Kävikö taas niin, että persoikeisto äänesti muna pystyssä Israelia, monet useampaan kertaan, ja Yle teki ison tilin yleisöäänillä? Ja iippojen propagandakampanjasta huolimatta kisan vei pieni ja köyhä Bulgaria.
Niin no, oman maan kappaletta ei voinut äänestää, joten keltä oli pois nuo äänet jotka jäi silmälasi mannekiinin takia antamatta. Joltainhan ne toki oli pois, koska meidän äänipotin sai israel. En stana sitä kyllä ymmärrä. Silti epäilen , että vaikuttiko tuon lapasen käyttäytyminen siltikään äänestyskäyttäytymiseen.
Lainaus käyttäjältä: Syyllinen - 17.05.26 - klo:10:15Kuuntelin huvikseni kerrankin euroviisut (radiokuulosuojaimista) ja kyllä oli kamalaa musiikkia. Hampaat irvessä jatkoin loppuun asti kuuntelua. Täytyy sanoa, ettei Suomen biisikään häävi ollut, sellaista mollijollotusta. Bulgarian kappaleessa oli lyhyt melodian pätkä ja sen ympärillä räppisekoilua.Yhdestäkään kappaleesta en maksaisi euroakaan saadakseni sen uudelleen kuunneltavakseni eli huonoa musiikkia. Hyvän musiikin mittarina oli ainakin ennen se, että oli valmis ostamaan kappaleiden perusteella C-kasetin, LP-levyn tai CD-levyn. Kuinka moni menisi eilisten viisukappaleiden innoittamana levykauppaan? Varmasti vain kiihkeimmät homot. vaahteramäellä on kyllä otettu tappio raskaasti kun eemeli ei vieläkään ole herännyt sohvalta viinipullojen ja juustotarjottimen alta syyttämään kepua heikosta menestyksestä
Kuuntelin huvikseni kerrankin euroviisut (radiokuulosuojaimista) ja kyllä oli kamalaa musiikkia. Hampaat irvessä jatkoin loppuun asti kuuntelua. Täytyy sanoa, ettei Suomen biisikään häävi ollut, sellaista mollijollotusta. Bulgarian kappaleessa oli lyhyt melodian pätkä ja sen ympärillä räppisekoilua.Yhdestäkään kappaleesta en maksaisi euroakaan saadakseni sen uudelleen kuunneltavakseni eli huonoa musiikkia. Hyvän musiikin mittarina oli ainakin ennen se, että oli valmis ostamaan kappaleiden perusteella C-kasetin, LP-levyn tai CD-levyn. Kuinka moni menisi eilisten viisukappaleiden innoittamana levykauppaan? Varmasti vain kiihkeimmät homot.
^ehkä tuossa oli järkevin ajatus tässä ketjussa. Mutta ihan mukava oli kerrankin olla koko perhe koolla ja jännittää viisuja. Selvästi vuoristoratamainen tunnelma tietysti oli. Pettymyksestä, epätoivoon ja lopulta riemuun. Itte ihmettelin jo illalla kuka suomessa äänestää Israelia, mutta kersoilla oli mielestäni ihmeellinen epäily. Mutta tämän ketjun perusteella he olivat oikeassa. Aika monessa tuntuu asuvan se "Eemeli" sisuksissa. nyt vaan ei äänestetty kepua, valiota tai MTK:ta vastaan.
oli hyä syy ottaa kaljaa iloon/suruun.. ja nytkö on koko juttu jo unohettu? kohta alkaa selvittely miks meni noin..
kohta alkaa selvittely miks meni noin..