Metsäalalla on vallinnut viisikymmentä vuotta lähes uskomaton käsitevääristymä: puunkorjuun tehokkuus on ymmärretty määrätehokkuudeksi kustannustehokkuuden sijasta. Tehokkuus määriteltiin 1960-luvulla kuutiometreiksi tunnissa. Sen seurauksena kustannustehokkaat maataloustraktorit korvattiin määrätehokkailla metsätraktoreilla. Taksataulukoissa metsätraktorin taksat olivat maataloustraktorin taksoja korkeammat.
Metsätraktori otettiin käyttöön äkillisellä ”rationalisoinnin” harppauksella. Puunkorjuun työtulojen ottaminen pois maatilayrityksiltä romahdutti tilojen talouden ja vei maaseudun elinkeinoelämän sekasortoon. Väki muutti ”Suuressa muutossa” Ruotsiin ja kaupunkeihin. ”Rationalisoinnin” tulos oli siis samanlainen kuin muissakin maailmalla tunnetuissa suurissa edistyksen harppauksissa.
Käsitevääristymän seuraukset maatiloilla, metsäalalla ja maan talouselämässä ovat valtavat. Kun määrätehokkuus on sosialistiseen talousjärjestelmään kuuluva tehokkuuden mittari, myös sen soveltaminen on edellyttänyt sosialistista taloutta muistuttavaa metsätaloutta. Puuntuotannon yritystalous on korvattu puuntuottajien yhteistaloudella.
Puuntuotantoa harjoittavilta metsäyrittäjiltä on otettu puusadon korjuun hallinnan oikeus ja siirretty korjuun hallinta metsäyhtiöille. Hallinta siirretään sitomalla yhtiön korjuutyö puun kauppaan pystykaupan paketiksi, joka tosiasiassa on metsänvuokrausta. Sillä otetaan korjuu-urakka metsäyrittäjältä pimeästi. Yhtiö vähentää puunhankinnan kustannukset puunmyyjän bruttotulosta, puun tehdashinnasta, ja maksaa jäännöksen puunmyyjälle ns. kantohintana. Puun myyjä ei tiedä bruttotulon määrää eikä metsäyhtiön siitä perimää urakointipalkkaa.
Metsäyhtiö siis korjaa puuta isännättömällä rahalla ilman maksajan vastuuta. Puunkorjuu on yhtiöiden johtamaa puunmyyjien kollektiivitaloutta. Puunmyyjät pakotetaan kollektiivitaloteen puun matalalla tienvarsihinnalla, mikä tekee puunkorjuusta metsäyhtiöiden monopolin. Itsenäisiä yrittäjiä ja kilpailua ei puunkorjuussa ole. Korjuun monopoli estää kilpailun myös puunkasvatustöistä, sillä yrittäminen pelkkien kesätöiden varassa ei kannata.
Korjuun urakoinnin piilottuminen on synnyttänyt toisen käsitevääristymän. Puuntuotannon toimiala ymmärretään vain puunkasvatukseksi; puusadon korjuu ymmärretään puuta jalostavan metsäyhtiön toimialaksi.
Nykyiset maataloustraktorit on tutkimuksissa todettu metsäkonetta edullisemmiksi erityisesti puunajon urakoinnissa, mutta myös hakkuun peruskoneena.
Korkeiden korjuukustannusten lisäksi metsäkoneet ruhjovat metsiä ja aiheuttavat runsaasti välillisiä kustannuksia. Pääosa metsien avohakkuista johtuu metsäkoneiden käytön edistämisestä. Kaiken kaikkiaan metsätalous on tosiasiassa taloudellisessa, yhteiskunnallisessa ja luonnonolojen kaaoksessa.
Palaaminen sosialismia muistuttavasta taloudesta markkinatalouteen avaa huikeat näkymät metsien käsittelyn ja puun käytön muuttumisessa sekä maaseudun elinkeinoille.
Palaaminen edellyttää puunkorjuun hallintaoikeuden palauttamista korjuun maksajalle. Palataan puun ja korjuutyön erillisiin kauppoihin. Metsäyrittäjä voi yhtä helposti ammattimiehen avustamana teettää korjuuta kuin nykyisin puunkasvatustöitä. Metsäyhtiö voi kilpailla korjuutyöstä maatilayrittäjien, itsenäisten korjuuyrittäjien ja metsänhoitoyhdistysten rinnalla. Kilpailussa seuloituisivat korjuukoneiksi kustannustehokkaimmat koneet.
Edellä kerrottu on tutkimukseni tuloksia, jotka on julkaistu ETLAn tytäryhtiön Taloustieto Oy:n kustantamassa kirjassa ”Tehottomuutta, terroria ja tiedostusta maan metsissä”.
Lauri Vaara
