Käytännön Maamies 15/2009 s. 63:
"Maidon tuottajahinta on nyt suunnilleen vuoden 2007 tasolla. Parissa vuodessa korkotaso on laskenut huomattavasti, lannoitteiden ja energian hinnat ovat pudonneet ja halpa rehuvilja pudottaa myös kustannuksia. Kriisitunnelmalle on vaikea löytää perusteita, sillä kaiken järjen mukaan maitotilojen talouden pitäisi tämän hetken tuottajahinta-, tuki- ja kustannustasolla olla vahvemmassa iskussa kuin pari vuotta sitten. Eikä silloin puhuttu kriisitunnelmista—silloin rakennettiin uusia navetoita.”
"On vaikeaa nähdä, kenen etujen mukaista keinotekoinen kriisinlietsonta on. Etujärjestöretoriikalla on toki aina omat tarkoituksensa, mutta ehkä muutaman ajatuksen voisi uhrata sille, mitä sanoja käytetään sitten kun kriisi ontodellinen."
"Hyvin hoidetut maitotilat tekevät tänäkin vuonna hyvää tulosta. Edellytykset toiminnan kehittämiselle ovat myös olemassa- tuottajahinta on kilpailukykyinen, kustannukset palanneet hyväksyttävälle tasolle, rahoitusta on saatavissa ja rakentajia pystyy jopa kilpailuttamaan."
-Timo Jaakkola, Nordean rahoitusjohtaja-