SomeBody77 Sentään yrittää eikä valita minun käsittääkseni osaansa.
Sille viljeliät tuskin voivat mitään että meillä on joku persereikäinen tukialueraja jonka virkamiehet on kaikessa viisaudessaan keksineet.
Kyllä minä ennemmin Somebody77 hattua nostan kuin näille muille veetieemelisyväkurkuille.
Matalous tarvii yrittämistä, uskaltamista ja rohkeutta, eikä toistemme haukkumista.
Juuri noin. Hattua nostan minäkin niille jotka jaksaa yrittää tukialueesta ja tuotantosuunnasta riippumatta. Olen todennut ennenkin ettei tämä tukipolitiikka ole tuottajien syytä, me toimimme kaikki meille annetuilla pelisäännöillä.
Ei täällä Pohjoisessa kaikilla tiloilla elämä ole äveriästä vaikka kuulemma saammekin kohtuuttomat tundratuet. Tilojen kannattavuuteen vaikuttaa suuresti se, kuinka onnistuneesti peltoa on saatu oikeaan aikaan raivattua ja vuokrattua tukien piiriin. Marttilan tapauksesta sen verran että täällä innokkaasti revitellään hänen suurista tukiaisista mutta jätetään mainitsematta eläinten ja peltohehtaarien määrä. Tosin poliittistahan tämä vaino on.
Jos tukierot olisivatkin etelän eduksi, keksittäisiin täällä Agrossa kilvan syitä sille, miksi näin tuleekin olla.