Tervetuloa, Vieras. Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Näytä kirjoitukset

Tässä osiossa voit tarkastella kaikkia tämän jäsenen viestejä. Huomaa, että näet viestit vain niiltä alueilta, joihin sinulla on pääsy.
Sivuja: 1 2 [3] 4 5 ... 48

Viestit - PR

Yksi asia joka on voinut olla erilailla on salaojitus, 1970-luvun alussa monien lohkojen salaojitus oli vielä aika uusi, ja maan rakenteelta vie varmaan lähemmäs kymmentä vuotta sopeutua sarkaojien täyttämiseen, niin noita märkiä kohtia on ollut ihan eri tavalla siihen aikaan.



Juu. Meinasin kirjoittaakin, että saattaa johtua juuri noiden salaojien tuoreudesta. Mutta jätin kirjoittamatta, kun ajattelin, että joku irvileuka siitä jotain vääntää. Yhdellä pellolla on tänäpäivänä (30 vuotta myöhemmin) salaojituksen seurauksen pellon pintaan lykkääviä lähteensilmiä. Niihin ei mahda mikään, kun vaihtavat perkeleet melkein vuosittain paikkaansa. Pitää vain osata kiertää.
Kun olin mukula niin syksyt oli märjempiä tai sitten muuten vain oli jotain eri lailla. Sellaisia kuljunpaikkoja oli pellossa syyskynnöillä siellä täällä. Sitten kun upottiin, niin pölli pyörän alle ja juontokettingillä vanteeseen kiinni. Aina päästiin pois. Jos oli oikein vaikeaa, niin fältit piti jättää kuran joukkoon ja sitten kun sai traktorin riittävän kuivalle, sieltä käsin sitten kettinkeillä hinasi nekin kuiville. Oli muuten niin *****mainen operaatio irrotta hyvin uponneesta koneesta fältit, että mieluummin yritti ensin jotain muuta. Kun tuli (kylän toinen) neliveto ja sen upotti kunnolla ja soitti (lankapuhelimella kotona) sen kylän ensimmäisen nelivedon hinaamaan, niin parin pyynnön jälkeen ymmärsi olla kaivattamatta. Kun alkoi tuntua siltä, niin fältit ylös ja pakki päälle. En muistakaan, koska olisin vetelään jäänyt. Ojaan on joskus luiskahtanut sittemminkin pientareita kyntäessä.
Ex naapuri aikoinaan harjoitti kolmella hehtaarillaan maataloutta. Sillä oli takatuupparileukussa piikkipyörät pultattuna takapyöriin. Mikä lie niiden virallinen nimi. Ovat kun kärryn pyörät joissa ulkokehällä yhdessä rivissä samanlaiset kynnet, kuin aikoinaan rautapyörä traktoreissa. Asennettiin ikäänkuin levikkeen tilalle. Kolmesiipisiä fälttejä veti kovahkolla savimaalla kelissä kun kelissä. On ne tuolla ojassa pystyssä näemmä vieläkin. Mies ja Leyland ovat vaan vaihtaneet maisemaa.

Muutoin tuli vielä mieleen, että videon tapaiset "ketjut" oli muistaaksen saatavissa jo Valmet 15 ja 20-malleihin. Taisi olla muihinkin ajan merkkeihin.  :)
http://www.nettikone.com/valmet/20/904579

Siitä jollekki näppärä puutarhatraktori :D

Neliveto oikeen, mutta insinööri nappaa vähän liiaksi kehittämispalkkiota hinnassa  ;D

On harvinaisen raiskattu yksilö. Joku toivoo pääsevänsä tuntipalkoille.  ::)
Metsätalous / Vs: veroale
: 07.01.11 - klo:21:56

Nouseekos puunhinta vielä tässä kevätalvella kun verohuojennus loppui,vai saivatko yhtiöt ostaa riittävästi varastoihin.

Tuli tehtyä vähän liian pieni hankintakauppa loppuvuodesta,joten harkinnassa tehdä vähän enemmänkin ja myydä ne vasta keväällä.

Aika paljon saa hinta nousta tai teet kauppaasi enemmän, jotta pääsisit voitolle. Sinällään kaiken ottavat, mitä viitsit tehdä, oli kauppasi minkä kokoinen tahansa. Epäilisin kylläkin, ettei hinta järin nouse tälle talvelle. Miksi nousisi? Veroleimikoita on ostettuna yllinkyllin. Pehmeitäkin kohteita pystytään hakkaamaan miten haluaa.
Hei seis seis nyt!

Mihinkä käyttöön Te niitä vakuumikoneta hankitte?

Tätä laitetta käytetään pääasiassa lihan raakakypsyttämiseen.
Haluttu kappale vakumoidaan ja laitetaan raakakypsymään viileään (+0 - +4 astetta) kappaleen koosta riippuen 3-4 viikkoa. Ei saa jäätyä.

Raakakypsyttämisen jälkeen liha voidaan käyttää tai pakastaa tulevaa tarvetta odottamaan. Isot kappaleet (yli 3 kg) olen raakakypsyttämisen jälkeen leikannut pienemmiksi ja pakastanut sitten.

Jauheliha käytetään tai pakastetaan ilman mitään vakumointia mahdollisimman nopeasti.

Arvokala voidaan vakumoida pakastamista varten jos säilytysaika tulee olemaan pitkä.
Eiköhän jokainen saa tehä sillä vakuumikoneella mitä lystää  ;D

Saa kyllä. Mutta jussi on oikialla jäljillä. Normaalissa ammutaan-suolistetaan/nyljetään-riiputetaan-paloitellaan-pakastetaan systeemillä vakumointi sinällään on varsin turhaa. Raakakypsytykseenhän tuota lähinnä käytetään tai tapauksissa, kun ei heti (riiputuksen jälkeen) haluta/voida pakastaa. Mutta kukin käyttää, miten haluaa.

Olen muuten raakakypsytyksestä kuullut sellaisenkin reseptin, että valkohäntäpeuran paistit laitetaan saaviin ja niiden päälle vesipussi tiiviisti painoksi. Sillälailla, että on vähän niin kuin ilmatiivis myös. Sitten kun alkaa haisemaan, niin uuniin tms. On kuulemma hyvää. Ei ole tullut mieleenkään kokeilla, mutta jos joku haluaisi mureaa lihaa...  :D
Olen ymmärtänyt, että mitä halvempi kone, sitä kalleempia pusseja joutuu käyttämään. Ei se taida ihan suoraviivaisesti niin mennä, mutta oikein halpoihin härveleihin saattaa joutua ostamaan ihan omat pussinsa. Uudelleen käyttö on hiukan outo ajatus. Milläs tuollaisen saa niin puhtaaksi pestyä ja kuivatettua. Seuraava käyttötarvehan saattaa olla monen kuukauden päästä.

Vakuumikoneen hankinta on ollut kanssa aika kauan suunnitelmissa. Riistan kanssa pelatessa en ole kuitenkaan oikein vakuuttunut sen ylivertaisuudesta. Hirvieläinten liha säilyy vuosia pakkasessa ihan normipusseillakin. Puhtaushan siinä hommassa on puoli ruokaa ja sitä ei vakuumikonekaan miksikään muuta. Sellainen tiskipöydän yläkaapin alle ruuvattu käsipummpu muutama vuosi sitten jostain hankittiin. Sillä imastaan enimmät ilmat pois ennen pussin solmimista.

Vaan kyllä se tollanen vaakumihärpäke pitää itekin ihan uskottavuuden nimissä joskus hommata.  :D
Hyvä keino on myös elmukelmu. Siihen ensin kietoo kimpaleet tai jauhelihat ja sen jälkeen vielä jokin suojapussi niin on aika hyvä. Ei vaan helpolla tunnista mikä tuote on kyseessä kun kaikki muotoutuu kivan pyöreäksi. Halpaakin tuo on ja riittävän ilmatiivis pakastukseen. Tuo vakuumi on siitä hyvä että sen voi keittää :)
 Tuo katselemani kone tekee kaksi saumaa joten ehkä hiukan kärsii vaurioituneen tai "päivänvaloa nähneen" pussin :)

Siihen täytyykin liimata sellainen tarra, johon laittaa lajin, laadun ja vuosiluvun. Ei niitä muutenkaan millään tahdo tunnistaa. Meillä on ollut Tubberwaren valmiita tarroja, mutta kaippa tuossa menisi maalarinteippikin.

Ei kyllä hirveästi tule keittolihaa tehtyä, joten keitto-ominaisuudet ei oikein vakuuta. Mutta jos pistäisi haarukalla pari reikää ja uuniin. Panisi vaikka sipulit ja porkkanat jo pakastaessa valmiiksi, niin olisi valmis eines.  :D
Olen ymmärtänyt, että mitä halvempi kone, sitä kalleempia pusseja joutuu käyttämään. Ei se taida ihan suoraviivaisesti niin mennä, mutta oikein halpoihin härveleihin saattaa joutua ostamaan ihan omat pussinsa. Uudelleen käyttö on hiukan outo ajatus. Milläs tuollaisen saa niin puhtaaksi pestyä ja kuivatettua. Seuraava käyttötarvehan saattaa olla monen kuukauden päästä.

Vakuumikoneen hankinta on ollut kanssa aika kauan suunnitelmissa. Riistan kanssa pelatessa en ole kuitenkaan oikein vakuuttunut sen ylivertaisuudesta. Hirvieläinten liha säilyy vuosia pakkasessa ihan normipusseillakin. Puhtaushan siinä hommassa on puoli ruokaa ja sitä ei vakuumikonekaan miksikään muuta. Sellainen tiskipöydän yläkaapin alle ruuvattu käsipummpu muutama vuosi sitten jostain hankittiin. Sillä imastaan enimmät ilmat pois ennen pussin solmimista.

Vaan kyllä se tollanen vaakumihärpäke pitää itekin ihan uskottavuuden nimissä joskus hommata.  :D
Siskolla oli joulunpyhinä mukana työpaikalta saamansa ipad. Ihan hauska värkki. Kosketusnäyttö ei aina ihan hiffannut mitä halusi ja teki omiaan. Syy oli paikoitellen pienissä ikoneissa rinnakkain, jolloin yhden tietyn hipaisu nakkisormella oli hieman hankalaa. Onhan tuo omppu kanssa käyttöjärjestelmänä mikrosoftin savulle hiukan outo, muttei vaikea oppia. Asetusten asennus ei vaan mene samalla lailla kuin windowsissa. En sanoisi, ettikö menisi jopa helpommin, mutta kun ei osaa, niin ei osaa. Tai aikaa siis kuluu hiukan enemmän häslätessä. Hauska pelihän se on ja Miinan ja Manun lukuun ihan verraton.  :D
viime viikolla tuli ja tasan 80 cent / litra kesä ja 82 cent (vahvin) talvilaatu
69 cent talvi viikko sitten tilattu keskon kautta :D

Eli alvin kanssa 84,87.

Joo. Tarkalleen ottaen 0,6911 (alv 0%) => 0,8501 (alv 23%) Keskolta. Tai mistä minä tiedän, vaikka joku tikunvääntäjä saisi alvilla saman.  ;)
Tuli noita lämpölaitoksia joskus selviteltyä ja tällainen jäi chp:sta mieleen.

http://www.entimos.fi/tuotteet.htm

Tänä päivänä harvoin kannattavaa sähköntuotanto puulla. Sitten on vielä se, että jos saa investointituet, niin ei pääse syöttötariffiin ja toisinpäin. Jos pääsee tariffiin, niin ei saa olla mitään käytettyjä komponentteja. Tukipuolessa taas riippuu hiukan tukimuodosta.

Jossain tietynlaisen teollisuusyrityksen yhteydessä saattaisi olla kannattava tai kasvihuoneyrityksen. Sähkön ja puun hintakehityksen pitäisi kuitenkin eriytyä vielä aikalailla, jotta voitaisiin noista vakavasti puhua. Ajatuksena toki varsin kiehtova. Puuta vaan palaa sähkökilowattiin nykyhinnoilla liikaa.
On tehofilttereitäkin,en ole huomannut ongelmia.Mutat mistä sinne polttoainetankkiin joutuis epäpuhtauksia jos ei niitä sinne tankkaa.Säiliöt pitää puhdistaa myös ja täytön jälkeen muutama päivä ettei mee tankkaamaan niin  pölyt on laskeutunut pohjalle.Näin meillä ;D

TEHO-Filter suotimet kyllä läpäsee, ehkä vähä liianki hyvin ?
Aiemmin ideana oli sopan virtaus ulkokehältä suuodatin materiaalin läpi
ja navasta ylös.  Moottorin kyljes tai vaipalla oleva lämmitinvastus
toimi optimaalisesti verrattuna niihin joissa suodatus alkoi heti päällä
olevista reijistä ja jos kiteytymistä pääsi tapahtumaan peli hyytyi heti  :P
Ulkovaippaa lämmittämällä sai homman pelaaman TEHO suotimella mut
CAV/Bosch suotimet armotta tukossa  :P
Tosiaan tässä minu tapauksessa on siis patruunasuodatin siis sellainen mallia öljynsuodatin, on osin mezzoa tuo minun megavalmetti. Ja tällaisessa tapauksessa ehkä pienikin parafiinin kiteytyminen leikkaa tehot kierroksilta.
 Toisissa koneissa on sitten ihan normaalit suodattimet joihin tulee lasikuppia ja pohjaa erikseen. Tuollaisista tehofilttereistä oli joskus sisuskalut irrallaan kun vaihdoin suodatinta, noita lienee myynnissä myös alkuperäisosina.

Hitekissä on sellainen ominaisuus, että tiputtaaosa teholle kun polttoaineen syötössä onngelmia.
Viime perjantai-iltana agrinetistä tilattu talvi mpö oli toimitettuna eilen puoliltapäivin. Hinta oli jotain 83-84 sentin välillä, tuhat litraa vain otin kun ei säiliöihin enempää ollut tilaa syksyn ja alkutalven aikana tullut.
Elilen 22 pvä tuli tuo 29.11 Teboilta tilattu mpö kuivurille.
Saitko tilauspäivän hinnalla?
En vielä saanut laskua mutta se aiempi satsi taloon joka tuli 2 viikon päästä ainakin oli.

17.12. tilasin Keskolta talvimopoa tyyliin hinnasta viis, kunhan tulee nopeesti. 21. päivä tuli tavara 1800 L ja lasku kohta perässä. Tasan 85 c./L (alv 23%). Teppanan tavaraa. Olin varovaisen positiivisesti yllättynyt.  :)
Ei tuo nyt niin hirvittävän tarkkaa ole. Aikaisemmin oli (-80 luvulla) tarkkaa kun IH-tran oli luokitukseltaan parempaa. Nykyiset 10-30 taitaa täyttää luokituksiltaan pääosin samat vaatimukset, kannattaa tarkistaa luokat. Merkittävin ero on kylmäviskositeetissa, jos käyttää muuta kun IH-trania varomattomasti, voi suodattimen pohjat lentää. Oma 845 on pitänyt perässään ihan tavallista 10-30 eikä ole murheita ollut, tosin ei alle nollan paljon käynnistellä, kesäkone kun on.

Hy-trania kai tarkoitat? Oikeasti noilla öljyillä ei liene suurta väliä. Näissä vanhemman pään vehkeissä on joka kolossa omat öljyt. Ollaan käytetty hiukan kaikkia universaaleista 32:seen. Ongelmia ei ole ollut.
Metsätalous / Vs: Puun logistiikka
: 17.12.10 - klo:22:25
Kyllä ne vaan kaikki kerää jos sopimuksessa niin lukee. Yleensä vaan maanomistajat ottaa lumpit koska niistä joutuu melkein maksamaan että yhtiöt vie. Mutta ei ne ainuttakaan kasaa uskalla jättää laanille.

Tällä systeemillä tarkoitan nyt pääsääntöisesti normaalia puuta enkä mitään kokopuurunkoja. Parhaitenhan se sopisi harvennuksille missä puulajeja on paljon mutta määrät pieniä. Aukkohakkuut ja kokopuu sekä pylväspuut on sitten eri asia.


Jos ette usko nykyisen systeemin järjettömyyttä niin tehkää joku 400 kuutiön harvennushakkuu ja seuratkaa kuinka monta kertaa ajokone ajelee samaa uraa tai sitten lajittelee sekakuormia laanilla. Samoiten laskekaa kuinka monta kertaa tukkiauto käy metsässä hakemassa kuorman. Huomaatte hyvin äkkiä miksi ei siitä 3 kuution koivukuidusta tai niistä kahdesta koivutukista voida maksaa mitään.

Juu. Viisi kuutiota taitanee olla nykyisinkin alaraja mitä ostavat. Kävipä muutama vuosi sitten semmoinen, että oli puolen hehtaarin päätehakkuu pystyyn myytynä. Kauppahan täytyy ainakin ML:lla tehdä varmuuden vuoksi vähän joka puulajista. Eivät välttämättä ota jos ei ole alunperin kaupassa mainittu. Lohkolla ei juuri ollut koivua, mutta koivukuitukin papereihin ruksittiin ja hinta sovittiin muitten ohella. Sitä sitten kertyikin rohkeat 2,3 kuutiota. Yllätys oli jonkinmoinen, kun niistäkin sovitusti maksoivat. Vielä suurempi yllätys oli, että veivät aika pikaisesti vielä poiskin. Sieluni silmin ehdin nähdä jo pikkunätin kasan klapeja.  :D
Sivuja: 1 2 [3] 4 5 ... 48