Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Ilmalämpöpumput - huijaustako ???  (Luettu 16374 kertaa)

Tuulia

  • Vieras
Ilmalämpöpumpuissa paljon ongelmia
julkaistu tänään klo 08:23, päivitetty tänään klo 08:56
Ilmalämpöpumppu.

Ilmalämpöpumpun energiatehokkuus karisee paukkupakkasella.



Nopeasti yleistyneissä ilmalämpöpumpuissa on ongelmia. Laitekohtaiset erot ovat suuret, ja markkinoille on tullut paljon pohjoisen oloihin soveltumattomia laitteita.

Ilmalämpöpumppuihin liittyy muitakin ongelmia. Ostajia esimerkiksi opastetaan usein liian vähän pumpun käyttöön, ja myös asennukseen voi liittyä virheitä.

Moni ilmalämpöpumpun käyttäjän on jo huomannut, että pakkasilla pumpun sulatustekniikka ei toimi ja tehot hiipuvat aika äkkiä pakkasten tultua.

- Ongelmia aiheuttaa myös jään ja veden kertyminen laitteen ulkoyksikössä, luettelee asentaja Kimmo Pisilä Kylmä-Center Oy:stä.

Lisäksi ilmalämpöpumppujen käyttöikä on vielä täysi arvoitus. Laitteiden on arveltu toimivan 10:sta 15:een vuotta.

Ilmalämpöpumpuista saa oikein käytettynä noin kolmanneksen pudotusta energiankulutukseen. Parhaimmillaan lämmituskulut voivat pudota jopa 50 prosenttia. Suomessa arvioidan olevan maksimissaan noin 350 000 ilmalämpöpumppua. Pumppujen hinnat vaihtelevat 1 000 - 3 000 euroon.

YLE Oulu

Näitähän on kohta joka mökissä. Eikö se niin hyvä ollutkaan mitä annettiin ymmärtää???

Viimeksi muokattu: 01.12.10 - klo:17:53 kirjoittanut Tuulia

farmex

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 671
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Kyllä se on juuri niin hyvä,kuin on annettu ymmärtää. Jotkut ovat vain yksinkertaisia ymmärrykseltään muissakin asioissa. nim. tyytyväinen pumppuun

rene

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5964
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Ja sen pumpun voisi tietysti sammuttaa kun pakkanen kiristyy 15:sta asteeseen. Neljä ilpoa on ja toistaiseksi olen tyytyväinen.

cosmic_cowboy

  • Vieras
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Lähtökohtaisesti sen ei voi odottaakaan toimivan kovilla pakkasilla. Eri asia sitten jos joku helppoheikki on niin antanut ymmärtää. Kyllä ne toimivat kohtuullisilla lämpötilaeroilla. Itse en oikein pidä mielekkäänä sitä että tehdään kolminkertainen lämmitysjärjestelmä: sähköpatterit, joku takka ja se pumppu tai muutama. Paljon ylläpidettävää ja säädettävää.

Yllätys saattaa olla tulossa aika pian. Sähköyhtiöt siirtyvät etäluettaviin mittareihin ja niiden myötä on mahdollista erilaistaa  eri aikoina kilowattitunnin hinta. ELi vaikka säästäisit kolmanneksen kilowattitunneista, mutta joutuisit niitä ostamaan tupasi lämmitykseen nimenomaan kalliin sähkön aikaan huippupakkasilla, et välttämättä säästä rahaa.


Tuulia

  • Vieras
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Tuttavaperheellä on sellainen kalliimpi merkki ja on  ammattilaisen asentama. Mut on siinäkin jäätymisongelmaa.. Mitä sellaisella lämmityslaitteella tekee, joka ei toimi kovalla pakkasella, jolloin lämpöä tarvitaan eniten??  Ja toisaalta, jos jotain säästöä tulee, jäähdytetään se kesällä pois.  :D  Eikö se jäähdyttäminen ole kallista puuhaa?

maraani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3117
  • Jos pyörä ei vedä, se jarruttaa
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Lähtökohtaisesti sen ei voi odottaakaan toimivan kovilla pakkasilla. Eri asia sitten jos joku helppoheikki on niin antanut ymmärtää. Kyllä ne toimivat kohtuullisilla lämpötilaeroilla. Itse en oikein pidä mielekkäänä sitä että tehdään kolminkertainen lämmitysjärjestelmä: sähköpatterit, joku takka ja se pumppu tai muutama. Paljon ylläpidettävää ja säädettävää.
Eipä noissa juur oo säädettävää ollu - pappan säätö toimii sanojensa mukaan seuraavasti: "kun tulee niin kylmä, että ilmalämpöpumppu alkaa lämmittää, niin teen tulen takkaan - sit hetken päästä se ilp pysähtyy..." :) No ylläpitoa kai se nuohouskin on, maksaa joitain kymppejä vuodessa tietysti sekin.
... Eikö se jäähdyttäminen ole kallista puuhaa?
Kaikki on kovin suhteellista eli mitä kukin haluaa mukavuudesta maksaa. Kollega oli asiaa kesällä mitannut seuraavasti: "155 neliöinen talo ja on nyt ollut mukavan viileä sisällä. Eli on pidetty keskimäärin n.24-25 asteessa, mikä on tuntunut mukavalta. Pumppu on ajastettuna päällä klo. 10-22. Kulutus on ollut nyt 20kWh / 6 vuorokautta. Eli karkeesti n.2€ on maksanut 6-vuorokauden jäähdytys." Ei saa edes yhtä siideripulloa tuolla kahdella eurolla, ES bulkkilonkeron voi saada 1,99 (sis. pantin).

Melkoista rämpimistä välillä, mutta parhaansa tehden ja kovasti yrittäen. Onnistuminen palkitsee. 1966 - 2016 and counting...

Tractor Grip

  • Vieras
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Tuo hukkalämpö pitäisi saada hyötykäyttöön esim.käyttöveden lämmitykseen.

minä-itte

  • Vieras
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Ainoa kehuttu laite täälläpäin on Mitsubishi

Bentti

  • Vieras
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Kesällä kun ilpoa käytetään jäähdytykseen, niin unohtuu se, että kun sisälämpötila on alhaisempi kuin ulkolämpötila, niin lämpötilaerosta johtuen voi tulla kosteusongelmia, eli kosteutta tiivistyy seiniin, eli samalla tavalla kuin silloin, kun  sisälämpötila on korkeampi kuin ulkolämpötila, eli kosteuden tiivistyminen käänteisesti.

Tuulia

  • Vieras
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Ainoa kehuttu laite täälläpäin on Mitsubishi
Siinäkin on jäätymisongelmia, vaikka on kallis johonkin Ultimathuleen verrattuna.

rookie

  • Vieras
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Ilmalämpöpumpuissa paljon ongelmia
julkaistu tänään klo 08:23, päivitetty tänään klo 08:56
Ilmalämpöpumppu.

Ilmalämpöpumpun energiatehokkuus karisee paukkupakkasella.



Nopeasti yleistyneissä ilmalämpöpumpuissa on ongelmia. Laitekohtaiset erot ovat suuret, ja markkinoille on tullut paljon pohjoisen oloihin soveltumattomia laitteita.

Ilmalämpöpumppuihin liittyy muitakin ongelmia. Ostajia esimerkiksi opastetaan usein liian vähän pumpun käyttöön, ja myös asennukseen voi liittyä virheitä.

Moni ilmalämpöpumpun käyttäjän on jo huomannut, että pakkasilla pumpun sulatustekniikka ei toimi ja tehot hiipuvat aika äkkiä pakkasten tultua.

- Ongelmia aiheuttaa myös jään ja veden kertyminen laitteen ulkoyksikössä, luettelee asentaja Kimmo Pisilä Kylmä-Center Oy:stä.

Lisäksi ilmalämpöpumppujen käyttöikä on vielä täysi arvoitus. Laitteiden on arveltu toimivan 10:sta 15:een vuotta.

Ilmalämpöpumpuista saa oikein käytettynä noin kolmanneksen pudotusta energiankulutukseen. Parhaimmillaan lämmituskulut voivat pudota jopa 50 prosenttia. Suomessa arvioidan olevan maksimissaan noin 350 000 ilmalämpöpumppua. Pumppujen hinnat vaihtelevat 1 000 - 3 000 euroon.

YLE Oulu

Näitähän on kohta joka mökissä. Eikö se niin hyvä ollutkaan mitä annettiin ymmärtää???


koko kesän laulo taukoomatta kylmää mökkiin...ihanan kallista mutta so what, saipahan yöt nukuttua

Mullistaja

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 118
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Naapurin äijä on kylmäkoneasentaja ja saa hankittua minkämerkkisen laitteen hyvänsä.
Silti sanoi että ei suostu myymään eikä asentamaan minkään muun merkkisiä kuin Mitsubitsuja.
Ei kuulemma ole muuta ku helvetisti ongelmia ja päänsärkyä tiedossa jos muun merkkisiä myy.

Uskoin miestä ja ostin Mitsun. Vaikka niiden tekemät autot onki paskoja, niin ILP pelaa kuin unelma.

Sepedeus

  • Vieras
Vs: Ilmalämpöput - huijaustako ???
Kesällä kun ilpoa käytetään jäähdytykseen, niin unohtuu se, että kun sisälämpötila on alhaisempi kuin ulkolämpötila, niin lämpötilaerosta johtuen voi tulla kosteusongelmia, eli kosteutta tiivistyy seiniin, eli samalla tavalla kuin silloin, kun  sisälämpötila on korkeampi kuin ulkolämpötila, eli kosteuden tiivistyminen käänteisesti.

  Se on jotain 5 asteen luokkaa se lämpötilaero josta rupee tulemaan kondenssiongelmia. Paras viilennyskone on ilmanvaihtokone. 

landehande

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 5390
  • verkuilla tulevaisuuteen
Vs: Ilmalämpöpumput - huijaustako ???
Tyytyväinen kahden sisäyksikön mitsuun. Remmit ei pauku niinkuin sorkkiksella. Edellisten päivien yli -20 pakkailla lämpöä pukkasi vielä sisään. Yön jälkeenkin aamulla tupa oli miellyttävän lämmin.   Epätyytyväisyyden syy yleensä väärät asetukset tai ammattitaidoton asennus.

Make

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8414
Vs: Ilmalämpöpumput - huijaustako ???
Lämpöpumppujen yleistyttyä sähköyhtiöt joutuvat vahvistamaan verkkoa, jotta se riittää paukkupakkasillakin. Tämän joutuvat kaikki sähkönkäyttäjät maksamaan siirtohinnoissa.
Mystinen kesälaatumies