Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe MTK risuyrittäjänä  (Luettu 2674 kertaa)

Veeti

  • Vieras

Veeti

  • Vieras
Vs: MTK risuyrittäjänä
http://www.finbioenergy.fi/default.asp?init=true&InitID=456;0

Metsänomistajat pettyivät risupakettiin

Metsänomistajat pettyivät hallituksen tiistaina julkistamaan risupakettiin. Paketissa ei ole uusia tukia metsänomistajille energiahakkeen korjuun vauhdittamiseksi. Merkittävä osa esimerkiksi tuontihiilen korvaamisesta lankeaa puun käytön lisäämiselle.
Tulevaisuudessa energiatuontantoon suunnataan tukia, joilla pyritään lisäämään puun käyttöä Keljonlahden kaltaisissa puuta ja turvetta polttavissa laitoksissa. Lisäksi investointituilla pyritään rakentamaan uusia sähköä ja lämpöä tuottavia pieniä voimaloita.

Metsänomistajat pettyivät hallituksen esitykseen, sillä paketissa ei ole uusia tukia energiapuun korjaamiseksi.

- Nyt otettiin aivan uusi lähtökohta aiemmin kaavaillusta. Metsänomistajille ei tarjota mitään lisää, vaan lähtökohtana on, että kaikki tuet suunnataan laitoksiin ja investointeihin energiantuottajille ja -käyttäjille, harmittelee Metsänomistajien Järvi-Suomen liiton aluejohtaja Pauli Rintala.

Rintalan mukaan hallituksen esitys sysää energiapuun käytön lisäämisen puun käyttäjien vastuulle.

- Kun investointitukien myötä energiapuun tarve lisääntyy rajusti, joutuvat käyttäjät kilpailemaan metsähakkeesta. Tätä kautta muodostuu myös metsähakkeelle hinta. Jos hinta on metsänomistajia tyydyttävä niin se luo myös tarjontaa, Rintala sanoo.

YLE Keski-Suomi

Bioweb/YLE Keski-Suomi, 21.4.2010

Energiaratkaisuissa politiikan makua

Hallituksen iltakoulu päätti keskiviikkona odotetusti esittää periaateluvan myöntämistä kahdelle uudelle ydinvoimalalle. Luvat menisivät Teollisuuden Voimalle ja Fennovoimalle. Fortum jäi rannalle, koska hallitus katsoi sen olevan jo TVO:n projektien kautta riittävästi mukana ydinvoiman lisärakentamisessa.
Hallituskauden tärkein energiaratkaisu ei ollut ihan särötön eikä tullut ilman poliitiikan sivumakua, mikä sinänsä ei ollut yllättävää. Vihreä valo lisäydinvoimalle oli vastoin Vihreän liiton näkemystä. Kokoomus taas olisi toivonut kolmea lupaa. Keskusta oli luultavasti tyytyväisin kokonaisuuteen.

Jos Teollisuuden Voima oli jo käynnissä olevan voimalaprojektin vuoksi paalupaikalla, kahta muuta hakijaa punnittiin suhteessa toisiinsa – keskusta näet oli päättänyt, että kolmea lupaa ei tule.

Vaikka Fennovoimalla ei olekaan selvää tietoa käytetyn polttoaineen loppusijoituspaikasta, sen hakemus saattoi miellyttää keskustaa siksi, että yhtiön takana on eniten kunnallisia ja maakunnallisia toimijoita. Lisäksi Fennovoima pohtii voimalan sijoituspaikaksi Simoa tai Pyhäjokea, mikä tuo ratkaisuun keskustaa miellyttävää aluepolitiikan makua.

Johdonmukaisin energiapoliittinen päätös olisi ollut se, että lupa olisi myönnetty kaikille hakemuksille, jotka täyttävät turvallisuus-, ympäristö- ja ydinjätehuoltoa koskevat vaatimukset. Kun nyt Fennovoimankin hakemus todettiin tällaiseksi, periaatelupa olisi voitu antaa kolmelle voimalaitokselle. Kyllä yritykset ja sähkömarkkinat olisivat osanneet ratkaista, montako voimalaa todella nousee.

Politiikan makua hallituksen ratkaisuun tuli myös siksi, että päätökseen liitettiin valtion tukia uusiutuvan energian hyödyntämiseen, käytännössä tuulivoimaan ja puun käyttöön. Ratkaisu oli ehkä materiaalisesti keskustalaisia ja henkisesti vihreitä ravitseva.

Vuonna 2020 tuki on 340 miljoonaa euroa, ja sen maksavat energian käyttäjät. Rahalla saadaan satoja tuulimyllyjä sekä haketta ja pienpuuta metsistä energiakäyttöön. Samalla syntyy uusia työpaikkoja ja rahaa siirtyy valtion kassasta – todellisuudessa siis energian käyttäjiltä – muun muassa metsänomistajien lompakkoon.

Uusiutuvien energianlähteiden käytön lisäämistä perustellaan monin tavoin. Tavoitteena on vähentää fossiilisten polttoaineiden hyödyntämistä ja lisätä energiaomavaraisuutta. EU on sitoutunut lisäämään uusiutuvan energian käyttöä ja samalla sitouttanut Suomen kasvattamaan uusiutuvan energian osuuden 38 prosenttiin kaikesta energiankäytöstä vuoteen 2020 mennessä.

Suomen hallitus ottaa EU-tavoitteen hyvin vakavasti, vaikka pääosa unionimaista pitää niille määriteltyjä prosenttiosuuksia mahdottomina.

Monet kansalaisjärjestöt ovat arvostelleet tavoitteita myös siltä kannalta, että ne saattavat johtaa ihan vääriin lopputuloksiin. Ruoaksi kelpaavan viljan käyttö energiatarpeisiin nostaa viljan hintaa kehitysmaissa, eivätkä etanolin käytön kasvihuonepäästöt ole fossiilisia polttoaineita pienemmät, jos koko tuotanto- ja toimitusketju otetaan laskelmissa huomioon.

Suomessa vastaava vahingollinen seuraus saattaa olla se, että metsäteollisuus ja energiantuottajat alkavat kilpailla samoista puuraaka-aineista ja niiden hinta nousee.

Uusiutuvien energianlähteiden tukeminen on järkevää mutta hyvin hankalaa työtä. Me joudumme nyt tekemään ratkaisuja, joiden todellinen luonne ja todellinen hinta paljastuvat vasta vuosien tai kymmenien vuosien päästä. Pohdinta selkiytyisi, jos so*****ihin ratkaisuihin sisältyisi päätöksentekohetkellä mahdollisimman vähän politiikkaa.

Bioweb/Hs.fi, 22.4.2010
 
Hallituksen risupaketti eli uusiutuvan energian tukipaketti antaa metsänomistajille lisää mahdollisuuksia puuaineksen myynnille. Energiakäytössä metsästä hyödynnetään entistä tarkemmin muun muassa hakkuutähteet ja kannot.

Metsänomistajalle laajentuneet myyntimahdollisuudet voivat tuoda lisää tuloja, mutta hakkuutähteiden kerääminen voi vaikuttaa myös maaperään, sanoo Hämeen ammattikorkeakoulun mesänhoidon lehtori Henrik Lindberg.

- Metsänomistajille tämä on ollut hyvä, koska silloin saadaan enemmän tuloja metsästä. Aiemmin metsään jääneestä puuaineesta saa nyt hinnan. Tätä on kritisoitu jossain määrin pitkällä tähtäimellä sen takia, että siinä mahdollisesti tämä ravinnepako eli ravinteiden palautuminen kasvupaikalle heikkenee pitkällä tähtäimellä, jos sieltä korjataan biomassaa jatkuvasti pois.

Ravinnepakoa tutkitaan parhaillaan, Lindberg kertoo.

Yksi huoli puunkäytön osalta on myös se, että teollisuudelle kelpaavaa puuta käytetään risupaketin myötä entistä enemmän energiantuotannossa.

YLE Häme

Bioweb/YLE Häme, 21.4.2010

Viimeksi muokattu: 22.04.10 - klo:20:48 kirjoittanut Veeti

Puppugeneraattori

  • Vieras
Vs: MTK risuyrittäjänä
Tukia ja tukia tukien päälle, sitä on suomalainen metsänhoito.

Uusimmassa Metsälehdessä Professori Matti Kärkkäine sanoo:

"Kansantaloudellisesti ei ole järkevää tuottaa energiaa maailman kalleinta pienpuuta polttamalla.  Energiapuun korjuutuet joutaisi lopettaa ja antaa markkinoiden määrittää, minkä kokoista puuta kannattaa käyttää energiantuotantoon"

Olen täsmälleen samaa mieltä hänen kanssaan.

emo-heikki

  • Vieras
Vs: MTK risuyrittäjänä
Ei ole näköjään Veetikään katsonut uutisia, Katainen siinä selitti miksi "risupaketti" on tärkeä ja kehuipa oikein Mauriakin, kiitteli ihan erikseen erinomaisesta työstä asian huolellisessa valmistelussa ...
Onko siellä kokoomuksessa kovinkin eri näkemyksiä, hallituksen energiapoliittisesta linjasta ????

Tässä vaiheessa pitääkin kehua, vaalien jälkeen Mauri lähtee risumetsään ja koko paketti haudataan.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71727
Vs: MTK risuyrittäjänä
että jatkuuko se selkään puukottaminen näin holkerin jälkeenkin?                     on se vaan hyvä että tuo apupuolue kokoomus taitaa jäädä vaan apupuolueeksi seuraavaankin hallitukseen, ei pahemmin ole toiminut ja tehnyt muuta kuin saatanasti velkaa , minkä kyllä osaakin!                               ei mitenkään voi/osaa kannustaa yrittämiseen ja työllistämiseen täällä !

JiiPee42

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 3798
Vs: MTK risuyrittäjänä

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: MTK risuyrittäjänä
Tukia ja tukia tukien päälle, sitä on suomalainen metsänhoito.

Uusimmassa Metsälehdessä Professori Matti Kärkkäine sanoo:

"Kansantaloudellisesti ei ole järkevää tuottaa energiaa maailman kalleinta pienpuuta polttamalla.  Energiapuun korjuutuet joutaisi lopettaa ja antaa markkinoiden määrittää, minkä kokoista puuta kannattaa käyttää energiantuotantoon"

Olen täsmälleen samaa mieltä hänen kanssaan.

näi just pahuksen tukielätit 8)
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.
Vs: MTK risuyrittäjänä
http://www.mtk.fi/maaseutu/fi_FI/maaseutu_etu/
onks toikin sun mielestä huono juttu,et viljelijät tekee muutakin kuin viljelee peltoja?
On se hienoo...lehmät lypsää yötä päivää,pyhät arjet,,,ja kustannukset laukkaaa!Pessimisti ei pety.

Veeti

  • Vieras
Vs: MTK risuyrittäjänä
http://www.mtk.fi/maaseutu/fi_FI/maaseutu_etu/
onks toikin sun mielestä huono juttu,et viljelijät tekee muutakin kuin viljelee peltoja?

Ei, mutta ämteekoolla oma lehmä ojassa: risunpoltolle tuet ja ydinvoimala Simoon.

mahtavaa,MTK-lle oma ytinvoimala simmoon ;D

On tulossa, navetan nurkalle...riittää roboon virtaa.

se  paljoo tarttee,35 roput riittää koko huusholliin ;D

Mut täytyy olla laajentamisvaraa, nyt kun raivioitakin ollaan ajamassa tukien piiriin.