Kelan pääjohtajaksi hakeneet.
Heli Backman toimitusjohtaja.
Lasse Lehtonen Professori
Nina Nissilä Johtaja
Elina Pylkkänen. Alivaltiosihteeri
Annika Saarikko Kansanedustaja
Arto Salonen. Nakkikauppias
Liisa Siika-aho Ylijohtaja
Tuosta iltalehden jutun lopusta:
Valtuutettuja on yhteensä 12. Heistä neljä on kokoomuksesta ja kolme PS:stä. SDP:llä on kolme valtuutettua. Keskustalla on yksi ja vihreillä on yksi. Voimasuhteet ovat siis 7–5 hallituspuolueiden hyväksi. Ne voivat halutessaan nimittää haluamansa hakijan – esimerkiksi Arto Satosen – pääjohtajaksi riippumatta siitä, onko tämä paras hakija.Toimittaja on kirjoittanut vähän tyhmästi tai sitten hän on tyhmä. Ehkä on, ehkä ei. Kukaan ei tiedä, kuka noista on paras hakija. Sen näyttäisi vain aika. Valtuutetut voivat valita kenet tahansa riippumatta siitä, onko tämä henkilö paras hakija. Satosen maininta esimerkkinä viittaa siihen, että toimittajan mielestä Satonen ei olisi paras hakija.
Sepen ajatusmaailma titteliarvoista perustuu etenkin vasemmistolaiseen näkemykseen ammateista, jolloin mm. projektikoordinaattorin ammattinimike on kultaakin kalliimpaa, koska säätäjän ammattinimike koetaan jollakin tavalla halventavaksi.
Maaperän alkuaineiden energiatasapainon ylläpitäjäkin on rintamitalikesteillä parempi arvonimi, kuin maajussi.