Ei tullu mieleenkään, että olisi pitänyt varoittaa läsnäolostani

Mutta ei se mitään, korjataan tilanne. Huomenna meikäläisen kompassi osoittaa Punkalaitumen maatalousnäyttelyyn.
Esittelijä tosiaan mainitsi, että Algeeriaan menee koneita. Myynnin sujumisesta ei muuten kukaan puhunut mitään. En nyt ole ihan varma, mutta olisikohan siellä jonkun verran porukkaa myös irtisanottu.
Rompetori oli todella vaatimaton. Olisi luullut, että ylimääräistä törkyä olisi jäänyt enemmänkin myyntiin. Kai ne johonkin romuliikkeelle oli lykätty. Sekalainen joukko seuloja ja muutama laihonjakaja. Ei tosin olleet hinnan kiroissa.
Ainahan noi metalliverstaat on tuollaisia helvetin loukkoja. Sampo ei ole ollenkaan pahemmasta päästä. Semmoisessa työskentely on aika paljon myös tottumiskysymys. Mä oon pari kesää ollut sellaisessa hommissa ja muutenkin tietysti tullut kaikenlaisia verstaita kierrettyä. Ei noihin olosuhteisiin kiinnitä juuri huomiota. Porukka pääsääntöisesti paikasta riippumatta aika hurttia porukkaa, kyllä niissä viihtyy.
Meillä on sellainen tyyli, että maat käännetään heti kun mahdollista. Olen ainakin itse tullut siihen tulokseen, että syksy ei yleensä odottamalla parane. Poikkeus on tietysti nuo glyfosaattia saaneet lohkot, jotka on sen kuukauden pisempään auki. Mun mielestä olennaista on, että maa saadaan kuivana käsiteltyä. Tänä vuonna sitä kuivuutta näämmä riittää.