Kansanedustajat ovat aika pihalla. Ei kai sitä muuten kansanedustajaksi pääsisikään. Tuppirainen selittää väestönvaihtoa.
https://www.youtube.com/watch?v=CgEB8vXGFGcKoska väestönmuutosväitteessä on kyse harhaisesta rotuopin saarnaamisesta, sen väittämiä on turha ottaa liian vakavasti. Kuitenkin on tarpeen sanoa, ettei se tietenkään perustu tosiasioihin.Väestönvaihtoteoria voi olla harhainen, mutta rotuoppia ei voi pitää harhaisena. Aikoinaan stalin suosi kansanmaajussi Trofim Lysenkoa, koska Nikolai Vavilov tutki jotain helvetin geenejä. Eihän niitä ole, kun niitä ei näe. Samanlainen toveripolsevismi on valloillaan yksinkertaisimmissa demareissa. Asioita pidetään harhaoppina, koska näin on aina ollut. Kasvien ja eläinten ominaisuuksia on tutkittu enemmän, mitä ihmisten. Eri kasveilla ja eläimillä on erilaisia ominaisuuksia.
On täysin järjetöntä, että todistamatonta ominaisuutta pidetään totuutena, vaikka empiiriset näytöt puhuvat jotain muuta. Yleensä tiedemaailmassa tuollaiset paradoksit herättävät mielenkiintoa ja kannustavat oppimaan ja tutkimaan jotain uutta. Media ja etenkin yle muovaavat ihmisten mielikuvaa maailmasta, tuomalla esiin vain sille maailmalle sopivia uutisia.
Nyt rodulliset immuniteetit jopa luovat mahdollisuuksia vääristää historiaa.