Täällä Apen sanotut asiat ovat monelta kantilta ihan totta, mutta ehkä ihan vähän äärimmäisiä. Voisiko olla niin, että tässä ei ole kyseessä joko–tai-tilanne vaan että tässä asiassa voidaan mennä myös vain ihan pikkuisen tähän meidän ajattelemaan suuntaan, sillä tavalla rauhallisesti?