Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe "Maitokriisimme" mielikuvituksen tuotetta  (Luettu 16068 kertaa)

Veeti

  • Vieras
Käytännön Maamies 15/2009 s. 63:

"Maidon tuottajahinta on nyt suunnilleen vuoden 2007 tasolla. Parissa vuodessa korkotaso on laskenut huomattavasti, lannoitteiden ja energian hinnat ovat pudonneet ja halpa rehuvilja pudottaa myös kustannuksia. Kriisitunnelmalle on vaikea löytää perusteita, sillä kaiken järjen mukaan maitotilojen talouden pitäisi tämän hetken tuottajahinta-, tuki- ja kustannustasolla olla vahvemmassa iskussa kuin pari vuotta sitten. Eikä silloin puhuttu kriisitunnelmista—silloin rakennettiin uusia navetoita.”


"On vaikeaa nähdä, kenen etujen mukaista keinotekoinen kriisinlietsonta on. Etujärjestöretoriikalla on toki aina omat tarkoituksensa, mutta ehkä muutaman ajatuksen voisi uhrata sille, mitä sanoja käytetään sitten kun kriisi ontodellinen."

"Hyvin hoidetut maitotilat tekevät tänäkin vuonna hyvää tulosta. Edellytykset toiminnan kehittämiselle ovat myös olemassa- tuottajahinta on kilpailukykyinen, kustannukset palanneet hyväksyttävälle tasolle, rahoitusta on saatavissa ja rakentajia pystyy jopa kilpailuttamaan."

-Timo Jaakkola, Nordean rahoitusjohtaja-

Veeti

  • Vieras
Vs: "Maitokriisimme" mielikuvituksen tuotetta
Ei ole maituvaliokunnan ahneudella rajaa, ei määrää...nämä apeäijät ja pikkumaan eerot ovat maataloutemme "mustia aukkoja", nielaisisivat kaiken sisuksiinsa.

Maitoasiamies pitäisi lähettää kuuta kiertävälle radalle, olisi kaukana täältä, mutta kuitenkin koko aja silmälläpidon alaisena.

Viimeksi muokattu: 01.11.09 - klo:05:24 kirjoittanut Veeti

Terminator

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 7310
  • Demokratian ja ihmisoikeuksien puolesta! YTK:FI
Vs: "Maitokriisimme" mielikuvituksen tuotetta
Käytännön Maamies 15/2009 s. 63:

"Maidon tuottajahinta on nyt suunnilleen vuoden 2007 tasolla. Parissa vuodessa korkotaso on laskenut huomattavasti, lannoitteiden ja energian hinnat ovat pudonneet ja halpa rehuvilja pudottaa myös kustannuksia. Kriisitunnelmalle on vaikea löytää perusteita, sillä kaiken järjen mukaan maitotilojen talouden pitäisi tämän hetken tuottajahinta-, tuki- ja kustannustasolla olla vahvemmassa iskussa kuin pari vuotta sitten. Eikä silloin puhuttu kriisitunnelmista—silloin rakennettiin uusia navetoita.”


"On vaikeaa nähdä, kenen etujen mukaista keinotekoinen kriisinlietsonta on. Etujärjestöretoriikalla on toki aina omat tarkoituksensa, mutta ehkä muutaman ajatuksen voisi uhrata sille, mitä sanoja käytetään sitten kun kriisi ontodellinen."

"Hyvin hoidetut maitotilat tekevät tänäkin vuonna hyvää tulosta. Edellytykset toiminnan kehittämiselle ovat myös olemassa- tuottajahinta on kilpailukykyinen, kustannukset palanneet hyväksyttävälle tasolle, rahoitusta on saatavissa ja rakentajia pystyy jopa kilpailuttamaan."

-Timo Jaakkola, Nordean rahoitusjohtaja-

Eihän Timo Jaakolan mukaan ole vilja krisiäkään. Rupeaa vain käymään futurikauppaa.
Eikös viljankin hinta ole melko lähellä sitä hintaa mikä oli ennen sitä hillitöntä nousua?
"Jos kannatat ihmisen oikeuteen valita vapaasti ja haluat kasvattaa yhteistä hyvinvointiamme, niin klikkaa www.ytk.fi"

"*****ilu on luonnon lahja ja sitä pitää käyttää  hyväksi!"

"Kun ay-politrukilta argumentit loppuu, alkaa kepu roistoksi huutelu."

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23605
Vs: "Maitokriisimme" mielikuvituksen tuotetta
Ja näillä ahneilla tissinkoittajareppanoilla on vielä käsitykset ja mielikuvatkin sekaisin. Ei minkäänlaista mielikuvaa liikeelämästä, yritystoiminnasta ja sen termistöstä.

Kun maito putoaa muutaman sentin, niin heti lehmä tuottaa 700 euroa tappiota.

Kysehän on vain kun kaikki on opittu saamaan, niin pitää pienikin hinnanalennus muidet korvata.

Ei kun kättä toisten taskuun per...le.

Kun maitosektori on kerran tuloskykyään vuosi toisen perään vääristellyt.
On samalla investointituet olleet huomattavasti ylimitoitettuja.

Joko mm-ministeriö on aloittanut toimet ylimääräisten tukien takaisinperinnästä.

Ellei ole, tekeekö politiikot tai virkamiehet virkavirheen joka edellyttää oikeustoimia.

Aulis Anttila

  • Vieras
Viljan hinta...
Käytännön Maamies 15/2009 s. 63: "Maidon tuottajahinta on nyt suunnilleen vuoden 2007 tasolla. Parissa vuodessa korkotaso on laskenut huomattavasti, lannoitteiden ja energian hinnat ovat pudonneet ja halpa rehuvilja pudottaa myös kustannuksia. Kriisitunnelmalle on vaikea löytää perusteita, sillä kaiken järjen mukaan maitotilojen talouden pitäisi tämän hetken tuottajahinta-, tuki- ja kustannustasolla olla vahvemmassa iskussa kuin pari vuotta sitten. Eikä silloin puhuttu kriisitunnelmista—silloin rakennettiin uusia navetoita.”  "On vaikeaa nähdä, kenen etujen mukaista keinotekoinen kriisinlietsonta on. Etujärjestöretoriikalla on toki aina omat tarkoituksensa, mutta ehkä muutaman ajatuksen voisi uhrata sille, mitä sanoja käytetään sitten kun kriisi ontodellinen." "Hyvin hoidetut maitotilat tekevät tänäkin vuonna hyvää tulosta. Edellytykset toiminnan kehittämiselle ovat myös olemassa- tuottajahinta on kilpailukykyinen, kustannukset palanneet hyväksyttävälle tasolle, rahoitusta on saatavissa ja rakentajia pystyy jopa kilpailuttamaan."
-Timo Jaakkola, Nordean rahoitusjohtaja-
Eihän Timo Jaakolan mukaan ole vilja krisiäkään. Rupeaa vain käymään futurikauppaa. Eikös viljankin hinta ole melko lähellä sitä hintaa mikä oli ennen sitä hillitöntä nousua?

Mä ainaski sain mallasohrastani iha hyvän hinnan  :P :P :P ::) ;D ;D ;D :D :) :) :)

Tapani

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4372
Vs: "Maitokriisimme" mielikuvituksen tuotetta
Ompas Veeti/Eemelillä taas ankee aamu. ;D

Eemeli

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23605
Vs: "Maitokriisimme" mielikuvituksen tuotetta
Vastoinpäin, varsin iloinen aamu.

Mikäs sen parempi, hyvin nukutun yön jälkeen huomata joidenkin muiden olevan vielä syvemmän kuilun partaalla ja levittää sitä sanomaa.

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: "Maitokriisimme" mielikuvituksen tuotetta
Ompas Veeti/Eemelillä taas ankee aamu. ;D

taas aika kuusta :D

veetin taksiura tyssäsi

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Koulubussin+kuljettaja+uhkaili+alakoululaisia+helvetill%C3%A4+Jyv%C3%A4skyl%C3%A4ss%C3%A4/1135250423802

tous vaan jumala vaihdetaan mtk:n johtoon ja ab-alue helvetiksi menee täyres veetieemelin jutuist ;D
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

apilas

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 23100
  • fendt parkissa
Vs: "Maitokriisimme" mielikuvituksen tuotetta
piti tulla lukasee uurestaan oi kuinka tämmonen katkeruus mukavasti lämmittää mieltä kylmänä marrakuun aamuna jatkakaa hyvää myyräntyötänne,veeti ja eemeli voisivat perustaa yhteiskiertueen jolla pitkin maakuntia kannustaisivat tuottajia laajentamaan mairuntuotantua uusilla maitukirkoilla ;D
Miksi kaikki jotka ovat erimieltä kanssani ovat idiootteja?

ENTER

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8067
Vs: "Maitokriisimme" mielikuvituksen tuotetta
eikö se veeti oo hallunnukkaan eun jäseneksi ;D
Elämä edessä, niska takana.
http://www.youtube.com/watch?v=2DVb-Lvk4iY

milkboi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 4541
  • Kiima ja kateus.Ne maailmaa pyörittää.
Vs: "Maitokriisimme" mielikuvituksen tuotetta
Jaakkola kirjotteli nuurtean omasta maitukirkosta,jotta hyvin mänöö,kun on alamäki ;D
On se hienoo...lehmät lypsää yötä päivää,pyhät arjet,,,ja kustannukset laukkaaa!Pessimisti ei pety.

aurajokilaivuri

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2448
Vs: "Maitokriisimme" mielikuvituksen tuotetta

"Hyvin hoidetut maitotilat tekevät tänäkin vuonna hyvää tulosta. Edellytykset toiminnan kehittämiselle ovat myös olemassa- tuottajahinta on kilpailukykyinen, kustannukset palanneet hyväksyttävälle tasolle, rahoitusta on saatavissa ja rakentajia pystyy jopa kilpailuttamaan."

-Timo Jaakkola, Nordean rahoitusjohtaja-

Nordea yrittää vaan saada kaupiteltua sitä suurnavettaansa.

Veeti

  • Vieras
Vs: Viljan hinta...
Käytännön Maamies 15/2009 s. 63: "Maidon tuottajahinta on nyt suunnilleen vuoden 2007 tasolla. Parissa vuodessa korkotaso on laskenut huomattavasti, lannoitteiden ja energian hinnat ovat pudonneet ja halpa rehuvilja pudottaa myös kustannuksia. Kriisitunnelmalle on vaikea löytää perusteita, sillä kaiken järjen mukaan maitotilojen talouden pitäisi tämän hetken tuottajahinta-, tuki- ja kustannustasolla olla vahvemmassa iskussa kuin pari vuotta sitten. Eikä silloin puhuttu kriisitunnelmista—silloin rakennettiin uusia navetoita.”  "On vaikeaa nähdä, kenen etujen mukaista keinotekoinen kriisinlietsonta on. Etujärjestöretoriikalla on toki aina omat tarkoituksensa, mutta ehkä muutaman ajatuksen voisi uhrata sille, mitä sanoja käytetään sitten kun kriisi ontodellinen." "Hyvin hoidetut maitotilat tekevät tänäkin vuonna hyvää tulosta. Edellytykset toiminnan kehittämiselle ovat myös olemassa- tuottajahinta on kilpailukykyinen, kustannukset palanneet hyväksyttävälle tasolle, rahoitusta on saatavissa ja rakentajia pystyy jopa kilpailuttamaan."
-Timo Jaakkola, Nordean rahoitusjohtaja-
Eihän Timo Jaakolan mukaan ole vilja krisiäkään. Rupeaa vain käymään futurikauppaa. Eikös viljankin hinta ole melko lähellä sitä hintaa mikä oli ennen sitä hillitöntä nousua?

Mä ainaski sain mallasohrastani iha hyvän hinnan  :P :P :P ::) ;D ;D ;D :D :) :) :)

Taas valehtelet >:( >:(