Putinin sanaan nimenomaan voi luottaa. Venäjä oli ensi kertaa läsnä
43. Münchenin turvallisuuskokouksessa vuonna 2007. Siellä Putin kaavaili melko suorasanaisesti tulevia toimiansa ja niihin vaikuttavia länsivaltojen toimia. Missä oli Syyllinen sotahaukkana silloin ? Onko intti edes käytynä, no ei ole Halla-Ahollakaan.
Putin muistutti, että Varsovan Liiton purkuun liitetty NATO:n ja muiden valtioliittojen itälaajenemisen rajoittaminen oli myös sopimus, jonka Bush teki Venäjän kanssa. Manfred Wörner oli jo Saksojen yhdistymisen aikana todennut, että NATO ei laajene Saksan rajojen ulkopuolelle. Nyt kun näistä poliittisista turvatakuista Ukrainalle, ydinaseiden poistamiseen liitettynä puhuttiin, niin jos yhtä niin ei toista noudateta. Oli myös sopimus siitä, ettei ohjustentorjuntajärjestelmiä tai keskimatkan ohjuksia tuoda keskiseen Eurooppaan lisää. Italialaiset puhuivat, että kansainvälisissä kriiseissä sotilaallista voimaa kolmansien osapuolten konflikteihin puuttumiseen voi käyttää NATO, EU ja YK, Putin korjasi välittömästi, milloin NATO ja EU ovat tällaisiksi osapuoliksi itsensä julistaneet ? No Italialaiset korjasivat erehdyksensä.
Agronetin tissiposket saavat ihan vapaasti uhota täysillä, revanssihengessä, Karjala takaisin ynnä muuta. Mutta aika vähän sillä vaikutusta on, yhtä vähän kuin Suomen hitaalla talousitsemurhalla ilmastonmuutoksen torjunnan etujoukoissa. Kysyn uudestaan, mitenpä ne Suomen vuoden 1939 rajat voivatkaan, onhan jo vuosi 2025 ? Suomi kyllä sai Talvisodassa aivan riittävästi sympatiaa, mutta sympatia ei ole mikään takuu.
Niinhän tuon NATO:n ajateltiin pelastavan Euroopan veltostuneet vanhainkotivaltiot, se NATO oli monelle saamattomalle valtiolle vähän niin kuin luvattu toimeentulotukipäätös, nyt kun Trump meinaa leikata tukea, alkaa sen sortin kitinä ja uikutus. Mitäpä muuta olisi voinut odottaa. Olisiko Euroopan johtajien aika lopetella teinimäinen silmien pyörittely ja alkaa tehdä jotakin tuottavaakin ja hankkia rahaa omiin pyssyihin. Mutta ai niin, ei ole kauan siitä ( v. 2011) kun meidän Vihreät vaativat aseistariisuntaa vielä ihan täysillä !

En enää viitsi enempää ottaa "sanoja orren päältä". Sieltä orrelta ei kauniita asioita tässä asiassa paljastu. Mopomiehen vertauskuva vapaaehtoisesta laduntekijästä, joka lopettaa ja sitten saa haukut ladun käyttäjiltä, on osuva. Vuoteen 2008 verrattuna Euroopan osuus NATO-valmiudesta on pudonnut puoleen, ihan siitä syystä, että EU-maiden kansantuote on junnannut paikallaan, USA:n noussut 1,8 kertaiseksi ! Voidaan siis sanoa, että EU-alue olisi ollut suunnilleen samalla osuudella NATO:n sotilaallisesta voimasta vielä 15 vuotta sitten, jos oletetaan. että kummallakin olisi panostus ollut suunnilleen sama 2% BKT:sta, nyt amerikkalaiset muodostaisivat jo 2/3 koko NATO:n voimasta, mutta sitten kun otetaan huomioon sotilasmenot, amerikkalaiset käyttävät noin 3,5%, eurooppalaiset eivät vieläkään pääse ihan täyteen 2%:iin. Eli USA:n painoarvo on ehkä 3/4, jopa 5/6 .
Ei ihme, että köyhät vinkuvat.
-SS-