No mitä tuossa linkissä oikein sitten on, se ei meille "ulkopuolisille" aukea!!
Sori, näkyi esikatselussa joten oletin että pystyisi lukemaan mutta näköjään nuo linkit vie aina päivän lehteen tai sitten ei näy. Eli tuo oli siitä Sipoossa toissa viikolla romahtaneesta navetasta. Jutun mukaan tilan omistaja tuskin saa mitään korvausta vakuutuksesta koska lunta ollut katolla liikaa ja keskeytysvakuutus myös sidottu siihen joten ei saa siitäkään mitään korvausta. Lehmät n. 80 päätä hajasijoitettu ympäri maata Lapinjärvelle, Kristiinaan, Tuusulaan ja Pälkäneelle sekä parille naapuritilalle. Jutussa talkoilla purettiin sitä vanhaa navettaa ja suunnitelmissa on rakentaa heti uusi kokonaan toiselle paikalle, edes vanhan perustuksia ei käytetä. Vanhaakaan, 13 vuotta vanha, ei oltu vielä maksettu. Ei kyllä kerrottu paljonko vielä velkaa. Kova kiire ainakin on koska tilan emäntä jo meilaili S-L Anttilalle että saisivat aloittaa rakennustyöt vaikka investonititukipäätöstä ei ole vielä saatu. Eli ei A-alueen maitotiloilla näytä "pikkurahasta" olevan puutetta, kyllähän nyt aina yhden miljoonanavetan rahat löytyy perstaskusta.