Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe PERSUulleen meni  (Luettu 194 kertaa)

iiro v

  • Aktiivi
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 345
PERSUulleen meni
Mikkelin uutispommiahan jo täällä käsiteltiinkin.  Sitten Purra nosti äläkän Huoli ilmoituksista hänestä itsestään, josta muut persut vielä lisäsivät löylyä kiukaalle. Nyttemmin pli ilmaantunut ettei yhtäkään huoli ilmoitusta ollut jätetty. Tämä ylivirittynyt komukka oli face kirjoituksessaan suunitellut vaan sitä. Ja alkuvuonna persut Jonna Simulan johdolla jakoivat metsästyspiireihin ilouutista jotta vihdoin hallitus Jennan johdolla on ottanut metsästyslainsäädännön haltuun ja nyt lakia muutettu siten että tulevana syksynä karhuja kaatuu entiseen malliin. Taisi olla kuvakin jossa Jenna kivääri kädessä karhunraadon kanssa(trikkikuva).  Mutta kuinka taas kävikään. Vihreät luontoihmiset ottivat Jennan päänahan ja kannanhoidollinen metsästys jäissä. Ei kuuneltu metsästäjäliiton ja mtk lakimiehiä vaan tehtiin persuillen ihan itse ja kaadettiin karhut ennen aikojaan. Tämä saanut syrjäseutujen asukit  ja metsästäjät kyr-iintymään. Mutta onneksi pensan hinta laski 1,8€, oliko se edellisen hallituskauden aikana alimmillaan 1.25€. Mutta työ ja seminaarit viinereineen jatkuvat.

Talepan

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2268
Vs: PERSUulleen meni
Pitäis kö tehä Kokoomukses ta huoli - ilmoitus.


https://puheenvuoro.uusisuomi.fi/jarno-limnell/venajan-11-vuoden-sota-ja-miksi-seuraava-kierros-on-jo-rakenteilla/


Meinaan kun aikanaan oli puhetta Ukrainaan siJoi tta misesta.


Niin tota



VEMPPA    VEMPPA     VEMPPA              anna     anna       a nna     ann a

Talepan

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2268
Vs: PERSUulleen meni
Joks se                Suåmen lippu on printattu piXXXXXXXeli -muotooon ?

Talepan

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2268
Vs: PERSUulleen meni
Jätkät ei osaa tehä mitään muuta kun p@skantaa.

Talepan

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2268
Vs: PERSUulleen meni
VEMPPA VEMPPA VEMPPA

                                                                                                                                anna      anna                        anna



S444tanan Håmåt.

Eläkelläisviljelijä

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 8968
Vs: PERSUulleen meni
Mikkelin uutispommiahan jo täällä käsiteltiinkin.  Sitten Purra nosti äläkän Huoli ilmoituksista hänestä itsestään, josta muut persut vielä lisäsivät löylyä kiukaalle. Nyttemmin pli ilmaantunut ettei yhtäkään huoli ilmoitusta ollut jätetty. Tämä ylivirittynyt komukka oli face kirjoituksessaan suunitellut vaan sitä. Ja alkuvuonna persut Jonna Simulan johdolla jakoivat metsästyspiireihin ilouutista jotta vihdoin hallitus Jennan johdolla on ottanut metsästyslainsäädännön haltuun ja nyt lakia muutettu siten että tulevana syksynä karhuja kaatuu entiseen malliin. Taisi olla kuvakin jossa Jenna kivääri kädessä karhunraadon kanssa(trikkikuva).  Mutta kuinka taas kävikään. Vihreät luontoihmiset ottivat Jennan päänahan ja kannanhoidollinen metsästys jäissä. Ei kuuneltu metsästäjäliiton ja mtk lakimiehiä vaan tehtiin persuillen ihan itse ja kaadettiin karhut ennen aikojaan. Tämä saanut syrjäseutujen asukit  ja metsästäjät kyr-iintymään. Mutta onneksi pensan hinta laski 1,8€, oliko se edellisen hallituskauden aikana alimmillaan 1.25€. Mutta työ ja seminaarit viinereineen jatkuvat.

Noinhan se menee persuilleen.

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 72058
Vs: PERSUulleen meni
mut demut korjaaa...  jos sattuu osumaan kohalle...