Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Mäntypistiäistuhojen estäminen ja korvaaminen!  (Luettu 3140 kertaa)

a0100428

  • Tulokas
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 9

 Mäntypistiäiset ovat popsineet havuja jo toista vuotta metsässäni. Tämän vuoden tuhoalueena on tuhannet hehtaarit pelkästään Keski-Pohjanmaalla.

 Minkä vuoksi mitään torjuntaa ei tehty tälle vuodelle, kun viime vuonna oli jo laajat tuhot. Tiedän syynkin ja se sapettaa. Kysyin Etelä-Pohjanmaan metsäkeskuksen viranomaispäälliköltä, miksi tänä keväänä ei torjuttu pistiäisiä niin vastaus oli tällainen:

 "Ruskomäntypistiäistä voidaan torjua biologisesti ruiskuttamalla toukkien oikeassa
kehitysvaiheessa kesäkuun alkupuolella monisärmiövirusta, joka on pistiäisen luontainen
vihollinen. Aikaisiin  torjumisajankohta on siis kesäkuu 2010.

Metsäkeskus selvitti yhdessä Metsäntutkimuslaitoksen kanssa viime syksynä
torjuntatoimenpiteitä. Maa- ja metsätalousministeriä päätti kuitenkin tuolloin, että
torjuntaan ei ryhdytä, koska arvioitiin, että puuston välitöntä kuolemisvaaraa ei ole.

Selvitämme uudelleen kuluvan vuoden tuhotilanteen mahdollista torjuntaa ensi kesänä.
Torjuntahan tapahtuu näissä laajoissa tuhoissa valtion varoilla, joidenka käytöstä
päättää maa- ja metsätalousministeriö.

Ruskomäntypistiäisestä löytyy hyvää ja tilannetta selventävää materiaalia
Metsänhoitoyhdistys Keskipohjan kotisivuilta alla olevasta linkistä:

http://www.mhy.fi/keskipohja/ajankohtaista/fi_FI/Mantypistiainen/"



 EI NE PUUT KUOLE VIELÄ VARMAANKAAN ENSI VUONNAKAAN! TULEVAN KYMMENEN VUODEN KASVUSTA LÄHTEE MAHDOLLISESTI 40 % POIS!

 Tekee noin 20 m3 ja 500 € tappiota hehtaaria kohden 25 € kuutio hinnalla, metsätalouteni omaisuusarvoon. Omaisuusarvoon siksi, että kaikkea puuston kasvua ei voi vielä 10 vuoden päästäkään hakata.

 Maksamme pakollista metsänhoitomaksua, olisiko nyt hyvä saada rahoille suurta hyötyä!

 MAA- JA METSÄTALOUSMINISTERIÖ ei halunnut torjua pistiäisiä tänä vuonna, eikä PIITANNUT metsänomistajille aiheutuvista tappioista. Olisi kohtuullista, että ministeriö korvaisi toiminnastaan aiheutuneet kulut yksityisille metsänomistajille.


 TÄRKEINTÄ on torjua ensi vuonna pistiäiset, mikäli kuivat männyn "käkkärät" vielä silloin ovat hengissä, eikä tuholaiset luonnostaan ole poistuneet.

Ojala

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 6207
  • Edelläkävijä ajaa Variolla...
http://www.youtube.com/watch?v=JfwYfv_NIBQ&NR=1

Pahan näkösiä puskia on, melekeen kuin olis palanu  :P
Köyhän täytyy ostaa vain parasta,
siksi Fendt... ;)
(Vanha saksalainen sananlasku)
ps. Totuudenpuhujaa harvoin kiitetään ;-)

kylmis

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 12200
  • Virolaista kiitos!
Kandeis ottaa yhteyttä johonkin oman alueen kansanedustajaan ja kysellä voisiko MMM:ään jotenkin vaikuttaa. Sitten soittelisin MTK:n johdolle piiriin tai vaikka Sahille suoraan, kirjoittelisin maaseudun yleisönosastoon ja pyytäisin toimittajaa tekemään asiasta artikkelin.

Myötätuntoni, enempää en voi auttaa.

PR

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 715
Toissavuonna oli kanssa runkomäntypistiäistuhoja laajasti Lokalahdella ja siellä päin. Tai oliko viimevuonna, mutta kumminkin. Huomattiin, että biologinen lentotorjunta auttoi heikosti. Ajanoloon populaatio kuoli itsestään omaan mahdottomuuteensa.

MHY-maksusta vapautuu, kun hoitaa metsänsä tarpeeksi hyvin. Ei se vaikeaa ole, vaatii vaan pirusti aikaa. Nimimerkillä: tavoite on.  :)