Kohta minulle kettuillaan että juttuhan on vanha ja nyt eletään vuotta 2010
Mutta toisaalta on hyvä katsella joskus menneeseen että ymmärtäisi tulevaisuutta vaimitensenytolikaan ? Mutta näin siis vuonna 2000:
"-Esimerkiksi Uudellamaalla pellon hinta oli pitkään keskimäärin 20 000 markkaa hehtaarilta tai jopa sen alle. Nyt hinta lähentelee 30 000 markkaa.
Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa hinnat nousivat Kivirannan mukaan jo ennen kuin Uudellamaalla ja ovat nyt selkeästi yli 30 000 markan.
Silti kymmenen vuoden takaisista huippuhinnoista ollaan vielä kaukana. Silloin pellosta sai Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa maksaa keskimäärin jopa 50 000-60 000 markkaa hehtaarilta, Uudellamaallakin 40 000 markkaa. "
Hyvin siis pyyhkii viljelijöillä mikäli pellosta maksetaan yli 10000 €/ha. Maanmittauslaitos on muuttanut kauppahintarekisterin maksulliseksi mutta muistelin pellon keskihinnan olleen esimerkiksi Etelä-Karjalassa jossain 2000-3000 euron välillä.