no mutta poikkeaako mamun ajatusmaailma tällöin juurikaan kokoomuslaisesta veropakolaisesta monacosssa

Poikkeaa. Jihadistin on oltava uskollinen islamilaiselle tasavallalle, ei kristittyjen tai ateistien vääräuskoisten valtiolle. Tästä mainitusta ryhmästä on vaikea kaivaa esille todellisen uskon perusteet, onko kyse maallistunut muslimi, joka noudattaa oleskelumaan lakeja, vai ääriryhmään itsensä hiljaisesti määrittelevä.
Mutta Monacon kokoomuslainen verovälttelijä ? Onhan Ice itsekin työnvälttelijä, samalla sitten MYÖS VEROJEN VÄLTTELIJÄ. Ensinnäkin ketä muka-kokoomuslaista erityisesti tarkoitat ? Mika Häkkistä ? Monacon kansalaisuus on poissulkeva, eli Suomen kansalaisuudesta on luovuttava. Kansalaisuuden saaminen on lähes yhtä vaikeaa kuin Ahvenanmaalla tontin hankinta manner-suomalaiselta. Eläkeläisiä jos siellä on, eivät Suomessakaan seitsemänkymppiset dronen ruuaksi ensi sijassa joudu ? Ja tärkein asia, jos saavat eläkettä, on nykyään Suomessa tienatussa eläkkeessä lähdevero ja kolmen ensimmäisen ulkomailla oleskeluvuoden ajan täydet verot Suomeen.
Jokin haukuttu bisnesmies, esimerkiksi Nalle Wahlroos on järjestänyt omia ja yritysryppäittensä veroja noin 5,5 miljardia Suomeen, ja satoja miljoonia vuodessa lisää. Sosialistien perintöveropropaganda on peittänyt tämänkin alleen: Nalle yksistään olisi pystynyt ylläpitämään koko vuoden Suomen Puolustusvoimia. Suomen sata rikkainta eivät ole syyrialaisia Putinin proxysotilaita vaan ihan suomalaisia, ja keskimäärin henkilökohtaisestikin kartuttavat valtion kassaa 2-4 miljoonalla eurolla /vuosi.
Miten Icefarmerin itsensä kohdalla asian laita on ? Puupölkyillä ja molotovinkoktaileilla ei nähtävästi nykysotia voiteta.
-SS-