Sama tuntuu pätevän sielä tavanomaisella savikollakin
Kyllä, etenkin pitkäaikainen sokerijuurikkaan viljely vei maasta huokoisuuden ja ruokamullan. Mutta pitkäkestoisella rukiin ja syysvehnän sekä kuivuudenkestävien viljalajikkeiden kasvatuksella ponnistelemalla on maaperä nyt huomattavasti ruskeampi. Mutta sademäärille nyt ei voi oikein mitään, tämän "sateisen" vuoden kasvukauden kosteussaldo on edelleen 50 mm pienempi tai ainakin yhtä pieni kuin kuivimmat Turun suunnan kalliopellot. Peruskosteus on niin vähäinen, että 100 mm syyskuun jälkeenkään ei traktorin hokki painu maahan ja kyntöaura rakentaa kuivaa kokkareviilua maasta. Mutta eiköhän sitä vettä ala riittämään sitten joulu-helmikuussa. Koskena kohisevat valtaojat ja mäkiä alas syöksyvät räntäsateen sulavedet ovat silloin tuttu näly meilläkin.
Esimerkiksi pitkäaikaisten jokiuomarinteiden suojavyöhykekasvatus ilman karjaa on merkinnyt ravinteiden ja mullan orgaanisen aineksen polttamista pois korjattavaan nurmisatoon. Tästä on ollut seurauksena juuriston väheneminen mullassa ja itse asiassa palaava herkkyys eroosiolle on uhkana, kun kaikkina vuosina ei odelma ala kasvaa ollenkaan ja maa jää paljaaksi. Tästä on ollut havaintotutkimuksia, mutta edelleen kasvinviljelyluomu-viherlannoitus-uskovaiset kieltäytyvät uskomasta sitä, että maaperässä ei ole atomimiilua, joka aina vaan tuottaisi uutta alkuainehiiltä ja muita pääravinteita lisää maaperään, ja aina vaan voi satoa korjata.
-SS-
