TÄSSÄPÄ PIKKUSEN.
_________________

  Kapu ja Koukkula odottivat pihalla avustajaa. Koira oli jo rauhaton ja Koukkulakin ärsyyntynyt asioiden hitaasta edistymistä. Kun Kilikki viimein saapui paikalle oli ilmapiiri jo sähköinen.
  - Mikä siinä maksaa kun miehet vain seurustelee. Joka hetki hajujälki on heikompi. Ei ihme vaikka homma ei onnistukaan.
  - Sepä meillä tämä homma on jahkailua. Ei kiireellä pilata hyvää asiaa, Kilikki naureksi.
  - Mutta tämä touhu on turhaa jos kauan odottelee. Mistä aloitetaan.
  - Kellarissa on joku majaillut. Se on er asja nuijiko se tyyppi Pökiön lukuu ottamaan. Voijaan kai kävästä katsomassa saako koira sieltä hajuja.
  - Asia selevä. Kokkeillaan.
  Kapu nuuski kellarissa paikkoja. Koukkulan komentoon: Etsi! Koira lähti, kuono maassa kulkemaan mutkitellen varjoisia paikkoja kierrellen. Jokin vanha ruusupensas sai koiran pyörimään paikallaan.
  - Tässä kaveri on varmaankin ollut pitkällään pensaan suojassa. Jaa-ha! Taas mennään. Koira suuntasi navetan päätyyn ja sen vierustaa navetan nurkalle jossa Pökiö oli ollut tyrmättynä.
  Taas koira tutki tarkoin paikkaa. Sitten jatkoi aivan suoraan Rimpiläisen ja Laakson talojen välistä valtaviemäriä kohti. Kaivanne oli saanut sakeat pajupensaat pientareille. Pajut ja koivut olivat viimevuosina oikein innostuneet kun kukaan ei enää pannut rajoja kasvulle. Kanavan pohjalla virtasi noin metrin levuinen puro joka oli uurtanut vuosien kuluessa uoman itselleen. Iloisesti solisten keväinen vesi kiirehti purossa eteenpäin.
  Pensaiden välistä Kapu riensi puron partaalle. Mutta siihen matka pysähtyi. Jälkien jättäjä oli kai kulkenut vedessä. Kapu nuuski puron vartta kumpaankin suuntaa, mutta vikisi pettyneenä.
 - Joo, se siitä ja sen kestävyyvestä. Kaveri on aavistanut koira hyödyntämisen takaa-ajossa.
 - Eikö oo mahollista että se on jatkanut toisella puolen ojan? Kokeilehan.
 - Epäilenpä. Mutta kukas kieltää kokeilemasta. Kapu! Hyppää!
  Helposti koira ylitti veden. Myös Koukkula hyppäsi ojan ylitse. Koira odotti käskyä. Sen saatuaan alkoi nuuskia puronvartta molempiin suuntiin. Huomasi selvästi että hajujälki oli kadonnut.
 - Kuten arvelin, kaveri on jatkanut puroa pitkin. Kumpaan suuntaan ja kuinka pitkälle. Kukapa sen tiennee. Mitäpä nyt keksitään.
 - Mitäpä me tavalliset paskalakit tässä voijaan. Palataan talolle ja katsotaan mitä asialle on tehtävissä.
 - Joo! Herratpa ne tietää. Taitaa olla meidän pesti loppusuoralla, Koukkula puhui koiralleen.
 - Se ei taija ollakkaa paskimpija hommija tuo koerapolliisin homma. Peräti mielenkiintoista, Kilikki sanoi.
 - Voi veikkonen. Tämä kenttätyö on murto-osa duunista. Koirien kouluttaminen ja hoito ovat jatkuvaa. Siinä ei vapaa aikoja juuri ole. Mutta kun hommasta tykkää niin ei sitä vaikeana pidä. Kyllä tämä on palkitsevaakin kun koira onnistuu sitä on kuin suuren palkinnon saanut.
 - Niinpä! Vieläköhän se jengi on siellä navetalla. Odottele niin käyn kysymässä josko sinua... teitä vielä tarvitaan.
 Kilikki häipyi navettaan. Koukkula komensi koiran maahan. Kapu totteli nöyrästi ja katsoi isäntäänsä kuin pomoon katsotaan.
 Kohta Kilikki palasi ja antoi Koukkulalle luvan poistua paikalta.   
   ----
Tikka hinkkasi tylsällä linkkarillaan paketin teippejä halki. Kumarainen katsoi hommaa odottava ilme kasvoillaan. Kuitenkin kun homma eteni huonosti alkoi puna nousta naamaan:
 - Tietääkö Tikka mikä ero on tyhmän ja viisaan miehen puukolla?

Lisää vaan Odotamme malttamattomana.

 - Kylläpä minä sen tiijän. Vaen empä tuota leimaantumisen pelossa ala huutelleen.
 - Siistäpä syystä olisi Tikankin aihetta paneutua kalujensa kuntoon.
 - Kylläpä se riittää kun on luomuveitti jolla homma hoetuu. Nämä muut pistohommat ehtii vähemmällähi hopulla.
 - On tuo kyllä kamalaa kattua. Pitäsikkö miestä vaehtoo. Tahi veistä?
 - Pirun hoppuko se nyt tulj? Uamusella puhuttu kiireestä mittee. Onpahan tämä homma männy meleko loekan etteenpäen... Vaen aokesihan se kun hintoehisa pääsi.
  Tikka käänteli laatikon kannet auki ja katsoi laatikkoon.
 - Jumaliste, on se sitteki sitä kuin aattelin. Huumetta tämä on iliman muuta. Valamiiksi jo jaettu pikkusiin muovipusseihin.
 - Nyt ollaan pahojen poekijen jälillä. Ne ei kysele. Niillä on aena kovat piipussa. Mutta miksi huumevarasto on täällä. Syrijäkylän navetanrotiskossa.
 - Sanohhan Kumaraenen millon täällä on polliisi viimeksi käönnä.
 - Ei varmaankaa vuosiin... Mitä sitten?
 - Siksihän tämä varasto onnii täällä, ettei polliisi löyvvä. Eikä varmaankaa oes vieläkää, mutta porukalla taes mennä jokin asia pieleen.
 - Kauonkohan tätä lienee jatkunna? Liehän nuo nuapurit jotahi huomanneet. Nyt tutkitaan nämä tavarat tarkkaan ja kirijataan luetteloon. Joka ikinen nappi ja näppula. Otetaan kuvia joka puolelta missä on vieraita, tännekuulumattomia esineitä.
  Silloin Kilikki saapui vintille. Myös Viskari ja Mörö oli liittynyt häneen. Kumarainen loi tuiman katseen tulijoihin ja tokaisi:
 - No?
 - Vesperä tuli siitähi reisussta. Kyllä se siellä kellarissa se Pökiön nuppaaja on ollunna. Mutta tekonsa tehtyään on luikkinut peltoviemäriä tietymättömiin. Koera seurasi jäläkijä vesraijaan. Siihempä se loppui. Oli kae rosmo juossu vettä pitkin kuin Jeesus. Sitä lähin kysymään onko koeralle tarvetta, vai voiko Koukkula palata kaopunkiin?
 - Ei kae tässä koerasta liene mittää apua. Joten se siitä. Palataan astijalle jos tarve tullee, Kumarainen sanoi.
  Kilikki oli koko ajan uteliaana kuikkinut kummaan laatikkoon, mutta ei ollut päästänyt uteliaisuutta valloilleen.
  - Minä käyn sanomassa Koukkulalle...
  - Kilikki palaa sitten tänne. Hakee kameran autosta ja töihin. Täällä töitä riittää. Viskari ja Mörö tutkii vintin joka sopen. Toimikaa!
  - Vuan sepähän tuo passoo.
  - Kilikki saa ottaa komennon täällä. Minä lähen jututtammaan tuota Niemen väkiä. Pökiö lähtöö vahavistukseksi. Tikka muistoo sitte pittee järijen päässään.
  - Perkele! *****illaan vaikka minä oun jo ratkassu koko jutun. Kuka muu oesi älynnä alakaa siirtelleen tuommosta miäree paaleja, Tikka sanoi.

Ja ototettaa ototettaa...

  - No, hyvinhän sinä toimit ei siinä mitään. Mutta kun Tikka tahtoo innostua liikaa. Siitä ei koskaa hyvää seoraa. Se on aena hyvä muistaa.
  - Eipä tässä olla ensikertoo pappia kyytissä. On sitä oltu semmosissaki paekossa jossa suurettii herrat ovat vapisseet kuin huavanlehti.
  - Mitteepä noeta vanahoja muistellee.Tuleva kun pyssyy hanskassa niin se riittee.
  Samalla Kilikki nousi jälleen vintille. Hän ilmoitti koirapartion lähteneen. Kumarainen varmisti vielä että asiat oli ymmärretty. Sitten hän Pökiön seuratessa häipyi rappusia alas.
---
    Niemen pirtissä Matti-vaari leikki pikku-Matin kanssa. Nuorempi vesseli oli päiväunilla. Salme keitteli päivällisruokaa. Seppo urakoi puusavotassa.
Rimpiläisestä päin tuli kaksi poliisimiestä. Seppo pysäytti sirkkelin, miesten tullessa lähelle.
  - Jaahas! Isännällä niitä hommia riittää. Niin kyllä meilläkin.Taijettiin tullakin oikein karhun pesälle.
  - Mitenkä niin. Joko se Jyrkin kohtalo selevisi?
  - Se ei edistynyt lainkaan siitä kun jäljet loppui. Paha se on mennä sanomaan mistä päin sitä voisi etsiä. Ensin pittää tutkia tarkoin tämä löytynyt materiaali.
  - Mitäpä sitä ihimeitä lie löytynnä?
  - Eipä noista sovi huuvella. Mutta noin vihjeenä. Juttuun sisältyy paljon muutakin kuin Jyrkin katoaminen. Niissä merkeissä meijän pittee kuulustella teitä jokkaesta erikseen. Loytysikkö semmosta huonetta jossa voesi kuulustelut suorittoo.
 - Me ei ainakkaa ou sekkaannuttu sen Riemuliiterin, niin ku sitä kyläläeset sannoo, pienimpiinkään orgioihin, Seppo puolustautui.
 - Ei Toki siitä oukkaa kyse. Kartotettaan millaista väkkee nuapurissa on kulukenna. Myös se kuinka kauan.
  - Lähetään tuonne sisälle. Kait se Salme jonkin huoneen järjestää. Ymmärränhän minä että asiat pittee selevittee.
  Jonossa miehet marssi sisälle. Seppo keulimmaisena riisui saappaat jalastaan. Siihen täytyi poliisienkin taipua.
  - Mitteepähän sinne kuuluu joko se Jyrki löyty jostae vintiltä? Matti kysyi heti Kumaraiselta.
  - Eipä ou löytynnä ku jäläkiä. Hehhii vaen koeran kuonoon tuntuvia. Emänteehän tässä pitäsi porisuttoo, että ruahtiiko hiän piästee meijät johonnii huoneeseen. Poekkee lasten korvilta. Pitäsi ottoo talteen muistikuvat tuon nuapurin elämästä. Jokkaenen vuorollaan saesi kantoo kortesa kekkoon. Tällä Isolla-Matillahan se on hiukan pitkä tämä välmatka. Vaen onpa se kaopunkista tuleva liikenne pyyhkässy ohi kumminkin.
 - Pakkohan se on järijestee kun virkakunta miäree. Saanko herroja pyytee tänne tulevaan lasten kammariin. Se on entinen vanahan emännän makkuuhuone. Vuan eipä se sitä ennee kaepoo.
  - Meille se soppii oikeinkin hyvin. Otappas Pökijö se puhheensäelömiskone. Aletaan hommiin. Kukapa joutoo ensin.
  - Eiköpä tuo Seppo lie joutavin. Mulla on keitto kiehumassa.Siitä ei jouva.
  - Aevanhan tuo sama kuka. Isäntä istuu siihen pöyvän iäreen niin aletaan.
  Kumarainen rupatteli ajan ja paikan ja ketä kuulustellaan. Alkoi sitten kysellä.
  - Kehottaisin puhumaan vain tosiasioita. Luuloja tai omia teorioita ei tarvitse kertoa.
  Seppo kai jännitti outoa tilannetta. Kasvot punaisena, tuskaisan näköisenä hän odotti mitä oli tulossa.
 - Olenko käsittänyt oikein, että kavonnut on ystävä ja tuttu jo lapsuuvesta.
  - Kah, niihän tuota on oltu. Lähi nuapurit.
  - Millainen ihminen Jyrki on?

  - Jykähän olj ennen aivan mukava kaveri. Kuljettiin yksissä ja otettiin joskus viinaakin. Sitten Jyrkin äiti kuoli. Se kai olj Jyrkille tosi vaikea asia. Olihan he eläneet vuosikymmenen kaksistaan. Emännän kuoltua kaikki muuttui.
 - Millompa emäntä kuoli?
 - Taitaa olla jo kolome vuotta. Jyrkillä olikin silloin, kuoleman jäläkeen,  paljon rahhaa ja kavereita. Rimpiläinen muuttui Riemuliiteriksi.
 - Millaista porukkaa siellä vieraili. Näin kauempaa katsoen.
 - Kylän poikamiehet siellä kävi. Sitten epämääräisiä autoja. Naisia Jyrkillä oli silloin joka sormelle.
 - Ahaa! Vai sen poikia! Sattuiko noita eksymään tänne naapuriin.
 - Muutamia kertoja kävi kysymässä Jyrkin talloo. Usseimmiten par naesta. Ei heistä juuri haettoo ole ollunna.
 - Osaatko sanoa milloin homma alkoi hiipumaan?
 - Tuossa viime syksynähän se Jyrki alako valittaa rahan puutetta ja alakoe kinuta suurempata vuokroo maestaan.Semmoseempa me ei suostuttu. Sehän Jyrkii korpesi ja muutennii se män omituiseksi. Olj kuin olisi ollunna toesissa maualimoessa.
  - Tiijätkö ketä kylän poikamiehistä siellä kävi?
  - Mykylän velijekset ainaki.Jokaenen jeppe.Neon semmosia riitanhaastajia olleet aena.
  - Montakos näetä velijeksiä on?
  - Kolome. Vanahin on Saoli ja kaksoset Jari ja Kari. Heittijöetä ovat kaekki. Koskaa eivät oo työpäevee teheneet. Ilikeöttä sennii eistä.
  - Ja nekö kuulu siihen Jyrkin jengiin.
  - Eipä se Jyrkin jengi ollu, vaekka Jyrki olihi mukana.En tarkon tiijä, vaen johonki Helevetin enkelihin ne kuulu. Jyrkillä ei ollu pyörää, vuan oljhan sillä tilat johon kokkoontua.
  - Onko näellä Mykylän velijeksillä pyörät.
  - On toki! Jokkaesella. Niillä on isot pyörät.
  - Kerroit siitä Toyotasta. Sitäkö ei ole ennemmin näkyny?
  - En minä aenakaa oo nähäny. Tuskin tuo oesi paekkoo kysyny jos oli tuttava paekka.
  - Siinä olet harvinaesen oekijassa. Vielä kysysin muita poekamiehiä tällä kylällä.
  - Onhan niitä kymmenkunta. Mutta tuommoisia retkuja ei ole muita lisäksi kuin Jämsän Jokke. Siinä on kyllä *****maesin jätkä mitä tiijän. Sillä on kaekenmaailiman vinkeet. Väkivaltanen. On kae ollut linnassaki. Muistelen että murhasta.
  - Oho! Onko sekin moottoripyörämiehiä.
  - Onhan se. Laittoe pyörän tai sai, melkein heti kun tuli linnasta.
  - Miten niin, "sae"?
  - Sillä oli vanaha äetee ja sillä rahoja. Äetee osti pojalle heti pyörän kun Jokke pääsi linnasta. Liekö aatellu, että paremmin pyssyy poes pahantevosta kun on harrastus.
  - Tae poika kiristi äiteeltä rahat? Pökiö sanoi väliin. 
  - Eipä olisi sekään kumma tappaus siinä perressä. Se Jokke on ollunna tojella äiteeteelleen murheenpaikka.
  - No niin, jatketaan sitten jos tullee tarvetta. Jospa se Matti tulisi seuraavaksi. Suap emäntä keitee sitä soppoosa.
  Kumarainen näpelöitsi konettaan ja saneli siihen lopetus- ja uudet alkusanat. Niimpä voitiin kuulustelu alkaa heti kun Matti tuli kamariin.
  - Mitä voisit kertoa Rimpiläisen elämästä?
  - Enpähän minä ou iärellä ollu. En minä mittää tiijä. Vuan oon minä kylällä kuullu kaekenlaesta juttuva. Aevan päättömijäkin. Niistä tietee varmasti että ovat pelekkää potaskaa.
  - Millaesija juttuja ne kylällä kertoo?
  - Muka että Jyrki oesi voettanna lotossa toessa kesänä. Mustalaesakat sen sitte putsanneet putipuhtaaksi. Minä aenahi eppäelen.
  - Onhan se mahollista että lotossa voettaa. Entäpä muuta.

  - Huumeita kuulema käöttävät ja hulluna kirkolla heiluvat. Nyttii viikonvaehteessa olivat  kalijabaarissa panneet paekat remonttiin ja asijakkaat ulos. Teällä kun eijoo polliisia niin eipä siitä mittää seoraa.
Sitte pittee polliisi kuhtua kun ruummiita tullee. Niin ku Jyrkillehhii on meleko varmasti käönnä. Raato seon melekeempä varmasti.
 - Ei iliman ruumista voi murhaa olla.Mutta palataan asiaan. Onkos muita kuin nämä veljekset?
 - Onhan se linnakunti se Jämsän Jokke.Varsinainen Jumalan mielharmi. Se kun tulj linnasta niin sillon meni tämän kylän assiit pilalle.
 - Muistuuko omakohtasia tappauksia mieleen. Ne kuulopuhheet saa jäähä ommaan arvoosa.
 - Kerran satun kirkolla kalijabaariin kun se Jokke tuli sinne reohaan.Selevästi oli huumeissa kun se ei viinaa ottanu. Aevan silimttii oli ouvvot.
 - Tämäpä riittää . Jokohan se rouva joutaa hetkeksi. Olisikkohan sillä mittää verestä mielessä.
 - Suatampa minä vihijasta.Tiijä vaekka tullooki. Vuan seon meleko naenen. Elekee sitä suututtoo...
 - No, eiköhän me pärjätä. Se tuo Pökiö on sellaista vastamyrkkyä naislle, että siinä vaikenee kiivaampikin vaimoimmeinen.
  Kului kotva kun Salme tuli kamariin. Kursailematta hän ilmoitti, että homman pitää sujua äkkiä.
 - No, eipä tässä tuntikaosia mene. On kyselty kaekenmoesta miesväeltä. Vuan mehän tiijetään, että naesen silimä tallentaa ympäristöä palijo paremmin kuin miehellä, Kumarainen yritti mielistellä.
 - Kahella reijälläpä tuota katellaan niin kun ukottii.
 - Näempä kyllä. Tarkoetin että naenen kiinnittää huomion muutoksiin.
 - Mitteepä muutosta se komissarijo...?
 - Sellasiin yksityiskohtiin jotka on erilaella kuin tavallisesti.
 - Joo nyt minä käsitän. Rimpiläesen ohi ajaessa sitä aena kiinnitti huomijota mitä siellä tapahtui. Tavallisesti piha olj tyhyjä. Vuan kerran viimme syksynä olj kaksi isoa, mustaa, hienua autua siinä pihassa. Ne oli sellaisia katumaastureita. Kiiltelivät kuin kissan kopekset.
 - Näkykö immeisiä.
  - Ei ensiimäestä. Kun palasin kirkolta autot olivat häepyneet. Samanpäevän iltana siellä oliki sitten suuret pippalot. Aenakin aotoja ja moottoripyöriä
meni ja tuli naapuriin koko illan. Seppo oli kysyny Jyrkiltä että mikkä juhulat siellä? Oli sanonu että kärpämarkkinat ja naoranu pirusti.
  - Onko muullon näkyny moisia markkinoita.
  - En minä aenakkaa ou huomanna. Enkä ou niitä isoja aotojakkaa nähnä.Minnoon ny selevittännä mitä tiijän. En palijo kyllä tiijäkkää. Mulla on parempaahi tekemistä ku nuapurin kyttääminen.Jos herrolle soppii arkinen perunasoppa, niin saanko tarijota, Salme yllättäen sanoi.
  - Kiitoksia paljon. Vaikka järki sanoo, että älä syö, niin maha mouruaa siihen malliin että jotakin sinne pitäs.Onko se Pökiöllä näläkä?
  - Eipä koko päivänä murustakaan. Arvaa?
  - Olkaa hyvät ja tulkaa. Soppaa kyllä riittää. Omat miehet näöttääki syöneen joten pöytään vain.
  Seppo oli syötyään rientänyt puusavottaan. Matit pelasi Mustaa Pekkaa. Poliisit istuivat pöytään ja alkoivat aterioita.
  - Eikö siitä Jyrkistä ole mittään tietoa. Onko se tosiaan tapettu? Verta oli ollu palijo, Seppo kertoi. Ei kae se immeinen elä ilimän verta.
  - Joo onhan siellä verta kuin teurastamossa, mutta kenen verta? Siinä se tupakka kulluu, enenkuin tämä savotta on selevä, Kumarainen sanoi ruoka suussa.
  - Minä se uskon että se moottoripyöräjengi ovat Jyrkin nupanneet. Tai olisiko ihan ijän mafia asialla+ Mikä nämä nykyvään tietää. Venäläesiäki pörrää joka paekassa.On monennäköstä maahanmuuttajaa. Ei niihen käsissä Suomipojan henki palijua maksa. Jyrki kun oli semmonen renttana. Ei älynny pienuuttaan. Turritti oikeihen miestennii päälle.
  - Joo muistanhan minä kun teidän Mansikki pani Jyrkin ottamaan lukua.Olihan se sekin tappaus. Vaan kun on ammattitaitoa niin se tulee ratkaistuksi vaikeakin tapaus. Kyllä se tämäkin alkaa siinä aueta, kunhan hintoihinsa tulee. Olipa emäntä keittänyt maittavaa soppaa.Kiitoksia kovasti.Paljonkohan me ollaan velkaa. Pökiökö se maksaa?
  - Se maksaa joka tilaa...
  - Ei se mitään maksa. Tulj keitettyä isolla kattilalla. Samapa tuo on syökö liiat polliisi vaen koera. Salme nakkasi.
  - Niinpähän tuo taetaa! Nythän se meijän pitäs lähtiä kahtomaan sinne Turakaeseen jos sinne tehtässiin muutamaksi päeväksi miesten huoltopiste. Koko kylä pittää kuulustella ja katella sitä kavonnutta. On siinä semmonen urakka, että aevampa hirvittää.
  - Joo voijjaanhan me lähtiä kyselemään mitä se Martta sannoo. Sattuu olleen paha päevä - seon hyvä jos minäkää saan kortteeria.
---
  Kilikki oli innoissaan saadessaan kerrankin kantaa vastuuta. Hän soitti Mörölle kutsuen hänetkin navettaan.
  - Onko siellä tuolla navetassa pietty jotakin verstasta. Työkaluja seinällä monenlaesta, Mörö sanoi kiivettyään navetanvintille.
  - Enpä minä ole semmoseen huomijua pannu. Rosvoja tässä etitään, eikä jakoavaimia. Löysitkö sinä sieltä tuvasta mittää? Vaen ootko vaen vejelly lonkkaa?
  - Vitut se kummene romuja penkomalla. Muut keinot siinä pittää olla. Konna pallaa aina rikospaekalle. Ei muuta kun paekat ennalleen ja pusikkoon kytikselle. Johan narahtaa?
 - Taetasipa tulla pitkä aeka oottaa. Tuleppa kahtomaan mitä Tikanpoeka on löytännä? Kilikki sanoi.
  Tikka oli tutkinut lisää löydostään. Ylpeänä hän esitteli Mörölle jauhepusseja:
  - Kato sinä oekijan polliisin työskentelyvä. Saatana siinä poikaset suakii opetella vuosikaosia. Kumaraisen tootisko ei arvaakaan kuinka arvokas johtolanka tämä löyvös on. Minä lähtisin hommaa ratkaisemaan tältä linjalta. Kumarainen vain höpöttää siitä kavonneesta juoposta. Onko edes kavonnu? Lähteny kavereihen kanssa lystiä pitämään.

Up.

  - Entäpä se verilammikko? Kilikki kysyi.
  - Pelekkä lavastus. Tai sitten ei. Vaan ei homma ratkea olemattoman perässä hypäten. Tässä on käsin kosketeltavaa materiaa joka ei varmasti ole laillisia teitä maahan tullut. Nuo tykit yksistään pitäsi herättää hilipeyttä. Vaan ei kun haistellaan vain olemattomia jäläkiä.
  - Sepä pitäsikkii sinun laatija semmonen menetelmä, että piäsis nopijasti normaaliin päeväjärijestykseen. Likat kaopungissa kuoloo puutteeseen.
  - Eipä se laehan koeran haokku taevaesiin yllä. Pomo junnaa sillä omalla tyylillään varmaankin koko kesän.
  - Jumaliste että on pätevän näkösiä tykkejä. Oekein rullarevolvereja. Tekköö pahhaa jäläkiä kun tällä possaottaa, Tikka sanoi ja käänteli asetta käsissään.
  - Taetavat olla kiinalaesia piraattiasseita. Onko siellä paukkuja?
  - Tietenki ei kae sillä pelekällä mutkalla mittää sua aekaan. Jospa kokkeillaan suako se Kumaraeseen liikettä. Tusjautettaan muutama kerta, Mörö sanoi.
  - Joo, minä voisin haastaa Mörön kaksintaisteluun. Varmasti voittasin. Mörö kun on Härmän Hidas. Nukkumaa alakasi vevon välillä, Tikka sanoi.
  - Nyt paskanpuhuminen loppu. Käyvään vielä kaikki läpi. Täällä ja navetassa.Ehkäpä pomo keksii miten jatketaan. Toimikaa! Kilikki leikki pomoa.
  ---
  Martta oli ottanut poliisimiehet hymyillen vastaan. Toihan se vaihtelua yksitoikoisiin päiviin.Kumarainen otti puhelun Kilikille:
  - Mitteepä sinne kuuluu? Onko sitä mittee uutta löytynnä? Tai onko etes oltu touhussa?
  - Tokhan tässä on paenettu tukka putkella. Tikka on kova poeka tutkimaan, vuan ei tuo mittää ou särkennä. Vaen kysympähän vuan. Mitä pirun hyötyy näestä romujen kaeveluista on? Suatana pikkuhilijoo alakaa vituttaa turha kaevelu.
  - Mikäpä se oesi Kilikin linija? Ei kae rikoksia ratkota iliman johtolankoja. Niitä meijän on löyvettävä.
  - Onpahan noeta suur luatikko. Sormennii jäläkiä niistä löytynnee. Piäsöö aenaki seleville onko siellä tos suurija rosmoja vastassa.
  - Kannatta kaiken tojistusaeneiston aotoon. Kilikki ja Tikka suavat yön aekana viijä ne tekniikanpojille. Eiköhän se ala homma hoetumaan. Myö kolome keskityttään kuulustelemaan nuapureita. Joo kamat aotoon ja ajatta tänne Turakaeseen. Sovitaan sitte lähemmin.
--
  - Kyllä seon vaekijjaa noehen jiäräpäehen kassa, Kumarainen sanoi kun sulki puhelimen. - Saatana nokille hyppivät. Tasan tarkkaan tiijän miten hommaa viijään etteenpäin. Pitäsi varmaan koventaa kuria kun alaiset hyppii silimille, Kumarainen sanoi.
  - Vuan Herra iso Herra. Eiköpä ne pomon huolet oo vähäsemmät kun ei tarvihe päätään vaevata. Kysäsee vaen viisaammalta, Pökiö ilvehti.
  - Onhan se niinki, vuan pittee se malttoo mielesä, että pomo ehtii kysyä.Nytpä pittäähi kysästä sinulta miten sinä alakasit tätä hommoo junnaeleen.
  - Oun minähi mielessäni ihimetelly, että eikö pomolla järki leikkaa. Minä oesin heti pannu ukot kiertään ympäristön talloessa. No, se koerapartio oli kohillaan. Mutta tuo romujen hämmentäminen on huono linija. Aena se joku on nähäny tae kuullu jotahi poekkiavvaa. Romut ei katua, paetti ne Tikan löytämät kamat.Niitä voijaan tulla yön aekana hakemaan. Uskotko? Pökiö sanoi.
  - No perkele! Sehän on selevä. Arvokas lasti.Ne asseet on jo kymmenijätuhansia ja jauheet kuinka palijo lie. Jos ne sitten on huumeita? Suap Kilikki männä yksin sinne kaopunkiin. Tikka ja Mörö jäävät kytikselle.
 Viskari ja sinä mennettä sitte aamuyöllä. Sopikaa vaehtoaeka keskenännä. Huomenna hajjaanuttaan sitten kuulustelemaan talo talolta.
  - Mahtaapa tulla ankija yö.
  - No, helevetti! Harvonkos sitä postaellaan. Kerkijjää sitä lonkkaaki vettää kun taas tämä savotta loppuu. Päällikkö soetteli ja kyseli tilannetta. Minä vaen sanon että hommeli hanskassa.

  - Viskari niin hilijanen kaveri, että ei siinä palijo vitsi lennä.
  - Kyllä se kuuntellee. Kerro sinä niitä urotekojasi ja naesjuttujasi. Eikö tuo ala naoru maestummaan?
  - Vaen siellähän se ratsuväki saapuu,Pökiö sanoi kun katsahti tielle päin.
  Tuvassa oli hiljaista. Matti oli mennyt Marttansa kanssa varmaan nokosille. Martta oli ehdotellut heti ruuanlaittoa, mutta poliisit olivat sanoneet juuri syöneensä.
  Tikka tuli ensin sisälle. Hymyillen leveästi hän ärhenteli:
  - On se kans yhtä saatanaa.Tiällä vaen istuskellaan ja puhutaan naesista. Orijat saa raataa kieli vyön alla.
  - Oesitpa aekonasi tehakoitunut niin saattasit olla vaekka polliisipäällikkö. Vaen ei kun pinnaellaan ja töppäellään. Olettako saaneet edes ruokaa, kun noin äreänä ollaan?
  - Käötiin me tuolla SEOlla jotakin napsimassa. Ei aevan näläkäkuolema uhkaa.
  - Oekein hyvä. Sittenpä minä voinkin kertoa heti suunnitelmat. Onhan ne autossa ne aseet ja muu rekvisiitta?
  - Kaikki on, pelikortteja myöten!
  - Selvä! Kilikki hyppää rattiin ja ajelee kaopunkiin ja luovuttaa aineiston teknisen pojille. Lähtee aikasin aamulla taas tänne. Soitan päällikölle sovimme hänen kanssaan mitä pittää tuuva.
  - Mikäpä se siinä. Minä lähen heti työntämään kaupunkiin. Vien tavarat heti asemalle. Se on moro!
  - Entäpä me? Saako lähteä etsimään naisia? Seolla voisi tärpätä, Tikka innostui.
  - Tikalla seon suvunjatkamisvietti aina vain tapissa. Eipä se onnistu! Tikka ja Mörö lähtevät heti postaamaan Rimpiläiseen. Koitatte mennä sallaa, ettei mahollinen tarkkailija huomaa. Asseet mukkaan ja siellä ei sitten nukuta. Muistaako Mörö?
  - Katotaan ny!
  - Saatana kun vituttaa tuommonen asenne. Sinä oot aevan väärällä alalla.
  - Voephan tuo olla. Minusta tämmom meleko heleppo ja mukava homma.
  - Puhu pukille, perkele! No alakakaa mennä. Sovitta mihin aikaan on vaihto Viskari ja Pökiö tulee aamuhukille. Toimikaa! Kumarainen karjaisi komentoäänellään.
 ---
 Keväinen ilta oli jo hämärtynyt. Pilvetön taivas oli illan tullen vetäytynyt paksuun pilvivaippaan.Hienoa sadetta tihuutti ja kasteli ennestäänkin märkää maata.
  Silloin tällöin tiellä kulki myöhäinen auto. Oliko oltu jossain kaljoilla, tai vastako sinne menossa.
  Rimpiläisen talossa vallitsi täysi hiljaisuus. Niemen pihalta kuului jotain kolahduksia. Oliko isäntäväki ilta tarkilla.
  Tikka istui pihalle antavan ikkunan ääressä. Mörö oli heittäytynyt revittyyn sohvaaan ja oli kai jo unessa.
  Tikka oli pirteä kuin peipponen. Hän oli tottunut yöeläjä. Normaalistikin hän meni nukkumaan pikkutunneilla. Hiukan jänskätti tuleva yö. Toisaalta oli paremminkin odotettavissa, ettei tapahdu mitään.
  Tikalla oli taskussa paahdettuja suolapähkinöitä. Ne maistu hyvältä ja pitivät virkeänä. Tikka vilkaisi rannettaan. Aikaa oli kulunut vasta vartti, mutta oli tuntunut tunnilta. Hän otti kapulan ja yritti pelata. Se ei huvittanut. Hiljaa kiroten hän pani kapulan takaisin taskuun.
  Mietteet kulkeusi naisiin ja vitutus iski heti päälle. Kuinka helvetin kauan se pomo aikoo jatkaa savottaa. No, kun on leikkiin alkanut!
  Jälleen hän vilkaisi kelloa yksitoista. Hän terästi kuuloaan. Kuuluiko navetalta jotain? Ääni oli outo.Tikka ei ollut sellaista ennen kuullut. Oliko tämä rosvon juonia.
  Tikka tunsi adrenaliiniä hyökkäävän suoniinsa. Sydän löi kylkiluita vastaan. Mielessä kiersi tarinat idan mafiasta ja niiden häikälemättömyydestä. Tikka koitti katsoa sohvalle, mutta oli jo niin pimeää, että ei erottanut valvoikö Mörö. Hän kuiskasi hiljaa:
  - Hei siellä on joku.
  Vastaukseksi mörö tuntui vaan kääntävän kylkeään.
  - Jumaliste herrää! Siellä on joku, Tikka sanoi suuremmasti ja nousi seisaalleen.
  Silloin kuului äänekäs rämähdys. Se oli kuin metallinen karsina-aita olisi kaatunut betonilattialle. Tikka kiirehti nopeasti Mörön lua ja ravisteli miehen hereille:
  - Täh! Onko jo aamu?
  - Siellä on nyt joku. Kamala ryminä kuului äsken. Mennäänkö me katsomaan.
  - Ja paskat! Älä sinä Tikanpoika ota hommia niin kirjaimellisesti. Mitteepä tuolla lienöö niillä viemmisii. Rupia sinähi urvahtaan. Ukon houreita koko postaus.
  - En minä aenakkaa yksin lähe.Ootetaan Pökiö. Se tietää mitä pittää tehä.Eikähän tuolta ennee mittää kuulu.
  - Olemattomia kuulit! Suatot ryypätä pikkusen unneen niin kuulit semmosta jota pelekäsit.
  - Perkele on siinä polliisi. Oekija kyttä saatana!
  - *****illa siinä, mutta näen on, Mörö sanoi ja käänsi selkänsä.
  - ***** oo sitte! Tikka sanoija istui taas tuolille.
  Kymmenkunta minuuttia istuttuaan hänen mieleen tuli kuinka olisi urheaa ottaa yksin rosvo kiinni.Olihan hänellä ase. Näkis saatana Kumarainenkin kuka se on polliisi!
  Äänettömästi hiipien ja marjapensaita hyväkseen käyttäen hän kiersi navetan seinustalle.Avoin navetan ovi oli edessä.Tikalla oli ase tanassa valmiina tulittamaan. Sydän jyskytti taas kuin höyryveturi. Hikeä nosti pintaan ja pelottikin niin saatanasti.
  Tikka tiiraili vintinrappuja kohti ja koetti kuunnella pienimmänkin risahduksen. Karsina-aita joka oli päivällä ollut nojallaan seinää vasten oli nyt betonilattialla pitkällään.
  Tikka jäykistyi. Vintiltä kuului kuin juosuaskelia jotka lähenivät rappuja.Nopeasti hän kyyristyi navetan keskellä olevan kattoa kannattavan betonipilarin suojaan.
  Samalla vintiltä loikkasi iso kollikissa perässään vielä isompi kolli. Maaliskuiset kollit tappelivat reviireistään. Paennut kissa kyyristyi ulompaan nurkaan ja taas kuului se kumma ääni jota Tikka ei ollut ennen kuullut.

  - Voihan perkele. Kiimasia kolleja. Oikeita mafiapomoja, Tikka jupisi.
  Kissat olivat tapellessaan kaataneet kai karsina-aidankin.Tätä ei kyllä passaa kertoa kellekkään.
  Rauhottuneena Tikka palasi sisälle. Kello oli varttia vaille yksi. Olisi piakkoin vaihdonaika. Tikka kirosi homman mielekkyyttä. No, helppo se on muita usuttaa. Itse saa köllötellä pehmeässä vuoteessa.
  Kolina eteisessa havahdutti Tikan mietteistään. Pökiö saapui sisälle ja loi  katseensa ensin nukkuvaa Möröön:
  - Mörö se ei konnia pelekää. Onko ollunna mittee. Kukapa saatana tuonne pimiän kähämään lähtisi... Muu ku polliisi.
  - Hilijasta ku huopatossutehtaassa kesällä. Möröllä ei huolet paena. Antaa sen nukkua. Eihän tuota näytä edes viluttavan.
  - Varmaan lähellä nollaa. Voi muuttua vaikka räntäsatteeksi. 
  - Minä taijan mennä tuonne makkuuhuoneeseen nukkumaan.Mukava pehemijällä patjalla...
  - Viskariko se alakaa vahtimmaan. Minä oon varmistamassa, Pokiö sanoi ja haukotteli leveästi. - Suakeli eiköhän aleta kaekki nukkuun. Tyhyjee suap pyytämättäkkii.
---
 Jos oli ollut surkea yö, niin päivästä näytti tulevan vieläkin pahempi. Matalalla riippuvat pilvet syytivät vettä niin paljon että purosia lirisi joka paikassa ja lammikoita kasvoi joka notkelmaan.
  Turakaisen Matti oli noussut tapansa mukaan keitteleen kahvia. Vanhaa miestä ei aamuyöstä nukuttanut.
Matti vilkaisi seinäkelloa. Kello näytti puolta seitsemää.
- Jokohan komisarion kävisi herättämässä, Matti mutisi ja suuntasi askeleet Salmen entistä huonetta kohti. Matti koputti oveen keveästi.
 - Jaa! Sisään vain.
 Kumarainen istui lepotuolissa lukien jotakin kirjaa.
 - Huomenta vuan! Kato kehvellii, tiällähän komisario jo lukupuuhissa. Minä turraotin pöönävettä, että jos on kahvi maullaan niin sopisi tulla juomaan. Taitaa komisario olla lukumiehiä?
 - Kiitoksia kovasti! Dekkarithan minnuu kiinnostaa. Huomasin tuossa hyllyssä Mauri Sariolaa. Susikosket piti nuorena aena lukkee. Oli tuossa hyllyssä. Silimäelin pikkusen. Vanahahtavvaa tuo tyyli, Vaen mukkaasahan tuo jo vetäsi.
 - Minnen niistä tiijä. Salmen kirjoja. Minä sitä en ou ikkää kirijaa läpi lukenna. Joskus poekasena yritin. Eipä tuosta mittää tullunna. Maltatko tulla kahaville, vuan otakko rahassa!
 - Kiitos! Ei tänne lukemaan oo tultu. Konnat pittee suaha telekkiin taa.
 Kumarainen asetteli kirjan takaisin, mistä oli sen ottanutkin.Juuri silloin ajoi poliisi Volski pihaan. Kilikki palasi kaupunkireissultaan.
   Kumarainen istui kahvipöytään hiemen puuskuttaen. Ylipaino oli rankkaa liikuteltavaa näin aamusta. Kilikki tuli sisään rempseänä:
  - Paskareissu mutta tulipa tehtyä!
  - Mikäs sen niin paskamaiseksi teki? Mikä siinä kun istuu ja antaa koneen tehä työn.
  - Sen puoleen. Vain kun se ISO HERRA alkoi naputtamaan aivannii turhasta.Minä sanoin että passaa valittaa Kumaraesell. Minä oun vaen halapa rivikonsta.
  - Mikäpä tuolla niin syväntä raapi?
  - No kun minä vuajin, käskyn mukkaan, niitä lisävoemija. Siitäpä se alako huutamaan, että tänne on jo integroetu jo polliisiaseman kappaasiteetti. Mitähän lienee tarkottanna... Matti kuavahan minullehhii. Vituttaa niin perkeleesti. Ikkään kuin se oesi minun syy ettei pomolle oo muija antanna. Sillä siinähän se syy on.
  - Taijat erehtyy! Pomo vanaha ukko. Ei se ennää kaepaa ku unta. Sen saanti on voenu jiähä vähille. On nimittäen joku toenenii katuamistappaos. Seon siellä aluveen pohojoeskolokassa, Kumarainen sanoi.
  - Johan on kumma. Liittyykö ne tappaokset toesiisa. Sillon tässä kusessa ollaan. Missä ne ruavot on?
  - Luoja tuon tietää. Vaen eipä tuu sanomaan.
  Samalla läheni miesraito Rimpiläisen suunnalta. Kaikki neljä poliisia. Keulimmaisena kaikista pieni ja terhakka konstaapeli Tikka. Viskari asteli viimeisenä ison miehen harvoja askeleita.
  Poliisit työntyi sisään.
  - Ei tullu siltä yöltä mitää kerrottavvee lapsenlapsille. Kenehän iteja sehhii olj jotta tyhyjee vartijoemaan?
  - Eipä tuo kovin kaokana lie, Kumarainen naurahti ja vilkaisi Pökiöön.
  - Pökiöllä on pökiöt itejat, Tikka sanoi ja astui kursailematta kahvipöytään.
  Matti pani neljä uutta mukia pöytään ja kaatoi niihin kahvia. Tosin vain puolilleen.
 - Pittee pihistee aluksi. Vuan minä pistän uutta tippumaan. Ottaatte siitä voeleipee. Kummempata pullaa en löytännä.
 - Vuan tämä luottaa. Niin... Milleppä sitä ny aletaan. Vejetäänkö henkselit piälle ja lähetään kaopunkiin? Tikka kilkatti.

 - Kyllä ne *****t saa Tikkaa oottaa ja kauan. Nythän se homma vasta alakaa.Tikka ja Viskari menevät sinne SEOlle jossa kyselevät ja kuulustelevat huoltamon väkeä ja siinä lähiympäristössä olevat talojen asukkaat. Kilikki ja Mörö hoitavat lähimökit ja -talot. Varsinkin se Jämsän mökki on tärkeä kohe. Kaikki kirjataan muistiin.Muistutan vielä. Nyt ei olla pilipalipoikien kanssa liikenteessä. Varsinkin Jämsä on vankilakundi eikä kaiha mitään... Me Pökiön kanssa tutkimme vielä Rimpiläisen perusteellisesti, kunhan ensin otetaan se päällikkö puhutteluun. Hehe! Ei poliisimies saa polttaa hihojaan tiukassa paikassakaan.Letkeän retee meininki tuottaa tulosta. Tässäpä ne tärkeimmät.
  - Entäpä jos ne Mykylän velijekset alakaa ampumaan. Sen ne tekkee jos niillä on sormet pelissä. Saatana pitäs olla iso tykki mukana. Ampusi pari varotuslaokaosta ennen ku alakaa ovveen koputtee.
  - Eihän siinä oo muuta keinua ku asia linija. Ei kukaan niin hullu ole että poliisin ampuu nuin vain.
  - Nepä kuulu olevan seinähulluja koko sakki. Niemen isäntä kerto. Siellä ei polliisin henki oo arvostettu kovinkaa korkijalle.
  Viskari oli koko ajan ollut aivan vaiti. Nyt hän verkkaan tuumi.
 - Jonkunhan nämä hommat on tehtävä. Kaveri eiköhän lähetä?
 - Kai valtio pitää kunniahautauksen? Tikka parkaisi.
 - Varmasti ja kaupungin kaikki naiset kutsutaan surujuhlään, Kumarainen sanoi.
   ---
   SEON huoltamo oli keskellä ei mitään. Tosin valtateidenristeys oli aivan lähellä. Paikallinen asujamisto ei varmaankaan suuria summia kassaan kantaneet. Korkeintaan kaljakassaan ja yksikätinen rosvo putsasi mummojen kolikot.
  Koska huoltamolta oli pitkä huikonen joka suuntaan, niin huoltamolta sai matkailijat hyvää ruokaa. Autoonpa ei saanutkaan paljon muuta kuin polttoaineet. Jokin lamppupakkaus ja muutama öljykannu.
  Tikka ja Viskari olivat ottaneet käyttöönsä Kilikin käytössä olleen Volskin.Tikka ohjasi auton huoltamon pihaan. Parkkipaikalla oli rivi autoja. Monella oli suksiboxi auton katolla. Kai olivat menossa Lapin viimehangille. Taikka jo tulossa.
  Tikka otti johtajan roolin pyytämättä. Hän komensi Viskarin seuraamaan ja peräkanaa miehet marssi sisälle.
 - Pitteekö oekeen tahissa? Viskari kysyi.
 - Tyyli vapaa, Tikka sanoi.
   Myyntitiskin takana oli syöneen näköinen nainen. Ikää oli jo varmaan viisikymppinen, Tikan tarkka silmä arvio. Ravintolasali oli erillinen. Kahvion puolella oli vain muutama asiakas.
  Tikka meni suoraan naisen luo joka hymyili ystävällisesti. Tikka katsoi naista suoraan silmiin. Tämä kakisti kurkkuaan ja kysyi.
 - Mitähän konstaapeleille saisi olla. Kahvia vai joko on nälkä.
 - Kiitos vain, mutta maha on täynnä. Sopiiko että kyselemme muutamia asioita?
 - Mitä on tapahtunut? Mieheni on tuolla ravintolan puolella... Jospa hän tietää paremmin.
 - Ei miehet mitään tiedä. Eivät ainakaa muista. Voisimmeko jutella jossakin jossa ei ole korvia.
  Nainen katsahti keittiöön päin ja huusi:
  - Mari hei! Tulisitko hetkeksi?
  Keittiöstä tuli kuvankaunis nuori nainen. Hänellä oli esiliina edessään ja kasvoillaan kysyvä ilme.
  - Mikä hätänä?
  - Konstaapelit haluaa jutella. Olisitko tuokion tiskillä?
  - Selvä! Riisun vain essun.
  Lihava nainen Viittasi sivussa olevaa ovea kohti ja itse lähti menemään edellä. Tikka seurasi kärppänä perässä ja Viskari lompsautteli ison miehen askelin perässä.
  Huone oli jokin kokoushuone päätellen pitkistä pöydistä. Nainen kehoitti poliiseja istumaan pienen pöydän ääreen ja istuutui itsekin.
  - Joo. Me tutkitaan katoamistapausta. Huoltamo jos mikä on tapahtumien keskipisteessä. Voisi olla että jotakin on sattunut silmään? Tikka sanoi tapaillen yleiskieltä.
  - Ikävä kyllä en pysty mitään erikoista kertomaan.
  - Eikös Mykylän veljekset asustele tässä aika lähellä.
  - Onhan Mykylä lähellä. Näkyykin tuolla metsänlaidassa. Mitäpä heistä?
  - Miten he ovat liikehtineet?
  - Pääasiassa rauhallisesti. Silloin kun sattuu se Jamsä paikalle, saattaa tulla kähinöitä. Mutta olen uhannut bensaboikotilla se on kummasti rauhottanut.
  - Niin tämä Jämsä. Hänhän oli vankilassa? Vapautui muutama vuosi sitten.
  - Joo, niinhän se pääsi vankilasta ja sitten se hulina alkoi. Moottoripyöriä he laittoivat sitten joka tyyppi. Siinä Jämsässa kyllä toteutuu sanonta: Joukossa tyhmyys tiivistyy. Nyt ei ole koko sakkia näkynyt muutamaan päivään.

  - Onkos Rimpiläinen ollut porukan mukana? On kai tuttu mies?
  - Onhan se...Reppana! Maksumiehenä oli mukana pitkään. Jyrki maksoi aina. Lieneekö loppunut rahat. Ainakaan se ei ollut mukana enää puoleen vuoteen.Naisiahan niillä on aina mukana. Mitä sussuja liekkään.
  - Vielä niistä veljeksista! Onkohan niillä autoa?
  - Kartano täönnään romuja. Lieneekö yksikää rekisterissä. Vaan kukapa täällä sellaisia kyselee.Joskus ajavat peräkanaa tankkaamaan. Vieläkö on muuta. Aika on rahaa.
  - Tässäpä oes numero jos jotahi sattuu tae muistuu mieleen. Voes vaekka killaottee.
  Poliisit poistuivat kiitellen rouvaa. Kahvioon oli tullut muutama kaljaveikko lisää. Varmaan paikallisia koska muutama mopo oli ilmestynyt huoltamon pihalle.
---
  Kumarainen istua röhnötti viillellyssä sohvassa. Kumartelu oli ollut vaikeaa kun oli tutkinut Rimpiläisen myllättyjä tavaroita. Hän oli katsonut parhaaksi pysyä johtohommissa. Tarkasti hän seurasi Pökiön työskentelyä ja antoi joskus kitkeriä huomautuksia, joilleka Pökiö ei korviaan lotkauttanut.
  Pökiö penkoi juuri pirtin leivinuunin sisusta. Kuului pitkä vihellus.
  - No, mikä ny? Vae miksi se Hörösen hevosen hännän alle tuulee?
  - Eipä Iso Herra arvookkaa mitä minä löysin?
  - Mitteepä?
  - Tohtiiko sitä näöttee. Suattoo olla että Komisarijo pittää jutun ratkastuna.
  - Älä ny pelleile. Kissanpaskooko löysit. Sekihän on sinulle liijannii vaekija ropleema.
  - *****illa siinä! Vuan kato sinä!
   Pökiö toi pomolleen valkoisen tetrapakkauksen jossa punaisin kirjaimin luki " Tuoretta VERTA". Hän ojensi purkin Kumaraiselle.
  - Johan minä oon alusta sanonu, että pelekkää lavastusta. Onko tämä Rimpiläisen yksityisyrittelijäisyyttä. Vai onko taustalla jotakin muuta.Tämä kyllä nyt vie palikat taas uuteen järjestykseen. Mutta miksi koko hämäys? Missä on Jyrki?
  - Sepä tuo taetaa ollahi komisarijon piänsärky. Tämmönen rivikonsta vaen tekköö mitä määrätään. Jos sitäkään.
  - Ei se ole kielletty sinuakaan ajattelemasta. Hyviä vinkkejä kaivataan ja Pökijöllähän on ratkaisu sellasiinkin pulumiin jotka pannoo Tikannii haokkoon hekijään.
  - Vieläkö sitä hommoo jatketaan. Vae onko tämä jo niin vahava näöttö, että juttua voijaan pittää ratkastuna. Aekuisten miesten jotka ovat mieleltään pikkupoekia leikkivät joutessaan? Ehtivät jännitysta elämään.
  - Tuota en usko. Muistahan ne mustat autot ja aseet ja huumeet. Pitäisi kysyä oliko se huumetta vaiko perunajauhoa. *****, sitä päällikköä kiinni saa kuitenkaan. Soitteleepa illalla.
  - Mitähän ihmettä täältä lienee etsitty. Siinä on maatalouskirjanpitokin aivan levällään. Monen vuojen ajalta. Täällä lipaston laatikossa on kuvasto tauluista ja vakuutuskirja. Oho. Puolen miljoonan vakkuutus. Parikymmentä taulua. Emäntä on ollut todella taiteen ystävä. Nyt ei ole tauluja lainkaan. Varastettu vaiko pantattu? Pökiö selosti.
 - Saatana tämä on niin monitahonen, että ei oiken ossaa arvata mitä polokua oes parasta lähtiä kulukemmaan. Näötähän mulle se vakkuutuskirija. Jatka sinä vaen hommija. Minä pyöritän ajatuskonneistua.
 - Onko sulla semmonennii. Empä ou hoksanna.
 ---
  Kilikki ajoi poliisi Mondeon lähimmän mökin pihaan. Mökki oli melkein Rimpiläisen kohdalla. Tie vain oli välissä. Mökki näytti asutulta koska verhot olivat ikkunassa ja pihamaallakin näkyi elämän merkkejä. Mopoauto seisoi lähellä portaita ja pyykkinarulla oli kuivumassa lakanoita keväisessä tuulessa.
 Poliisit nousi autosta ja menivät avoimesta eteisen  ovesta sisälle. Tuvan ovi oli leveä ja matala. Kilikki koputti oveen. Ei kuitenkaan ododellut vastausta vaan työntyi sisään:
 - Hyvää päivää taloon!
 - Joo, ihan oon ollunna terve.
 Vanha ukko istui soututuolissa ja ryppyinen naama katsoi tulijoihin. Toinen käsi oli kuppina korvan takana.
 - Ei se mittää kuule. Turhaa sille puhhuu, pöydän ääressä istuva harmaantunut nainen sanoi.
 - Teillä on vielä kuulo tallella. Se riittää meille mainiosti.
 - Tehän tunnette naapurinne Rimpiläisen Jyrkin?
 - Joo, pennusta asti oon sen tuntenut. Oli niin hertainen lapsi. Nyt piti kasvaa tuomonen peto.
 - Joo, lyön kynttä kenttään vielä vuosia. Muorin uhallakin, Ukko tuolistaan julisti
  Muori meni ukon luo ja karjaisi korvaan.
 - Ne ovat polliiseja. Oo ääneti tai käsken viiä putkaan. Mokomankin!
 - Älkäähän rouva nyt! Ei haittaa mitään. Kyllä me ymmärretään. Niin siitä Jyrkistä. Milloin olette hänet viimeksi nähnyt?
 - Eihän siitä ole kuin muutama päivä... Kävi tuossa ovella rahaa pummaamassa. En tohtinu ovia aokasta. Rupesi raivuammaan, että pannee koko mökin tulleen. Ja meiltä kurkut poikki. Aivan hirviää..
 - Muori ei tiijä että minulla on nuori heila. Ei sanota sille! Ukko kähisi.
 - Tuoki se on yksi kiusa.
 - Kaikkihan me vanhoiksi tullaan ajallaan.
 - Oletteko huomannut onko Rimpiläisessä kulkenut vierasta porukkaa.
 - Voe veikkonen. Vuosikausia se talo on ollut kuin markkinapaikka.Moottoripyöriä ja suuria autoja on myötäänsä sinne puulannu. Ei oo öitään saanu nukkua. Eikä ole uskaltanut nokkaansa ulos pitää. Polliisit on kaupungissa ja ei ne vanhoista huolta kanna.

  - Kyllä minä olen kova poika... Ukko höpötti. Hampaaton suu valutti kuolaa paidan rinnukseen.
  - Vielä kysyn onko Jouko Jämsä teille tuttava.
  - Voi tokihan. Sen äiti on minun paras ystävä. Hiljan mökki on tuolla tästä metsän sisään. Kun se Joukosta tuli tappelupukari ja linnassakin on ollut. Se on Hiljälle niin raskasta. Kaikki Hiljan säästöt ja eläkkeet se pojan renttu on hassannut. On se niin ikävää, muori kertoi silmiään pyyhkien.
 - Joo tämä riittääkin. Kiitos vain ja eläkää rauhassa. Kyllä poliisi turvaa heikkoja. Kiitos ja näkemiin, Kilikki kiitteli ja poliisit poistui mökistä.
 - No, eipä siellä parta paljon parantunut. Eihän tuollaisia vanhoja ihmisiä pitäisikään vaivata tämmöisillä asioilla. Puhuvat luulojaan, Mörö sanoi.
 - No pakko kai tätä on koettaa selevittee. Lähetäänkö me tuohon naapuriin vae pölläötettäänkö sinne Jämsän äijää kovistelemmaan. Se voi ollakin jo astetta kovempaa hommaa kuin tämä. Se voi olla että tykit vielä laulaa, Kilikki sanoi.
 - Männään tuohon helepompaan ensin. Jätetään se myöhempään, Mörö ehdotti.
  Seuraava mökki oli autiona. Se oli mökki jossa Kaino oli asustanut. Nyt oli laudat ikkunoissa ja ovenkin poikki oli naulattu tukeva lankku.
 Kilikki ajoi mökin ohi, Seuraava olikin hiukan kauempana tiestä. Tämä tienhaara loppui pienoisen talon pihalle. Tila oli selvästi vielä toiminnassa koska korkea lantatunkio koristi navetan taustaa. Pihalla oli parikin traktoria. Puusuojan virkaa hoitava hirsistä rakennettu heinälato seisoi hiukan syrjempänä. Tässä talossa oli rankakasa aivan koskematon.
 Kun poliisiauto ajoi pihaan niin kolme pojanvekaraa ryntäsi pirtistä. Räkätappi kirnusi jokaisella nenässä ja kieli työskenteli ahkerasti, että nenänalus pysyi puhtaana.
  Tuskin Kilikki sai avattua oven kun isoin pojista, varmaan alakouluiässä kilkatti:
  - Isäpä sanoi että kytänsaatanat saa painua *****un.
 - Miten se isä niin mahottomia sannoo? Mehän ollemme oikeiden ihmisten turva.
 - Ettäpä te saa rosvoja kiinni! Iskä sanoi että kytät ei muuta kun akkoja nussii. Iskä tietää, kun se on käyny Helsingissä, poika selosti.
 - Joo, kyllä se sitten tietää. Varmaankin viisas mies. Me ollaan tolloja polliisia niin meijän pittää kysellä sun iskältä asioita.Onko Iskä sisällä?
 - Ei oo! Äiskä sano, että taas se mennee kirkonkylän huoria nussimaan. Kaekki työt jää tekemättä, poika silmät kirkkaana selitti.
 - Mitenhän me nyt pärjätään kun se Iskä ei ollut kotona. Äiskäkö on?
 - Joo, on se. Se lehemä makkaa sängyssä eikä persettään nosta ylös. Iskä sannoo että pitäisi nosturi hommata sitä varten.
 - Sehän voisi olla viisasta. Mutta mennään sisälle jos se Äiskä nousee kun kytät tullee pirttiin.
 - Voehan tuo nousta. *****a se ei saa kuitenkaan antaa, poika julisti.
 - Mikä se on noin reippaan pojan nimi? Mörö kysyi.
 - Me kaksoset ollaan Alpertti ja Vilpertti. Tuo kakara on pelekkä Pertti.Minä oon se Alpertti.
 - Koreat on nimet vaan tanakat ovat pojatkin, Kilikki ihasteli. - Eiköhän me mennä sinne sisälle.
  Poliisit tulivat siistiin huoneeseen jossa, ilmeisesti talon emäntä, oli leipomassa. Hoikka ja kauniskasvoinen nainen vastasi poliisien tervehdykseen päätään nyökkäämällä.
 Kilikki oli hiukan hämillään kun pojan puheista tullut mielikuva poikkesi niin rajusti toisistaan. Mutta päästäkseen asiaan hän rykäisten sanoi:
 - Tuota, isäntä ei ole kuulema kotisalla? Kuuletti menneen asioilleen.
 - Ne ovat niitä Alpertin juttuja. Ei tässä talossa ole isäntää. Ei ole ollut pariin vuoteen. Poikien kanssa yritetään mennä päivästä toiseen.
  Kilikki lehahti punaiseksi. Sanat olivat kattelussa.
 - Tuota! Sellaisella asialla ollaan, että kysellään onko teille tuttava Jyrki Rimpiläinen? Olisi pikkuisen hänestä kyseltävää.
 - Kyllä minä miehen tunnen naamaltaan. Mutta en ole tekemisisssä naapureiden kanssa. En tiedä kenenkään asioista mitään. Toki kaikki kyläläiset tunnen, mutta en ole kenenkään kanssa ystävytynyt. Tulin tänne miehen tuomana muualta. Kun mies kuoli tapaturmaisesti pari vuotta sitten niin olen koettanut olla pojille sekä äiti että isä.
   - Se on varmaanni melko rankkaa. Vaan pian ne pojat kasvaa ja kerkiävät avuksi. Vielä kysyn onko se Rimpiläinen käynyt viime aikoina? Vaikkapa rahaa pummaamassa.
  - Kävi se kerran. Oli jo melko myöhä. En päästänyt sisälle. Humalassa se oli ja kirosi ja uhkaili. Poikia se pelotti. Mutta lähti se sitten pois kun aikansa uhosi. Muuta kertaa ei ole näkynyt.
  - Me lähdetään. Pääsette jatkamaan leipomista. Onko muuten Jouko Jämsä teille tuttu?
  - Olen hänestä kuullut. Tullut kuulema hiljan vankilasta? En ole koskaan nähnyt. En tuntisi jos vastaan kävelisi.
  - Toivotamme hyvää jatkoa ja jaksamista. Hei hei!

Olihan siinä reippaita poikia