Luin uutisen Helsingin Sanomista ja maalaistalon poikana tällaiset tapahtumat koskettavat erityisesti ja ajattelee asioita monelta
kantilta. Ensimmäisenä ajattelin, miten kertakaikkisen järkyttävää tämä on perheelle ja muille läheisille. Ja samalla ajattelin, että
onko tilalla enää jatkajaa ja jaksaako muu perhe jatkaa ympäristössä, jota on kohdannut tällainen onnettomuus.
Isännän kirjoitukset osoittavat, miten voimaa tarvittaessa kuitenkin löytyy. Kuten joku aikaisemmin jo mainitsi,
on sanoin kuvaamattoman hieno asia, että jaksoit kirjoittaa tänne ja kertoa, mitä oikein tapahtui. Kun niin monet ovat sitä minun laillani
varmasti miettineet. Ja media ei aina kerro totuutta eikä etenkään etene tahdikkaasti, kuten saimme jälleen kerran tietää.
En löydä sanoja, jotka mitenkään voisivat osoittaa, miten järkyttävä tämä tapahtunut asia on täytynyt olla tai miten tässä voisi lohduttaa.
Kun tällaisen tilanteen kohdalla tulee vain suuri ihmetys, miksi näin pitää tapahtua?
Oli kuitenkin ilo kuulla, että apua on tarjottu eri puolilta. Näissä tilanteissa huomaa vielä sen, että maaseudulla osataan tulla suuren
hädän hetkellä apuun ja myös konkreettisesti auttaa.
Olen viime vuosina lukenut vastaavanlaisista tapahtumista mm lietelantaloiden suhteen ja aluksi oli vaikea ymmärtää, minkälainen vaaratekijä
nekin nykyaina ovat viljelijöille. Ennen varottiin koneita ja eläimiä, mutta nyt ovat tulleet uudet vaarat.
Voimia isännälle, tyttärelle ja muille läheisille!
Ehkä tässäkin vain aika auttaa. Suru ei poistu, mutta toivottavasti sen kanssa oppii ajan kanssa elämään.
