Harkimo kritisoi rajusti kokoomusta ja sanoo suoraan, että Suomen talouden syöksy on kokoomuksen vika.
Liike Nytin puheenjohtaja Harry ”Hjallis” Harkimo sanoo, että kokoomus on tuhonnut politiikallaan Suomen talouden.
Kaikki alkoi Harkimon mukaan vuonna 1987 Harri Holkerin (kok) hallituksesta. Vuosina 2011–2014 toimineen Jyrki Kataisen (kok) hallituksen Harkimo syyttää aloittaneen ”Suomen talouden lopullisen syksyn” ottaessaan 47 miljardia euroa velkaa.
– 38 vuoden aikana kokoomuksella on 30 vuotta ollut joko pääministerin tai valtiovarainministerin salkku, eli vastuuta on turha kierrellä, Harkimo sanoo tiedotteessa.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2cf7664c-d624-446c-a955-eda4907af0b8
Harkimo on täysin oikeassa. Kokoomus on Suomen velkapuolue. Syyttää demareita mutta laskelmat osoittavat että eniten velkaa on ottanut kokoomus.
Kokoomus ei kuitenkaan halua kannattajillaan maksattaa tätä velkaa. Toimii täysin kuten Trump. Enää ei puutu muuta kuin että kokoomuksen vaalimainoksessa lukee "Suomi ensin"! Persujen vaalimainoksessa " Suomelle kaikki"!
Kokoomuksen vika on ollut se, että korkkarit ovat ottaneet vasemmistopuolueet messiin.
Huomatkaa, että aina kun kokoomuksen kumppaneina on ollut porvaripuolueet, valtion talous, velan lyhentäminen ovat olleet pääasiana. Toisin kuin esim.surullisenkuuluisassa
" sateenkaari hallituksessa" ( hyi vit tu mikä sana😡)