Vanha testamenttikö ei enää ole voemassa

Eipä sen oppeja näytä oikein kukaan enää ainakaan Suomessa harjoittavan.
Käypä vaikka ev.lut. kirkossa kerran asian toteamassa.
Niin. Tiedä häntä sitten. Kun tuon uutisen lukee.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/e424c0af-89c7-4b70-9317-1bc9f19b7f71"Tukea ohjattiin erityisesti homoseksuaalisuuden ja naispappeuden vastustamisella profiloituneille konservatiivisille järjestöille, jotka ovat kirkossa joutuneet vaikeuksiin.
Kirkolliskokouksen tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtaja, sateenkaarimyönteistä Tulkaa Kaikki -liikettä edustava Katri Korolainen (vihr) ihmettelee hallituspuolueiden arvoja.
– Ensin leikattiin kansankirkon yhteiskunnallisista tehtävistä miljoona ja nyt sitten osapuilleen sama summa annetaan konservatiivisen kristillisyyden tukemiseen, Korolainen sanoo.
Naispappeuden vastustajat
Valtio tukee Suomen evankelis-luterilaista kirkkoa noin 120 miljoonalla eurolla vuosittain. Osana hallituksen säästöohjelmaa kirkon valtionavustuksen indeksikorotuksia jarrutettiin yhdellä prosenttiyksiköllä. Sen vaikutus on yli miljoona euroa vuodessa.
– Kirkon valtionavustus annetaan koko yhteiskunnan kannalta tärkeiden tehtävien hoitamiseen, kuten hautaustoimen. Nyt siirretään rahaa naisia ja sateenkaariväkeä syrjiville järjestöille, jotka eivät kanna vastuuta koko kansakunnan asioista.
Suurimman potin, peräti 400 000 euroa saa kansanedustaja Päivi Räsästä lähellä oleva Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys. Kansanlähetys edustaa kirkossa viime vuosina poliittisesti aktivoitunutta amerikkalaisvaikutteista evankelikalismia eli kristillistä oikeistoa.
Toinen kiistelty lähetysjärjestö Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Sley saa 100 000 euroa. Kansanlähetyksen tavoin myös Sley vastustaa naispappeutta ja pitää kiinni kirkon perinteisestä ja yhä virallisesti voimassaolevasta avioliittokannasta.
Kansanlähetys ja Sley eivät itse koe syrjivänsä toiminnassaan sen enempää naisia kuin sateenkaariväkeäkään. Molempien järjestöjen opetuksen mukaan kirkon perinteinen avioliittokäsitys ja pappeus miehen tehtävänä nousevat suoraan Raamatusta. Järjestöt katsovat edustavansa tässä kristinuskon perinteistä opetusta, josta soisivat myös kirkon pitävän kiinni.
– Hallitus on valmis leikkaamaan merkittäviä summia aidosti tärkeää työtä tekeviltä kolmannen sektorin järjestöiltä, mutta yhtäkkiä löytyykin satoja tuhansia euroja juuri näille järjestöille, joiden Venäjä-yhteyksiä piispatkin ovat kyseenalaistaneet, hämmästelee Korolainen.
Korolainen tarkoittaa kirkossa puhjennutta riitaa Sleyn ja Kansanlähetyksen pappisvihkimyksistä. Koska Suomessa piispat eivät suostu järjestämään naispappeutta vastustaville miehille erillisiä pappisvihkimyksiä, järjestöjen palvelukseen on nyt vihitty pappeja Inkerin kirkossa.
– Inkerin kirkolla on Venäjän hallintoon tiiviit yhteydet. Näiden järjestöjen toiminta herättää huolta myös kansallisen turvallisuuden näkökulmasta. Piispainkokous selvittää, voivatko Sley ja Kansanlähetys jatkaa kirkon virallisina lähetysjärjestöinä.
– Järjestöt voivat menettävät satoja tuhansia, mikäli niiden katsotaan rikkoneen sopimusta kirkon kanssa. Sitäkö tässä paikataan?, kysyy Korolainen."
.
Niin kyllähän tuo monessa kohtaa tuntuu siltä, että Jeesuksen opetuksista Uudessa Testamentissa on unohdettu sellaiset asiat kuin armo, suvaitsevaisuus ja laupeus sekä "älkää tuomitko ettei teitä tuomittaisi" ja montaa muutakin asiaa. Kannat on otettu melkein suoraan Vanhan Testamentin puolelta. Muta ilmeisesti tiedöt asian paremmin?