Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Palkkatyö  (Luettu 9621 kertaa)

Piilofarmari

  • Vieras
Palkkatyö
Kuinka moni teistä on viljelyshommien ohjella palkkatyössä ja minkälaista palkkatyötä teette, onko teillä koulutusta, siihen, ?  onko isokin palkka, ? löytyykö helposti palkkatyötä viljelyshommien oheen, miten työnantajat suhtautuu kun sivutoimena viljelette.
itse olen pelkästään pienen viljatilan varassa, ei meinaa rahat millään riittää, mutta en muutakaan osaa ja kukaan ei ota hommiin, kun ei ole koulutusta ja kokemusta muista ammateista, nuorena tähän hommaan jouduin  alkamaan kun isäni sairastui ennen aikaisesti, jouduin ottamaan vastuun enkä kerinnyt kouluja käydä tai muissa ammateissa olla, ikääkin on jo sen verran että eipä juuri kannata opiskellakkaan, kun työpaikat on tiukassa, puolisoakaan ei ole, kun kukapa tällaista perse aukista jyväjemmaria huolisi,  pelkät naurut saa jos yrittää naisiin tutustua.

Tietysti vois laittaa pellot myyntiin, ja lähteä traktorikuskiksi ja yleisrengiksi jollekin isolle tilalle,  onnistuiskohan se, toisaalta, olis aika jyrkkä homma laittaa suvussa monta polvea olleet pellot myyntiin, ja kuitenkin se palkkatyön saaminen on epävarmaa. ensin pitäisi siitä varmistua, ennen kuin pelloille uskaltaa mitään jyrkkää vaihtoehtoa harkita.

Viimeksi muokattu: 06.12.10 - klo:22:46 kirjoittanut Piilofarmari

Tractor Grip

  • Vieras
Vs: Palkkatyö
"puolisoakaan ei ole, kun kukapa tällaista perse aukista jyväjemmaria huolisi,  pelkät naurut saa jos yrittää naisiin tutustua."

Ei välttämättä,mutta joudut ottamaan hevosen sen emännän mukana.

Horsepuolelta saattaisi parhaiten löytyä.

gutiguti

  • Vieras
Vs: Palkkatyö
puolisoakaan ei ole, kun kukapa tällaista perse aukista jyväjemmaria huolisi,  pelkät naurut saa jos yrittää naisiin tutustua.

Tietysti vois laittaa pellot myyntiin, ja lähteä traktorikuskiksi ja yleisrengiksi jollekin isolle tilalle,  onnistuiskohan se, toisaalta, olis aika jyrkkä homma laittaa suvussa monta polvea olleet pellot myyntiin, ja kuitenkin se palkkatyön saaminen on epävarmaa. ensin pitäisi siitä varmistua, ennen kuin pelloille uskaltaa mitään jyrkkää vaihtoehtoa harkita.
Mene emäntäkouluun. Onnistuu hyvin viljatilalliselta. Samalla pätevöidyt kymmeniin ammatteihin, ja emäntäkin löytyy siinä samalla tai ainakin sen jälkeen.

Viimeksi muokattu: 06.12.10 - klo:23:50 kirjoittanut gutiguti

cosmic_cowboy

  • Vieras
Vs: Palkkatyö
Itse lähdin sitkeästi opiskelemaan ja tilan työ hoituvat siinä sivussa, tai jäävät odottamaan aikaa parempaa. Moni muukin on valinnut saman tien. Jos on opiskeltavalta alalta edes jonkin verran kokemusta/tietoa vaikka harrastuksen kautta, on siitä aikamoinen etu nuorisoon verrattuna.

Työllistymisen kannalta hoitoala olisi varmaan varmin työllistäjä syrjäseudullakin.

Aulis Anttila

  • Vieras
Työllistyminen...
Työllistymisen kannalta hoitoala olisi varmaan varmin työllistäjä syrjäseudullakin.

Ei tasan ja takuuvarmasti ole... emme me elä sillä, että hoidamme toinen toisiamme... kun kenenkään rahat eivät moiseen hölmöilyyn riitä.

cosmic_cowboy

  • Vieras
Vs: Työllistyminen...

Ryhdykin AY-agitaattoriksi todelliseen tuottavan työhön yhteiskunnan ja kansantalouden tukipilariksi. Näkyi Linnan juhlissakin noita kunniakansalaisia olevan laumoittain.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71937
Vs: Palkkatyö
eihän niitä muualle päästetäkään!        vain pohjasakka oli linnassa!                     työtä tekevät uurastivat muuta!      mutta eihän nyt aukki sellaisesta ............!   hällä väliä! ::)

Tractor Grip

  • Vieras
Vs: Palkkatyö

"Ei tasan ja takuuvarmasti ole... emme me elä sillä, että hoidamme toinen toisiamme... "

Tuntuuhan sitä riittävän sinunkin liksoihisi.Etkä ole ikinä tuottanut edes viihdearvoa kenellekään.

 ;D ;D

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Työllistyminen...
Työllistymisen kannalta hoitoala olisi varmaan varmin työllistäjä syrjäseudullakin.

Ei tasan ja takuuvarmasti ole... emme me elä sillä, että hoidamme toinen toisiamme... kun kenenkään rahat eivät moiseen hölmöilyyn riitä.

vedä ***** ittes j¤j¤¤# ay:n sontasakki kaasuttais kaikki vanhukset jos ei linnaan joutus nyt jättävät vain hoitamatta.

Ihmettelen vain kuinka kovaa tyätä se pienen viljatilan pitu on ko ei ehri kouluttautuu,ja kuka son jälkehes niit peltoja viljelee ko lapsia ei ole on vain ajan kysymys ko laitat tilan lihoiks,työkkäriin töit hakee kyl normaali ihminen työtä saa jostakin,tierän kyl pikkasen hulluja pikkutilan isäntiä ne ei töihin kyl pääse mut eipä ne töihin kyl haluu ko hullunkirjool saa enemmän valtiolt rahaa kuten tää aukki ;D
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

landehande

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5390
  • verkuilla tulevaisuuteen
Vs: Palkkatyö
Kuinka moni teistä on viljelyshommien ohjella palkkatyössä ja minkälaista palkkatyötä teette, onko teillä koulutusta, siihen, ?  onko isokin palkka, ? löytyykö helposti palkkatyötä viljelyshommien oheen, miten työnantajat suhtautuu kun sivutoimena viljelette.
itse olen pelkästään pienen viljatilan varassa, ei meinaa rahat millään riittää, mutta en muutakaan osaa ja kukaan ei ota hommiin, kun ei ole koulutusta ja kokemusta muista ammateista, nuorena tähän hommaan jouduin  alkamaan kun isäni sairastui ennen aikaisesti, jouduin ottamaan vastuun enkä kerinnyt kouluja käydä tai muissa ammateissa olla, ikääkin on jo sen verran että eipä juuri kannata opiskellakkaan, kun työpaikat on tiukassa, puolisoakaan ei ole, kun kukapa tällaista perse aukista jyväjemmaria huolisi,  pelkät naurut saa jos yrittää naisiin tutustua.

Tietysti vois laittaa pellot myyntiin, ja lähteä traktorikuskiksi ja yleisrengiksi jollekin isolle tilalle,  onnistuiskohan se, toisaalta, olis aika jyrkkä homma laittaa suvussa monta polvea olleet pellot myyntiin, ja kuitenkin se palkkatyön saaminen on epävarmaa. ensin pitäisi siitä varmistua, ennen kuin pelloille uskaltaa mitään jyrkkää vaihtoehtoa harkita.

Laita kauroja kilon pusseihin ja myy niitä Tikkurilan torilla kahdella eurolla. Jos haluat tuplata tuloksen, niin pistä hinnaksi neljä euroa. Kaupunkilaiset ei ymmärrä hupisapuskan hinnoista mitään.  Sitten illalla käy Vermossa ja katso sellainen hevonen, että on hyvät kertoimet; vaikkapa viisi ja totoo sitä. Sillee mannetkin tekee. Paitsi, että saavat alkupääoman sossusta. (Onkohan sorkkis muutanu nimimerkkiä!)

Viimeksi muokattu: 07.12.10 - klo:09:16 kirjoittanut landehande

simmo

  • Vieras
Vs: Työllistyminen...
Työllistymisen kannalta hoitoala olisi varmaan varmin työllistäjä syrjäseudullakin.

Ei tasan ja takuuvarmasti ole... emme me elä sillä, että hoidamme toinen toisiamme... kun kenenkään rahat eivät moiseen hölmöilyyn riitä.
-meinaatko,että suakaan ei tartte vanhana hoitaa?

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: Työllistyminen...
Työllistymisen kannalta hoitoala olisi varmaan varmin työllistäjä syrjäseudullakin.

Ei tasan ja takuuvarmasti ole... emme me elä sillä, että hoidamme toinen toisiamme... kun kenenkään rahat eivät moiseen hölmöilyyn riitä.
-meinaatko,että suakaan ei tartte vanhana hoitaa?

aukill kosto elää ko on pikkasen katkera näi itsenäisyys päivän jälkehen ko sotaveteraanit esti aukkin unelman neuvostoliittoon syntymisest.
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

Aulis Anttila

  • Vieras
Meinaaminen...
Työllistymisen kannalta hoitoala olisi varmaan varmin työllistäjä syrjäseudullakin.
Ei tasan ja takuuvarmasti ole... emme me elä sillä, että hoidamme toinen toisiamme... kun kenenkään rahat eivät moiseen hölmöilyyn riitä.
-meinaatko,että suakaan ei tartte vanhana hoitaa?

En... mutta ei koko kansakuntaa tarvita paapojien hommiin.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Meinaaminen...
Työllistymisen kannalta hoitoala olisi varmaan varmin työllistäjä syrjäseudullakin.
Ei tasan ja takuuvarmasti ole... emme me elä sillä, että hoidamme toinen toisiamme... kun kenenkään rahat eivät moiseen hölmöilyyn riitä.
-meinaatko,että suakaan ei tartte vanhana hoitaa?

En... mutta ei koko kansakuntaa tarvita paapojien hommiin.

   Ei niin, riittää kun paperimiehet koulutetaan lähihoitajiksi ;D

rene

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5964
Vs: Työllistyminen...
Työllistymisen kannalta hoitoala olisi varmaan varmin työllistäjä syrjäseudullakin.

Ei tasan ja takuuvarmasti ole... emme me elä sillä, että hoidamme toinen toisiamme... kun kenenkään rahat eivät moiseen hölmöilyyn riitä.

Ryhdykin AY-agitaattoriksi todelliseen tuottavan työhön yhteiskunnan ja kansantalouden tukipilariksi. Näkyi Linnan juhlissakin noita kunniakansalaisia olevan laumoittain.
;D ;D ;D
 Se on yleensä kyllä niin että naista ei löydä jos sitä ei kattelekaan. Ei se aina ole mutta kuulemma yleensä :)
 Ota kuule vaan itseäsi niskasta kiinni, mene ensimmäiselle luomukurssille jonka löydät. Siitä on hyvä aloittaa.