Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe
  • Lukittu aihe

Aihe *KANAVASÄDE leka!  (Luettu 34914 kertaa)

raijasivu

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 102
Vs: *KANAVASÄDE leka!
Noin puhelin tässä jokin aika sitten mm. TVO:n kolmosnimen Anneli Nikulan kanssa. Vastaa mm. TVO:n pimeistä tiedotuksista tämä työtoverini silloin. Kertoili sitten, miten TVO:n KOKO tiedotus oli ruuhkautunut mm. sadoin päiväkyselyvauhdein kun olin kirjoitellut tuon "ylihienokuorirakennelaitetta koskevan nettiartikkelin". Kun kyselin, että kuka ja mitä? Niin olivat olleet kuulema Suomen armeijasta ja vastaavista turvallisuuspioliisivirannomaisportaista systemaattisesti! No mitä olivat sitten isoiset tiuskineet tältä TVO:n kärkinimeltä? No mm. sitä, miten i h m e e s s ä  TVO opetta moisia tietoja työväelleen. Kuka on tämä kirjoittava "Arto". Ja erityisen tuimasti tiedustelivat mistä ihmeestä olen valtaisat ydinfaktatasoni hankkkinut. Juu ei tosiaan mikään ihme, että viranomaiset tiedustelivat ihan ruuhkiksi asti juuri samaiselta taholta, joka on vastuussa kvanttiydintiedoistani viranomaisillemme asti. 
1955 A. Einstein varoitti, käyttämällä ydinvoimaa ihmiskunnalle tulee kerääntyvistä säteilyn energioista tuho, kun mehiläiset kaikkoaa.

~Tuulia ~

  • Vieras
Vs: *KANAVASÄDE leka!
Kun kyselin, että kuka ja mitä? Niin olivat olleet kuulema Suomen armeijasta ja vastaavista turvallisuuspioliisivirannomaisportaista systemaattisesti!

 ;D

Varmaan Agronetin SUPOmilipoliisitkin oli kyselly sun ylihienokuorijuttujes perään.

 :D
Timppahan se  :D

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: *KANAVASÄDE leka!
Kuka on tämä kirjoittava "Arto". Ja erityisen tuimasti tiedustelivat mistä ihmeestä olen valtaisat ydinfaktatasoni hankkkinut. Juu ei tosiaan mikään ihme, että viranomaiset tiedustelivat ihan ruuhkiksi asti juuri samaiselta taholta, joka on vastuussa kvanttiydintiedoistani viranomaisillemme asti. 

Pahoittelen sitä että rohkenen kyseenalaistaa uskottavuutesi mutta olen joskus itsekin pohtinut sitä että mistä sinä olet tietosi ammentanut?? Jutuistasi voisi päätellä sinun olevan vähintäänkin fysiikan nobelisti.

Pienenä vinkkinä voisin mainita että jos luulet olevasi oikeassa ja haluat saada jutuillesi uskottavuutta, voisit laittaa väitteillesi lähdeviitteet mukaan. Maailman paras tietosanakirja, Englanninkielinen Wikipedia kelpaisi lähteeksi mainiosti.

http://en.wikipedia.org/wiki/Main_Page

Viimeksi muokattu: 31.12.09 - klo:09:27 kirjoittanut Luomujussi

raijasivu

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 102
Vs: *KANAVASÄDE leka!
*Niin. . . Annelikin sitten hyllytettiin ja SUPO kuulusteli läpi KAIKKI TVO:n teknikot ja insinööristönsä selvittääkseen, KENELTÄ heistä olisin tietojani haalinut. Homma meni reisilleen ja SUPO:n painaessa porukoita päiväkausia alkoi kavereita. . .niin kuollaa! !! Homma meni niin hirtehiseksi, etten näitä tarkemmin teillekään miliiseille kerro. Koska varmaan nuokin tutkimuspöytäkirjat TVO:n keskuskonttorin alakerrasta halutessanne saatte tutkittavaksenne, jos haisuhaluja yhä kaipaatte.

Juu ei sen puoleen, kyllä juttuni tiimoilta mm. Tem poltatti, peräti kahdestikin 17 huoneellistaan maamme keskeisinpiä salatuimpia  ydinturvatiedostojaan ja muuta "kiinnostavaa korruptiokalmoanne" merittäin. Ydinherroja putsailtiin senveran tusinaluokissa, että lienee sekin sektori maamme historiallisin! Joten eiköhän nämä olleet vaihteeksi tässä. . .
        --------------

TABUja rikki hihnassa.
 
Turun sanoma varottaa taivaamme säteilykasvuista ensimmäisen kerran maailmassan 29.12-09!
 
Mielenkiintoista miten MEIDÄN aikaansamamme kansalaisten aktivisuus hahmottaa PINKKItaivaankansien säteilykertymien vaarat aletaan ottaa myös ydinhallinnossamme näinkin tosissaan. On todella, todella huikeaa huomata, että paniikki alkaa saada näin näyttävää julkisuutta aiheestamme, joka on maailmanlaajuinen TABU. Pinkkivalhe alkaa siis aiheuttaa niin laajaa kyselyä, että TVO/Posiva/SUPO joutuu valjastamaan kätyrilehdistönsä tällaisiin julkaisuihin, kansan hermostuessa hetki hetkeltä. et arvaa kuinka lämmitti, kun tänäänkin näin kirjoituksia siitä, että kansan keskuudessa esiinottamiani ydintotuuksia alkavat kaivella nimen perään pitkin foorumikeskusteluja!
http://kuvaton.com/k/gBG.jpg
   
       ----------------
 
Atomin spinhyrrävarastoenergiaa ja TABU paukkuen rikki!
 
Kuten muistamme olen tuonut suuren kansan tietoisuuteen eri mekanismeja siitä miten säteilyttämällä fotonisäteilyenergialla alkuaineatomeja syntyy energiakapselointi. Niihin saadaan varastoitumaan säteilyn energioita eri tavoin, sekä elektronirakenteisiin, että atomin ydinten neutroneihin. Elektronikuorten virittyvät elektronit kykenevät varastoimaan säteilyä elektronivoltin osista 100 000<eV tasoilleen elektroniratojen virittyviin eri pyöriviin kuorikerroksiinsa ajetuin elektronein. Niiden akselisuuntia peilikuviksi vaihtamalla myös. Atomin ytimissä samaiset mekanismit tunnetaan parhaiten Malenkan-kuorimalliteorian mukaisena "spinhyrrävarastoitumisena". Pekka Jauho laskee yksittäisen säteilystä spinnaamaan kiihdytetyn neutronin näin varastoivan 511 000eV huikean ison energian. Näin ilmakehässä säteilytetty, ionisaatiotilassaan oleva  yksittäinen radonatomi voi säilöä 21 000 000eV energiat sisälleen. Kun palamisen energiavarasto on muutamia eV huomaamme kapasiteetin olevan kymmenmiljoonakertaluokissa verrattuna parhaimpiin kemiallisiin akkuihin!
 
Muistamme miten lapsuuden jojo, tai vieterivetoinen auto kykeni varastoimaan samaan tapaansa toimivaan spinhyrräänsä liike-energioita ja purkamaan niitä halutessa. Nyt tämän mahdollisuuden on viimein havainneet myös akkuja suunnittelevat tiedemiehet. Tässä on vaan yksi oleellinen mutta. STUK ja koko IAEA:n ydinhallinto ei KOSKAAN julkisesti ole myöntänyt atomin kykyä varastoida sisuksiinsa spinhyrräenergiaa lainkaan! No viimein on tämäKIN TABU tajuttu murentaa. Lukelaa ja hämmästykää miten tiedepiirit murskaavat oppeja, joita mm. STUK/TVO/SUPO ovat vuosikymmenet valheillaan vaalineet! Ydinalan vedätyksissä on myös esitetty, ettei varastoitumisen ajat ole kuin millisekunneissa. Nyt artikkelissa varastoajat luetaan vuosiluokkiinsa. Näin murenee heittämällä myös tämä kestämätön valhe. Atomien sisäinen säteilyenergia kestää vuosikaudet,ongelmitta, kuten säteilyenergian varastoitumista voimme myös lukea:
http://kuvaton.com/k/gBu.jpg
     
     -------------
 
Loistelamppuvalo LED:llä
 
Pitkään on odotettu sellaista LED-valoa, joka olisi varteenotettava yleisvalaisin. Huolemme ovat nyt ohi myös "virallisesti". Myös T.M-lehti on viimein paljastamassa tämän myyttisen valolaitteen olevan totisinta totta:
http://kuvaton.com/k/gB2.jpg

        --------------
 
Kalat säteilysuojiin!
 
31.12.-09. Aamun YLE-radio ilmoittaa miten jatkossa kaikki kalojen kasvatus halutaan saattaa katoksien alle. Välittömästi alkaa myös vaatimukset siitä, miten kasvatuksessa käytettävät vedet on saatettava "irti" normaalista vesikierrosta. Miksi ihmeessä sitten kala-altaat halutaan peittää? Koko tausta aukeaa, kun tietää miten TVO/Posivan ympäristössä jo 1990-luvulla havaittiin uskomattoman rajuja taustasäteilytasojen kasvuja. Maamme tarkimmin salattu SYKEsarja B7-93 raportoi esim. luontaisten tritiumtaustojen kohonneen yli 250 kertaiseksi. Ja tulokset alkoivat näkyä HETI! TVO oli vuosikaudet toimittanut maamme merkittävimpänä elintarvikeseutuna mm. lohikalapoikasia ja rapuja elintarvikemarkkinoillemme Helsinkiin asti. Muutaman vuoden ydinvoimaloitten alkaessa saastuttaa seutukuntiaan pakotettiin ajamaan alas hengenvaaralliseksi asiakkailleen koituvat lohenpoikasten kasvattamohankkeet. Altaitten säteilykertymät uhkasivat kansanterveyttämme kiihtyvästi. Muutaman vuoden TVO sinnitteli myöhemmin toimittamalla miljoonapäisistä rapumääristään rapuja pk-seuduille. Mutta sitten tritiumtasosäteilyt tappoivat myös nämä miljoona rapua käytännössä yhdessä kauhistuttavassa yössä. Viranomaiset eivät mitenkään kontroloineet elintarvikeketjun säteilysaastumisia ja onnettomuus pääsi tapahtumaan. Tässä vaiheessa TVO siirsikin säteilyn runtelemaa elintarviketuotantoaan jääräpäisesti katoksien alle. Muuten tämä kuolemaa konkreettisesti halveksiva säteilyelintarviketoiminta sai jatkua kuin sikojen mellastus pelloilla. TVO mainosteli suurielesesti lehdissä laajentavansa uhmakkaasti aina maisseihin, viinirypäleisiin ja vastaaviin asti.
 
Vaikkei viranomaisemme edelleen panneet tähän ydinyhtiön tietoiseen kansanmyrkyttämiseen säteilypäästöillään estotikkua ristiin, päätin minä toimia. Tein ilmoituksia tästä salatusta ydinrikollisuuksien kirjoista, saaden viranomaisemme viimein varpailleen. Ensimäiset muutoksen tuulet koettiin, kun perustelematta syitä päätettiin kieltää mystisesti mm. avomeriin suunnitellut kassikasvattamot TVO:n monin tavoin myrkyttämissä vesissä. 2009 näyttää olevan lisääntyneitten silmänaukaisujaksojen vuosi. ESA ilmoitti maailman ensi-illassa löytäneensä TVO:n ydinvoimalapäästöjen synnyttämät huikeat 20 000km2 kokoiset myrkkysinilevälautat. Käytännössä kaikki kalat kuolivat Selkämerestä samalla väliltä Turku-Olkiluoto-Pori. Niinikää TVO joutui nöyrrytetysti myöntymään viranomaisten kieltäessä totaalisti KAIKKI yhtiön elintarvikkeitten ulosmyynnit kohonneen säteilymyrkytysvaaran takia. Usein luullaan, että etäisyys ydinvoimalasta auttaisi. Näin EI ole, koska säteily kulkeutuu esteittä tuhansia kilometrejä. Siksi tämä nyt annettu pakote viedä kalat suljettuun vesikiertoonsa kattojen alle tähtää säteilykertymien kasautumisen elintarvikkeisiin kautta maamme. Mitään ns. "turvaetäisyysilluusiota" ei edes haikailla. Kaiken kruunuksi uutisoitiin, että säteilytaustamme kymmenkertaistuminen iskee maaiolmalla lohikalat sukupuuton partaalle. Ruotsin ydinvoimalapäästöjen laukaisema lohipoikastauti M74 tunnetaan säteilysairaustautina. Lohikalat on kansainvälisissä tutkimuksissa todettu kalakannoista kaikkein herkimpinä merkkereiksi säteilyyn. kuolevana lajina.
     --------------
 
Artic Sea poliisitutkintaan
 
MTV3 teksti TV 31.12.2009. "Kohulaiva Arctic Sea saapuu myöhään illalla Kotkan satamaan. Suomessa alus joutuu keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Alus on nyt ensi kertaa Suomessa kaappauksen jälkeen. Alus nousi otsikoihin, kun se kaapattiin heinäkuussa Ruotsin aluevesillä matkallaan Suomesta Algeriaan. Laiva löytyi elokuussa läheltä Kap Verdeä. Arctic Sean omistaa venäläistaustainen  suomalaisyritys."
 
Aluksen tehtävänä oli kuljettaa ja keräillä pitkin Eurooppaa Areva/TVO/Posivan organisoimia mustia ydinjätteitten lasteja.Joita oli tullut valtavasti koko EU:n ydinjätekierrätyslaitosten tuhoutuessa yksi kerrallaan. Keskeinen tavoite oli saattaa ydinjätteet mafian hämärämiehille, jotka dumppasivat näitä lastejaan kontrolitta mm. Somalian rannikoille. Mm. Italiasta löytyi -09 aivan rantamatalikoilta alun neljättäkymmenettä laivanlastillista ydinjätteitä samaisen organisoidun "halvan ydinjätetoimen" seurauksena. Kuvaavaa tilanteessa on, että toiminta on koko ajan tehty hyvässä yhteisymmärryksessä EU:n virannomaisten "suojelun alla". Esimerkiksi Italiasta läydettyjen ydinjätteitten alkuperää ei viranomaiset koskaan ilmoittaneet salaussopimuksiensa takia. Arctic Sean koko filmattu ns. "kaappaus" oli peitetarina, jossa Venäjä ja EU peitteli päivänvaloja kestämättömiä ydinjätehanketoimiaan.
 
Tarkoin on varottu julkaisemasta esim. kuvia siitä, mitä aluksen ydinjätekuljetuksissa on tapahtunut. Alusta on nyttemmin kuukausimäärät nuohottu, hiekkapuhalleltu ja maalailtu uuteen uskoon laivan säteilytasojen noustua hengenvaarallisiksi plutoniumjätekuljetuksissaan. Kun se vihdoin ja viimein saatetaan Suomeen, ei alusta haluttukkaan upottaa piiloon. EU:n poliisiviranomaiset Suomessa nyt suorittavat säteilytarkastukset plutoniumvuodoista. Mitään varsinaista tutkimusta ei korruptiosumassa olekkaan odotettavissa. Kansainvälisesti päätettiin lopuksi peittää säteilyt mm. ajattamalla aluksen uraanista saastuneet ruumat täyteen kalkkia, jonka "luontaisella" säteilytasoja peitetään tieten kalkin polttamiin omiin "säteilytaustoihin".

    Timppaaaa !!!

bdr-529

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7460
Vs: *KANAVASÄDE leka!
Mielipiteeni on voinut muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa.

raijasivu

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 102
Vs: *KANAVASÄDE leka!
S A I R A S T A SUPO-miliisöintä, toKI!
              ---------------

T.Sanomat 05.01-10: "TKK:n tutkijat haluaisi JOPA lentokentille röntgenskannereita TURVALLISEMMAT laitteet! "Hirvittäisi, jos joka kerta röntgenskannattaisiin"! Räisänen toteaa, että tutkijat ovat tietoisia EU:n varovaisista asenteista röntgenlaitesäteilyihin. . ."

Siitä nää on enemmän kuin kuvaavia totuuksia, että kun HELSINGIN YDINHERRAT ITSE altistetaan OMIIN säteilyihinsä, ei ydinkorruptoitu lehdistöKÄÄN vaikene säteilyn kiistattomista tappoefekteistään! Ja tällaisten skannerien ns. "säteilykerryttämisenergiat" on TAKUUSTI miljoonasosia siitä mitä joku TVO/Posiva taustalla tauotta joka MINUUTTI ympärillemme säteilypäästöjään keräytymään syytää!!
         __________________________ 8) 8)
1955 A. Einstein varoitti, käyttämällä ydinvoimaa ihmiskunnalle tulee kerääntyvistä säteilyn energioista tuho, kun mehiläiset kaikkoaa.

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: *KANAVASÄDE leka!
Ja tällaisten skannerien ns. "säteilykerryttämisenergiat"

***Tuollaisista skannereista ja tavallisesta rönkkenistä voi saada tappavaa säteilyä todellakin
tuhansia kertoja enemmän kuin esim. 30 vuoden aikana työskennellessä ydinvoimalassa.

***Mutta henki saattaa säästyä jos tappajaskanneri löytää pommin ählämin vaatteista.

Joten ei muuta kuin ***LEDit tanassa eteenpäin...

 :D
Kui mää ain olen paras?

raijasivu

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 102
Vs: *KANAVASÄDE leka!
TUULI buusterissa.

Usein ollaan kysytty sitä, millä energiasektoreilla toimitaan, kun ydinvoimalat alkoivat 2008< eteenpäin menettämään malminsa prosentteja alle energiapositiivisuustason?

2% maailman energioista tätä ennen tuottanut ydinenergianyanssi joutuikin syöksykierteeseen. Ja jäi heittämällä linjalleen, jonka rynnivä massiivinen energiapositiivinen tuulibuumi lakaisi tieltään kuin käytetyn rukkasen. Niin kauaa ei tarvinnutkaan odotella miten ydinrampaa Suomeamme valovuosia fiksumpi muu eurooppam vastasi heitettyyn haasteeseen. Ei siinä mitään kummallisempia ko0mmervenkkejä siis tar*****kaan. No ei pidetä jännityksessä, vaan lukekaa itse:

http://kuvaton.com/k/gel.jpg

Mitä uraaniteollisuus sitten suunnittelee hirtehisen ja pysyvän uraanipulansa hetkellisisiksi tilkkeiksi päälleen kaatuvaa uraanipulaansa  vähentääkseen? Kuten olemme kuulleet, kaivattamalla altamme  ikisäteileviksi tuholiejukoiksi se kaikki, mitä sodissa jäi vielä tuhoamatta. ja kenelle sitten on epäselvää, että "minkä pikkukaupunkimme" kupeilta uraaninkaivuut tosissaan aiotaan käynnistää, niin tutustukaamme joukolla käytettävissämmeolevaan sisäpiirin kylmään karttatotuuteen!

http://kuvaton.com/k/geB.jpg
1955 A. Einstein varoitti, käyttämällä ydinvoimaa ihmiskunnalle tulee kerääntyvistä säteilyn energioista tuho, kun mehiläiset kaikkoaa.

Timppa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13531
Vs: *KANAVASÄDE leka!
Elikkä raijasivu koettaa noilla viittauksillaan selvittää sitä, että nuo uraanit kannattaa kaivaa pois Suomen maaperästä.

Jotta vaarallinen radon säteily loppuu.

 ;D
Kui mää ain olen paras?

raijasivu

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 102
Vs: *KANAVASÄDE leka!
_Timppa-poliisimme sekoilee ihan virkansa puolesta. Ydinala siis käyttää malmion uraaneista 0,25% ja kaivattaa kaiken ylijäävän 99,75% PELKÄSTÄÄN tuottamaan alkuperäistä mm. radonointia 20-kertaisemmat lietehappopäästöt uraanista. Näin kävi mm. Krasnojarskissa ja Arevan kaivoksilla yleisemminkin. .. Koska Timpp aon yksinkertainen  häslingin miliisi, hänelle on turha kertoakkaan lisää. Muille valovuosia ajatuskykyisemmille taasen vaikka tällainen:

WSOY Luonto tieteen valossa 1908-1911.

Olen jo pitkään tiedostanut, mitä vanhempi kirja, sitä sykähdyttävämpää ja aidompaa alan pääkehittäjänerojen kertomaa asiaa! Ymmärtääkseni k a i k k e i n vanhin tiedetietosanakirja Suomessa täytti jo muinaismuistolain 100v elinrajansa. Puhutaan Luonto tieteen valossa I-IV, WSOY:n julkaisusta ajalta, jolloin Suomi vasta unelmoi irtautuvansa joskus Venäjästä ja tsaarin vallasta 1908, mutta kirjoja, kirjoja osattiin itsenäistyvän kansan oppitarpeiksi tehdä jo. Minua näissä erityisesti ihastuttaa silloisessa suurvallan alistamisen pakkovallan vastaisessa kapinahengessä hankittu konstailematon  ja sensuroimaton tietomateriaali. Josta nyky-ydindiktatuurissamme voimme vain kaihoten unelmoida. Onneksemme näitä opuksia on sentään yhä saatavissa maamme ja maailman ydinsensorien suunnattomaksi harmiksi. Koska näin tilanne on, niin ilman muuta yhä heikommin ydintotuuksia saava pimeimmissä varjoissaan rämpivä EU-Suomemme on tiedonjanoonsa kostuketta saatava!

Luontevaa on tässä esittää Rudolf Röntgenin aloittama maailman ylittämättömän tasokkkaista teknisistä keksinnöistään kertovin koostein. Rudolf Röntgen on heti alkuun syytä mainostaa ihmisenä, joka antoi pyyteettä keksintönsä maailmaan käyttöön osoittaen ennenkokemattoman jaloja piirteitä. Aikansa edustajana hän edustaakin Euroopan vapaimpia tietovaihtojen aikoja, jolloin nykyinen USA, Venäjän kylmän kilpavarustelun ydinsensuroinnin haamuja ei vielä ollut. Nykyään kaikki mahdollinen ja mahdoton halutaan mäskätä tuhoista piittaamatta silkaksi valtoväkivaltakoneistojen rahasyydöksi. Haluan heti alkuun korostaa, että tämä vapaa tiedonkulku maista topisiin räjähti taivaan tuuliin, kun USA räjäytti japanilaiset ydinhirviöillään lasten varjoiksi katuun. Kylmä sota poiki IAEA:n kaltaiset systemaattiset kvanttiydinfysiikan valtiovalehtelukoneistot ja 50v ajan kestänyt Euroopan dominoima tietoyhteisö kahlittiin Oppenhaimeroikeudenkännein USA:ssa -53.

Röntgentekniikan alustusmateriaalia kuvineen:
http://kuvaton.com/k/gIB.jpg

Täsmäkuvaa samaiseen Crookesin putken rubiinikoekuvauksiin värein:
http://kuvaton.com/k/gI8.jpg

Halusin myös itse demonstroida, miten pitkälle kykenisin asian faktoja tuomaan itse esille laboraatioillani:
http://kuvaton.com/k/gIy.jpg

PS. Kun lähetin ensimmäiset kuvat näistä tyhjiöputkikokeistani SUPO panikoitui niistä silminnähden ja sulki nettiliikenteeni kuin seinään. Olin siis MYÖS heidän mielestään iskenyt asian synkimpään, salatuimpaan ytimeen ja ydinhallinto huomasi tämän. Täytyy siis tutkia tätä tekniikkaa ilman muuta lisää!
            --------------

Osa I Vesa.Sunday, January 03, 2010 11:21 PM  Subject: jännittävät ionikokeet

Ahaa, hiukkasten kiihdyttely on ollut tapetilla nyt kun irrottauduin 
hetkeksi ydinasioista "lomalle". Ionisaatiotahan ne katodisäteetkin 
ovat että sikäli vain eri nimi tutulle ilmiölle, josta tässä on vähän  muitakin yritetty valistaa...

*Wikibedia".Historiasta.
http://en.wikipedia.org/wiki/Neon_sign
Valomainosvalot kehiteltiin Geisslerin putkista (kutsutaan myös Crookes putki), joka on lasinen putki. . . Ristiriitaista tarinaa neonvaloista. Vuoden 1893 World's Fair, Maailman Columbian Exposition Chicagossa, Illinoisissa, Nikola Tesla: n merkkivalomainokset. Oletettavasti, merkin luoja Perley G. Nutting käytti sanaa "Neon" oli osoitettu Louisiana Purchase Expositioon 1904, mutta tämä väite ei ole kiistämätön. Neonvaloissa mainitaan myös Georges Claude , toinen jo julkisen näyttö valomainos oli kaksi 38-jalka (12 m) pitkä putket joulukuussa 1910 Paris Expossa. Ensimmäinen kaupallinen merkki myi Jacques Fonseque, Claude: n kumppanille, vuonna 1912 Pariisin parturiin.

Vaikka termiä "Neon" käytetään tarkoittamaan yleisnimenä alalla, tämä on harhaanjohtava, inerttiin neon-kaasua, joka palaa punertavan oranssi, on vain yksi. Kahdenlaisia putken kaasuja käytetään pääasiassa kaupallisissa sovelluksissa, eikä itse asiassa Neon kaasua käytetään tuottamaan vain noin kolmannes värejä. Eniten värien tuotetaan täyttämällä toiseen inertti kaasu, argonin (syaninsinistä), joka itse tuottaa hyvin vähän valoa. Mikä tekee näistä putkista työn, on pieni pisara elohopeaa (Hg), joka on lisätty putkeen heti puhdistuksen/ilmanpoiston jälkeen. Putki  ionisoituu sähköistettynä, puhdasta tyhjiötä hajottamaan tulee pieni tippa elohopeaa, muuttaen atmosfäärin haihduttamalla elohopean höyryä, joka täyttää putken ja tuottaa voimakasta UV-valoa. Ultraviolettivalolla näin tuotettuna energisoi eri fosfori-pinnoitteet, joilla pinnoitetaan putken sisus joissa eksoottinen harvinaisten maametallien fosvorijauhe on suunniteltu tuottamaan eri värisävyä. Vaikka tämän luokan neon putki ole varsinainen Neon, ne edelleen kuvaten "Neonina." Tässä mielessä ei ole juurikaan eroa fyysisen ionisaatioputken ja kevyiden tuotantoprosessin tavallisen loisteputken ja neon-putkiin, paitsi katodien halkaisija putkien taivutus, ja kaasun sisustuaan valittu aine.

Putken ionisaatio on suurimmillaan keskiputkessa, ja ionit ovat uudelleenpyydettyjä ja neutraloiduttuaan osin seiniämiin. Syy neon putken vanhenemishajoamiseen on vähittäinen (kanavasäteilyjen ionisaatioatomien) imeytyminen. Neon kaasun suurjännite-ioni-istutusiskuenergioista osaksi lasiseinämiin ja putkipintoihin, joka kuluttaa kaasua, ja lopulta aiheuttaa putken vastuksen nousuan tasolle, jossa se ei enää tuota valoa nimellisjännitteestä, mutta tämä voi kestää 7-10 vuotta.

 Katodit ovat tehdasvalmisteinen ontto metallinen kuori, pienellä aukkolla (joskus keraaminen donut aukko), joka sisältää sisäpinnallaan BaCO2, yhdessä muiden maa-alkali oksideja elektroni-ionisaatiotuottoon. Bariumoksidin on huoneenlämmössä tehtävä ionisaatiotyötä 100 kertaa enemmän. Tällä vältetään tarve käyttää kuumaa lanka-katodia, kuten käytetään tavanomaisten Eurooppalaisissa loistelampuissa. Tällainen kylmäkatodi on erittäin pitkäikäinen. Tarvittava paine riippuu käytetystä kaasusta ja putken halkaisijasta, jossa optimaalinen arvot vaihtelevat 6 torr (pitkän 20 mm putki täytetään argon / Mercury) 27 torr (lyhyen Halkaisijaltaan 8 mm putki täytetään puhtaalla neonilla ). Neon tai argonin ovat yleisimmin käytetyistä kaasuista, krypton, xenon, ja heliumin käyttävät taiteilijoiden erityisiin tarkoituksiin, mutta ei käytetä yksin normaaleissa merkeissä. Neon palaa kirkkaan punaisena tai punertava oranssina. Kun argon tai argon-helium on käytetty, lisätään pieni pisara elohopeaa. Argonin itsessään on hyvin hämärä vaalea laventeli kun pala, mutta pisaralla elohopeatäytettä säteilee ultraviolettivaloa sähköenergialla ionisoituna. UV-päästöjensä ansiosta valmis Argon / elohopeaa putket hehkuvat erilaisia kirkkaita värejä, kun putki on päällystetty sisustuksistaan ultravioletti-herkkien fosvorointien jälkeen. Pelkkällä elohopealla täytettyä kirkkaasta (kvartsi)lasia käytetään desinfiointiin UV-bakteerilamppuna voimakas ionisaatiovalo ei ole turvallista. Koska ionisaatio on hengenvaarallista!
        ---------------

Osa II.

*Mikä sitten tekee putkesta varsinaisen röntgenlähteen? Ollessani mm. NEO:n valotöissä perehdyin näihin eroihin toki tarkoin. Heti kätelyssä on korostettava, että tassäKIN aiheen varsinaiset syyt ja seuraukset on Suomen ydinhallinnon tarkoin salaamia ja TABUja, kuten olemme AINA huomanneet käyneen!
STUK on vaatinut suomalaisiin NEO:n valoihin 6 000V jännitemuuntajat ja nimenomaan VAIHTOjännitesyötöt. Syinä ovat mittaustulokset, että vasta noin 10 000V ylittävillä syöttöjännitteillä kiihdytetyt elektronit alkavat "suuremmin" virittämään putken atomimateriaaleja K,L,M-kuorikerrosionisaation aiheuttamaan röntgenöintiin.

-Käyttämällä 10kV ylittävää DC-tasavirtaa aletaan pääsemään rajuuntuvasti ionisoiville röntgenvalofotonointitasoille. Sen näkee, kun valo anodissa alkaa muuttumaan ennen siihen osumistaan "mustan näkymättömäksi".
-Perusloistevaloissamme röntgenöintiä estetään vaihtosähköllä, vain 240V käyttöjännitteillä ja ionisaatiovaloa kahlitaan myös tekemällä loisteainepintaa, joka muuntaa säteilyfotonointienergiaa näkyvälle valolle. Kokeissani kuitenkin totesin, että röntgensäteilyä tulee jo niin paljon, että tämäkin välitila loistaa muun putken lailla. Niinikää myös käytetty tavallinen lasi estää ionisaatiofotonien läpäisykykyä kvartsilasia enemmän.

-Monia on kovasti kiinnostanut, EU:n nykyinen yhtäkkinen into poistaa KAIKKI keskeiset kaasupurkausputkemme, jopa hehkulamput pois markkinoilta. Syykin on selvää, monessakin järkyttävässä mielessään. Kuten muistamme meneillään on suunnaton huoli siitä miten alati kasvavat ydinvoimaloitten säteilyionisaatiopäästöt alkavat kalvaten tuhota maailmaamme. Ydinvastuuviranomaiset koittavat nyt kasvavassa paniikissaan löytää ihmisten ympäriltä poistoon kaikki mahdolliset ja mahdottomat piensäteilylähteet saadakseen edes jotain säteilyionisaatiolähteitä pois aikaa pelatakseen. Mutta edellen tarkoin varoten tunnustamatta sitä keskeisintä ydinvoimalapäästöjen säteilyperäistä kasvua. Pöyristyrtävää!

Kännykän säteilystä aletaan nyttemmin siirtyä ionisaatiolamppuihin. Arkiset elohopeahöyrylamput, loistelamputkin pian on tuomittu pannaan, koska sieltä muodostuu UV-valosta röntgenionisaatioon asti. Tilalle säteilemättömiä LED-valoja tuottaen. Ja kun tällaisten lähteitten purkausputkien määrä lähiympäristömme ionisoijina on suuri, on ydinalan hätä päällä. Itse olen jo pitemmän aikaa huomanut, miten "itsekseen", ilman sähköä ydinvoimaloitten syytämissä ulkoa tulevissa säteilyionisaatiokasvuissa loistavat loistelamput aiheuttavat kasvavaa hämmästystä väestön keskuudessa. Näistä "hälytysherätysvaloista" on IAEAhalunut päästä eroon, ennenkuin niihin aletaan kiinnittää laajasti huomiota! TV:n kuvaputkilamppuja on maailmassa ollut miljoonin tuottamassa niinikää röntgensäteilyionisaatiotaustaa. Oli pakko kehittää vähemmän ionisoivaa tekniikkaa LCD-valoineen kaikkineen.

Harva tietää, että myös arkinen hehkulamppu tuottaa ionisoivaa säteilykirjoa UV-valosta röntgeniin! Itse asiassa +3000C lämmössään ionisoituneena oleva wolframi tuottaa UV/röntgenionisaatiota merkittävästi. Ja koska lamppu on lisäksi tyhjiössä sen muodostama säteilyionisaatio on niin rajua, että sillä voidaan polttaa mm. mustavalolampun sysimustaan woodmetallin pintaan näyttävää ionisaatiovalaistusta, valottaa UV-valokuvialakkaa yms. Itse asiassa röntgenputken röntgenvaloa tuottava wolframkohtio hehkuu hehkulampun samantyyppisenä hehkumetallina. Esim. Auringon n.6000C lämpimässä pinnassa arkinen rauta on ionisoituneessa tilassaan menettänyt 26 pintaelektronistaan jatkuvasti yli 13kpl. Tässä tilassaan se muuttaa saamaansa säteilyn energiaa jäljellä olevilla elektroneillaan surutta mm. röntgenenergiaksi!
             --------------
Osa III.

Katodissa tapahtuu näköjään myös näissä jännissä suurjännitekokeissa. 
Alue ilman valoa siinä bakteerilampussa oli kihelmöivä kuva!

*Eikös vain ollutkin!

Kumpi  siinä tarkemmin ottaen ionisoi niin paljon, ettei valoa enää atomi voi  lähettää (tämä siis on käsittääkseni mustan kohdan mekanismi);  katodilta lähtevät elektronit vai sille sinkoutuvat ionit? Ilmeisesti  siis ilmaa pois pumppaamalla kaasu harvenee niin, että hiukkaset  pääsevät kiihtymään röntgenenergioihin.

*Kuten muistamme riittävän nopeat elektroninit beettasäteilymittari jo suoraan ilmoittaa olevan ionisoivaa beettasäteilyä. Toisaalta kanavasäteilyä muodostuu, kun aine ionisoituu säteilyksi siis , jota mittarimme EI kykene nykydosimetriassa mittaamaan lainkaan. Kun tällainen ionisoitu alkuaine(kaasu) saa pinnalleen "energiafotonointia" se muuttaa sen surutta röntgensäteilyksi, jo lennosta. Sitten kaiken tämän päälle valonnopeudella anodin ainespintaan iskeytyvät elektronit ampuvat raskasmetallisesta cesiumoksidipintaisesta wolframlangasta virittyvin elektronein yhä lisäionisaatiollaan pois. Ja nämä jääneet cesium-, ja wolfranatomit ovat siten jo kuin varsinaisen röntgenputken atomit. Vain sisemmät K, L, M-kuorikerrokset erityisesti paljastuttuaan röntgenöimään pystyy.

pahaenteinen tuo ympäröivän lasin kellervä valo.

*Se muakin mm. säväytti! Siitä kanssa mystistä valoa, etä sen "valokuvautuminen" korostui vasta kameralla.

Sillä sävylläkö lasi  fluoresoi vai tapahtuuko jotain muuta?

*Tuo "tupakinkeltainen", tai "omenankarvaus", on JUURI se väri, joka näkyy säteilylle altistetuissa TVO:n laseissani ihan arkisessa päivänvalossa myös. "Fluorisaatio" ilmiöissä on silmäpelillä häilyvän vaikeasti määriteltävää sinällään.

 UV-tuoton takia kuvasit lasin  läpi?

*Niin siis tuo loistelamppu toimii about 0,1A ja 240v jännitteellä täysillä. Mutta jo 100h toimittuaan sen pintalasiin alkaa säteilyeroosiot tuottaa metallikuorta lasia ja kaasua beettasäteilyueroosiollaan tuhottuaan. Siitä tuo "metallikuori" on villi, että tuhoaa lampun tosiaan noin pian. Tuo käyttämäni lamppuni on siis noin "laimistunut". Lisäksi käyttämäni muutamien milliamppeerien virta rajoittaa tappotehoja alkutilastaan murto-osiinsa. Mutta kuten huomaamme ei nääkään riittäneet poistamaan kaikkea röntgentuhoionisaatiokykyään.

Pikkupolttimossa oli aito purppuran betasoihdun väri!

*Tässäkin jotain häikivää! Koska vain "vanhoissa ja käytetyissä auton polttimoissa sain toimimaan noin selkeästi. Samoin vain vanhemmissa radioputkissa tapasin vastaavaa. Nykyisissä hehkulampuissa on siis erilaiset täyttökaasut ja paineet korkeammat, happivapaammat. Ilmeisesti tässäkin on herätty säteilyn takia maailmalla kaikessa salailuissaan myös.

 Ilmeisesti  se ei ole kovin hyvä tyhjiö kun kerran loistaa.

*Itse asiassa vanhempiin hehkulamppuihin alkaa ilman hapet tunkeutumaan aikanaan lasien läpi. Tuo happilisä luo tuon pinkki-ionisaatiosta tutun punakarmiinin niihin.Tämä on vahvin veikkaukseni. mutta h y v ä  sellainen. Koska tosiaan suoraa ja rehellistä vastausta emme saa, emme ainakaan IAEA/STUK/SUPO-peeloilta. On vaan pakko demota ja tutkailla itse.

 Kiintoisaa, miten  halogeeni tai jalokaasupolttimo käyttäytyvät suurjännitteessä.

*Näissä on paljon tutkimattomia. Klimlampuissa, loistelamppujen sytyttimissä ja noissa aidoissa NEO-valojen katodeissa on radioaktiivisia aineita. Muistan hyvin miten esim. NEO-valoja ei edes käytettynä saanut viedä kotiin tarkempaan tutkimukseen. Toki STUK ei halunut paljastaa käskyihinsä syitä, mutta elektrodien säteilyaineet, säteilyn kapseloitumiset putkien ainespintoihin jälkisäteillen. Niin ja se totuus, että ylivanhat NEO-putket tuottaa enetistä rajummin röntgeniä kertoo kyllä mistä on kyse. Hämmästyttävintä näissä kaikissa ns. "turvamääräyksissään" oli juuri se, että STUK tarkkaa tarkemmin näitä opettaessaan salasi MIKÄ oli se keskeinen vaara näissä tuotteissa. Nyt alkaa ukset aueta ja STUK/IAEA:n salatut ydinkarmeudet aukeaa kuin mätä säilyketölkki jo pienimmästä kosketuksesta. Kuten jälleen huomaat on ne "salaisimmat" tiedot kaikkein mielenkiintoisimpia ja tie selvyyteen. Seuraavaksi keskityn muuten miten arkinen elohopeahöyrylamppu tuottaa röntgensäteilyä. Kokeitteni jo alkumetreillä ne vasta "ärtsyjä jokakodin röntgensäteilykoneita" on. Onneksi STUK on aina tiennyt valehdella, ettei säteily ole heistä vaarallista. Niin uskallan "rauhallisin mielin" kertoilla kaikkien kokeiltaviksi.

PS.Huomasin erään toisenkin mielenkintoisen yksityiskohdan. Historiallisissa käyttämissäni kirjoissa siis + ja - on kirjoitettu "peilikuvikseen". Tämä hämää osin. Nykyisin siis röntgenlähdettä pääosin tuottavan (+) kaasukohtion tunnemme ANODINA. Diodin ja radioputkien kuvassa se merkitään suorana levynä.
              -----------

Osa IV

http://kuvaton.com/k/gwG.jpg

07.01.2010. En vielä tarkkaan tiedä, mistä on kyse, mutta nyt olen SELKEÄSTI osunut tuolla viimeisellä IV kuvastollani niin arkaan paikkaan, että SUPO on estänyt sen kuvan siirron niin tarkoin, ettei IKINÄ!
   ________________________________________________________

 En ole koko iltana saanut 5h yrittämällä sitä edes VELIPOJALLE! Tällaista tilannetta en tiedä tapahtuneen KOSKAAN ENNEN! Joten taltioikaa kuva nyt, enemmän kuin HEMMETIN TARKKAAN!  Lähetin kuvan teille ensimmäisinä. SUPO on nyt sen sanoman tarkemmin tutkittuaan päättänyt niin VAARALLISEKSI, etten ole saanut sitä koko illan aikana kenellekkään muulle. Ja teillekin se on ilmeisesti päässyt läpi "automaattisensorin" enempi vahingossa." Ennenkun sen sisällön "laatu kontroliskannauksessa selkisi".

(Joten HEMMETIN jännäksi nää menee, kun syventyy oikein VOIMALLA! Näppituntumana epäilen sen vaarallisuuden olevan juuri DEMOAMISESSA ja tieteellisessä valokuvatussa toistamismahdollisuuksissaan. Niin ja on minulla noi materiaalit, esineet syvällisempään jatkotutkintaan toki tallessa. Säteilyeroosion mekanismia muuten ihan OIKEASTI tuodaan kahdella konepistoolimiehellä suoraan USA:sta TVO:lle ja ehdottomin kopiokielloin, joten tuumatkaas tovi missä materiaalissani mennään.)
     __________________________________________________
1955 A. Einstein varoitti, käyttämällä ydinvoimaa ihmiskunnalle tulee kerääntyvistä säteilyn energioista tuho, kun mehiläiset kaikkoaa.

bdr-529

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7460
Vs: *KANAVASÄDE leka!
Huh huijaa.
Mielipiteeni on voinut muuttua, mutta ei se tosiasia, että olen oikeassa.

Luomujussi

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10560
  • Expertus dico....
Vs: *KANAVASÄDE leka!
Mites Raijasivu tämän selittää??.....Ai niin, ydinvoimamiliisien salaliitto tietysti kyseessä.

http://yle.fi/uutiset/terveys_ja_hyvinvointi/2010/01/ydinvoimalan_naapurissa_ei_suurempaa_syopariskia_1360810.html

Viimeksi muokattu: 13.01.10 - klo:09:41 kirjoittanut Luomujussi

raijasivu

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 102
Vs: *KANAVASÄDE leka!
KPA-mysteriasta.

Kyseinen artikkeli oli eräässä P-alkuisessa foorumissa, jossa minulta ihan nimellä kutsuen penättiin vastauksia siihen, miksi pysäytetyn reaktorin uraanisauvat YHÄ lämpiää vuosituhannet? "Vastaus #7 : Tammikuu 11, 2010, 14:23:43 . . . Välivarastossa ja huomaa että vesi väreili eli ne tuottaa lämpöä vieläkin. En tiedä miksi kertokoot joku joka tietää?" Tapani mukaan sorvasin asiallisen kommentin. Mutta olen jo kovin oppinut, tällaisten tehtäviensä takana toimivilla ydinalan lahjomille miliiseille varsinainen täsmäiskuinen TOTUUS on täyskammotus. Vastaukseni sensuroitiin pois kiivaasti. Olin osunut selkeästi vastauksissani niin aroille IAEA-sensorien hallinnoimille alueille, jotta vastauksiani ei yksinkertaisesti siedetty. Tällainen virannomaistemme reaktio on TIETYSTI merkkeri mihin nimenomaan halutaan asettaa sensurointeja ja TABUNA tällaiset pitää kaksinverroin rikkoa.

Lukasin sensurointien jälkeen jatkuvaa sensorijorinointiaan jonka olivat liimanneet poistojensa tilkkeiksi:" On maailman säteilytason kannalta EDUKSI, jos kykenemme polttaman uraanimalmiot POIS maaperästämme. . !" Hienoa huomata, että näillä SUPO-miliiseillämme on "visioita". Jutustelujaan johdatti niinikää "jalo" huoli siitä, miten ydinjätteille pitää saada EU-suomalaiset Askolan isotooppijalostamot ja ydinjätekierrätyskeskukset, koska STUK haluaa tälläkeinoin ydinalassa kokemansa ongelmanyanssin pois päiviltä. Jokainen saunapesäänsä lämmittänyt tajuaa, polttamattomassa koivumotissa on enemmän "palokuormaa", kuin pesän hiipumisen jälkeisessä sormustillisessa potaskatuhkaa! Mielikuvat lehahtelivat pontevasti auoa tuovassa tulevaisuuden helmenä odottavissa hyötöreaktoriratkaisuissa. Tätä verenkarvasta, tuttua Helsingin ydinalan syytämää sontaluukutusta oli sitten potra keissi. Koska Otaniemessä ydinalan opettajat olivat jo vuosikymmenet opettanut, reaktorista nostetun käytetyn polttoaineen vieressä voi mies ongelmitta olla 1m päässä ilman vaaraa! Pakko sen näin on olla ja siksi vastaväitteeni haluttiin systemaattisesti miliisivoimin poistaa häiritsemätä perusteineni!

Olen ollut konkreettisesti katsomassa miten tätä ydinhallintomme mukaan "välittömän vaaraisaa" uraanimalmipolttoainetta tuotiin TVO:lle vanerilaatikoissa. Uraani oli pitkällisen puhdistusprosessinsa aikana saatu luonnonmalmioista tilaansa, polttoainetta saattoi paljain käsin pidellä vuotavissa vanerisissa laatikoissaan. Siitä mielenpainuvaa laatikkokasaa olivat, että pinoamalla noita niineen päällekkäin muutaman kappaleen, ei edes kasan luota JUOSTEN poistuva onneton olisi hengissä selvinyt räjähtävästi kasvavan sponttaanifission takia! Tätä muutosprosessia ei maallikko hetimiten hahmota. Jos tuollaisia uraanitankoja ajava auto suistuu ojaveteen alkaa ylikriittiseksi muuttunut lasti fissioimaan tuottaen hetkissä kilometriluokan säteilykuolemankehän ympärillen, kuten Ruotsissa kävi. Näistä ei haluta puhua, saati tiedottaa vaaroista mitään.

TNT räjähdyspilvessä palavan kemialisen palon energiat atomia kohden ovat 2eV luokkaa. Yksinkertaistetaan, "perusuraanimalmiossa" summatut atomikohtaiset energiantuotokset ovat samoissa luokissaan. Kun uraania kasataan "kriittiseksi määrämassaksi" reaktioon atomikohtainen energiantuotto kiipeää 200 000 000eV tasoilleen! Tämä globaali satamiljoonakertainen säteilytehon kasvu tulee yksinkertaisesti siitä, miten atomin sisällä olevat stabiloituneet "energiapullotukset puhkoten" vapautetaan riehumaan biodiversiteetteihimme! Kun uraani on palanut reaktorissaan "ns. loppuun". Sen silvottuihin atomirakenteisiin on varastoitunut karkeasti Lauritsenin-kuorimallin mukaan atomikohtainen (Pu-239), 22 190 000eV energiatasot. Voimme kiteyttää näistä. Kaivamalla uraanimalmiot ydinvoimalaan tuomme Maapalloomme SATAMILJOONAISTUNEEN säteilyenergian KASVUpotentiaalin! Kun varastoimme ja jälkikierrätämme muodostuneita ydinjätteitä tuomme vuosituhansisksi ainetta joka puolestaan kymmenmiljoona- kertaistaa Maapallomme säteilypäästötasoja. Tämä kaikki on JO kasvattanut Maapallomme globaalia taustasäteilytasot yli 10-kertaistuksiinsa. Mutta kuten voimme laskea potentiaalia kasvuun ollaan vasta kosmeettisesti hipaistu.
             -------------

KPA-mysteriasta II.

IAEA ydinturvalaki määrittelee yllättävän paljon niitä normeja, joiden mukaan sitten tätä mainostetun vaaratonta ydinjätettä saa käsitellä. Toki kaikki aiheeseen liittyvät salamyhkäiset ydinturvamääräykset on lehdistöistämme sensuroitua materiaalia. Koska SUPO/STUK tietää kansan paniikkireaktiot, jos nämä tarkkaa tarkemmin salatut ydinkuolettavuuden faktat kansa kuulisi. Siksi sisäpiiriläisen tietovuotoni tukkiminen on Holmlundin poliiseille tämänhetken haastavin rahoituksensa reikä. Aloitetaan siitä miksi tämä kyseinen laitos on rakennettu ns. vaarattomalle kylmälle uraanijätteelle?:
http://kuvaton.com/k/g51.jpg

Kyseessä on KPA-rakennuskompleksi. Liitetty jäähdytysveden tarve on niin  valtava, että siihen on lisätty varmistetun energianhuollon ryydittämä massiivinen pumppuasemarakennus kanavineen hukkalämpöjen poistoon! KPA rakennuksessa on ydinjätteet pidettävä IAEA ydinturvalain mukaan vuosia voimalan reaktorialtaissa esijäähdytettynä käytöstä poistettuna ns. "sammutettuna uraanipolttoaineina". Juuri näitä samaisia, joita Otamäen opetuskeskus opasti oppilaitaan katsomaan turvalliseti 1m päästä! Alamme aavistelemaan jokin opetusnormeissa ja sisäministeriön sensurointiopeissa mättää Kuun koollaan. Syvennytään lisää. Kun käytetty polttoaine on kuljetettava pois muutamien vuosien jäähdytyksensä jälkeen Rh-hallialtaista on IAEA määränyt kuljetettavat ydinjätteet suljetavaksi megakokoiseen vesitäytteiseen painepulloonsa. Koska ydinturvalaki ei salli ydinjätteen HETKELLISTÄKÄÄN altistusta ilmakehään. Säteilyn ionisaatio tappaisi ihmisiä tuhatmäärin, jos näin toimittaisiin. Kuva tästä suljetusta erikoiskuljetustermospullosta ja erikoiskuljetusvaunusta. Jossa on esim. puhkeamattomat renkaat, koska pihaan jumittunut ydinjäte riskeeraa kokonaisia kaupunkejamme megamyrkyttäjänä:
http://kuvaton.com/k/g53.jpg

Tuolla erikoispullolla on tärkeimpinä tehtävinäään estää ILMAKEHÄKONTAKTIT! Koska säteilevän energian tuominen arki-ilmaamme muuttaa sen säteilyionisaatioitumisensa energiakertymistä henkäyksestä mm. keuhkot korpuksi polttavaksi megamyrkyiksi. Haluan jälleen korostaa, ko. pullon seinämäpaksuus on reaktoria ympäröivän 2m betonin paksuuden rinnalla likimain rautatölkki, jolla ei ole mm. gammoilta suurempaa säteilysuojauskykyä, koska neutronisäteilyt, gammat yms. neutriinot ydinjättetuotteina puhkovat ongelmitta jopa metriluokan umpiteräkset. Tuon kuljetuspullon keskeisin tehtävä on pitää ydinjätteen ILMAionisaatiosta poissa. Kun tuo termospullo tuodaan nosturiin KPA varastoaltaalle, se upotetaan metrien syvyiseen veteen, koska 2m pinnempana jäteaine on näkemällä tappavaa. Vasta veden alla pullo tyhjentäen aukaistaan. KPA-altailla on kertyneenä miljoonia kiloja ko. ydinpolttoainejätettä. Varastossa on ydinjätteet pidettävä seuraavat 40v tauotta irti ilmakehästämme. Koska säteilyionisaatio on salakavala suoraan ydinvoimalan dosimetriamittareissamme tieten mittaamatta jätettyä mm. kanavasäteilyjen kaasuvuotoja biotooppeihimme.

Ydinjätteen jälkiSÄTEILYenergiatasoista ei saa keskustella, kuten Suomessa pakkona pidetään. Totuus ei kestäkkään päivänvaloa. Posiva pakkaa uraanijätteen 5m* 1m kokoiseen kupariseen onkalointipulloonsa. Jonka seinämän paksuus on 5cm. TämäKIN on edelleen painesäiliö, koska vielä vuosituhansia tässä pullossa olevat ydinjätteet muuttavat ilmakehäkontaktissaan arkisen ilmamme säteilyionisaatiostaan tappavimmaksi ionisaatiokertymämyrkyiksi. Pullosen sisältämä ydinjätelasti on 1 830W tehoinen säteilyionisaattori. Jotain sen tappokyvystä, 1 WATTISEKUNTI tuota energiaa tappaa raavaan miehen. Osa mitä erityisesti sensuroitiin. "Jos tuomme tuollaisen Posivan ydinjätteisen kuparipullon Helsingin torille. Asetamme sen säteilyä estävään 10m paksuun kannelliseen lyijysäiliöön. Voimme todeta, ettei "perussäteilymittari" piippaa. Mutta jos pullo ei ole säteilypainetiivis, päästen kontaktiin arki-ilmaamme, syntyy kauheita. Mittarit EI edelleenkään varota, koskeivat mittaa lainkaan kanavasäteilyjen, ilmaionisaatiomyrkyttymisten kaltaisia lainkaan. Nyt altistamme tuulelle koko TVO/Posivan viritelmät. Ihmisiä alkaa ALATUULEEn kuolla tuhatmäärin satakilometriluokissa muutamista henkäisyistään säteilyn ionisoimasta ilmasta!" Juuri tällaista materiaalia SUPO, STUK, IAEA, NSA EI SUIN SURMIN HALUA LUETTAVAN! Uraanikaivosalueista mm. Krasnajarskissa Venäjällä mitattiin uraanimalmiojäteistä 20-kertaistuneita säteilyradon arvoja. Ihmisten kuolleisuus kasvaa tyypillisesti ydinalan piirissä tieten sallittuihin kymmenkertaistumisiinsa. Näistä Sellafield, USA, Saksan ja Ranskan uraanikentillä, Superphenixs-voimaloistaan mitatuiosta faktoista ei maamme korruptoitu poliisikonteroloitu lehdistö hiisku mitään
1955 A. Einstein varoitti, käyttämällä ydinvoimaa ihmiskunnalle tulee kerääntyvistä säteilyn energioista tuho, kun mehiläiset kaikkoaa.

raijasivu

  • Harjaantunut
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 102
Vs: *KANAVASÄDE leka!
Kun näköjään kykenee heittämään ydinliskoille tukehduttavan ison ydinluura'ankoluun se tukkii turvat jotta sinkilät lentää!)). . Ikäänkuin tätä täytyy antaa ankarasti LISÄÄ! !!
        -------------

Jatkoa arvon HK-

Helsinkiläisten ydinmakaberinen asennevammaisuus suistaa suut sulki nettien YDIN-militäreiltämme sellaisella temmola, että riemua näyttää poikineen. Lainaankin tähän alusteeksi ydinlobbarilehden T.S:n ilmiöstä syntyneen välittömän kommentiosanen 14.01-10:" Kun maailmanvallat ovat toteuttaneet hullunpuuskissa saamiaan vainoharhaisuutta lähenteleviä ajatuksiaan (ydinvoimarakenteluistaan), siinä EI hintoja kyselty. Varsinkin se saa maksaa mitä hyvänsä, kun keksitään keinoja saada vihollisia, siis muita kansakuntia hengiltä. Jos vastapuolella on yhtä innokas johtajisto, se oikeuttaa mitkä tahansa omat vastatoimet. Ydintuotannon historia on poliitikkojen, sotilaiden ja tiedemiesten saumaton yhteisyritys, jonka kustannuksia ei kukaan koskaan pysty tyhjentävästi laskemaan. . .!" Mykistävää turkulaisten ydinlobbarien kontaktipintaa Helsinkiläisten kaksikielisyyteen vallan suurella rukkasella mätkittynä. Täytyy sanoa, että petosmerien katkeruudella ryydittäminen on milenpainuvaa.

*Mielenkääntävää muuten huomata miten nettejä kansoittavien ydinpoliisiemme kiima kasvaa vaieta KAIKESTA siitä valtavasta kaunastaan, jonka Helsingin energialaitoksen 13.01-10 jyrkkää selvempi EI ydinhankkeille aiheuttaa. Kaikialla on nähtävissä miten systemaattisessä paniikissa helsinkiläiset ydinlobbarit aiheesta nyt on!

*Mielenkiintoisinta tässä asetelmassa on paljon.

-Areva on syöksykierteessä konkkurssiinsa EU:n viimeisenä ydinpaskaläjätoimittajana. Ja nimenomaan Helsinki alleviivasi muutospaineet "temppuiluillaan!"

- Arevan konkkurssikypsyys korostui, kun JOPA arabimaat käänsivät näyttävästi selkänsä juuri OL-3 keisareillemme!

-Areva on niinikää ilmoittanutkin taustoilla, että TVO/Posiva/GTK uraanikaivosten ja ydinjätejalostushankkeitten kiinnostavuus laskee Suomen ydintempoiluista kuin lehmän häntä.

-SITÄ puolestaan Suomen ydinlobbarit ei tyhjäpäinä näy tajuavan, että heidän Arevan viemäröinti tekee mitä TVO:n Pertti Simola enteili. JOS Suomen uraanihankkeita EI startata Uudellamaalla katoaa maailman uraanivarannoista kohtalokkaan paljon  15%! Simolaa lainaan YVA-kokouksistaan: " Jos näin käy jäävät maailman ydinvoimalat ILMAN polttoainehuoltoaan 5v sisällä!" Siltapaa, tuskin Helsinki tajusi tekojensa "kantotaustastaan" edellen mitään?

-Mutta ei tässä kaikki. Arevalta helsinhiläisten "ydinasennevammaisuuden toitottelu julki" poikii vastareaktion ja kerjätystä ansiosta. Ylikansallinen impperialismiinsa tottunut häikäilemätön firma ei takuuvarmasti hyvällä katso Suomalaisten ydinlobbaritahojen jäätävää lipeämishalua pois ydinruodusta aina tilaisuuksien tullen. Alkaa näyttämään selvältä, että Areva tulee kostamaan tämän korkoineen karvaasti tulevissa OL-3 maksatuksissaan mm. TVO:lle ja tulevien uraanipolttoaineittensa eläimellisillä hinnoittelukiristyksillään Suomellemme! Hyvää perehtynyttä ydintuhoa saamme odottaa, tämä on varmaa! Areva on jättämässä uppoamaan tuomitun OL-3 hankkeen joko kokonaan KESKEN! Tai jättää sen luovuttamatta itselleen, kunnes Suomi-poika makaa lattiassa verta pyrskien! Vielä tullaan vaatimaan Ranskan toimesta ilmaiset sähkösiirtolinjat Arevan tarpeista myydä EU:hunkin ja Suomi jää ilman ydinsähköjään. Toki jos OL-3 laitosta edes uskalletaan enää loputtomine virheineen startata.
1955 A. Einstein varoitti, käyttämällä ydinvoimaa ihmiskunnalle tulee kerääntyvistä säteilyn energioista tuho, kun mehiläiset kaikkoaa.