Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Vauhtia traktoriin  (Luettu 11424 kertaa)

talutehnika

  • Vieras
Vs: Vauhtia traktoriin
Esimerkiksi kaikki yli 4T kantavat traktorin peräkärryt olisi hyvä katsastaa vuosittain yms. muuta paskaa, hyvä virkamiehen kehittää sitten tämän varjolla.  ;D

Olisiko se oikeasti niin paha jos raktoreitakin katteltais vähän läpi vuosittain. Ei se kuitenkaan kovin kova kulu olisi mutta tulis turhat vaaratilanteet vältettyä kun tietäis että jarrut toimis ja akselit ja ohjausnivelet olis kiinni. Kalliiksi se tosin tulee jos ei mene läpi mutta ei sellaisella vehkeellä muutenkaan sais mennä tien päälle.

Kyllä siitä kova kulu saadaan, älä ole huolissasi. Suurin osa traktoreista on kuitenkin muuaalla kuin tien päällä eli töissä. Ajattele asiaa sen kannalta jolla matkaa katsastusasemalle 300 km suuntaansa. Kiva lähteä vuosikatsastukseen köröttelemään tai tilata lavettikyyti. Alkaa niitä kuluja tulla.

mahtaako suomessa olla ainuttakaan maatilaa jolla ei ole katsastusasemaa 300 kilsan säteellä. niillekkin on huono asia jos matkaa on yli 50 kilsaa. Ja mulla on kyllä sellainen käsitys että melkein kaikki raktorit käy yleisellä tiellä sinne pellolle mentäessä. Vai onko väellä sellaisia raktoreita esim 2000 luvulta jotka ei koskaan käy tien päällä. Vanhemmat vois sitten olla vapaaehtoisia jos ei niillä kuljeta tiellä. Katsastetaanhan ruiskutkin tiloilla niin kait raktorit vois vähän samalla periaatteella. tässäkin näkee että ihan hyvä asia voidaan joko pilata hankaluudella tai siitä voitais tehdä ihan hyvä direktiivi. kattellaan mihin päättäjät pystyy.

Onko sinulla lukutaidossa jotain vikaa vai ymmärryksessä? Esimerkissäni jota lainasit kirjoitin: "sen kannalta jolla matkaa katsastusasemalle 300 km suuntaansa" johon fiksuna vastasit: "mahtaako suomessa olla ainuttakaan maatilaa jolla ei ole katsastusasemaa 300 kilsan säteellä". Mikäli katsastusasemalle on matkaa 300 km niin eikös sillä ole katsastusasema 300 km säteellä?  ;D

Toisekseen traktoreita on muillakin kuin maatiloilla.

Käyhän monetkin traktoreista tiellä mutta yleensä niiden tiekäyttö on hyvin pientä verrattuna vaikka kuorma-autoihin. Toki poikkeuksiakin löytyy. Mutta miljoona kilometriä ajettu kuorma-auto tai rekanveturi ei ole mikään harvinaisuus. Toisaalta normi 6000 h ajettu traktori jolla tiellä ajettu 1000 h keskinopeudella 30 km/h tekee 30000 km. Tämäkin maantiennielijä olisi ehditty katsastaa jo esimerkiksi 10 kertaa.

Luottamus päättäjiin on kyllä aika kova, "siitä voitais tehdä ihan hyvä direktiivi. kattellaan mihin päättäjät pystyy."   :o

Mikäli sinulla on kova hinku katsastuttaa traktorit niin muuta Viroon, äläkä kiusaa muita tuolla höyryämisellä. Siellä saat tai joudut katsastamaan paitsi traktorin vuosittain niin myös traktorin peräkärryt. Eivät ole niin ihastuneita siihen touhuun.

"Valtion omistama Suomen Autokatsastus Oy on päättänyt, että se ei enää vuonna 1999 jatka katsastustoimintaa Utsjoella. Utsjokelaiset autonomistajat aiotaan tästä lähtien kutsua katsastukseen Ivaloon.

   Lapissa etäisyydet ovat pitkiä. Monille utsjokelaisille uusi katsastuskäytäntö merkitsee lähes 300 kilometrin yhdensuuntaista ja 600 kilometrin kahdensuuntaista matkaa. Tämä vaatii paljon aikaa, ja se tuottaa myös lisäkustannuksia."

Parempi pitää itse huolta traktoreistaan eikä alistua direktiivimaakareille.

talutehnika

  • Vieras
Vs: Vauhtia traktoriin
"Traktorin peräkärryillä on Suomessa vielä helpompaa. Kun ei tarvita edes sitä rekisteröintikatsastusta. Eli traktoriin saa kytkeä hinattavan ajoneuvon, kunhan se ei ylitä tiettyjä painorajoja suhteessa vetävään traktoriin, ja edes rekisteröintikatsastusta ei kärrylle tarvita.

Lähdimme sitten tällaisella traktoriyhdistelmällä käymään Virossa, kun sieltä päin pienen palasen metsää omistamme, ja tarkoitus oli hakea jo etukäteen kaadetut puut pois omasta metsästä.

Vaan kuinkas kävikään.

Ensimmäisenä päivänä kun oltiin tulossa traktorilla metsästä pois, niin poliisi odotti jo metsätien päässä, ja ohjasi heti tien sivuun. Oli kuulemma katsastamaton kärry traktorin perässä."

Että tämmöistä.... :D

mlahti

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2445
Vs: Vauhtia traktoriin
Esimerkiksi kaikki yli 4T kantavat traktorin peräkärryt olisi hyvä katsastaa vuosittain yms. muuta paskaa, hyvä virkamiehen kehittää sitten tämän varjolla.  ;D

Olisiko se oikeasti niin paha jos raktoreitakin katteltais vähän läpi vuosittain. Ei se kuitenkaan kovin kova kulu olisi mutta tulis turhat vaaratilanteet vältettyä kun tietäis että jarrut toimis ja akselit ja ohjausnivelet olis kiinni. Kalliiksi se tosin tulee jos ei mene läpi mutta ei sellaisella vehkeellä muutenkaan sais mennä tien päälle.

Kyllä siitä kova kulu saadaan, älä ole huolissasi. Suurin osa traktoreista on kuitenkin muuaalla kuin tien päällä eli töissä. Ajattele asiaa sen kannalta jolla matkaa katsastusasemalle 300 km suuntaansa. Kiva lähteä vuosikatsastukseen köröttelemään tai tilata lavettikyyti. Alkaa niitä kuluja tulla.

mahtaako suomessa olla ainuttakaan maatilaa jolla ei ole katsastusasemaa 300 kilsan säteellä. niillekkin on huono asia jos matkaa on yli 50 kilsaa. Ja mulla on kyllä sellainen käsitys että melkein kaikki raktorit käy yleisellä tiellä sinne pellolle mentäessä. Vai onko väellä sellaisia raktoreita esim 2000 luvulta jotka ei koskaan käy tien päällä. Vanhemmat vois sitten olla vapaaehtoisia jos ei niillä kuljeta tiellä. Katsastetaanhan ruiskutkin tiloilla niin kait raktorit vois vähän samalla periaatteella. tässäkin näkee että ihan hyvä asia voidaan joko pilata hankaluudella tai siitä voitais tehdä ihan hyvä direktiivi. kattellaan mihin päättäjät pystyy.

Onko sinulla lukutaidossa jotain vikaa vai ymmärryksessä? Esimerkissäni jota lainasit kirjoitin: "sen kannalta jolla matkaa katsastusasemalle 300 km suuntaansa" johon fiksuna vastasit: "mahtaako suomessa olla ainuttakaan maatilaa jolla ei ole katsastusasemaa 300 kilsan säteellä". Mikäli katsastusasemalle on matkaa 300 km niin eikös sillä ole katsastusasema 300 km säteellä?  ;D

Toisekseen traktoreita on muillakin kuin maatiloilla.

Käyhän monetkin traktoreista tiellä mutta yleensä niiden tiekäyttö on hyvin pientä verrattuna vaikka kuorma-autoihin. Toki poikkeuksiakin löytyy. Mutta miljoona kilometriä ajettu kuorma-auto tai rekanveturi ei ole mikään harvinaisuus. Toisaalta normi 6000 h ajettu traktori jolla tiellä ajettu 1000 h keskinopeudella 30 km/h tekee 30000 km. Tämäkin maantiennielijä olisi ehditty katsastaa jo esimerkiksi 10 kertaa.

Luottamus päättäjiin on kyllä aika kova, "siitä voitais tehdä ihan hyvä direktiivi. kattellaan mihin päättäjät pystyy."   :o

Mikäli sinulla on kova hinku katsastuttaa traktorit niin muuta Viroon, äläkä kiusaa muita tuolla höyryämisellä. Siellä saat tai joudut katsastamaan paitsi traktorin vuosittain niin myös traktorin peräkärryt. Eivät ole niin ihastuneita siihen touhuun.

"Valtion omistama Suomen Autokatsastus Oy on päättänyt, että se ei enää vuonna 1999 jatka katsastustoimintaa Utsjoella. Utsjokelaiset autonomistajat aiotaan tästä lähtien kutsua katsastukseen Ivaloon.

   Lapissa etäisyydet ovat pitkiä. Monille utsjokelaisille uusi katsastuskäytäntö merkitsee lähes 300 kilometrin yhdensuuntaista ja 600 kilometrin kahdensuuntaista matkaa. Tämä vaatii paljon aikaa, ja se tuottaa myös lisäkustannuksia."

Parempi pitää itse huolta traktoreistaan eikä alistua direktiivimaakareille.

mikä ongelma se matka on jos kerran traktori sais kulkea 80 km/h? tollaiselle tietysti tulee eri ajokortti määräykset ku 40 km/h kulkevalle.
ja eihän tuo nopeuden nosto kuitenkaan tule koskemaan kaikkia traktoreita, varmaan nää 40 km/h kulkevat pysyy valikoimissa ja löysemmillä ehdoilla..

Sais kulkea mutta kulkeeko?

 "varmaan nää 40 km/h kulkevat pysyy valikoimissa ja löysemmillä ehdoilla.."
No ihan varmaan..

Jos katsastus kiinnostaa ja matka ei ole sulle ongelma niin tervemenoa Viroon katsastuttamaan traktorisi mutta älä kiusaa sillä muita!

roadman

  • Vieras
Vs: Vauhtia traktoriin
Vähän ohi aiheen. Noista kilometreistä. Kattelin just tuloslaskelmaa yks päivä. Tulopuolella kirjaa myös määrät. Viime talvena marras-maaliskuu tuli noin 5700km aurakilometriä. Lenkin keskimääräinen pituus 230km  Kesällä lanan edessä siirtoineen noin 3500km nopean laskutoimituksenn mukaan. Yhteensä 9200 km/v. 3v ajettu kone ja noin 27000km takana maantietä. Laskelma on tehty varovaisen arvion mukaan.  Aattelin että en laske koneesta enää tunteja vaan kilometrejä. Auto katsastuksen mukaan tuo olis varmaan katsastettu vain kerran.
Mulle 60 km/h traktorille riittää vallan mainiosti.
Käytänössä mulla tuo siirtojen osuus on vain 10% Vaikka ei ole kuin 40 laatikko. Hyvin on silläkin kerennyt.

Tuo nimimerkkisikin kertoo asian  :)

Kyllä 60 km/h riittää.

Mitenkäs on, kaipaatko sinä pakollista katsastusta traktoreille?

"Yhteensä 9200 km/v. 3v ajettu kone ja noin 27000km takana maantietä. Laskelma on tehty varovaisen arvion mukaan.  Aattelin että en laske koneesta enää tunteja vaan kilometrejä. Auto katsastuksen mukaan tuo olis varmaan katsastettu vain kerran."

Mutta kun nuo innoikkaimmat kaipaavat katsastuksen joka vuosi:
vms1:"Olisiko se oikeasti niin paha jos raktoreitakin katteltais vähän läpi vuosittain. "

Viimeksi muokattu: 16.11.10 - klo:18:01 kirjoittanut talutehnika

roadman

  • Vieras
Vs: Vauhtia traktoriin
Kyllä mielestäni jos nopeudet kasvavat ja kokonaismassat ovat nykytasolla. Myös ABS,ssat näyttävät tulevan traktoreihin joten myös niiden toimivuus olisi tarkistettava säännöllisesti. Varsinkin jos ammatin harjoittamis mielessä liikutaan liikenteessä.

Kuinka usein olisi siellä konttorilla käytävä? ehkä uusilla koneilla voisi olla myös niitä vapaa vuosiakin.

Lopuksi linkki traktorin ABS jarruista ja niiden hyödyllisyydestä?

http://www.youtube.com/watch?v=4PuN-JZnIZI

Lopuksi, meillä joudumme keväisin ja syksyisin tekemään konelomakkeen jossa tarkistetaan työkoneen turvallisuusasiat varsin perusteellisesti. Joten kyllä se on myös oma ja työntekijöiden turvallisuus tärkeää.

pötsjölööm

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4297
  • Hämmästyksen sormi, ihmetyksen suussa
Vs: Vauhtia traktoriin
Kyllä en minä ainakaan tarvihtis tähän touhuun byrokratiaa, ja "katsastuksia" enää yhtään enempää.  ;D Mutta makunsa kullakin.

vms1

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6759
  • Pitäisiköhän teksti edes joskus oikolukea.
Vs: Vauhtia traktoriin
Kyllä mä ihan oikein luin ja ymmärsin sen kolmesaataa kilsaa mutta kyseenalastin vaan että kuinka iso osa suomesta on yli kolmensadan kilometrin päässä katsastuskonttorista. Kait sitten lapissa on laajoja alueita missä on traktoreita. En tosin tiennyt kuinka pohjoisessa on ylin katsastuskonttori.

Tää jatko on sitten ihan tyhjää jorinaa mutta kuitenkin.

Ensalkuun niin eihän sillä ole mitään merkitystä raktorin kulumiseen ja katsastukseen kuinka paljon sillä ajetaan tiellä. Pääasia on että kun sillä ajaa kotiin sieltä pellolta missä se on ollut töissä ja osat on kuluneet niin kaikki tiellä vaadittavat asiat on toimittava.
Eikä välttämättä olisi kauhean huono jos katsastaja liikkuis tiloille katsastamaan kun tarvikkeita ei kuitenkaan vaadittaisi kovin paljon. Hallitunkilla ja rengasraudalla kattoo jo melko paljon raktorin kuntoa.
Jos mietitään järkevää valvontaa niin mielestäni on paljon mielekkäämpää tarkastaa raktorin ja raskaiden kärryjen ja työkoneiden kunto kuin tutkia eläinten korvamerkit tai mittailla peltojen kokoja.
Kysehän on sentää kanssaliikkujien turvallisuudesta. Jos tuntuu siltä että ittekin osaa kattoa raktorinsa ja työkoneiden perään niin voi mielessänsä miettiä miksi maakunnassa on huomattavan paljon raktoreita josta puuttuu hitaan ajoneuvon kolmio ja valot ei pelaa. Jarrut ei pelaa tai ne ottaa niin epätasaisestti että niitä ei voi kytkeä yhteen. Työturvallisuuteen liittyen hydrauliikkaputket vuotaa ja ulosottoakseli ei pysähdy jne. Ja kuinkamonella on kärryssä jarrut jotka ei toimi lainkaan samassa suhteessa traktorin kanssa tai ne on niin jumissa niin että niitä ei uskalleta vetää päälle ollenkaan. Ja kuten sanoin niin jos vastustaa oikein lujasti katsastusta niin osoittaa samalla suurta piittaamattomuutta kanssakulkijoita vastaan. Niin ja lopuksi voin todeta että ittelläkin löytyy noita samoja puutteita joten ei se katsastus omallekaan kohdalle olisi kamalan huono niin tulis vehkeet kuntoon.

Älä usko sitä mitä agrosta luet, mutta muista kertoa se naapurille.

Hyvä jos puoletkaan totta.

Maataloudella on mahdollisuus tulla miljonääriksi.............

jos on miljardööri aloittaessa.

icefarmer

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 27822
  • vastustan

jos tuohon katsastuskäytäntöön mennään, niin nopeuden nosto sais olla jonkinmoinen, en tuedä, onko tuo nopeuden noston vaikutus nyt niin merkittävä monellakaan maatilalla? matkat kuitenkin lyhyitä,teitten kunto on mitä on ja sekunneista kait siinä on kuormaa kohden kysymys jollei matkat merkittäviä.
Kaiken sen minkä Italian mafia joutuu tekemään laittomasti voi Suomessa tehdä laillisesti...

krest yanin

  • Vieras
Vs: Vauhtia traktoriin
Mun ehdotus olisi että 60 km/h kulkevat traktorit sallittais jos niissä on erilliset jarrut sekä taka- että etuakselilla. Samalla laitettais kaikki vanhat koneet
alle 1985 kategoriaan 30 km/h ja ns. kylmäkoskelaiset ajokieltoon kunnes välitykset purettuna... 8)

talutehnika

  • Vieras
Vs: Vauhtia traktoriin
Kyllä mä ihan oikein luin ja ymmärsin sen kolmesaataa kilsaa mutta kyseenalastin vaan että kuinka iso osa suomesta on yli kolmensadan kilometrin päässä katsastuskonttorista. Kait sitten lapissa on laajoja alueita missä on traktoreita. En tosin tiennyt kuinka pohjoisessa on ylin katsastuskonttori.

Tää jatko on sitten ihan tyhjää jorinaa mutta kuitenkin.

Ensalkuun niin eihän sillä ole mitään merkitystä raktorin kulumiseen ja katsastukseen kuinka paljon sillä ajetaan tiellä. Pääasia on että kun sillä ajaa kotiin sieltä pellolta missä se on ollut töissä ja osat on kuluneet niin kaikki tiellä vaadittavat asiat on toimittava.
Eikä välttämättä olisi kauhean huono jos katsastaja liikkuis tiloille katsastamaan kun tarvikkeita ei kuitenkaan vaadittaisi kovin paljon. Hallitunkilla ja rengasraudalla kattoo jo melko paljon raktorin kuntoa.
Jos mietitään järkevää valvontaa niin mielestäni on paljon mielekkäämpää tarkastaa raktorin ja raskaiden kärryjen ja työkoneiden kunto kuin tutkia eläinten korvamerkit tai mittailla peltojen kokoja.
Kysehän on sentää kanssaliikkujien turvallisuudesta. Jos tuntuu siltä että ittekin osaa kattoa raktorinsa ja työkoneiden perään niin voi mielessänsä miettiä miksi maakunnassa on huomattavan paljon raktoreita josta puuttuu hitaan ajoneuvon kolmio ja valot ei pelaa. Jarrut ei pelaa tai ne ottaa niin epätasaisestti että niitä ei voi kytkeä yhteen. Työturvallisuuteen liittyen hydrauliikkaputket vuotaa ja ulosottoakseli ei pysähdy jne. Ja kuinkamonella on kärryssä jarrut jotka ei toimi lainkaan samassa suhteessa traktorin kanssa tai ne on niin jumissa niin että niitä ei uskalleta vetää päälle ollenkaan. Ja kuten sanoin niin jos vastustaa oikein lujasti katsastusta niin osoittaa samalla suurta piittaamattomuutta kanssakulkijoita vastaan. Niin ja lopuksi voin todeta että ittelläkin löytyy noita samoja puutteita joten ei se katsastus omallekaan kohdalle olisi kamalan huono niin tulis vehkeet kuntoon.

Kyllähän valot, raidetangon ja ohjauksen välykset, hitaan ajoneuvon kolmiot ym. osaa itsekkin katsoa, ilman katsastusmiehen apua. Mikäli jollain ei ulosottoakseli pysähdy niin laita nyt herranjumala traktorisi kuntoon.

Meillä on autoja katsastettavana 4 kpl. Ei mene niin montaa vuotta kun muutama perikunnan edustaja saa ajokortin. Ei enää tähän hässäkkään tarvitsisi neljää traktoria katsastettavaksi.

"Ja kuten sanoin niin jos vastustaa oikein lujasti katsastusta niin osoittaa samalla suurta piittaamattomuutta kanssakulkijoita vastaan."

No niin varmaan. Suomessa vuonna 2009 POLIISIN TIETOON TULLEITA RIKOKSIA:

-Tappo, murha tai surma 114 kpl
-Tapon, murhan tai surman yritys 366 kpl
-Pahoinpitely 32894 kpl
-Raiskaus, törkeä raiskaus, pakottaminen sukupuoliyhteyteen 660 kpl
-Rattijuopumukset 23203 kpl
-Huumausainerikokset 17454 kpl

Voisi kuvitella että jokunen rikos olisi jäänyt poliisilta huomaamatta, ainakin rattijuopumuksista, huimausainerikoksista sekä raiskauksista.

OK, myönnän syyllistyneeni suureen piittaamattomuuteen kanssakulkijoita kohtaan  :D Mutta herää sinäkin huomaamaan missä tässä valtakunnassa mennään.

noihin muihin rikoksiin en ota sen enempää kantaa kun että ne vähenis kymmenesosaan jos kiellettäisi alkoholi. Sitä toki suomalaiset ei hyväksyisi ja täytyyhän kansan saada örveltää jos haluaa.
Se on ihan totta että näitä traktorin katsastuskohtia voisi itse kattella mutta jos katsoo autojen katsastustilastoja ja liikenteessä olevia traktoreita voi todeta että ihmiset ei niitä seuraa. Jos tätä haluaa laajentaa niin voisihan joku tulla katsomaan muidenkin  koneiden kunto ja kokeilla että turvalaitteet toimii ja ulosottoakseleiden suojat on kunnossa. Säästäis kuitenkin aika paljon tapaturmia. En nyt tiedä jos niin haikailen sen perään mutta olis vehkeet turvalliset.
Meni aika kauas aiheesta ja toivon että nää viisaat edustajat ei sovella sitä koko tilan tarkastusta jonkun nopeasti kulkevan raktorin takia mutta ainakin ne vehkeet mitkä kulkee yli 40 vois ihan hyvin tarkastaa vuosittain vaikka ihan tilalla niin ei tartte raijata neljää konetta katsastusasemalle.

eihän net nyt hyvänen aika ole nuita vanhoja rattoreita katsastaan pakottamassa, ainoastaan net jotka kulkee yli 60 km/h

roadman

  • Vieras
Vs: Vauhtia traktoriin
Ei varmaankaan traktorit jotka on tyyppikatsastettuja 50 km laatikolla mutta nuo 60 laatikot ja sitä isommat nopeudet tulisi kyllä olla katsatuksen piirissä. Mitä nyt seuraa normi käytäntöä mopo 40km / moottoripyörä katsastus käytäntöä.

Tuo 80 km/h nopeus traktorilla? Täälläpäin jos aikoo siirtoajossa täysin hyödyntää moista nopeutta niin alle 300 hevosvoimaista traktoria on turha ostaa. Itse menisin kyllä kuorkki kauppaan ennemmin. Säästys jo huima summa pääomaa muuhun käyttöön. Uus tuon koko luokan traktorin hinta on varmasti yli 150000 € (käytettyjä ei vielä ole) ja kohtuukuntoisen kuorkin saa noin 50000€ ja mahdollisia alkavia remontti kuluja 15000 niin vielä lompakon pohjalle toinen 75000€ muuhun hurvitteluun. tuolla pystyy viemään melkein tupla määrän tavaraa traktoriin verrattuna, jos kasetin hommaa vielä.
Itse en ole innostunut traktorilla maansiirto hommiin bisnes mielessä, koska parempiakin koneita on tehty sitä varten. kuorkit maantielle ja dumpperit niihin huonompiin kohteisiin. 

Ainoa jossa 80 km7h nopeudesta olisi hyötyä niin paska liikkuisi liukkaammin ;D maantiellä. sellainen yhdistelmä tyyppikatsastuskoneena ja perässä 25 kuution paskakärri. Varmasti tuolle yhdistelmälle tulee tuo 10000km/V mittariin helpostikkin on tultava jotta homma lyö leiville... 5 vuotta kärry ja kone kovaa ajoa ilman katsastuksia. Jonka jälkeen vaihtaa omistajaa ja taas mennään ja kovaa. hehheh ja ilman suurempia teknisiä testauksia.
Verrataanpa 300 hp kokoluokan traktorin akseliväliä kuorkkiin. Traktorissa huomattavasti lyhyempi. Mikä on jo pienenkin välyksen vaikutus ohjattavuuteen lyhyemmässä akselivälissä pitempään akselivällin verrattuna. Noissa aura hommissa kun joutuu kohtuu tarkasti ajamaan kovalla vauhdilla, niin jo 45km/h traktorilla saa olla varsin tarkkana jotta pysyy homma händyssä, kun taas kuorkki miehet sanovat jotta 70km/h ei tuota ongelmia.

No jokainen voi puolestani olla mitä mieltä tahansa. Itse olen tätä asiaa miettinyt vähän kokemus lähtöisesti.