Onkohan kyseessä ollut tornisiilo?Jos siilo on ladossa,kuin meillä,niin sinne tulee kuitenkin sen verran ilmavirtaa,ettei tuollaista voi tapahtua.

Kyseinen tapaus sattui kun nuori mies oli siirtämässä petonisia painorenkaita pois siilosta toiseen täyteen, jäljellä oli vielä neljä painoa jotka olivat vähän kenollaan. Hän ei ilmeisesti saanut niitä nosturin koukkun ja ilmeisesti päätti käydä laittamassa koukun kiinni käsin. rehun pinta oli noin 130-150 cm salvosiilon reunan alapuolella. meni tikkaita pitkin siiloon ( loivassa kulmassa) ja kumartui laittamaan koukkua ja veti henkeensä hapetonta ilmaa, pökertyi. Äiti tuli jatkamaan hommia navetalta päästyään jotta nuori mies pääsee juhannuksen viettoon. Näki pojalla pyörtyneenä ja äidin vaistot heräsi tunne voitti järjen ilmeisesti ja meni poikaa pelastamaan. itse olin lähtenyt hakemaan toiseksi viimeistä kuormaa lähi pellolta reilun viisi minuttia aikaisemmin, sain hätäisen soiton äidiltä 18.12 ja olin juosten paikalla 18.15 soittamassa hätäkeskukseen. he olivat silloin vielä hengissä mutta tajuttomia, aioin itsekin mennä auttamaan heitä mutta huomasin äkkiä että itselläkin mailma meinaa mustua. jouduin vierestä seuraamaan heidän viime hetkiä avuttomana ja odottamaan pelastajien tuloa noin 15 minuttia, jotka olivat elämäni pisimmät. aika oli niin pitkä hapettomassa tilassa että elämä hiipui pois heistä. Pelastusmiesten toiminta oli mielestäni aika amatöörimäistä, tuntui kuin kukaan ei tietäisi mitä pitäisi tehdä, johtaminen puuttui ja ensin tultiin ihmettelemään mitä täällä on tapahtunut vaikka hätäkeskukseen oli ilmoitettu hapettomasta tilasta, eli odoteltiin happinaamari miestä tovi, elvyttäessä kyseltiin kellä happipullo ja kaikki katseli toisiaan ennenkuin yksi lähti hakemaan. Jälkeen päin arvioiden ilma oli kuuma ja täysin seisova joten siilo oli täysi jostakin kaasusta joten pieni kumartuminen oli kohtalokasta. olisin saattanut sortua samaan virheeseen itsekin. säilöntäaine oli Silage F22

ja vastaus vielä, menikö tuleva isäntä. Kyllä meni . Poika oli pemolla opiskelemassa agrologiksi, ostamassa omaa tilaa josta oli jo paperit menossa viranomaisilla, tyttö ystävä ja muutkin elämän pelikortit näytti hyvälle, mahtavat visiot tulevaisuudesta tilan kehittämiseksi ja yhteistyö kuvioista kotitilan kanssa, mutta tuolta elämältä leikattiin siivet liian varhain jota isänä on vaikea ymmärtää.

On ihan käsittämätöntä miten raskaasti elämä voi koetella joskus.Voimaa ja jaksamista raskaan tapahtuman jälkeen.Osanottoni!

Kylläpä veti hilijaseksi, ja vanhat kliseet tuntuvat kovin kuluneilta. Osanotto.

ja vastaus vielä, menikö tuleva isäntä. Kyllä meni . Poika oli pemolla opiskelemassa agrologiksi, ostamassa omaa tilaa josta oli jo paperit menossa viranomaisilla, tyttö ystävä ja muutkin elämän pelikortit näytti hyvälle, mahtavat visiot tulevaisuudesta tilan kehittämiseksi ja yhteistyö kuvioista kotitilan kanssa, mutta tuolta elämältä leikattiin siivet liian varhain jota isänä on vaikea ymmärtää.

Otan osaa. Miten olet jaksanut tämän kauhean asian?

Kiitos lukijoille myötätunnosta. Järjellä tämä on äkkiä hyväksytty ja elämä jatkuu tyttären kanssa. Tunne puolella prosessi on vasta alkamassa ja kysymyksiä miksi on odotettavissa paljon. Arkiaskareet eläinten kanssa pitää hyvin elämässä mukana, olen lomittajan apuna voimavarojen mukaan. Sukulaiset ja ystävät ovat suurena apuna, kriisiryhmän kanssa asiota tullaan puimaan jne.
Tuntoina voin kertoa että puolison menettäminen on helpommin hyväksyttävissä joskaan ei sekään ole helppoa. Mutta kerkesimme taivaltaa yhteistä matkaa vajaa 30 vuotta ja toteuttaa yhteisiä haaveita ja unelmia, saada kaksi lasta, seurata yhdessä heidän kasvamista aikuisiksi. Täytyy olla kiitollinen siitä.
Mutta oman pojan menettäminen on todella raskas taakka, koska hän on omaa liha ja verta ja jolla oli elämä vielä edessäpäin. Sen hyväksyminen tulee olemaan vaikeaa. Onneksi meillä ei jäänyt vaimoni ja poikani kanssa selvittämättömiä asioita mieltä kaivamaan , suhteet oli läheiset ja lämpimät keskenämme. Joten siltä osalta taakka sinuksi pääsemiseksi itseni kanssa on helpompi eikä raasta omaatuntoa tulevaisuudessa.
Joskus keskustelimme vaimoni kanssa asiasta että jos jompikumpi kuolisi niin kuinka siitä eteenpäin ja molemmat oltiin samaa mieltä että elämää täytyy jatkaa ja tarttua tilaisuuteen jos sellainen tarjotaa uuden elämänkumppanin saamiseksi. Mutta lapsen menettäminen tuntui mahdottomalta, ettei se voisi koskea meitä. Pitäkää suhtestanne huoli puolisoon ja omiin lapsii jokapäivä sillä aamulla ei tiedä mitä päivä voi tuoda mukanaan ennenkuin on päästy iltaan.

Kiitos lukijoille myötätunnosta. Järjellä tämä on äkkiä hyväksytty ja elämä jatkuu tyttären kanssa. Tunne puolella prosessi on vasta alkamassa ja kysymyksiä miksi on odotettavissa paljon. Arkiaskareet eläinten kanssa pitää hyvin elämässä mukana, olen lomittajan apuna voimavarojen mukaan. Sukulaiset ja ystävät ovat suurena apuna, kriisiryhmän kanssa asiota tullaan puimaan jne.
Tuntoina voin kertoa että puolison menettäminen on helpommin hyväksyttävissä joskaan ei sekään ole helppoa. Mutta kerkesimme taivaltaa yhteistä matkaa vajaa 30 vuotta ja toteuttaa yhteisiä haaveita ja unelmia, saada kaksi lasta, surata yhdessä heidän kasvamista aikuisiksi. Täytyy olla kiitollinen siitä.
Mutta oman pojan menettäminen on todella raskas taakka, koka hän on omaa liha ja verta ja jolla oli elämä vielä edessäpäin. Sen hyväksyminen tulee olemaan vaikeaa. Onneksi meillä ei jäänyt vaimoni ja poikani kanssa selvittämättömiä mieltä kaivamaan , suhteet oli läheiset ja lämpimät keskenämme. Joten siltä osalta taakka sinuksi pääsemiseksi itseni kanssa on helpompi eikä raasta omaatuntoa tulevaisuudessa.
Joskus keskustelimme vaimoni kanssa asiasta että jos jompikumpi kuolisi niin kuinka siitä eteenpäin ja molemmat oltiin samaa mieltä että elämää täytyy jatkaa ja tarttua tilaisuuteen jos sellainen tarjotaa uuden elämänkumppanin saamiseksi. Mutta lapsen menettäminen tuntui mahdottomalta, ettei se voisi koskea meitä. Pitäkää suhtestanne huoli puolisoon ja omiin lapsii jokapäivä sillä aamulla ei tiedä mitä päivä voi tuoda mukanaan ennenkuin on päästy iltaan.

puheittesi perusteella oot kyllä paras mies kestämään tuon tilanteen. voimia vaan jatkoon.

ja vastaus vielä, menikö tuleva isäntä. Kyllä meni . Poika oli pemolla opiskelemassa agrologiksi, ostamassa omaa tilaa josta oli jo paperit menossa viranomaisilla, tyttö ystävä ja muutkin elämän pelikortit näytti hyvälle, mahtavat visiot tulevaisuudesta tilan kehittämiseksi ja yhteistyö kuvioista kotitilan kanssa, mutta tuolta elämältä leikattiin siivet liian varhain jota isänä on vaikea ymmärtää.

Syvimmät osanottoni ja voimia lähimmäisille surun keskellä 

Elämässä saa niskaansa sen, minkä jaksaa kantaa, eipä ole mulla oikeita vaikeuksia, pieniä huolia ja murheita vain...
Osanottomme.

Elämässä saa niskaansa sen, minkä jaksaa kantaa, eipä ole mulla oikeita vaikeuksia, pieniä huolia ja murheita vain...
Osanottomme.

Samoissa ajatuksissa. Otan osaa.

Olipa raskasta luettavaa. Osanotto.

Tällaisessa tilanteessa on vaikea löytää edes sanoja jotka lohduttais. Suuri ele isännältä tulla esiin, tämä pysäyttää jokaisen miettimään työn ja elämän tarkoitusta. Osanottomme.

Kiitos edelleen myötäelämisestä. Tieto asiasta levisi nopeasti jo aattoiltana, kiitos nyky tekniikalle? Meidät tunnetaan alueella kohtuu hyvin urakointini takia ja tiedetään missä tilamme on. Täällä asiasta kertominen on osa surutyötä ja totuuden tuomista esiin mitä, miten asia on tapahtunut... tai sinne suuntaan.  Tapaturman uhrit eivät voi kertoa enään.
Eniten minua on nyt kiusannut Savon-Sanomien toimittajan tekemiset. Hän soitti puolitoista vuorokautta tapahtuneesta, kertoi olevansa liikkeellä lähellä kuvaajan kanssa ja haluaisi tehdä jutun asiasta ja kuvata paikkoja. Keskusteltiin asiasta ja kieltäydyin ja kysyn myös toimittajalta haluaisiko hän omien läheisten kuolemasta tehdä lehtijuttua, mietityään totesi ettei. Siitä huolimatta lehdessä oli isolla kuvalla juttu ja kartta, joka on saanut joitakin uteliaita liikkumaan kylätiellä. Juttu ei helpottanut meidän taakkaa surutyössä vaan lisäsi sitä edelleen, varsinkin tytäreeni asia kävi pahoin. Mielestäni teko osoittaa toimittajan kylmyyttä ja tunteettomuutta meitä läheisiä kohtaan. Usko savon-sanomiin meni toimittajan tekosista... vitsi että tämä vaatii jaksamista, eikä sanoja aina meinaa löytää ja pitää ajatuksen juoksua aisoissa.

Osanotto täältä pohjoisesta myös.
Muista pitää myös tytöstä huolta, ettei se jää liian yksin surunsa kanssa.