Kaikkein eniten tuossa karvastelee, että siirtoyhtiön voitot tilitetään jollekin hevon kuusen sijoitusrahastolle, kiitos takavuosien lahjakkaiden päättäjien.
Suomessa on 77 jakeluyhtiötä ja Fingrid. Oletan, että viittaat erityisesti yhteen siirtoyhtiöön.
En oikein ymmärrä, mitä mahdollinen voitto vaikuttaa omaan bisnekseesi, kun niin monessa muussakin raaka-aineessa on "voitto-osuus" mukana, kovin vapaaehtoisesti nekin viljelijän lompsasta maksetaan. Ja esimerkiksi Järvi-Suomen siirtomaksut ovat isommat kuin Carunalla. Tai Fingrid tai Neste tekevät voittoa Kela- rottailijoiden kuluihin ?
Ajattelumallilla, ettei tavaroissa tai palveluissa ei saisi olla voitto-osuutta, ainakin omistajan pärstäkertoimesta riippuen, niin esimerkiksi maanvuokra ei saisi olla nollasta poikkeava, eikä asuntovuokrat saisi poiketa yhtiövastikkeesta ollenkaan ?
-SS-