Eihän ennen viljelijät olleet eripuraisia kun maan hankinta oli hyvinkin rajattua. Ei tällä alueella tehty maakauppoja ennen eu:ta juuri nimeksikään ja silloin oli ansainta systeemi hieman toinen. Omalla tekemisellä iso merkitys. Nykyään oikeastaan vain hehtaarit merkkaa. Se et saat tonnin tai pari enemmän sato josta vähennetty kulut niin on melko pikku roposia siitä jää.
Suurtilat rajattiin siihen aikaan tukien ja maatilalainojen ulkopuolelle. Silloin lähes nollakorkoiset maatilalainat, joita annosteltiin tietynlaiseen rajoitettuun tilakokokiilaan, olivat kovaa valuuttaa, kun inflaatio kävi 15 prosentissa ja lainankorot 8-10%:ssa. Pinta-alalisät pientiloille ja pohjoiset maatilat saivat tukia: toisaalta rintamaiden kartanot joutuivat pakkokesannoimaan ja ylituotanto oli halvaannuttavaa. Mm. ns. Tähkämaan kanalat olivat pitkiä aikoja tyhjillään, kun maksettiin ensin kanalainvestointi ja sitten maksettiin vuosikaudet siitä, että ne kanalat pidettiin tyhjinä.
Suomalaiskansallinen EU-tukipolitiikka järjestelmätasolla aiheuttaa tätä lähes väkivaltaista tilakoon suurentamisen tavoitetta, koska tuilla ei ole edelleenkään tilakohtaista ylärajaa, ja investointituet alkavat muodostaa aina suuremman osan tukipotista, ja projektien koot suurenevat sellaisiksi, että valmiiksi valtavasti investoineet saavat sitten sen seuraavankin samaan kainaloon, uusia ei oteta, kun eivät pysty näyttämään riittävästi miltsejä liikevaihtoon. Kaikki puolittaisetkin ehdotukset rajoittaa laajentumista tukien vetämänä tuomitaan
kilpailukykytavoitteen vastaisiksi.
-SS-
