Tämän päivän Aamulehden mielipidesivulla joku ruttaa Valion maitokamppanjan maan rakoon. Hänen mukaansa suomalainen maito on tuplaten kalliimpaa kuin ruåtsalainen.
Näin varmaan onkin, jos otetaan huomioon kansalliset ökytukemme mm. maitu-marttilan 100 000 e.
Kirjoittajan mielestä meidän pitäisi kehittää hyvä logistiikka, jotta raaka-aineet saadaan tuotua ulkoa ja lopettaa tuotanto raukoilla rajoilla.
Kirjoittaja moittii mm. sitä, että meillä leivän hinta on noussut vuodessa 4,5%.....olisiko päässyt unohtumaan, että meillä elintarviketyöläisten palkat ovat nousseet 5% vuodessa ilman, että tuottavuus on noussut. Meillä viljaraaka-aineen hinta on edelleenkin EU:n alhaisimmasta päästä.
Kirjoittaja moittii yhtenä korkeitten hintojen tekijänä olevan maamme pitkät etäisyydet. niinpä, meillä esim. kotieläintalous on siirretty kustannuksista välittämättä tundralle Johannes Virolaisen (kesk) viitoittamalla tavalla....kepun vaalikarjan ruokkimiseksi. Nyt homma alkaa kaatua päälle.