Eihän Ylessä ammattitaidolla eikä osaamisella muutenkaan ole merkitystä, sehän todistettiin äskettäin kun Ylen dei-koulutusvideo vuoti julkisuuteen. Siinähän ylen täti totesi pokkana että kuka vain kadulta tavattu voidaan ottaa töihin kunhan hän sopii tähän Ylen ideologiseen muottiin vaikkapa ihonvärinsä tai seksuaalisen suuntautumisensa myötä.
Oksankin kannattaisi täten olla tyytyväinen kun valkoisten etuoikeutettujen heterosetämiesten toimittamat ohjelmat musiikillisine manosfääreineen siivotaan pois Ylen häpeälliseen historiaan.
Hyi siis Pekka Laine, hyi Tero Liete, hyi Heikki Harma, hyi Josper Knutas, hyi Kai Ulmanen, hyi Teppo Nättilä, hyi Jake Nyman, hyi Esa Kuloniemi jne jne.
Toksisesta toimittajapatriarkaatista kun päästään eroon, vielä kun itse musiikki olisi myös tasa-arvoista:
Suomen kuunnelluimman musiikin tekijöiden sukupuolitasa-arvossa on suuri kuilu https://yle.fi/a/74-20147647Tähänkin Yle varmasti pyrkii, Oksan ei siis kannata ihmetellä mihin musiikkinsa "katoaa", se kadotetaan ihan tarkoituksellisesti. Yksi Kansanradion viikottainen valitustunti on halpa hinta siitä että tämäkin hullutus saa jatkua. Tarkoitusperät tuskin avautuvat Pasilan norsunluutornin varjoa pitemmälle.