Nyt syysviljat ovat kellastuttaneet ainakin kaksi - kolme lehteä; vain hiekkarinteissä on heleänvihreää, mutta savisemmat paikat ovat aivan vaaleankeltaisia. Tuo värisävy ei lupaa hyvää, varsinkin kun niillä paikoilla kimmeltää vettäkin.
Uskon, että syysviljat säilyvät, mutta eivät ole parhaimmillaan, varsinkin jos tulee kuiva huhti-toukokuu. Vapun alla ja toukokuussa tulee muutama räntäkuuro, että apulannat sulavat, voi saada ainakin syysvehnän vielä kasvamaan. Ruis ei välttämättä pidä tästä sulasta kurakelistä.
Kyllä tuo nyt jo on alkanut vahvistumaan, että sänkikesannot ovat ensi kesän juttu. Syysvehnän siemen on jo lajiteltuna siilossa, apulantaa ei välttämättä tarvitse kovin paljon ostaa, joten kesällä tilaa seuraavaksi kevääksi vain sen verran, mitä paperille merkataan syksyllä kylvetyksi. Voisi jopa kalkita ja muutamia ojia perata. Rukiista en osaa sanoa, ei kyllä oikein kiinnosta, jos hinta jossakin vaiheessa jää 160 - 180 euroon, tai vain viljelysopimuksella. Nyt tarjotaan taas enempi hintaa väliaikaisesti, mutta torajyville teollisuus ei ole uhrannut muuta ajatusta, kuin että rajoja kiristetään äärimmilleen. Sanoisin, että jokin tiheään kylvetty Anna/Elvi/Riihi-ruis kohtuulannoituksella, 3000 kg:n satotasolla, eipä torajyviä parinkymmenen vuoden aikana löytynyt. Evolon ensimmäinen vuosi taisi olla torajyvien osalta laimea, sen jälkeen jokainen hybridipalsta on ollut mustapilkkuinen, ja silloisetkin rajat ylittäviä eriä tuli useana vuotena. Niistä selvisi 20 euron hinnanalennuksella ja tavara meni kyllä. Reetasta ei oikein vielä tiedä, se on vaateliaampi, onko myös herkemmin talvella harveneva. Amilot ja puolalaiset muutenkin voi unohtaa, haastavilla talvehtimisalueilla. Toisaalta, tilanne on tarkoituksella ajettu siihen, että 3 t ruissadolla ei voi päästä mitenkään kannattavaan rukiinviljelyyn.
Satotaso ja hintavaihtelu eivät silti ole pahimpia rukiinviljelyn riskitekijöitä, vaan juuri tuo rukiinjalostajien kehittämä torajyvätehtailu. Torajyviä ilmestyy jopa kevätviljoihin, vielä muutama vuosi hybriditorajyväpommin jälkeenkin !
-SS-