Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Syyskylvöt 26  (Luettu 1035 kertaa)

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22497
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Syyskylvöt 26
Mielestäni Reetta on erinomaisen surkea. Ei ainakaan omilla mailla ole toiminut lainkaan.
EI välttämättä yliviljavilla ja multavilla mailla toimikaan. Mutta hedelmättömissä savimaissa Reetta on kamala, pahnaa tulee ja remmit kiljuu. 4500-4800 kg;n vuosittaisista keskisadoista huolimatta toivat kyllä ison lerssin otsaan. Minulla ei ollut konetta, joka olisi lakorukiin pahnan silpunnut vältättäväksi, saati sitten kultivaattoria läpäiseväksi, lautasäes ei mennyt paksun pahnan läpi multaan asti. Kerran poltin ja meinasin saada sydänoireita kun liekit nousivat 30 - metrisiksi ja alkoivat puhaltaa palavia viljatukkoja korkeuksiin, puimattomia peltoja kohti. 

Vaikka siis tein vastapolton. Eli hybridit olivat aluksi toivorikas uutuus, pituus ja puintiominaisuudet kuin ohralla ja satokin iso, vaikkakin lääkitä piti syksystä asti. Kolmen tonnin populaatiosadon pahna on vielä hallittavissa, mutta kun satotason piti olla kahdeksan tonnia, että perusteli silloin satasta lähestyneen hinnan.  Polttokieltokin ajoi pois populaatiorukiista, ja lopulta ei tarvinnut edes mitään ruista miettiä, kun olisi pitänyt jotakin myllyn renkisopimuksia tehdä, että olisi kelvannut mihinkään.

Reetta  4.8.2012

Tuossa yksi rukiinviljelijä paalautti valtaisat pahnakarhot, silloin on kiva tehdä multaa taas pellosta. Itse en tunne kyseisiä paalaajia, tai rukiin pahnan tarvitsijoita.

-SS-

-SS-

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 22497
  • Rauta ei valita eikä voima kuvia palvele - Ford
Vs: Syyskylvöt 26

Kuva: Reetta 20.8.2015

Kuva: Reetta 12.8.2012

Kyllä Reetasta tuli luotettavasti satoa, jopa koeasemienkin nollavuotena 2013, ja oli korrensäätöä osaamattomalle sentään koholla maasta, että syötti lauttaa vaan sisään. Anna ja Riihi olivat melkoisen hankalasti laossa aina. Mutta se pahna, se pahna, jossakin vaiheessa vanhuus iski eikä jaksanut pökkiä pahnoja auroista pois.

-SS-

Paalimies

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2844
Vs: Syyskylvöt 26
Kyllä tuosta hybridistäkin pahnaa tulee reippaasti, kun satotaso menee sinne kahdeksan korville. Eroaa oljestaan melkoisesti tavan rukiista, nuo oljet tuntuvat kuivuvan ja tuleentuvan kun pitää viikon maassa ennen korjuuta, vaikka saisi sadetta. Pöyhintä ja karhoitus. Ongelmana on vaan paalienajo logistiikka kun aurat on samalla pellolla usein kun paalataan

IsoPata

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 216
Vs: Syyskylvöt 26
...samalla lohkolla rinnakkain Dankowskien populaatiota ja KWS hybridiä samoilla panoksilla. Molemmat onnistui hyvin, mutta myös populaatiossa oli tänä vuonna toraa 0,03.
Oliko tietoa, oliko torajyvää missä osassa populaatiolohkoa ? Torajyvä nimittäin leviää erilaisten kärvästen välityksellä  myös. Eli jos on torajyväinen nurmi vieressä, ainakin reunalla on  suurempi torajyväpaine. Toinen on tämä venäläinen tutkimus (Shchekleina, Sheshegova 2022)  jossa havaittiin populaatiolajikkeilla olevan torajyväherkkyydessä merkittäviä eroja.

Parikymmentä vuotta meni Annalla, Elvillä, Riihellä, Matadorilla, Reetalla, jopa Amilolla, eikä torajyviä näkynyt viljakasassa eikä tähkissä. Sitten torajyviä joka vuosi, vaikka palstojen viljelyväliä oli vähintään 3 vuotta, Evolot ja SU Allawi, SU Performer, Brandie (joka sisälsi mustanaan torajyvää) antoivat jonkinlaisen aavistuksen, että torajyvä on ehkä ongelma. Hensingin mylly rokotti vain hinnassa, mutta kelpasi kuitenkin. Kunnes sitten ruis ei kelvannut terveenäkään, saati sitten mustapilkullіsena. Oli Reettaakin useimpina vuosina siemenen jatkoa varten, siinä ei ollut niinä hybridivuosina torajyvää. Ja yhdellä palstalla kymmenen (10 !) vuotta populaatioruista peräjälkeen, ilman torajyviä.

-SS-
Toraa oli reunoissa lohkon ympäri ja samoin ruiskutusurissa. Tänä vuonna sateli ennen kukintaa ja kukinnan aikoihin, niin oli otolliset olosuhteet.

Agronautti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Konkari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 1838

Agatia ja Granatia on ollut kylvössä K-laaksossa viime vuosina eikä siellä ole ollut torajyvää.
Nyt Savossa olleessa Granaatissa on jonkin verran... oiskohan että täällä kosteampi Järvi-Suomen ilmasto verrattuna Kymen kuivuuteen...
Savossa ruis meni lakoon vaikka typpeä vain 60-65kg/ha ja rikat Broadwaylla, jonka pitäisi lyhentää myös kortta..

Olisi pitänyt ajaa murskalla alas harvahkot päisteet ja pari painannetta juhannuksen jälkeen niin ehkä olisi vähentänyt toran määrää..