkin, 14 vuotta on kulunut luoton myöntämisestä. Ihmettelen, miksi Suomi yleensäkään haluaa lyhennyksiä, kun Arhinmäen mukaan Kreikankaan ei tarvitsisi maksaa velkaa pois. Lisäksi EU voi aina auttaa, jos vippiä tarvitsee lisää, niin kuin Italian elvytyksessä, johon Suomikin osallistui.

   Kyllä se tarina ettei valtion velkaa tarvitse maksaa pois perustuu rahan arvon heikkenemiseen. Eurossa oltu 25 vuotta ja eurosta on tullut markka.

Perussuomalainen porvari

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8057

Jaa, no ei tässä sitten mitään hätää olekaan, kun talouden asiantuntija sanoo näin. Voimme huokaista helpotuksesta.🤣🤣🤣

Pistäis nyt ensin tämä asiantuntija oman taloutensa kuntoon , ettei hänen tarvitsisi ostaa muiden hylkäämää ylijäämäpaskaa perheensä ruokapöytään.  Ja voisi laittaa edes makuuhuoneeseen lämmöt päälle.🤣🤣🤣

 Että semmoinen talouden asiantuntija. Pahvia päälle, sano, pahvia.😮😮😮

Eläkelläisviljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8572
Vs: Velkakello
https://yle.fi/a/74-20119806
Nyt näitä asiantuntijoita löytyy lisää.  :)

Talepan

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1974
Vs: Velkakello
Investoi ihmeessä.

Eläkelläisviljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8572
Vs: Velkakello
Investoi ihmeessä.

Ei hätä päivää! Väestö kasvaa ja velat tulee hoidettua. En sano että maksettua.
https://www.is.fi/kotimaa/art-2000010783796.html
Tilastokeskus, eikä mikään persujen ajatushautomo. :o

pice

  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1334
Vs: Velkakello
Jos itsekkäästi ajattelee, niin lisävelanotto pelkästään kohentaa omaa elintasoa, ja takaisinmaksu tai muu velanhoito jää tulevien sukupolvien murheeksi.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71727
Vs: Velkakello
mutta mikä helevatun toimi tapahtu tuolla 2018 ?   ite en muista tuosta vuotesta muuta kuin et helavtun hyin meni ja oma talous kasvo...    elikotkin lypsi ennätysmääriä ja mettärahat kasvo uusiin mittoihin kun maata sain lisää isoja määriä..

de Citonni

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9056
  • Don't dream your life, live your dreams.
Vs: Velkakello
Taitaa velattomana, tai ainakin vähävelkaisena kuitenkin olla huolettomampi olla.  Kun hyvin usein on tapana verrataan Ruotsiin, niin tehdään se nytkin. Velkaa on siellä pyritty vähentämään 90-luvun alun lamavuosien jälkeen jolloin velka kasvoi jyrkästi, mutta on viime vuosina laskenut ja vuonna 2023 se oli 15,5 prosenttia BKT’sta.

Vihervasemmisto on kyllä ilmoittanut halunsa alijäämäisiin budjetteihin, mikäli saavat hallitusvastuun seuraavissa vaaleissa. Voi kuitenkin olla, että vastuu jää saamatta. Vasemmistoliiton jäsenten viimeaikaiset sympatiat Lähi-idän terroristijärjestöjä kohtaan, sekä juutalaisvihamieliset ulostulot Ruotsin juutalaisia kohtaan ovat hämmästyttäneet jopa demareita ja ilman Vasemmistoliittoa demarit eivät saa enemmistöä.
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.

Mopomies

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9454
Vs: Velkakello
Varsinkin yritysmaailmassa on tärkeää, että velkaa otetaan ja erityisesti se, että velkaraha käytetään järkevästi. Vaikka onhan siinä vauhtia päällä, jos täysillä kiinnityksillä pelataan koko ajan. Mutta ei sitä velkaa oteta siksi, että fiilispohjalta sitä rahaa roiskitaan sinne tänne. Suomen valtiohan tekee sitä koko ajan.

Voihan myös olla, että menoja karsitaan ja loputonta tukirahapumppua pienennetään, jotta julkisen talouden kautta tehtävät tulonsiirrot saadaan kuriin.
On vain yksi oikea F-1 moottori.

Rocketdyne F-1 ilman katalysaattoria, urearuiskutusta ja hiukkassuodatinta. Vetää äkeen kuin äkeen.