jollei tuotanto olisi laskenut hinta olisi edelleen euroopan heikoin
****** Kuinka paljon faktoja sinulle pitää esittää että ymmärrät niitä? Teoriasi tuotannon laskun suhteesta tuottajahintaan ei pidä paikkaansa. TUOTTAJAHINTA ON NYT
ALEMPI KUIN VUOSI SITTEN VASTAAVANA AJANKOHTANA VAIKKA TUOTANTO ON SAMASSA AJASSA LASKENUT 5 %. HINTA PITÄÄ SIIS SUHTEUTTAA SIIHEN, EI EUROOPAN HINTAAN. VASTAA TÄHÄN ÄLÄKÄ SYYTTELE FAKTOJEN PUUTTEESTA!!!!! Euroopan hintataso ei tässä kohtaa liity mitenkään teoriaasi, jonka tueksi SINULLA ei ole ollut esittää yhtään faktaa, ainoastaan omia luulojasi.
[/quote]
Lihanhankinnassa ammattihenkilöt seuraavat kustannuksia ja tilojen tilannetta jatkuvasti ja laskevat mihin hintaan tilat kykenevät tai joutuvat luovuttamaan lihaa. Vuosi sitten kustannukset olivat koko euroopassa korkeammalla ja kulutuskin veti paremmin joten tuottajahinnatkin olivat kaikkialla korkeammat. Vuoden aikana kulutus ja kustannukset ja siten myös tuottajahinnat ovat romahtaneet koko euroopassa, myös suomessa. Tuotannon alenema on kuitenkin ollut merkittävää ainoastaan suomessa, n.5%. Lihan hinta onkin pitänyt parhaimmin suomessa ja hinta on nyt EUn paras.
Suomenkin hintaan vaikuttaa myös euroopan hinta, mutta euroopan hinta ei määrää suomen hintaa kokonaisuudessaan kuten hintaeroista voi nähdä. Liha kun ei tule suomeen saakka aivan ilmaiseksi ja lisäksi kotimaisuudella on edelleen merkityksensä markkinoinnissa. Ylituotantotilanteessa lihasta on maksettu kuitenkin pääsääntöisesti euroopan keskihintaan nähden heikompaa hintaa, joka on normaali ilmiö kysynnän ja tarjonnan lakien mukaan. Ylituotettu liha joudutaan markkinoimaan aina hinnalla ja kuten liha ei tule suomeen ilmaiseksi, ei se myöskään lähde täältä täysin kustannuksitta.
Tuotannon merkittävä alenema on pelkästään positiivinen ilmiö tuottajahinnan kehityksen kannalta. Tuottajat tarvitsevat tehokkaan ja häiriöittä toimivan teollisuuden ja teollisuus tarvitsee lihaa n. 10% yli kulutuksen kuten tilanne on ollut 1970 luvulta saakka. Suomessa ei kuitenkaan ole järkevää tuottaa kuin korkeintaan 100% kulutuksesta koska kokonaistuet ja olosuhteet ovat kilpailijoita epäedullisemmat. Halpa liha kannattaakin tuoda siwa-porukalle maista joissa on kokonaistukien (pelto+eläin) sekä olosuhteiden puolesta mahdollista tuottaa halvalla. Hintakilpailu ei ole järkevää suomessa, tukien ja olosuhteiden ollessa epäedulliset, kuten OEn videoilta voi nähdä. Tuotannon laskiessa ja uppiniskaisten kuluttajien halutessa edelleenkin tuoretta ja kotimaista, terastamot joutuvat väistämättä useammin kilpailutilanteisiin ainakin suurimmista yksiköistä ja se nostaa hintaa.
Pellekerho onkin todella huolissaan laskeneesta tuotannosta ja hintakehityksestä. Sian hinnan noustessa yksittäisten mullien saalistaminen laajasta periferiasta ei voi jatkua tulosta tekevissä yrityksissä. Sikaloille juntattiinkin 20% tuki laajennuksiin tuotannon lisäämiseksi nykyisestä 110%sta, sianlihantuottajien vastustuksesta huolimatta. Hintakehityksen kannalta tärkeintä olisi tilojen mahdollisuus tuotannon säätelyyn suhdanteiden mukaan ja teurastamoiden kilpailutukseen. Parhaat mahdollisuudet tähän antaa tilojen velattomuus. 20% tuki laajennuksiin pääomavataisella alalla ei ole tuottajien edun mukaista. Tuen olisi pitänyt olla vähintään maitoinvestointien suuruusluokkaa, edes 100% tuki ei ole rahasta kiinni. Tukiprosentti tuleekin nousemaan seuraavilla hakukierroksilla jollei tuotanto kasva tai kulutus laske merkittävästi ja pian.