Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.
  • Tavallinen aihe

Aihe Jouluntaikaa  (Luettu 2738 kertaa)

navettapiika

  • Vieras
Jouluntaikaa
Nyt on sitten toivoteltu hauskat joulut tutuille ja vähän oudoimmillekin.. Mutta kuulostaa se niin tyhjältä, kun vain hauskaa toivotellaan, mitä sinne hauskan taakse kätkeytyy...
Kerronpa teille..Niin se meidän joulunvietto alkaa jo toukokuussa, kuten Juicekin aikoinaan rallatteli. Kesäpossut saapuvat ja silloin jo lievää nälkää tuntien, mittaillaan ja aprikoidaan, minkälaisen kinkun eväs kasvattaa.
Tämän vuoden possut olivat rapsutukselle ahneita, kuten myös ruokakipon käännölle ja pois kuljetukselle. Sen erään kerran hangolla kalastenaana ja sikoja sättien paikalleen saaneena, en muistanut tätä harrasta hetkeä, kun  kinkun tuoksu valtaa talon.
Sikojen uteliaisuus järjesti taas tänäkin vuonna yhteisiä hetkiä koko perheelle. Naudankin karatessa tilanne vaatii pitkää pinnaa ja viekkautta, mutta sika on aivan oma lukunsa. Kukkapenkistä pilkahtava sian takapuoli ei näin talvella enään aiheuta verenpaineen nousua, mutta kesähelteellä se kyllä sen teki.
Ja kun siihen sikajahtiin osallistuu myös perheen pienet lemmikit, eli koirat, on hetki melkein talvisodan veroinen. Siihen on tänäkin vuonna uhrattu useampi tovi ja askel.
Se, ettei tilanteesta viisastuttu, johtuu ehkä vain siitä pohojalaasesta jääräpäisyydestä, että kyllä se naula sian pitää karsinassaan, vaan kun ei aina pidä. Se töpselikärsä on uskomattoman kykenevä purkuhommiin. Jos pitää vielä kukkapenkkiä hiukan penkasta sekin hoituu hetkessä. On se eläin tonkivaksi luotu.
Ja viimein koitti se viimeinen karkureissu navetan puolelle. Kieltämättä lehmien ilmeet olivat paljon puhuvia, kun kaksi vaaleanpunaista töpselikärsää marssi kesken lypsyn ruokintapöydälle. Ja se reissu päättyi tyhjään vastapestyyn vasikkaosastoon, missä sitten koitti se ikävämpi puoli näissä joulukinkku asioissa.
Jouluaaton kunniaksi hyppäämme suoraan kohtaan, kinkun uuniin laitto. Uunia oli jo edellisenä hiukan herkistelty ja nyt oikein kunnolla lämmitetty. Illan päälle se sitten koitti  ja siihen oli varattu: pelti, kinkku, kaksi raavasta miestä ja kahdet paksut kinttaat. Ja tänä vuonna oli jo hiukan hifistelyä matkassa ja mittanauhakin oli pöydälle varattu. Mittaamisen jälkeen karvas hetki koitti ja tehtävä osottautui jälleen kerran haastavaksi. Kinkku oli taas ylimitoitettu uunin suuluukkua nähden. Kolme senttiä liikaa..
En tiedä uunin latomis vuotta, mutta sen tiedän, ettei siihen aikaan ollut isot kinkut muotia, vaan pieni oli kaunista. Sisäpuolelta kyllä mahtuu se puoli sikaakin paistumaan, mutta suuluukku tekee hommasta mahdottoman.
Tänäkin vuonna kinkkua pyöriteltiin ja väännettiin, mutta suuluukkuun se jämähti. Puukkokin jo kaivettiin esille, mutta jos sittenkin voimalla. Hitaasti nitkuttamalla ja puskemalla se sinne uunin uumeniin painui. Ja hetki oli niin liikuttava.
Me teimme sen jälleen kerran ja ilman kinkun häväistystä.
Aamun tarkastuksessa olen todennut, että läski on sulanut tyylipuhtaasti, kuten aina. Ja nahka on rapsakka. Kypsyysaste, lusikalla syötävää..
Ja seuraava koitos onkin kinkun ulos saanti, mikä tapahtuu huomattavasti vähemmällä väkivallalla, kiitos sulaneen rasvan. Maistelua ja sen päälle harras keskustelu, hunnulla vai ilman.. huutoäänestys on huntua vastaan, mutta kuitenkin se siihen päälle asettuu. Jokin valta sentäs minullakin..
Ja näin on joulun ykkösasia valmis ja joulu voi alkaa.. tai sehän alkoi jo toukokuussa.
Hyvää ja kinkkuista joulua itsekullekkin säätyyn ja sukupuolettomuuteen katsomatta..viettäkää joulua ilman tarpeetonta häiriöitä ja unohtakaa hetkeksi maajussin surkeus ja viljatilin huono kate...Ja jos sieltä lahjapaketista se hölskyvä pullo löytyi, niin nauttikaa se hartaudella ja antakaa se hartaus muillekin. Jos sattuu rähinäviinaa, on maakellari hyvä paikka pidätellä sitä pulloa.
Tällä pienellä sekavalla selityksellä korkkaamme kinkun ja sen lahjapullon. Ja kiitos konjakin ja mehevän siankinkun, hyvää on ja niin ravitsevaa..
Hauskaa joulua
              Navettapiika ja elukka

Köntys

  • Vieras
Vs: Jouluntaikaa

Tuossa toisessa ketjussa ottosetä kertoi antaneensa possuille ennen teurastusta piparia, mites teillä  :D

Ja missä vaiheessa pitää tuonne maakellariin mennä joulua viettämään, jos tietää pukin tuovan viinapullon?  :(  :-\

Hyvää Joulua kaikille Köntykseltä  :-*

Piparia meillä ei saanut possu eikä teurastajakaan, eli piparittoman lähdön koki possuparka.  :'(
Jos tuo lahjapullon henki puhuu äänekkäästi ja tahtoo kanssajuhlijoiden liiveihin käydä käsiksi on viisainta lahjan saaneen ja pullon vetäytyä sinne  maakellariin viettämään laatuaikaa kahdestaan. Tällä toimenpiteellä taataan meidän veronmaksajien verorahoille järkevämpää käyttöä kuin selvitellä käräjillä kuka teki ja mitä. Vielä jälkihoitoihin voi upota pitkä penni lisää näitä verorahoja jos todella rähinäksi menee ja syntyy orpoja ja heitteillejätettyjä.. näiden välttämiseksi se maakellariin vetäytyminen voidaa suorittaa jo ennen lahjapullon korkkaamista. ::)

Ala-Pertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 10735
Vs: Jouluntaikaa
hahaa ;D minä tiesin. navettapiian sielussa asuu pieni anniswan. me tavan taaperot kun paistetaan kinkkua, niin se on tyyliin kinkku uuniin ja kinkku ulos. mutta kuten saimme havaita, sen voi tehdä myös taiteilijoiden tyyliin, tunteella.

meidän paistos on vielä uunissa. mittarissa näkyi olevan vähän reilu 80 astetta, joten jokunen tunti vielä menee :)

Viimeksi muokattu: 24.12.14 - klo:10:09 kirjoittanut Ala-Pertti

Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

navettapiika

  • Vieras
Vs: Jouluntaikaa
Siis, meillähän tehdään kaikki asiat suurella tunteella ja taiteellisella otteella. Jopa viimeöinen viemärin aukaisu operaatio. Tämä talo on tehty todellla haastavaksi käyttäjälleen. Ja tuon viemärin henkeä olen tässä viikkoja jo hoidellut viemärinaukaisuun tarkoitetuilla litkuilla ja rakeilla, mutta ei, se ei sille nyt riittänyt. Eilen se sitten päätti tehdä sen ja sylkäisi pyykkikoneen vedet pannuhuoneenlattialle, mistä seurasi jälleen koko perhettä yhdistävä hetki.
Sisälle kannettiin kompura ja letkua kymmenen metrin kela. Kaikki viemärit tukittiin muovipusseilla ja muulla tarkoitukseen sopivalla materiaalilla. Ja painoksi päälle ne kaikki kynnelle kykenevät lapsukaiset, kokoon katsomatta. Ja eihän toki tässä vielä kaikki, vaan myös altaitten viemärit piti tukkia ja jälleen painovoimaa tehostamaan perheenjäsen. Ja näin saattoi operaatio ilma alkaa..tunnin porstaamisen jälkeen koimme jälleen sen ihanuuden, kun viemäri kerran porahtaa ja vetää vedet sinne oikeaan osoitteeseen kohti imeytyskenttää läpi sakokaivojen. Tätä hetkeä voi melkein verrata Jeesuksen syntymään yhtä epäuskottava se on, mutta usko saa toivotun lopputuloksen aikaiseksi.
Nyt olemme taas kokeneet ihmeen ja joulusauna voidaan suorittaa myös  vedellä, vielä ei lumihanki käsittelyyn tarvitse tyytyä..
Näiden hartaiden hetkien uuvuttamana voin siirtyä kohti arkisempia askareita...
Mistäs vielä tätä taidetta väännettäs. ;)

Köntys

  • Vieras
Vs: Jouluntaikaa
Mistäs vielä tätä taidetta väännettäs. ;)

Kyllä meitä kiinnostaa se saunominenkin, ja jouluyö  :D

Pasi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2388
Vs: Jouluntaikaa
meidän paistos on vielä uunissa. mittarissa näkyi olevan vähän reilu 80 astetta, joten jokunen tunti vielä menee :)

Tuo mittari vissiin mittaa uunin lämpöä. Jos kinkussa on oma mittari, niin kuinka paljon se näyttää kinkun ollessa sopiva?

kyllä se mittaa kinkun lämpöjä :). ja se valmiin kinkun lämpötila kypsänä, se kai on taas niitä iäisyyskysymyksiä. meillä se on noin 92 astetta miedolla lämmöllä paistettuna.

voi hyvä jumala. että teitänkin perheessä on sitten sorruttu siihen kepulaiseen keksintöön, siihen (jos en olisi saanut ristillistä kasvatusta, sanoisin per keleen miinakenttään, mutta nyt tyydyn vaan toteamaan) satavuotiseen kiroukseen.
siitä riemusta et tule irti pääsemään, ennen kuin tilaat kaivurikoneen tontilles ja etsitten sen poistoputken sieltä viimeisen kaivon kyljestä ja teetten ohitusleikkauksen siihen imeytyskenttään johtaen ne likavedet johonkin avoviemäriin. jos mahdollisuus naapurin puolelle, aina parempi ;D
Hirveetä, jos on puoletkaan totta...

SKN

  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 52080
  • Keulamerkki-Erkki ja tähdet
Vs: Jouluntaikaa

Tuossa toisessa ketjussa ottosetä kertoi antaneensa possuille ennen teurastusta piparia, mites teillä  :D

Ja missä vaiheessa pitää tuonne maakellariin mennä joulua viettämään, jos tietää pukin tuovan viinapullon?  :(  :-\

Hyvää Joulua kaikille Köntykseltä  :-*

Possulle piparia? :o

Että sellanen setä.... :o
Kotimaisia metsän antimia jo vuodesta nolla.. http://psyvault.net/viewtopic.php?f=8&t=430

https://vimeo.com/31482159

Pasi

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 2388
Vs: Jouluntaikaa
meidän paistos on vielä uunissa. mittarissa näkyi olevan vähän reilu 80 astetta, joten jokunen tunti vielä menee :)

Tuo mittari vissiin mittaa uunin lämpöä. Jos kinkussa on oma mittari, niin kuinka paljon se näyttää kinkun ollessa sopiva?

kyllä se mittaa kinkun lämpöjä :). ja se valmiin kinkun lämpötila kypsänä, se kai on taas niitä iäisyyskysymyksiä. meillä se on noin 92 astetta miedolla lämmöllä paistettuna.

Iäisyyskysymyksiähän tämä, kun ruoka yleensäkin  ;D  Uunin lämpötilan pitää olla todella mieto jos kinkku noin kypsäksi paistetaan. Ellei tavoitteena ole myös aika kuiva kinkku. Meillä kinkku otettiin pois uunista vähän päälle 80 asteen lämmössä ja uunissa oli katkaisimen asteikon mukaan noin 110 astetta. Vielä ei ole maistettu, mutta on se aikaisempina vuosina tuolla tavoin ihan hyvin onnistunut.

Herpertti

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 13078

Toi 92 astetta taitaa olla jo vähän liikaa, siitä kinkusta tulee ylikypsä  8)
Makuhan ei huononen, ehkä jonkun mielestä vain paranee, mutta hajoaa leikatessa palasiksi  ;)
Hyvää yötä, sano mummo kun silmä puhkes

navettapiika

  • Vieras
Vs: Jouluntaikaa
Kinkkua on nyt sitten maisteltu ja täytyy myöntää, että puolen vuoden harras odotus on palkittu. Ja tänä vuonna annoin periksi, kinkku ei tule sitä sinappihuntuaan saamaan, vaan sinappisen kastikkeen herkkusienillä ryyditettynä ja valinnan vapaudeksi  kermakastiketta.. jos nyt oikein riehakkaaksi heittäytyy voi heittää perunat suoraan koirankuppiin ja tyytyä kinkkuun kastikkeella.

Viemäriongelma ratkaistiin nopealla ja yksinkertaisella liikkeellä, uppopumppu viimeiseen eli neljänteen kaivoon ja ojaan. Toimitus on tietysti kaikkien laillisuuspykälien vastainen, mutta takaa meille suhteellisen kuivan elämän. Vedenpaisumus ei ole aivan se asia, mitä odotan jouluyönä.
Tietysti lisäisi extremeä tähän meikäläisenkin elämään, kun liukastelisi märillä laattalattioilla, mutta oletan, että kukaan ei halua tehdä tuttavuutta meikäläisen katkenneitten luitten kanssa, niin pidättäydyn kuivilla, meinaan lattioilla.
Nyt on se  kymmenes kerta nähty Lumiukko ja todettu, ettei tämä nyt niin hyvä ohjelma ole, että kannattaisi joka joulu katsoa. Ja tänäkään vuonna mukulat eivät päässeet kuuman linjan läpi ja juttelemaan Joulupukille. Olisihan se ollut kokemus 25 vuotiaalle pikku-pojalle. Mutta yritetään ensivuonna uudestaan.. Ja nyt glögiä.. tai ei sittenkään. ;D

Oksa

  • Agronetin kehitysryhmä
  • Mestari
  • Jäsenryhmäluokka:
  • Viestejä: 71727
Vs: Jouluntaikaa
ja klökinä oikeaa eikä kaupan kuraa!    ja silti olne kyllä mieltä että tuo oma kinkku noilla mehevillä sisälteillä on kyllä syötävää.    muutama tunti oli 110 asteisessa ja sitten sinappihuntu korpuilla päälle.   kohta on kolmannes syöty mutta jouluhan on kerran vaan....