Olen tänne joskus aikaisemminkin kirjoittanut, että islamilla ja islamilla on eroja. Tataarien islam on käytännössä paljon vähemmän konservatiivista ja enemmän sopeutettua paikallisiin tapoihin ja perinteisiin. He suhtautuvat joustavammin tiettyihin rituaaleihin tai käytäntöihin. Ei heistä ole Suomessa mitään ongelmia ollut, eivät juurikaan erotu valtaväestöstä.
Lähi-idässä ja Pohjois-Afrikassa taas islam on tiiviimmin sidoksissa sikäläiseen politiikkaan ja monissa tapauksissa konservatiiviset tulkinnat ovat jyrkempiä. Tämä johtaa tiukempaan uskonnolliseen käytäntöön ja tiukkaan sääntöjen noudattamiseen. Tämä vaikuttaa vahvasti kuinka kotoutuminen onnistuu. Valitettavasti suurimmalta osalta huonosti.
On niin ihanaa olla tekemättä mitään ja levätä sen jälkeen.