Emolehmien tuotantopalkkion katto on 200 euroa, viime vuonna em tuki oli 104,5 euroa per lehmä, tänävuonna tuki putoaa alle satasen eli tuotanto on yli kaksinkertaistunut. Emofeikki kuitenkin korjaa, ettei tuotanto ole kasvanut, joten täsmennetään että lehmien MÄÄRÄ on kaksinkertaistunut.
AB-alueellakin tuotanto on kasvanut noin kolmanneksella, mutta Ceealueella paljon enemmän. Palkkio olisi AB-alueella noin 170 euroa, jos pohjoisen kasvanut tuotanto ei leikkaisi sitä alle sataseen 
Niin katsos, kun se raja siinä sopimuksessa lasketaan kilojen mukaan, ei lehmien mukaan ja jos kiloina tuotanto ei alueella ole kasvanut, niin silloin se ei ole kasvanut ....
No naudanlihasta kumminkin valtaosa yhäkin tuotetaan maitolehmien jälkeläisistä, siitä seuraa että kun maitolehmien määrä alenee niin myös tuotetun lihan määrä alenee samassa suhteessa, emolehmien liääsntyminen on taas ollut vielä niin pientä, ettei se ole kyennyt korvaamaan poistunutta tuotantoa.
Tässä on tietenkin aikanaan tullut tehtyä sellainen virhe, että emolehmille maksettava tuki on euromäääräinen summa budjetissa, joka jaetaan lehmien määrän mukaan, jolloin yksikkökohtainen maksusumma alenee, vaikka lihantuotanto ei kiloina olekaan noussut vastaavasti.