Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"  (Luettu 11943 kertaa)

Unto

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 654
Maatalouden tilatukilaista syntynyt ristiriita Suomen ja EU:n kesken tukioikeuksien palauttamisesta ja korvaamisesta vuokralaisten ja maanomistajien välillä on maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan mukaan ratkeamassa.

Vuonna 2006 säädettiin, että tukioikeudet palautuvat vuokra-ajan jälkeen maan omistajalle. Se ei kuitenkaan ole yhteisön lainsäädännön mukainen ja hallitus teki muutosesityksen lakiin, että tukioikeudet jäävät aktiiviviljelijälle.

Nyt Suomessa tulee hänen mukaansa saattaa yhteisön lainsäädännön mukainen laki voimaan. Jos muutosta ei tehdä, Suomi joutuu EY-tuomioistuimeen ja myös tukileikkaukset ovat mahdollisia. Sellaista riskiä ei eilen Seinäjoella vierailleen Anttilan mukaan haluta ottaa.

Hän korostaa, ettei lakiesitys ei kuitenkaan puutu voimassa oleviin vuokrasopimuksiin. Vuokrasopimuksissa voidaan myös edelleen sopia tilatukioikeuksien palautumisesta.

Jurttijussi

  • Vieras
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"
Eihän noissa tilatukiasioissa ole ollut mitään epäselvää jos on luetun ymmärrys edes kohtalainen. Siitä on vaan kaiken maailman Kivirannat ja Kurakaiset tehny itselleen pätemisen tarpeen...
Ennen 8/2005 tehdyissä vuokrasopimuksissa tukioikeus kuuluu viljelijälle jos hän ei sitä halua vuokranantajalle luovuttaa, sen jälkeen tehdyissä sopimuksen mukaan jos tilatuesta on maininta sopimuksessa.

Maamies

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"
Lähes kaikessa tästä aiheesta käydyssä keskustelussa on perusoletuksena
"tukioikeuksien palautuminen maanomistajalle" - lukipa melkein minkä tahansa
aihetta käsittelevän mielipiteen tai vastineen Maaseudun Tulevaisuudessa
tai netin keskusteluryhmissä.

Miten tukioikeus voi palautua jollekulle, jolla ei sitä koskaan
ole ollutkaan? Kun tajuaa tämän, putoaa useilta muilta mieliä kuumentaneilta
argumenteilta pohja pois. Ennenkaikkea väittely EU:n jyräämisestä
Suomen perustuslain ja omistusoikeuden yli muuttuu turhaksi.

EU-asetuksella v. 2006 viljelyalan perusteella myönnetyt tilatukoikeudet
on asetuksen tekstin mukaan myönnetty viljelijälle, joka vuonna 2006
viljeli kyseisen suuruista pinta-alaa.

Tilatukioikeus voi asetuksen mukaan siirtyä vain viljelijältä toiselle viljelijälle.
Maata viljelemätön maanomistaja ei edes väliaikaisesti voi olla tukioikeuden haltija tai omistaja.

Lienee turha paikallisesti luoda lainsäädäntöä tai tehdä vuokrasopimuksia, jotka
ovat ristiriidassa EU-asetuksen kanssa.

Tokihan näitä voidaan täällä tehdä, mutta tuen maksajana EU:lla ei ole velvollisuutta
näitä sääntöjensä vastaisia lakeja tai sopimuksia noudattaa. EU voi kieltäytyä
maksamasta tukia jotka ovat asetuksen vastaisia.





Eihän noissa tilatukiasioissa ole ollut mitään epäselvää jos on luetun ymmärrys edes kohtalainen. Siitä on vaan kaiken maailman Kivirannat ja Kurakaiset tehny itselleen pätemisen tarpeen...
Ennen 8/2005 tehdyissä vuokrasopimuksissa tukioikeus kuuluu viljelijälle jos hän ei sitä halua vuokranantajalle luovuttaa, sen jälkeen tehdyissä sopimuksen mukaan jos tilatuesta on maininta sopimuksessa.

Talojussi

  • Vieras
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"
Tilatukioikeus voi asetuksen mukaan siirtyä vain viljelijältä toiselle viljelijälle.
Maata viljelemätön maanomistaja ei edes väliaikaisesti voi olla tukioikeuden haltija tai omistaja.




Eihän noissa tilatukiasioissa ole ollut mitään epäselvää jos on luetun ymmärrys edes kohtalainen.


Niinpä, EU-komission mukaan tukioikeus kuuluu AINA aktiiviviljelijälle: Suomi-versiossa näin ei ole esim. siinä tapauksessa, että viljelijä on lopettanut ja käärii tuesta rahat liiveihinsä myydessään tai vuokratessaan  oikeuden kolmen vuoden sisällä. Maaomistaja ei voi saada tukioikeutta ellei itse ala viljellä: muutoin  hänen on siirrettävä tukioikeus seuraavalle vuokralaiselle suoraan, mikä on esim. Kivirannankin ajatus.

Todennäköisesti Suomi-versio ei kestäisi EU-tuomioistuimen käsittelyä ja siksi Anttilalla +co on kova hätä.  Vanhasen 1. hallituksen Suomi-versio on todellinen sekasotku ja kaikkien kaaoksien äiti.   

Viimeksi muokattu: 05.11.07 - klo:15:00 kirjoittanut Talojussi

alanmies

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"
Niinpä! Tilatukioikeus on sen viljelijän yksityistä irtainta omaisuutta, jolle oikeus on vahvistettu vuoden 2006 tukihakemuksen ja viljelyn pohjalta. Jos nyt sellaiselle maanomistajalle, jolla ei siis ole oikeuksia eikä kuulukaan olla,  jätetään siirtämättä tai "palauttamatta" sellaista omaisuutta mitä hänellä ei ole koskaan ollutkaan, niin ei siinä ole mitään perustuslain vastaista. Sasin, Tiuran, Kivirannan ja muidenkin pitäisi kyllä näin yksinkertainen asia ymmärtää.

Jos sen sijaan henkilöltä, jolle on vahvistettu tilatukioikeuksia siirrettäisiin oikeuksia pois viranomaisen toimesta ja tämän henkilön suostumuksetta, olisi se pakkolunastusta. Siten se toimi olisikin perustuslain vastaista.   

Talojussi

  • Vieras
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"
Niinpä! Tilatukioikeus on sen viljelijän yksityistä irtainta omaisuutta, jolle oikeus on vahvistettu vuoden 2006 tukihakemuksen ja viljelyn pohjalta. Jos nyt sellaiselle maanomistajalle, jolla ei siis ole oikeuksia eikä kuulukaan olla,  jätetään siirtämättä tai "palauttamatta" sellaista omaisuutta mitä hänellä ei ole koskaan ollutkaan, niin ei siinä ole mitään perustuslain vastaista. Sasin, Tiuran, Kivirannan ja muidenkin pitäisi kyllä näin yksinkertainen asia ymmärtää.

Jos sen sijaan henkilöltä, jolle on vahvistettu tilatukioikeuksia siirrettäisiin oikeuksia pois viranomaisen toimesta ja tämän henkilön suostumuksetta, olisi se pakkolunastusta. Siten se toimi olisikin perustuslain vastaista.   

Ei ole pakkolunastusta jos jotain on annettu lainaksi  ilmaiseksi ja siirretään seuraavalle, sidottuna pellon viljelyyn.  EU-komission kanta on se, että tilatuki kuuluu AINA aktiiviviljelijälle, ei tuotantonsa lopettaneelle vuokrattavaksi tai myytäväksi.

Se hyvä puoli asiassa on, että pellon vuokraajat eivät enää äänestä kepua, eivät edes änkyräkeput....mikä on onneksi Isänmaalle.

Toinen puoli asiassa on se, että peltoja ei tule enää vuokralle.

Viimeksi muokattu: 05.11.07 - klo:17:57 kirjoittanut Talojussi

Unto

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 654
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"
[quote author=Talojussi link=topic=228.msg2075#msg2075

Se hyvä puoli asiassa on, että pellon vuokraajat eivät enää äänestä kepua, eivät edes änkyräkeput....mikä on onneksi Isänmaalle.

Toinen puoli asiassa on se, että peltoja ei tule enää vuokralle.
[/quote]

Silloon ku kokooomus oli oppositios tukioikeuksia yritettihi oikee lailla situa maanomistuksehe ja ny ku kokooomus on hallitukses tällääsestä lakimuutoksesta luavutahan. Tästä syystäkö vuakralle maansa antanehet maanomistajat enää ikinä äänestä kokooomusta?

Reginan vanki

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 489
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"
KaKo pettää aina ja sen muistaa sairaanhoitajatkin. Ensi syksyn kunnallisvaaleissa on maksunaika osa 1. ;D
Köyhän kans on niin raskas jutella.

alanmies

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"


Lainaus
Ei ole pakkolunastusta jos jotain on annettu lainaksi  ilmaiseksi ja siirretään seuraavalle, sidottuna pellon viljelyyn.  EU-komission kanta on se, että tilatuki kuuluu AINA aktiiviviljelijälle, ei tuotantonsa lopettaneelle vuokrattavaksi tai myytäväksi.



Tilatukioikeuksia ei ole vahvistettu kenellekään lainaksi. Oikeudet on annettu aivan ikiomiksi. Jokainen tilatukioikeuden omistaja on saanut vahvistuksesta ilmoituksen maaseutuelinkeinoviranomaisen toimesta. Ilmoituksessa ei ole mitään mainintaa mistään "lainasta" tai väliaikaisuudesta. Tilatukioikeudet eivät ole mitenkään sidottu mihinkään peltokappaleeseen, maakiinteistöön tai peruslohkoon. Pellon omistus, vuokraus ja tilatukioikeudet ovat kaikki omia erillisiä asioitaan.

Jos viljelijä on lopettanut aktiiviviljelyn ja hänellä on tilatukioikeuksia, voi hän kyllä tilatukilain mukaan vuokrata oikeutensa pois tai myydä ne. Tilatukea ei voi sen sijaan saada, jos ei viljele itse vastaavaa alaa peltoa.

Viimeksi muokattu: 06.11.07 - klo:20:27 kirjoittanut alanmies

Talojussi

  • Vieras
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"


Lainaus
Ei ole pakkolunastusta jos jotain on annettu lainaksi  ilmaiseksi ja siirretään seuraavalle, sidottuna pellon viljelyyn.  EU-komission kanta on se, että tilatuki kuuluu AINA aktiiviviljelijälle, ei tuotantonsa lopettaneelle vuokrattavaksi tai myytäväksi.



Tilatukioikeuksia ei ole vahvistettu kenellekään lainaksi. Oikeudet on annettu aivan ikiomiksi. Jokainen tilatukioikeuden omistaja on saanut vahvistuksesta ilmoituksen maaseutuelinkeinoviranomaisen toimesta. Ilmoituksessa ei ole mitään mainintaa mistään "lainasta" tai väliaikaisuudesta. Tilatukioikeudet eivät ole mitenkään sidottu mihinkään peltokappaleeseen, maakiinteistöön tai peruslohkoon. Pellon omistus, vuokraus ja tilatukioikeudet ovat kaikki omia erillisiä asioitaan.

Jos viljelijä on lopettanut aktiiviviljelyn ja hänellä on tilatukioikeuksia, voi hän kyllä tilatukilain mukaan vuokrata oikeutensa pois tai myydä ne. Tilatukea ei voi sen sijaan saada, jos ei viljele itse vastaavaa alaa peltoa.

Toivottavasti verottaja ymmärtää lätkäistä isot lahjaverot

Unto

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 654
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"

Toivottavasti verottaja ymmärtää lätkäistä isot lahjaverot

Jaa lahajaverua oikeuresta maksaa vuakraa?

Peltopiika

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"
Maamies kirjoitti:

"Maata viljelemätön maanomistaja ei edes väliaikaisesti voi olla tukioikeuden haltija tai omistaja".

Tämä lause ei pidä paikkaansa.  Tilatuen tulkinnan mukaisesti aktiivi viljelijä on sellainen, joka omistaa maan.  Siten kaikki peltonsa omistavat voivat omistaa myös tukioikeuksia.  Ote ministeriön koulutuskalvoista keväältä 2007:
"Tukioikeuden vastaanottajan on oltava viljelijä
pl. perintö / ennakkoperintö
Maanomistaja voi täyttää tämän ehdon
-hallitsee täydentävien ehtojen mukaan hoidettua tukikelpoista alaa"

Vaikka tukioikeus on irrotettu tietyistä lohkoista, on kuitenkin EU:n asetuksenkin mukaan yhteys peltoalaan eli 1 ha = 1 tukioikeus.  Siten mielestäni vuokra-alan perusteella saadut tukioikeudet tulisi siirtää joko maanomistajalle tai seuraavalle vuokraviljelijälle. Ylimääräisellä tukioikeudella ei tee mitään ilman vastaa peltopinta-alaa.  Koska tukioikeudet vahvistettiin vuoden 2006 viljelykelpoisen pinta-alan mukaisesti, on vaikea uskoa, että tilatuen ulkopuolisia peltoalueita olisi järjettömiä määriä.  Se, missä ministeriön tiedotus petti pahemman kerran tuolloin 2006 oli, että monelta luopumistuella olevalta jäi tukioikeudet hakematta.  Itse ainakin siirsin tukioikeudet maanomistajalle, kun vuokrasopimus päättyi.  Lisäosiakin meni yhteensä 152,9 euron edestä.  Niillä, joilla tilakohtaiset lisäosat ovat suuret, pitäisi olla oikeus saada korvaus, jos tukioikeuden siirtää, sillä se on kyseisen tilan ansaitsemaa oikeutta, ei maanomistajan.  Kaiken kaikkiaan kesän 2005 lakia laadittaessa tiedettiin, että se on EU-asetuksen vastainen, mutta niinpä laki vain laadittiin.  Ruotsi aikoi ensin säätää, että lisäosat vahvistettaisiin vain omilta pelloilta saaduille tukioikeuksille, mutta kun kuuli, että EU ottaa asiasta kielteisen kannan, päätyi tekemään ratkaisut erilailla.  Kun Ruotsi siirtyi aikaisemmin tilatukeen, olisi Suomessakin voinut seurata Ruotsin mallia.  Enpä olisi ikänä uskonut sanovani tätä julkisesti.
Mutta parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn.  Täällä ollaan vaan.
"Aleksis Kivi: Seitsemän veljestä"

Maamies

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"
Luin tilatukiasiaa koskevan EU-asetuksen (nro 1782-2003) joka onkin melkoista kapulakieltä. Pelkkänä kotikutoisena juristina en sieltä löytänyt tilatukioikeuden omistuksen ja hallinnan siirtymiseen muita viittauksia kuin

1) tilatukioikeudet muodostettiin ja myönnettiin niiden aktiiviviljelijöiden omistukseen, jotka vuonna 2006 niitä hakivat, ja joilla oli silloin hallinnassaan ja viljelyssään haettua tukioikeuksien määrää vastaava pinta-ala.

2) tilatukioikeuksien omistusoikeus tai hallinta voidaan siirtää vain aktiiviviljelijälle

Kummassakaan tapauksessa (perintöä lukuunottamatta) ei tilatukioikeus ole voinut muodostua tai siirtyä maata viljelemättömän maanomistajan omistukseen tai hallintaan. Sellaista vaihtoehtoa ei asetus tunne. Suomessa on asiaa tulkittu monin muinkin tavoin, jopa lakitekstissä, puhumattakaan eri instanssien laatimista koulutusmateriaaleista, ohjeista jne. Alkuperäisen asetustekstin valossa näiden kotimaisten tulkintojen pätevyys näyttäisi olevan kyseenalainen. Siinäkin tapauksessa että tilatukioikeuksia on saatu perintönä, ei perintöön tarvitse liittyä lainkaan maaomaisuutta tai maanvuokrasopimusta.

Olen lukenut monenlaisia käsityksiä ja tulkintoja tilatuesta ja tukioikeuksista. Näitä on esiintynyt riittämiin lehdissä ja netissä. Huvittavimpana pidän eduskunnassa käytyä väittelyä; näistä paistaa läpi ettei kaiken takana olevaan asetukseen ole vaivauduttu ajatuksen kanssa tutustumaan.

Asetuksesta, sen sisällöstä ja tilatuesta yleensäkin jäi minulle seuraavia käsityksiä - käsitykset ovat omiani, ja kehotan jokaista tutustumaan asetukseen ja muodostamaan omansa.

- tilatuki on viljelijän yritystoiminnan tukemiseen tarkoitettua tuotannosta riippumatonta tukea. Tukioikeus ja tuki ovat sidoksissa viljelijän harjoittamaan maataloustoimintaan, ei tiettyyn maa-alaan tai maanomistukseen sinänsä.

- tilatukoikeudet ovat niiden aktiiviviljelijöiden irtainta omaisuutta, joille oikeudet vuonna 2006 hakemuksen perusteella muodostettiin ja myönnettiin. Tukioikeudet ovat syntyneet vuonna 2006, niitä ei ole otettu tai siirretty jostakin muualta.

- viljelijälle muodostettujen tilatukioikeuksien kappalemäärä on määräytynyt tuen hakijan hallinnassa viiteajanjaksona 2000-2002 olleiden peltohehtaarien lukumäärän keskiarvona, ei mihinkään nimettyyn maa-alueeseen sidottuna. Kolmen vuoden viitejakson aikana ovat maa-alueet saattaneet vaihtua.

- tilatuki ja siihen liittyvät tukioikeudet ovat uusi järjestelmä, jolla on käytännössä kiintiöity maataloustoiminnan harjoittaminen. Tukioikeuksia - "viljelykiintiöitä" - on laskettu liikkeelle rajattu määrä, jonka maakohtainen katto on ilmoitettu asetuksessa. "Viljelykiintiön" hallinta on rajattu aktiiviviljelijöihin.

- järjestelmä ei koske maanomistajia, ei edes viljelijöitä "maanomistajan ominaisuudessa". Tukioikeuksia ei ole liitetty tiettyyn maa-alaan. Myytävästä tai vuokrattavasta maa-alasta maksettavan hinnan ei tarvitse muuttua. Itse asiassa se ei saakaan muuttua - tilatuki ei saa pääomittua osaksi maan myynti- tai vuokra-arvoa.

- jos myyjällä tai vuokralle antajalla on maa-alan lisäksi myytävänä tai vuokrattavana myös tukioikeuksia, näistä saa kulloisenkin markkinatilanteen mukaisen hinnan. Tukioikeuden myynti tai vuokraus ei oletusarvoisesti sisälly maan myyntiin tai vuokraukseen.

- tukioikeudet on myönnetty viljelytoimintaan. Jos viljelytoiminta aloitetaan nollasta, ei tukioikeuksia aluksi ole. Tässä tapauksessa tukioikeudet voidaan saada kansallisesta varannosta. Perusoletuksena ei ole, että ne saataisiin maakauppojen tai maan vuokrauksen mukana.

- kun viljelijä laajentaa viljelytoimintaansa esimerkiksi ottamalla lisää peltoa vuokralle, ei viljelijällä välttämättä ole hallinnassaan laajennusta vastaavia tukioikeuksia. Tällöin hän voi joko ostaa oikeudet vapailta markkinoilta, tai anoa niitä kansallisesta varannosta. On luonnollista että viljelijän tulee itse tavalla tai toisella hankkia tarvitsemasa lisätukioikeudet. Onhan hän laajentamassa yritystoimintaansa ja tilatukijärjestelmässä siihen tarvitaan lisää "kiintiöitä", jotka ovat tilatukijärjestelmässä rahan arvoista irtainta omaisuutta.

- kun viljelijä tukioikeuksien haltijana myy maatalousmaata tai luopuu vuokrapellosta, hän päättää omistamiensa tukioikeuksien kohtalosta vapaasti erikseen. Hän voi joko myydä tai vuokrata ne eri hintaan luovutetun maan mukana, pitää ne itsellään (korkeintaan 3 vuotta) tulevaa omaa laajennustarvetta varten, tai myydä ne muualle.

Kun asiaa loogisesti ajattelee, selviää että koko tilatukijärjestelmä koskee aktiiviviljelijöitä. Tukioikeuksien siirrot ja niihin liittyvät ehdot ovat viljelijöiden (ja kansallisen tukivarannon) välisiä asioita, jotka eivät koske maatalousmaan myyjää tai vuokralle antajaa lainkaan. Näin toteutettuna ei maatalousmaan myynti- ja vuokrausarvo muutu.

Viime aikoina on peloteltu sanktioilla, mikäli Suomessa säädetty laki on ristiriidassa EU-asetuksen kanssa. Mitään erillisiä "yleissanktioita" tuskin tarvitaan. EU:lla on maksumiehenä oikeus määrätä tuen maksun ehdot haluamallaan tavalla. Niinpä jos säädämme asetuksen vastaisen lain tai teemme asetuksen vastaisia sopimuksia tukioikeuksien hallinnasta, EU voi yksinkertaisesti tukia maksaessaan jättää tällaisen lain ja sopimukset omaan arvoonsa. Asetuksen mukaan tuki voidaan maksaa vain asetuksen ehdot täyttävälle edunsaajalle, eli tukioikeuden todelliselle asetuksen mukaiselle haltijalle. Tuen maksu edellyttää tuen hakemista vuosittain. Ristiriitatatapauksessa tukioikeuksien EU-asetuksen mukainen haltija ei välttämättä älyä tukea hakea ja tilatuki jää kokonaan saamatta.

Tässä vielä otteita asetustekstistä:

= = =

"TILATUKIJÄRJESTELMÄ
1 LUKU
YLEISET SÄÄNNÖKSET
33 artikla
Tukikelpoisuus
1. Viljelijät pääsevät tilatukijärjestelmän piiriin, jos:
a) heille on myönnetty tukea 38 artiklassa tarkoitetulla viitekaudella
ainakin yhdestä liitteessä VI tarkoitetusta tukijärjestelmästä;
tai
b) he ovat saaneet tilan tai sen osan perintönä tai ennakkoperintönä
a alakohdassa tarkoitetut edellytykset täyttäneeltä
viljelijältä; taikka
c) he ovat saaneet tukioikeuden kansallisesta varannosta tai
siirron kautta."

= = =

Viljelijä siis on päässyt tilatuen piiriin, mikäli on täyttänyt jonkin ehdoista a-c. Viljelijän määritelmä:

= = =

"I OSASTO
SOVELTAMISALA JA MÄÄRITELMÄT
2 artikla
a) 'viljelijällä' tarkoitetaan luonnollista henkilöä tai oikeushenkilöä
taikka luonnollisten henkilöiden tai oikeushenkilöiden
ryhmää riippumatta ryhmän ja sen jäsenten oikeudellisesta
asemasta kansallisessa lainsäädännössä ja jonka tila sijaitsee
perustamissopimuksen 299 artiklassa tarkoitetulla yhteisön
alueella ja joka harjoittaa maataloustoimintaa;"

= = =

Viljelijän on siis harjoitettava maataloustoimintaa, jotta voisi päästä tilatukijärjetelmän piiriin, ja siten hallita tukioikeuksia.

= = =

"46 artikla
Tukioikeuksien siirtäminen
1. Tukioikeudet voidaan siirtää ainoastaan samaan jäsenvaltioon
sijoittuneelle toiselle viljelijälle, paitsi kun on kyse perintönä
tai ennakkoperintönä annettavista oikeuksista."

= = =

Tukioikeus voi siirtyä vain toiselle viljelijälle. Poikkeuksena ainoastaan tukioikeuksien periminen. Mikäli perinnön saaja ei ole viljelijä eikä siten voi tukioikeuksen perusteella saada tukea, hän voi myydä perimänsä tukioikeudet. Tässäkin tapauksessa tukioikeus liittyy maatalouden harjoittamiseen, ei maahan. Perinnön antaja ei välttämättä omista lainkaan maata, vaan on viljellyt vuokramaita. Perinnön saaja voi periä perinnön antajan maatalousyritystoiminnan ja siihen liittyvät tukioikeudet, vaikkei perintönä siirtyisi lainkaan maaomaisuutta.

= = =

"43 artikla
Tukioikeuksien määrääminen
1. Tukioikeus myönnetään viljelijälle hehtaarikohtaisesti
jakamalla viitemäärä niiden kaikkien hehtaarien kolmen vuoden
keskiarvolla, jotka viitekaudella oikeuttivat liitteessä VI lueteltuihin
suoriin tukiin, sanotun kuitenkaan rajoittamatta 48
artiklan soveltamista.
Tukioikeuksien kokonaismäärä on yhtä suuri kuin edellä mainittu
hehtaarien keskiarvo."

= = =

Viljelijälle 2006 myönnettyjen tukioikeuksien lukumäärä on siis keskiarvo siitä hänellä viitekaudella (vuosina 2000-2002) viljelyssä olleesta peltohehtaarien määrästä, jolle on maksettu viitekaudella tukea.

Asetuksesta 795-2004:

= = =

"Tukioikeuksien vahvistaminen kansallisesta varannosta
6 artikla
Tukioikeuksien vahvistaminen
1. Jos jäsenvaltio päättää käyttää asetuksen (EY)
N:o 1782/2003 42 artiklan 3 ja 5 kohdassa säädettyä mahdollisuutta,
viljelijöille voidaan myöntää tukioikeuksia kansallisesta
varannosta tässä jaksossa säädettyjen edellytysten ja kyseisen
jäsenvaltion vahvistamien objektiivisten perusteiden mukaisesti.
2. Jos viljelijä, jolla ei ole lainkaan tukioikeuksia, hakee kansallisesta
varannosta myönnettäviä tukioikeuksia, hän voi saada
enintään kyseisenä ajankohtana hallussaan olevia (omistamiaan
tai vuokraamiaan) hehtaareja vastaavan määrän tukioikeuksia."

= = =

Aloittavalle viljelijälle voidaan kansallisesta varannosta myöntää tukioikeuksia kaikkien hänen hallitsemiensa hehtaarien mukainen määrä. Maanomistus ei tässäkään vaikuta asiaan, ainoastaan hallinta.

= = =

"3. Jos viljelijä, jolla on tukioikeuksia, hakee kansallisesta varannosta
myönnettäviä tukioikeuksia, hän voi saada enintään hallussaan
olevia sellaisia hehtaareja vastaavan määrän tukioikeuksia,
joiden osalta hänellä ei ole ennestään tukioikeuksia."

= = =

Maanviljelytoimintaansa laajentava viljelijä voi saada kansallisesta varannosta tukioikeudet niille hallitsemilleen hehtaareille, joille hänellä ennestään ei ole tukioikeuksia.

Nämä kaksi viimeisintä kohtaa osoittavat sen, että koko tukioikeusongelma voidaan pyyhkäistä täysin EU-asetusten mukaisesti pois päiväjärjestyksestä kansallisen varannon avulla. Kuten kohdassa 1 sanotaan, päätös kohtien 2 ja 3 soveltamisesta on tehtävissä kansallisella tasolla, siis Suomessa.

= = =

"20 artikla
Vuokratun maan siirrot
1. Viljelijälle, joka on saanut maksutta tapahtuneen siirron,
kestoltaan vähintään kuuden vuoden mittaisen vuokrasopimuksen,
perinnön tai ennakkoperinnön kautta haltuunsa tilan tai sen
osan, joka oli vuokrattuna kolmannelle henkilölle viitekauden
aikana, viljelijältä, joka siirtyi eläkkeelle tai kuoli ennen tilatukijärjestelmän
ensimmäistä soveltamisvuotta koskevien hakemusten
jättöpäivää, myönnetään tukioikeudet jakamalla viitemäärä,
jonka jäsenvaltio vahvistaa objektiivisin perustein ja sellaisella
tavalla, että varmistetaan viljelijöiden tasapuolinen kohtelu ja vältetään
markkinoiden ja kilpailun vääristyminen, hehtaarimäärällä,
joka saa olla enintään yhtä suuri kuin kyseisen viljelijän haltuunsa
saaman tilan tai sen osan hehtaarien lukumäärä.
2. Edellä 1 kohdassa tarkoitettu viljelijä voi olla kuka tahansa
henkilö, joka saa haltuunsa 1 kohdassa tarkoitetun tilan tai sen
osan perintönä tai ennakkoperintönä."

= = =

Ylläoleva artikla on mielenkiintoinen - sellaiseksi sen tekee kohta 2, jossa tehdään poikkeus viljelijän yleisestä määritelmästä. Tämän artiklan kohtaa 1 sovellettaessa käsitetään viljelijäksi tilan perijä, riippumatta siitä harjoittaako hän maanviljelyä.

Voisi kuvitella, että asetuksen laatija on tarkoittanut tilannetta, jossa perintö tai muu mainittu saanto on saatu viitekauden (2000-2002) jälkeen, mutta ennen ensimmäisten tilatukihakemusten jättöpäivää. Saannon ajankohtaa ei kuitenkaan ymmärtääkseni ole asetustekstissä tarkasti määritelty. Näinollen voisi tätä artiklaa yrittää tulkita jopa siten, että jo viime vuosituhannella perinnöksi saatu maa, joka on viitekautena 2000-2002 ollut annettuna vuokralle, oikeuttaisi maanomistajan (perinnön saajan) saamaan tilatukioikeudet, vaikkei perinnön saaja olisikaan maanviljelijä. Näin olisi mahdollista että vuokrattuna olleiden hehtaarien perusteella tukioikeus syntyisi kahtaalle: maanomistajalle, joka perijänä täyttää tässä tapauksessa "viljelijän" ehdon, sekä vuokramiehelle.

Tästä artiklasta olisi mukava saada asiantuntijan lausunto.

yammis

  • Vieras
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"
Ja sen asiantuntijan pitäisi olla aidosti puolueeton, koska tähän astiset lausunnon antajat  tässä asiassa esim. MT:n sivuilla ovat edustaneet aina jotakin intressiryhmää

alanmies

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9
Vs: Suomi perääntyy tilatukikiistassa "Ilkka"
http://www.klauspentti.fi/

Kirjoituksia

Tilatuki yhä keskusteluissa 5.11.2007

Julkaistu myös: Hämeenkyrön Sanomat 8.11.2007