Jaara pisti taas tallentajan toimintaan. Konstaapeli Juva siirtyi jälleen paikalleen ja Jaara aloitti:
  - Sitten pääsemmekin pääasiaan. Tämä Ruikanrannan Kauhu ei taida olla ihmiselle sitä parhainta seuraa, Jaara aloitte leppoisasti jutellen. - Kerrohan minkälainen suhde sinulla on tai oli häneen.
  Sauli vaivautui silmin nähden. Kasvoilta pakeni avoimuus ja tilalle tuli kyräilevä sulkeutunut ilme. Hiljaisuuden jälkeen Sauli sanoi:
  - Meillä mitään suhteita. Mitä porukkana monien muiden kanssa liikuttiin. Jos Jokkerilla olikin skismaa Rimpiläisen kanssa, niin minä olin siitä sivussa. En tiedä asiasta mitään.
  - Sanotaan että et muistanut. Mitenkäs se oli kun Kauhu käytti Jyrkiä Mykylässä, silloin viimeisenä iltana. Ettet sittenkin ollut mukana muiluttamassa Rimpiläistä?
 - En siellä minä ollut. Jokkerilla oli joku lusimiskamu porukassa. Kävi ne näyttämässä Rimpiläistä. Oli ne sitä hakanneet. Kuitenkin se oli elossa koska voihki tuskiaan.
 - Oliko Jämsän kaveri sinulle ennestään tuttu?
 - Olin minä sen muutaman kerran nähnyt. Se usein kuletti niitä huoria sinne Rimpiläisen seksijuhliin. Sitä sanoivat Survojaksi. Oikeaa nimeä en tiedä.
  - Mista niilla oli riitaa Jyrkin kanssa.
  - En tiedä tarkkaan. Jyrkillä oli kai loppuneet rahat ja kymmeniä tuhansia oli jäänyt maksuun. Tosiaan en tiedä asiasta paljoa.
  - Kuka vei arvotaulut Rimpiläisestä?
  - Tauluista en tiedä mitään. Koskaan en käynyt Rimpiläisessä sisällä.
  - Mistä aseet ja huumeet ovat peräisin, Jaara yllättäen kysyi.
  Saulilla loksahti suu auki. Hän katsoi ymmällä Jaaraa.
  - Nyt en kyllä ymmärrä. Jos kyse on niistä parista pistoolista. Jokkeri ne kerran mulle toi. Sanoi että moottoripyöräjengillä pitää olla kättä pitempää. Sitä en tisdä mistä ne oli tuotu. Huumeista en tiedä mitään.
  - Ollaan nyt siinä uskossa. Mutta totuus paljastuu aikanaan.Jos se on erilainen.
  Kuulusteluhuoneen ovi raottui ja konstaapeli Kesti kurkisti sisään. Hän viitilöi Jaaran tulemaan ovelle. Jaara poistui käytävään ja Juva jäi kahden Mykylän kanssa.
  - Pöntinen lähetti kertomaan, että tulokset on valmiit. Aseissa on ainakin Jämsän ja Mykylän sormen jälkiä. Kolmantena on ollut useinkin rikoksista istunut Tuomo Rasa.
Pöntinen sanoi, että kuulusteluissa on hyvä ottaa tämä huomioon . Ei minulla muuta, Kesti sanoi ja hymyili hurmaavasti.
  Mietteissään Jaara palasi pöydän luo. Hän selasi papereitaan samalla järjestäen ajatusosaset uuteen malliin.
 - Jaaha. Näinkö se menikin. Luulin että pysyttäisiin tosiasioissa. Sanoin jo äsken, poliisilla on omat konstit kaivaa totuus esiin. Huolimatta rikollisen valehtelusta tai hämäyksestä.
  Mykylä katsoi Jaaraa nolostuneena.Eikä osannut sanoa mitään.
  - Nytpä taisi muuttua kapulat taas uuten asentoon... No, mitenkäs se olikaan niiden aseiden kanssa? Miten ne sinun sormenjäljet ovat aseiin tulleet?
  - No, taisin muistaa väärin?
  - Varohan sellaista. Pääset nyt selliin miettimään totuuden tärkeyttä näissä hommissa. Kokeillaan huomenna ja pannaan vain faktaa esiin.
  Mykylä oli mennyt kasvoiltaan punaiseksi. Hän käsitti että oli mokannut. Apeana hän katsoi kun Jaara kokosi ja kutsui vartijat viemään vngin pois.

---
 Komisario Kumarainen asteli nopeasti alenevaa polkua suolle päin. Pökiö, Tikka ja Viskari olivat jo edenneet suon reunaan. Kasvillisuuss muuttui nopeasti ja maa oli jo niin märkää, että synty epämääräisiä ääniä askelten upotessa.
  - Onko näkynyt mittää tuoreita jäläkiä. Onko lapijoennista merkkejä?
  - Nytpä pitäsikkii olla koirapartijo. Täällon hirvet kahalailleet ja liekö ollut karhujakkii. Jäläkiä on palijon. Taetaa tulla tästäki hommasta vesiperä. Jumaliste tämähän näöttee olevannii hanurista koko touhu, Tikka sanoi.
   Pökiö näki ruumiinkuljetusauton ilmestyneen pihalle. Hän osoitti kädellään siihen suuntaan ja sanoi Kumaraiselle:
  - Tuonelanvirran lauttahhii suapu. Kukapa se mennee jeesaamaan että mummo piäsee matkalle=
  - Vastapahan tuota piäs tänne suolle. Eip oikein natsaa lähtiä heti takaisipäen. Minä killuutan Kilikille. Kyllä se hoksaa homman hoetaa.
  - Hei sinnehän tullee toinennii aoto. Eikös tuo liene tekniikan Volovo?
  - Ihmeijen aeka jatkuu vielä. Näyttää! Se Iso pehemeni kun läpsäytin luurilla korvaan... Mutta se Kilikki! Haloo! Mikä suakeli siellä maksaa! Saatana ei pihhaustakkaa.
  - Jospa siellä eijoo kenttää?
  - Perkele menneet korttia pellaamaan. Toki se Mörö tiijetään. Houkuttellee tunnollisenki polliisin lintsaamaan. Pökiö, rauvaappa sinä tuo rinne ylös ja hoetele asiat. Minulla tuntuu kunto loppuvan.
  - Pomon pittää olla paksu ja kankija. Tikka kyllä oesi hilipein mies juoksemaan, Pökiö sanoi.
  - Eipä Tikasta oo järkijä vaativiin hommiin. Kyllähän se touhuvaa kun neuvvoo tarkasti, vaan siihenpä se lopahtaa.
  Pökiö lähti tarpomaan takaisin pihalle. Muut miehet koittivat saada sammaleisessa maastossa selvää kulkusuunnista. Suo muuttui yhä vetisemmäksi. Mättäitten välit lilluivat tummaa vettä.
 -  Ei helevetti ei tästä oo mittää hyötyä. Se kuulusa neola siellä vielä kuulusammassa heinäsuovassa on heleppo nakki tähän verrattuna, Kumarainen puuskahti ja pyyhki otsaansa univormun hihaan.     
 - Minä sitä en usko että joku rosvo alakaa kaevaa hautoja huvikseen. Onhän suolla helpompija tapoja. Onko tässä lähellä vaekkapa mehtälampia. Sellainen imaisee uhrin ilman ainuvaa lapijonpistoa.
 - Tikka perkele. Sinä ootki nero. Pittää perua äskeiset puhheet, vaikka ne olivatki vain hattuiluva. Lammessa tietysti Rimpiläinen on. Lapijolla vain painettu uppeluksiin.Nyt joka mies ettimään lampea. Varmaakin varmemmasti sellaesija on tälläki suolla, Kumarainen sanoi.
  Kumarainen jäi seisoksiin samoille jalansioille. Hiki virtasi huolimatta aika viileästä tuulesta.
  Viskari harppoi pitkillä koivillaan kuin hirvi suolla. Hän oli lähtenyt paikalta oikean, Tikka vasempaan.
  Vain vajaa sata metriä ehti Viskari kulkea kun hän huomasi kohdan joka hohti vihreänä kuin keidas. Paikka erottui selvästi rahkasammaleen väristä. Vielä vähän matkaa asteltuaan hän oli pienen suolammen rannalla. Lampi oli pieni. Siitä oli kai nostettu joskus turvetta maatilan tarpeisiin. Lampi oli parikymmentä metriä läpimitaltaan ja sen rannat kasvoivat vihreitä vesikasveja.
 Lammen tumma vesi välkehti auringonvalossa, salaperäisenä ja tummana. Kasvustossa lammen etureunalla oli selviä merkkejä siellä vierailusta. Oliko hirvi käynyt juomassa, vai kätkikö lammen tumma kalvo kauhean totuuden.
  Viskari viittoi muita tulemaan lammelle päin. Tikka oli aika kaukana, mutta kääntyi heti kun Kumarainen karjaisi komentamaan tottuneen äänellä. 
 ---   
  Kumarainen kahlasi puuskuttaen lampea kohti. Tikka hintelänä urheilullisena miehenä aivan kuin lensi suon pinnalla.
  Tikka ehti ohittaa Kumaraisen ennen lammelle saapumista.
 - Joo siinähän onnii nätti lampi. On siinä tallottu joillakin jaloilla mutta ei näe onko sorkka vai saapas. Rahka joustaa niin paljon, Viskari selitti.
 - Eipä tosiaankaa saa tolokkua. On siinä kaatunutta heinää, mutta eipä kaataja ole jättäny käöntikorttijaan.
 - Hohhoe suatana! Kumarainen ähkäisi kun saapui lammelle.
 - Ottiko pumpun piälle, Tikka sanoi.
 - Tiijä minkä päälle, vaan vaekijaa oli. Hohhoi. Kyllä näissä läskeissä pitäisi pysyä kovilla pohojilla. Aattelin tuossa Via Dolorosallani, että me poijat painutaan *****un koko Ruikanrannalta. Nyt kun tekniikka tuli paekalle niin tutkikoot joka helevetin loukon. No onkos siellä lammessa se isäntä?

Jännää on mitä lammesta löytyy

On Kobralla nostetta. Näkee noista "katsojaluvuista"

Joten; Anna palaa Frank. Tunnet kyllä tien.

 - Mistä sen voisi tietää? Ei ole rosvo jättänyt käyntikorttiaan. On siinä jotain jälkiä, Viskari selitti.
 - Kyllä siihen saavat tulla ammattimiehet naaraamaan. Heillä on pelit ja vehkeet. Jos siellä nyt sitten jotakin on? Me siihen hommaan ei aleta. Käyköön palokunta tai pelastuspartio. Tosin se ukko raiska lienee jo Pietarin portilla. Että eipä tuolla pitkään henkissä selevijä jos ei oo kituksia... Että eihän tuolla kiire. Kiireempi olisi saaha se Kauhu kiinni. Saatana kun se Iso saisi jotakin aikaan. Johtua tämä homma puuttuu jos mita!
 - Eipä tosiaan se onnistu paljain käsin. Sitäkö lähetään pitävämmille maisemille. Mitenpähän sinä pääset tuonne pihalle? Tikka kysyi.
 - Pakko se on koettaa mennä. Nälkäkin täällä melko äkkiä tulee.
 - No tuo Viskari saattaa vaikka kantaa sinut jos ei oma kunto pijä.
 - Heheh! Eiköhän tässä kuitenki omilla pääse kun ei hättäillä
---
  Teknisenporukka liikehti pihalla hermostuneena kun Pökiö viimein pääsi suolta pihalle. Toki miehet olivat ennestään tuttuja keskenään, monissa jutuissa oli törmäilty yhteen.
  Nyt neljän miehen ryhmä oli totisella päällä. Komennus heti edellisen vaikean jutun jälkeen taas tänne Jumalan selän taakse ei oikein naurattanut. Lisäksi näytti että tutkinnan johto oli hevonvitussa. Vain Mustanauton miehet vartoivat pomoja paikalle.
  - Moro! Johan sieltä sentään suvaitaan tulla. Ruumismiehet ovat jo vaipuneet epätoivoon, kun ei ketään näy ja meidän taas tutkiakin pitäisi.
  - Älä sinä Suppari hättääsi kuole. Ei ne vainajat ruukaa karkuun juosta. Lähetäänpä katsomaan sisälle niin saavat nuo mustanauton miehet viijä omansa.
  Nopeasti rikospaikka kuvattiin ja suoritettiin tarpeelliset toimenpiteet. Vainajan suhteen tehtiin mitä voitiin. Asialla oli ammattinsa taitavat miehet.
  Kun uhri oli autossa ja musta auto lähti menemään huonokuntoista tietä isommille kulkuväylille, myös suolla tutkineet poliisit saapuivat pihalle.
  - Ottihan se tiukalle että herrat suvaitsi viimein ilmestyä. Mikä siellä maksoi. Iso ilkeyttään säästi määrärahoja? Kumarainen hengästyneenä sanoi.
 - Duunia tässä on vedetty pyöreitä päiviä. Resurssipula kai vaivaa. Monta henkirikosta yhteen ryppääseen. Kypsyy siinä jo kovakin luonto - saatana.
 - Teille onkin työmaata moneksi päivää. Ensiksi tutkitte tämän talon perusteellisesti. Sitten on vielä suurempi työ maa tuolla Rimpiläisessä ja täytynee käydä Mykyläkin läpi. Me häippästää urbaaniin elämään. Suurimmat roistot ovat ties missä. Etsintäkuulutus pitää laittaa voimaan. Millä päällä se Iso oli?
 - Tietysti kirosi alaisiaa, jotka eivät saatas mittään aikaan, Suppari valisti. - Yrittäs saatana itte.
 - Millonpa se Iso on kiitellyt. Mutta tosiaan...
 - Mitenkäs se lammen naaraus? Ei kai sitä voi jättää tekemättä? Viskari keskeytti. - Siellä se arvoituksen ratkasu on.
 - Voi perkele, meinasi unohtua. Kuka olisi vapaaehtoinen jäämään hoitamaan homman. Kaksi miestä, kutsukoot pelstuspalvelun ja hoitakoon homman, Kumarainen terhakoitui.
 - Missä Kilikki ja Mörö? Tikka kysyi.
 - Se nyt tietää. Menehän Tikka ja käy häkemassa miehet käskynjaolle! Osoite on navetanlato.
 - Oiskohan noin? Vähä eppäelen, Tikka sanoi.
 - Saahan tuota eppäellä. Käyhän ja katso!

  Tikka lähti aikailematta kiertämään navetan taakse. Kumaraisen jäädessä keskustelemaan mahdollisista vapaaehtoisista.Niitä oli kuitenkin harvassa. Jokaisella oli halu kaupunkiin normaaliin elämänrytmiin.
 - Johan on perkelettä kun miehet pakoilee vastuutaan. Julma murhaaja pyörii ympäriinsä ja miehet vain ajattelee *****a ja rietasta elämää. Saatana pitääkö vain määrätä?
 - Minulla ei ole vetoja kaupunkiin. Jos joku jää pariksi, niin homma hoidellaan, Viskari sanoi.
 - Minä voin jäädä toiseksi. Minä en naisia itke, Pökiö sanoi.     
 - Ehei Pökiö kuuluu johtoportaan alimmaksi askelmaksi. Ei puhetta että tänne jäät. Joku pölijempi pittää hommaan saaha.
  Kilikki ja Mörö tulivat Tikka vanavedessään paikalle.
 - No missä ne nämä sankarit olivat? Kumarainen kyseli.
 - Kovassa tutkimustyössä olivat. Liekö tullut tuloksia?
 - Kilikillä kilisee ja Möröllä ei?
 - Näin se menee... Kilikki sanoi.
 - Kun Kilikki on niin uhrautuvasti toiminut jutun ratkaisun hyväksi. Katsonut korteista missä etsitty makaa. Palkkioksi moisesta urheudesta. Kilikki saa jäädä Ruikanrannalle toistaiseksi, kunnes toisin määrätään. Viskari pitää Kilikin sitten pois pelinhimosta ja johtaa lammen naaraustyötä. Tuliko seleväksi.
 - Tässä mikään ole selevää, vaikka viinaa ei ole juotukaan. Mistä se on kysymys?
 - Kyllä Viskari selittää. Muut miehet valmistuu lähtemään asemalle. Iso kun antaa ohjeensa, niin soittelen sitten, Kumarainen sanoi ja nousi Wolkkarin etuistuimelle. Pökiön mennessä kuskiksi. - Koittakaa tehdä tarkkaa työtä. Voitte vielä kuulustella ihmisiä. Aina se joku on jotakin nähnyt. Saatana jos ei tuloksia ala tulla - tullee potkut perseelle!
----
 Aamuinen käskynjakotilaisuus Kaupungin poliisiasemalla oli kiihkeä. Olihan saatu niin paljon uutta todistusaineistoa kokoon. Oli kuitenkin paljon johtolankoja joita piti tarkistaa ja miettiä mitä ne todellisuudessa tarkoitti.
  Komisario Kumarainen teki selkoa Ruikanrannan tapahtumista. Ruikanrannan Kauhusta pantiin etsintäkuulutus Samoin Tuomo Rasa haluttiin löytää.
  - Herra komissaari näyttää unohtaneen yhden tärkeän asian, Pökiö sanoi.
  - Mikähän tuo olisi. Jospa konstaapeli kertoisi...

  -  Eikö Kilinää olisi hyvä kuulla? Kilinä on vilkaskielinen iskemään tarinaa.
  - Kilinä oli huoltsikan kahviossa kun tuotiin Mykylää tänne. Poikettiin Pahkaperällä kahvilla.
  - Taaskin? Jotain sillä on menoillaan. Onko bongannut tuottavamman bisneksen?
 Kuten Pökiö muistaa silloinkin kun mentiin Ruikanperälle Kilinällä oli jotain meneillään.
 - Onhan Kilinäkin ollut istumassa. Moneenkin otteeseen. Onko perkele rosvotkin jo verkostoituneet kuin Tupperi kauppiaat. Tikka ottaa Mörön kaveriksi ja etsii Kilinän. Se kyllä löytyy jossakin torin seutuvilta.Pidätetään suurella syyllä epäiltynä. Vieläkö Mykylä on häkissä? Milloin kuulusteltu?
 - On se sellainen sadunkertoja koko Mykylä. On sitä kuulusteltu joka päivä. Aina on uudet tarinat joilla ei päätä ei häntää, Jaara sanoi.
 - Pitänee minun yrittää Pökiön kanssa. Jaara voisi jonkun nuoren konstan kanssa paneutua taidegallerioihin ja yleensä taulukauppaan. Varastettujen taulujen kuvat ja tiedot ovat minulla. Katsotaan tarkemmin palaverin jälkeen. Jotka eivät ole sitottuja toisiin juttuihin niin paneutuvat tosissaan oleelliseen. Se on murhaaja, ehkäpä kaksinkertainen, on saatava nopeasti kiinni. Tutkitaan konnien tekemisiä ja käännetään kaikki kivet ja kannot, että totuus paljastuu. Palaver on päättynyt!
---
   Poliisipäällikko Pöntinen saapui poliisiasemalle kun poliisit olivat jo hajaantuneet tehtäviinsä.
  Kumarainen suunnitteli Pökiön kanssa kuulustelumenetelmää jolla Mykylästä irtoaisi todellista tietoa. He olivat kuunnellet edelliset kuulustelut kelalta ja ihmetelleet onko Mykylä lainkaan tietoinen asioista, vai oliko tarinat pelkkää pelleilyä.
  Pöntinen käveli ryhdikkäänä, arvonsa tietäen huoneensa ovelle:
  - Kumarainen! Tänne.
  Vaikka Kumarainen koitti näytellä huoletonta, niin vatsanpohjaa raapaisi pelko siitä, että nyt tulee nuuskaa enemmän kuin on tilattu,
  Kumarainen tuli huoneeseen, koettaen vetää vatsaa sisään ja muutenkin olla suomalaisen poliisin vaatimukset täyttävä komisario. Pöntinen viittasi Kumaraista istuutumaan ja istuutui itsekin. Hän suuntasi tiukan katseen Kumaraiseen, ikään kuin se tekisi ylilihavan komisarion paremmin univormuunsa sopivaksi.
 - Onko komisario edistynyt tutkimuksissa? Monta päivää on kulunut eikä etsittävää ole löytynyt. Lisää vain on tullut ruumiita. Mitä se tämmöinen tutkinta on?
 - Herra poliisipäällikkö.! Kyllä jutussa on edistytty aikatavalla. Nyt kun tekninen tutkintakin saatiin käyntiin, niin voimme odottaa suurta askelta milloin vain.
 - Tietääkö komisario onko askel eteen vai taaksepäin? Minusta on jo pitkään näyttänyt, että porukat talloo samoissa jalansijoissa. Eiko saatana yhtään edistystä.
 - Toivottavasti eteenpäin. Olosuhteet ovt Ruikanrannalla vaikeat. Kukaan ei kerro totuutta. Sepitellään niitä ja näitä ja vielä noitakin juttuja. Poliisi saa sitten seuloa totuudenjyvät jos niitä nyt löytyy ollenkaan. Lisäksi tämä ainainen resurssipula. Päiväkausia saa oottaa tekniikkaa...
 - Minusta tuntuu että komisario on saanut Ruikanrannalla tartunnan. Sepittelee tarinoita tuosta vain. Mutta mina haluan että etsitään faktaa eikä lasten satuja. Saatana! Pistää epäilemään, että porukka haiselee maaseudun kukkasia ja muita Saaroninliljoja,  Pöntinen kiihtyi.
 

- Parasta on yritetty, mitä näillä resursseilla voidaan. Ruikanrannalle jäi kaksi poliisia naaraamaan lampea jossa oletetavasti kadoneen ruumis on. On selvää että vie aikansa ennenkuin naaraus tuottaa tuloksia.
 - Onko varmaa että ruumis on lammessa? Perustelut?
 - Pakettiauto jossa kadonnutta kuljetettiin oli ollut verijälkiä ja muitakin johtolankoja. Tosin ne oli tuhottu seuraavana yönä. Auto oli poltettu?
 - Ei voi olla totta! Miten se on mahdollista? Kaikki asiat menee päin permantoa. Komisario laulaa vain selityksiä, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Tiedättekö? Olette antanut tuhota oleelliset todisteet. Mitä teidän päässä liikkuu? Saatana tämmöisten toheloiden kanssa tulee hulluksi! Eikö siellä ole ainoaa sellaista jonka hatun alla on muutakin kuin verukkeita ja silkkaa paskaa?
  Kumarainen oli vaiti kuunnellut Pöntisen raivoamista. Toki se oli tuttua menneiltä vuosilta. Kumarainen tiesi että kun on poissa kentältä sitä äkkiä unohtaa kuinka monimutkaista palapeliä tutkinta onkaan. Toisinaan tulee takapakkiakin. Sellainen takapakki juuri Hiacen poltto oli. Kuka arvasi että oltiin murhaajan leikittelyn kohteena.
 - Kysyin mitä teillä päässä liikkuu? Pöntinen toisti, kun Kumarainen unohtui miettimään.
 - Perkele, en kai minä kaikkia auton rotiskoja kerkiä vahtimaan. Joku raja se on minunkin saavissa. Saatana kun vaatimukset kovenee, vaikka kaikkensa yrittää. Ja kun kaikki pitäisi tehdä paljain käsin. Kun tekniset tutkimuksetkin pitäisi tehdä vaikka ei ole edes koulutusta siihen. Saatana!
 - Komisario rauhoittuu nyt. Kaikki faktatieto todistaa, että tulokset Ruikanrannan tapuksessa ovat aika vähäiset. Kehoitan ottamaan rajumman otteen asiaan ja käyttämään nimenomaan päätä. Sitäkin ajattelemiseen enemmän, kuin syömiseen. Niin ja eipä haittaa vaikka ei joka pikkunälkään hotkita roskaruokaa.
  Kumarainen nieli kiukkunsa. Hän tiesi että se saattaisi tuoda arvaamattomia esteitä uraputkeen. Saattaisipa jopa tukkia sen täysin. Vaikka huomautukset henkilökohtataisuuksiin otti otsaan Kumarainen pakotti itsensä nielemään kiukkunsa.
 - Voisiko saada ylimmänjohdon suunnitelmista tietoa ennakkoon. Eikä vasta jälkikäteen. Miten tästä jatketaan?
 - Se on täysin komisarion omassa hallinnassa. Tulosta kuitenkin pitää alkaa tulla. Tämä ei saa olla ikuisuusprojekti. Tehokasta työskentelyä ja ennen kaikkea luovia visioita. Niillä ne visaisetkin jutut ratkeaa. Toivotan komisariolle työniloa ja tehokasta työskentelyä. Työtä joka tuottaa myös tuloksia. Voitte poistua.
---
 Viskari oli hälyttänyt kirkonkylän VPK naaraamaan lammen. Luvattiin tulla vielä sille päivälle, kunhan porukkaa saataisiin kokoon. Parin tunnin kuluttua voisi jo odotella. Siihen oli Viskarin tyytyminen. Kilikki koki syrjäyttämisensä epäluottamuksena. Siksipä hän ei malttanut olla sanomatta:
 - No, eikö sana kuulunut, vai eikö tehonnut. Niille perkeleille pitää huutaa ja kirota ennen kuin lähtevät liikenteeseen.
 - Ehtiihän tässä. Päivää on paljon jäljellä ja lampi pieni. Äkkiä se tutkitaan. Muuten kuinka tarkoin tutkitte sen Hiacen? Oliko se kuinka perusteellisesti palanut?
 - Vitut me mitään tutkittu. Mörö ei jaksanut lähteä kävelemään. Mentiin latoon kortille. Sieltä se Tikanpoika meidät yllätti!
 - Eikö olsis syytä? Lähdetäänpä joutessaan käymään. Tiedä mitä on jäänyt palamatta. Se murha-asekin voi löytyä, palaneena jos ei ehyenä.
 - Jos kerran pomo määrää. Pakko se on alaisen totella, Kilikki *****ili.

 Pitkä korsiintunut heinikko huojui kevät tuulessa. Auton romu näkyi pellon keskellä. Sen pyörät olivat kaataneet heinikkoon kaksi rinnakkaista uraa joita pitkin poliisit asteli.
 - Mikä merkitys sillä on ollut kun ne ajoi auton pellolle... Pihalla olisi palanut koko paska. Olisikin ollut mekoinen kokko. Navetassa paljon palamista. Vanhoja heinäpaaleja lato täynnään, Kilikki jutteli.
 Viskari joka puhui vain tarpeellisen oli vaiti. Pitkin askelin hän harppoi pyörän uraa. Kilikillä oli täysi työ pysyä rinnallaan. Miehet lähestyivät romua. Viskari pysähtyi äkkiä, vilkaisi Kilikkiä ja sanoi:
 - Hei! Katso tuolla heinikossa makaa mies!
 - Missä? Helvetti! Tosiaan mies se on.Onko se Kauhu nupannut itsensäkin, kun äiteensä lopetti? 
 Viskari astui ruumiin luo ja käänsi hänet selälleen. Ruumiin kasvot olivat yhtä tohjona kuin Jämsän mummon kasvot sisällä.
 - Jumaliste, onpa pahan näköistä. Katsotaanpas onko miehellä mitään tunnareita mukanaan, Kilikki sanoi ja koitteli ruumiin vaatteista taskuja. 
  Housujen takataskusta löytyi lompakko jossa oli muutama kahdenkymmenen euron seteli. Ajokortti lokerossa oli ajokortti josta katseli viiksekään miehen naama. Tuomo Rasa, Kilikki luki.
  - Rasa? Sehän on tuttu mies. Oikea taparikollinen. Edellisessä työpaikassa itäisessä Suomessa sen kanssa joutui usein tekemisiin. Lempinimi sillä oli Survoja. Missä Survoja siellä naisia! Nyt ei kylläkään näy! Eikä taida pahemmin enää survoa.
 - Nyt kai pitää soittaa Kumaraiselle? Se saa sanoa Isolle kun se oli ruumiita kaivannut. Alahan soittaa se oot sinä nyt pomo!
 - Etsipä onko näitä enemmnkin. Jos Kauhu on telottanut itsensäkin. Minä kilautan Kumaraiselle... Haloo! Joo se on Viskari Ruikanrannasta päivää! Piti alkaa soittelemaan...!
 - Joko lampinaarattu? Löytyikö Rimpiläinen? Kuului Kumaraisen kiukkuinen ääni.
 - Ei ole vielä pelastuspartio tullut...
 - No mikä siellä sitten maksaa?
 - Maksajista ei ole näyttöä. Löydettiin vaan ruumis täältä Hiacen luota. Pojat eivät olleet sitä hoksanneet. Kuollut jo aikoja sitten. Ammuttu haulikolla naama paskaksi.
 - Johan on kelettä? Tämä menee kyllä lekkeripeliksi, saatana. Onko uhrilla papereita?
 - Oli sillä lompakossa ajokortti. Nimi on Tuomo Rasa!
 - Täh? Sekö *****nkuskaaja? Nyt tämä menee liia kiivaaksi.
 - Sitä vain että se pitäisi Mustaauto panna taas reissuun. Ei kai tätä raatoa voi tänne kuopata?

 - Niin kai pitänee. Tuttupa on reitti. Ei siellä Kauhua ole näkynyt? On syytä pitää silmänsä auki.
 - Tässäpä minulla kaikki. Soitan sitten kun lampi on naarattu. Kuulemiin!
Viskari pisti puhelimen taskuunsa ja varmemmaksi vakuuteksi silmäili ympäriinsä josko jostakin haulikon piippu oli osoittamassa kohti.
 - Mitäpä se pomo sanoi? Kilikki kysyi.
 - Eipä tuo kerrottavaa. Joko tarkastit auton ympäristön?
 - Silmäilin mutta eipä tuolla ihmeitä.
 - Jos vielä tarkistetaan, Viskari mutisi.
  Kilikki tunsi jälleen saaneensa epäluottamusta osakseen. Pilkallinen virnistys naamallaa tokaisi:
 - Kattele perkele vaikka metri maan sisälle!
***
  Seppo oli viimein saanut rankakasan lopuileen. Muutama paksu haapapölkky oli enää jäljellä. Ne Seppo aikoi jättää syksyn pakkasiin pienittäviksi. Jäisenä saisi ne helpommin *****n päreiksi!.
  Mattihan oli käynyt joka päivä poikien kassa vehtaamassa ja samalla irvaillut Sepon hitaasti edistyvää urakkaa.
 Jälleen appiukko näytti kääntyvän Niementielle.
 - Terve! Ei ne vain näy olevan ihmeiden ajat ohitse. Sinähän pienit rankakasan ettei mennyt kuin pari kuukautta. Ei kärsi kovin kallista tuntipalkkaa laskea. Tulee tyyriiksi lämpö vaikka on omasta metsästä.
 - Siinäpä se olisi aika mennyt maatessakin. Eipä siitäkään kukaan maksa!
 - Ei siinä kulu kintaatkaan... Niin se Kumaraisen porukkakin lähti kaupunkiin. Oletko sinä kuullut että se Kauhu on tappanut äitinsäkin?
 - Mistäpä sen tiennee kuka sen on tappanut. Ei sinne ole kuitenkaan tekijän nimeä jätetty. Eiköhän liene mafian hommaa.
 - Niin se Kilikalan ukko luuli, että moottoripyörä oli sinä iltana mennyt sinne Jämsään. Vanha mies ei ollut saanut unta, niin oli nähnyt palon kajoa sieltä päin.
 - Tiiä Kilikalan ukon puheista. Kuvittelee kaikenlaista.
 - Eihän niistä tiedä. Eilen kävin SEOlla niin siellä tiesivät, että Mykylän Saulikin joutuu linnaan ja se muutama Kauhu on etsintäkuulutettu. Saa ottaa kiinni elävänä tai kuolleena.
 - Taitaa olla liiotteluja. Eihän sitä nyt ihmisiä ammuta noin vain.
 - Silmä silmästä, se on ajan sävel. Saatana tiukka linija ja Kaohu hirteen puunoksaan. Oppisi immeisten tavoelle!

Ylös.

 - Tässäpä onkin päiväkahvin aika. Lähetään kahville.
 - Sen persollapa lähin. Marttalla oli taas siistit hukassa. Paras silloin katella rauhallisia paikkoja.
 - Ei se täälläkään mikään rauhansatama ole. Emäntä hohteissaan pitäisi saaha taulutelkkari. Mistä semmoiset rahat pieraisee.
 - Eihän ne naiset oo tyytyväisiä jos niillä ei oo jotakin puutetta. Pohjaton kaivo se on se naisten toivomuskaivo.
 Salme oli kiikuttanut kahvipannun tulille, kun oli huomannut isänsä tulevan.
Niinpä kahvi oli valmista miesten tullessa sisälle.
 - Nyt on halkosavotta ohi. Voikin keskityä peltotöihin. Kyllä siinä olikin savottaa kerraksi.
 - Hyvä oli että loppui. Mutta nyt kahville. Onko se Matti kuullut uusia Kauhun teoista? Vieläkö polliisit parveilee Turakaisessa.
 - Jo ne eilen lähti. Kahen poliisin olisi pitänyt tulla yöksi, mutta ei noita näkynyt. Lieneekö ajaneet kaupunkiin. Mutta ei sitä olisi uskonut että tulee toinen tämmöinen tappamisjuttu tälle kylälle. Vapaana se kuului vielä olevan se peto.
 - Kummalle mallille se pyllähti tämän kylän elämä. Puhuko ne polliisit mitään niistä tauluista?
 - Kumma kun sillä Rimpiläisessä oli niin arvotauluja. Aivan kuului miljoonissa olevan niiden arvo.
 - Ihmiset liiottellee. Olihan niissä muutamia mukavan näköisiäkin, mutta enimmäkseen sellaisia töherryksiä, että en kyllä seinälleni laittaisi, Seppo sanoi.
 - Sinä nyt et tajuakkaan kulttuurin päälle mitään. Edes ainoaa kirjaa ole lukenut, Salme sanoi.
 - Millähän aikaa tuota vielä lukemaan? Hyvä kun kerkiää pakkohommat hoiteleen.
  Matti huomasi, että kohta on perheriita päällä. Niinpä hän taitavasti käänsi puheenaiheen jälleen päiväntapahtumiin.
 - Se ei ole vielä selvinnyt sekään, kuka se oli joka siellä pottukellarissa kyttäsi ja nappasi sitä polliisia. Onneksi oli kovapäinen poliisi.
 - Eiköhän liene ollut samainen Kauhu. Tai sitten joku apuri.
 - Joo, linnakundeja sillä on ollu apureina Jokella. Kuulin kun polliisit keskenään puhui. Puhui ne jostakin suolammesta jossa epäilevät Jyrkin olevan. Tiiäppä näistä. Mehän sitä taietaan pikkuMatin kanssa alakaa savotta hommat?
 - Sepä pittää lähteä katastelleen karhia traktorin perään. Elämän on jatkuttava. Toivottavasti ei enää tule ruumiita lisää
***
Kuulusteluhuoneessa oli kireä tunnelma. Kumaraisen massiivinen olemus täytti tilavan tuolin täysin. Sauli Mykylä näytti pelästyneeltä koulupojalta. Päivittäiset kuulustelut olivat koitelleet henkistä kanttia puolin jos toisin.
  - Kuinkahan mones kuulustelu tämä jo onkaan? Nyt on viimeinkin korkea aika puhua totta ja vain totta. Satujenkerronta on nyt loppu. On se kumma jos ei ala muisti palata. Minä jo ennakkoon ilmoitan, että jokainen valhe lisää kalteripäiviä. Siinä on aivan oma valinta, Kumarainen jutteli leppoisasti mutta hänen tuima katse pani Saulin katselemaan pöydän pintaa. Aloitetaanpa siitä kun kitnappasitte Rimpiläisen. Antaapa tulla. On näyttöä että sinä olit myös mukana touhussa. Alahan kertoella. Pökijö pistähän tallennus päälle.
  - No olinhan minä. Kolmestaan siellä oltiin. Kauhu, Survoja sekä minä. Kauhun Hiacella tultiin tuonne sivutielle ja sieltä käveltiin Rimpiläiseen.
Jyrki oli melkein kanttuvei. Oli siis humalassa. Ei sitä ollut tarkoitus tappaa. Kauhu oli tuonut purkin verta jonka kaatoi makuuhuoneen lattialle. Se tuntui mukavalta jekulta. Minä taisin kaataa veren lattialle ja panin tetran uuniin.
 

- Näin on! Sinun sormenjäljet oli selvät purkissa. Jatkahan.
 - Jyrki oli niin humalassa, että se piti lähes kantaa autolle.Putosi se yhdenkerran maahan kun se meinasi rimpuilla.   
 - Miten homma jatkui kun Jyrki oli autossa?
 - Kauhu taisi sitä pikkuisen kopasta.  Jyrki oli hiljaista poikaa kun ajettiin meille. Siellä jäin autosta pois. Sitä en tiedä mitä siellä myöhemmin on sattunut. Nokasta siltä Jyrkiltä tuli verta runsaasti kun se Kauhu vetäisi sitä, kun se alkoi uhoamaan.
 - Oletko nähnyt sitä Kauhua sen illan jälkeen?
 - Nähtiin SEOlla seuraavana iltana. Siis edellisenä kun kytät tuli meille.
 - Mikä oli homman nimi. Puhuttiinko Jyrkistä.
 - Huurteiset imastiin ja suunniteltiin miten tehtäisiin rahaa. Kaupungissa Kauhulla kaveri jolla homma on hyppysissä. Mutta homma meni perseelleen, kun ei saatu siihen Kilinään yhteyksiä. Survoja oli häippässyt naisiin.
 - Kilinään?
 - Se oli se Kauhun kaveri. Lusineet yhtä aikaa. Samaa jengiä on se Survojakin. Kummankaan oikeaa nimeä en tiedä. Enkä minä ollut isotekijä missään. Suurinta oli kun kalautin hiekkapussilla poliisin Rimpiläisessä. Kauhu käski siellä SEOlla käydä Rimpiläisen navetan vintillä hakemassa siellä olevat tykit. Kun tiesin että Rimpiläisessä ei ollut ketään, niin menin sisälle. Mutta se saatanan naapurin isäntä ja kaksi poliisia tuli polkua pitkin. Minulla oli HK makkaralenkki kädessä. Jouduin panikkiin ja livahdin kellariin piiloon. Taisi olla komisario se toinen? Yritin odottaa, että pääsen livahtaan huomaamattomasti pyörälleni, jonka jätin pusikkoon kanavan taakse....
   - Saatana! sinäkö se olit, pökiö äsähti
 - Sitten se yksi hoopo poliisi, Sauli vilkaisi Pökiöä, meni navetan nurkalle kuselle. Minulla oli nukutuslääke taskussa. Poliisi nukahti heti. Juoksin pyörälle ja ajoin kotiin.
  - Vai sinä se olit? Syntilista kasvaa, Pökiö toisti - Pittääpä joskus muistella.
  Pökiö katseli synkkänä Mykylää. Hän sipaisi korvallistaan jota yhä vielä aristi. Välikohtaukseen ei sentään enempää palattu.
  - Mitä tiedät arvotauluista? Niitähän oli Rimpiläisessä kymmeniä.
  - Se Jyrki kun tilasi niitä huoria sinne yhtenä kesänä. Jyrkillä oli silloin vielä rahaa. Kuitenkin toisena kesänä Jyrkillä alkoi rahat loppua. Se oli Survojalle luvannut taidetta. En tiedä sen enempää. Survoja vain kerran puhui Kauhulle.
  - Eipä tuota pysty vastaankaan väittämään. Palataan taiteeseen jos jotakin uutta ilmenee. Mitä on ilmi tullut näyttää, että olet pelkkä käskypoika ollut. Aivan voisi vapauttaa. Mutta sinun turvallisuuden vuoksi se ei ole mahdollista. Survoja on survomiset survonut. Se oli tapettu!
  Sauli valahti kalpeaksi. Tukkaansa haroen hän kostein silmin katsoi Kumaraiseen:
  - Kauhu?
  - Eipä sitä tiedä. Tuskinpa kukaan muukaan. Kauhu ei taida paljon miettiä? Taitaa ampua ensin ja kyselee sitten. Pääset heti vapaaksi kunhan Kauhu on häkissä. Lieneekö sitten helppo kiinniotettava.
  Mykylän Saulile oli järkyttävä tieto tämä uusi murha. Väkisellä tuli mieleen onko itse seuraavana. Sehän jos mikä oli mahdollista.
  - Tuota! Kyllä se Kauhu on tosi vaarallinen. Hän hermostuu aivan olemattomasta.Olen nyt poliisin puolella. Olen avuksi kaikessa missä voin.
  - Vieläkö sinulla on kerrottavaa?
  - Nyt ei muistu mieleen. Mutta saanko kynän ja paperia voisin kirjoittaa muistiin jos jotakin tulee mieleen...
 - Totta kai" Pökiö annahan miehelle välineet. Palataan taas asioihin kun tulee kysyttävää.

  "Antiikkikauppa K.KOHO" luki mustin kirjaimin kyltissä joka killui syrjäkadulla sijatsevan talon oven päällä. Lisäksi oli seinään kiinnitetty lasilla suojattu laatta jossa kerrottiin liikkeen toimenkuvaa. Talo oli vanha puutalo ja sen lattiataso oli alempana kuin katu.
  Talon ikkunat olivat vanhanajan pikkuruutuiset. Sen kellertävä seinämaali oli osittain lohkeillut pohjoisen ankarissa oloissa.
  Kalevi Koho oli luihun näköinen mies. Olemus oli laiha ja hartiat jo painuneet. Silmät olivat vilkkaat ja seurasivat tarkasti asiakkaiden käyttäytymistä.Hän oli juuri laskeutunut asuinkerroksesta myymälään. Hän poimi muutamia. asiakkaiden lattialle heittämiä esineitä takaisin hyllyyn. Kellon tullessa kymmenen hän aukaisi lukot, mahdollisia asiakkaita varten.
  Koho laitteli esineitä uuteen järjestykseen. Toki hän tiesi mitkä esineet olivat kulloinkin arvostetuimpia. Niitä piti panna tyrkylle.
  Istuttuaan aika pitkän kakun omaisuusrikoksesta, hänelle oli sattunut onnenpotku. Hän oli ainoana perillisenä perinyt rikkaan setänsä ainoana perijänä sedän kaiken omaisuuden.
  Toki Koho oli kouluja käynyt aikanaan. Hän oli koulutukseltaan maisteri. Olosuhteet vaan olivat saattaneet rikostenpoluille. Tilaisuus tekee varkaan piti hyvin paikkansa.
  Vuosien varrella oli antiikkikauppojen suosio noussut valtavasti. Tarpeeksi vanhasta rojusta saattoi joskus saada mahtavia voittoja. Varsinkin vanhat taulut ja kalusteet olivat kysyttyjä.
  Koho osti kokonaisia kuolinpesiä. Joskus sattui aivan satumaista tuuria. Varsinkin tollot maalaiset eivät älynneet aarteittensa arvoa.
  Ovikello kilahti ja Koho oli valmis palvelemaan päivän ensimmäistä asiakasta.
  - Sinä! Mitä saatanaa sinä täällä? Olen sanonut että pysyt poissa työaikana. Eihän sinua kukaan nähnyt?
  - Pakko oli tulla. Ne taulut jotka kundit kävivät sieltä Ruikanrannalta ovat nyt tosi kuumia. Poliisi etsii ja kyselee niiden perään. Missä ne sulla on?
  - Sitä en sinulle kerro. Nyt lähet vetämään. Meidän välillä ei ole koskaan ollut mitään muista se, Koho sähisi miehelle.
  Kilinä, joka asiakas oli, katsoi Kohoa kuin halpaa makkaraa.
  - Sekin rotta! Arvasin että sinun kanssa ei pitäisi alkaa millekkään. Maksoitkin niin pirun vähän kun hommasin sulle taulut. Saat antaa tonnin lisää, ennen en lähde. Luin lehdestä että taulut oli miljoona luokkaa. Ala kuule kaivaa kuvetta.
  - Ei senttiäkään! Mitä sinä suurilla rahoilla. Ala nyt lähteä.Sopimus kuin sopimus!
  - Jos ei rahoja ala löytyä vihjaan Kauhulle! Tiedätkö miten Survojan kävi kun veti välistä?
  - Minä en halua olla Kauhun kanssa missään tekemisissä!

  - Pöhkö! Siinä ei sun tahto auta. Jos vihjaan Kauhulle se on menoa.
  Koho oli kalvennut kun kuuli Kauhun nimen. Hermostuneena hän liikkui hyllyjen välissä. Hän mietti antaisiko rahan. Toisaalta hän tiesi senkin että rahanreikä olisi tukkeamaton niin kauan kuin Kilinä hengitti. Ehkäpä sitä hengitysaikaa pitäisi lyhentää. Olihan hänellä ne likaisentyöntekijät. Kauhu oli kyllä kauhunpaikka. Nyt täytyi toimia viisaasti.
  - Onko suu sitten varmasti supussa jos nakkaan tonnin?
  - Enhän minä turhista huutele. Auton pito tulee pirun kalliiksi. Pitää vaihtaa. Veres on kattelussa. Ajoin Toyotan romulaan. Laillinen auto täytyy olla. Muuten ei poliisin kanssa pärjää.
  - Lupaatko ettet enää niiden taulujen tiimoilta rahasta? Voisin ehkä suostua.
  - Perkele! Mun nähdäkseni sulla ei ole vaihtoehtoja. Sopimuksia en tee kenenkään kanssa. En edes Kauhun.
  - Missä se Kauhu nyt on?
  - Se on piilossa. En siitä ala laulamaan. Mutta helposti se lähtee liikenteeseen. Sitten ne taulut pidä tarkoin jemmassa ainakin niin kauan kuin pölyt laskeutuu. Kytät kiertää ympäri kaupunkia kyselemässä. Ei pienintä viitettä kytille. Joko olet ehtinyt myydä yhtään.
  - Kaksi pientä halpaa taulua. Pitää panna kaikki piiloon. Saatanan Kilinä mihin kiipeliin sinä taas minut veit. Mene takakautta ettei kukaan sua huomaa. Tuossa on se tonnisi. Muista että mitään lisälypsyjä en rupea kärsimään. On ne minullakin omat "Kauhuni", Koho sanoi ja viskasi kaksi viisisatasta tiskiin.
  Kilinä sieppasi setelit ja nauroi räkäisesti.
  - Kyllä minä sinun gorillasi tunnen. Pelkkiä mammanpoikia. Tasan tarkkaan tiedän minkälaista sakkia sinulla on palkkalistoilla. Paskat housussa kun kuulevat Kauhusta. Me ollaan Kauhun kanssa kamuja.  Me ei siedetä minkäänlaista kieroilua. Sen tuli Survojakin huomaamaan. Liian myöhään vain.
  - Ala jo saatana mennä. Rahat sait. Nyt ollaan sujut. Toivottavasti ei nähdä koskaan.
  - Noo papparainen. Hädässä ystävä tunnetaan. Se on hyvä kun on rikkaita ystäviä, ei pääse köyhyys yllättämään vaikka bisnekset ei kovin hyvin luistakkaan.
  Kärpänlailla Kilinä säntäsi hyllyjen välistä takaovelle kun kuuli jonkun olevan tulossa.
  Rikkaalta vaikuttava rouva tuli kauppaan. Hiukan nenäänsä nyrpistäen hän hengitti vanhan tavaran tuoksuja. Hän oli huomannut että antiikkiliikkeistä helposti teki löytöjä. Kauppiaat eivät tunteneet taulujen arvoja. Hyvinkin arvokas taulu saattoi lähteä muutamalla satasella.
 Lipevänä Koho oli heti valmis palvelemaan asiakasta. Tosin häntä hirvitti kun Ruikanrannan hankinnasta oli monta taulua näkyvillä. Toivottavasti rouva ei huomaisi "kuumia" tauluja.
 - Hyvää päivää, kuinka voin rouvaa palvella.
 - Taidetta lähdin katselemaan. Huomasin seinällä alastoman kohdan joka aivan välttämättä vaatii ison taulun.