Saa olla tyytyväinen Ylen radio-ohjelmatarjontaan, kun sitä vertaa vaikkapa 80-luvunkin kiihkeään punaiseen vyörytykseen. Toimittajat olivat silloin vielä täysin 60-lukulaisia poliittisesti radikaaleja vasemmistolaisia. Rinnakkaisohjelmassa julisti Taanila ja jos sitä yritti päästä pakoon muille asemille, niin vaihtoehtona oli vain ruotsinkielinen hyvinkuuluva kanava tai Yleisohjelman kanava, jossa soitettiin kirkonmenoja tai jotakin synkeää klassista musiikkia.
Kaupallisten paikallisradioiden perustaminen oli raikas tuulahdus ja varsinkin Ylen Radiomafian käynnistyminen. Siellä ei enää ollut paljon mitään poliittisuutta, vaikka oli siellä se paska Samuli Aaltonen.
Yrjö Länsipuro oli moskovassa ylen kirjeenvaihtajana silloin kun tsernobiilissä meni joku vikaan. 30-vuotta myöhemmin hän kertoi tapahtumista seminaarissa. Joku yritti onkia, ohjasiko yle tai Suomi sernobiiliraportointia. Länsipuro kuitenkin sen kiisti.
https://areena.yle.fi/1-3424484Tuossa tuo seminaari. Siitä saa sellaisen kuvan, että toimittajat kilvan hakivat totuutta ja eivät millään tavalla välittäneet siitä, mitä neuvostoliitto oli asiasta mieltä. Nykyiset "journalistit" voisivat ottaa oppia objektiivisuudesta. Aika oli kuitenkin hiukan itäpunaisen värinen.
Kaupallisuudessa on se heikko puoli, että kaupallisen kuunneltavan tai katsottavan määrittelee yleensä kysyntä. Jos ihmiset eivät käytä mediaa, homma loppuu siihen. Esim. juutuuppi antaa hiukan armoa ja luo alustan, jossa ei tarvita megalomaanisia markkinointipanostuksia, niin kauan kun guugle jaksaa touhua pyörittää. Silti ihmisiä houkutellaan julkkisten tai muoti-ilmiöiden kautta tilaamaan julkaisukanavia tai katsomaan/kuuntelemaan niiden ohjelmia. Jos ohjelma osoittautuu toimivaksi, tekijä voi houkutella ihmisiä muillekin sisällöntuotantoalustoille, joissa voi tukea ohjelman tekijää pienillä maksuilla.
