Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: Puuha-Pete - 28.10.16 - klo:22:12
-
Tällä viikolla tasavallan presidentti Niinistö vieraili Iranissa. Rouva Jenni Haukio käytti vierailulla pään peittävää huivia. Se jakoi mielipiteet. Monen mielestä huivin käyttö oli kohteliasta. SDP:n Päivi Lipponen sanoi Ilta-Sanomien haastattelussa, että huivia on ehdottomasti käytettävä. “Täytyy kunnioittaa ihmisiä, joiden luona on vierailulla”.
Jos Pekka Haavisto olisi valittu Suomen tasavallan presidentiksi, Pekka ei olisi voinut mennä laisinkaan valtiovierailulle Iraniin puolisonsa kanssa. Siinä ei olisi auttanut edes burkha. Pekalla on nimittäin eräs täysin luonnollinen ominaisuus, hän on homo. Kun Suomessa homo joutuu kohtaamaan Twitterissä Aleksi Valavuorenepäonnistuneen kaksoispastissin homoista, Iranissa homolla on vastassa suomalaisvalmisteinen nosturi öljytyllä köydellä varustettuna.
Turun Sanomat paljasti, että Iranissa julkisiin hirttämisiin on käytetty myös suomalaisyritys Cargotecin nostureita. Ehkä Iran ei olisi suomalaispoliitikkoa hirttänyt, mutta sen sijaan paikallisille Pekka Haavistoille hirttotuomio on arkipäivää. Lesboja kohtaan ollaan Iranissa armollisempia. Rangaistukseksi riittää sata raipaniskua ja vasta neljännestä lesboilusta hirtetään.
Maassa maan tavalla, sanoisi suomalainen kulttuurirelativisti.
http://m.iltalehti.fi/uutiset/2016102822531745_uu.shtml?orig_ref=http://www.ampparit.com/

Just joo, Pekka kävi rauhaa sovittelemassa Sudanissa, joka on yhtä konservatiivinen homojen suhteen. Pekka olis aivan hyvin voinut tehdä valtiovierailun.
Toisaalta kun Haukio peitti päänsä Teheranissa kunniottaakseen paikallista kulttuuria, samaa käytäntöä pitäis vaalia myös Suomessa. Tämä naamioituminen pitäisi kieltää. Jos joku ottaa niin ruman akan, ettei ilikiä viiä sitä vaikka Vantaan, Espoon Ikeaan naamioitumatta, niin oma vika.
-
Onhan meillä ollut Seta-lainen pressa aijemminkin,

hohhoijjakkaa...nyt alkaa askarreet..hömö tijjaisten ruokinta...salaojan kuokinta jA kaukokiidon huolinta...

Koita kestää ja muista kulttuuri tuokio.
-
Puuha petelle tiedoksi Homous ei ole "täysin luonnollinen" vaan sairaus.

jo vain kulttuuri juomaakin on jäljelä.. jäljellä siisn
-
Puuha petelle tiedoksi Homous ei ole "täysin luonnollinen" vaan sairaus.
Eli homojen pitäisi päästä sairaslomalle kunnes paranevat ?
Mut pressaksi sopisi homo paremmin kuin joku suunnaton typerys. Sellaisiakin ehdokkaita ko. virkaan oli viimeksikin tarjolla :-\

Apilas...?
(http://67.media.tumblr.com/5ef4a3270542811d3b16a56abeafb4ef/tumblr_nd3e15DlnH1su195yo10_250.gif)
-
Ei tullut Pekasta presidenttiä vaikka 110% laulajista, kirjailijoista, näyttelijöistä ja toimittajista sekä 99,5% muistakin julkkiksista hihkui hänen puolestaan.

Äänestitkö sinä "peräkammarin" poika Pekkaa vai Paavoa?

Niinistöä molemmilla kierroksilla. Ensimmäisellä kierroksella "käytettiin saunan takana" kun en liputtanut Väyrysen puolesta.

Mää äänestin ekalla Pekkaa, ajatus huvitti niin paljon 😅😅

Ei tullu yllätyksenä . Voi helvetti sun ajatuksiisi .

Kuinka uskallat tunnustaa? Kohta västäräkit iskee.

Kaikki fiksut ihmiset äänesti homo Pekkaa. Pekka olis ollu kova luu Putinille purtavaksi. 😃😊😜😁
-
Minä nukuin tuona vaalipäivänä eipä paljon kiinnostanut kun ehdokkaina oli talousrikollinen ja homo.
-
Ei tullut Pekasta presidenttiä vaikka 110% laulajista, kirjailijoista, näyttelijöistä ja toimittajista sekä 99,5% muistakin julkkiksista hihkui hänen puolestaan.
Äänestitkö sinä "peräkammarin" poika Pekkaa vai Paavoa?
Niinistöä molemmilla kierroksilla. Ensimmäisellä kierroksella "käytettiin saunan takana" kun en liputtanut Väyrysen puolesta.
Mää äänestin ekalla Pekkaa, ajatus huvitti niin paljon 😅😅
Kuinka uskallat tunnustaa? Kohta västäräkit iskee.
En ole eka kerta kun tämän asian täällä myönnän 😅😅
Edelleen huvittaa ajatus, että meillä olisi peppureiska pressana. Lesbo on jo ollutkin 😅😅
Politiikka on peliä ja leikkiä, leikitään sitten me äänestäjätkin
-
Kaikki gayt ihmiset äänesti homo Pekkaa.
Korjaasin... ::)
http://www.sberbank.ru/en/individualclients

ja ilman kiel oppi virheitä
-
Ei tullut Pekasta presidenttiä vaikka 110% laulajista, kirjailijoista, näyttelijöistä ja toimittajista sekä 99,5% muistakin julkkiksista hihkui hänen puolestaan.
Äänestitkö sinä "peräkammarin" poika Pekkaa vai Paavoa?
Niinistöä molemmilla kierroksilla. Ensimmäisellä kierroksella "käytettiin saunan takana" kun en liputtanut Väyrysen puolesta.
Mää äänestin ekalla Pekkaa, ajatus huvitti niin paljon 😅😅
Kuinka uskallat tunnustaa? Kohta västäräkit iskee.
Kyllä minäkin äänesti molemmilla kierroksilla Pekkaa. Jos kokoomuksella olisi ollut joku liberaalimpi vaihtoehto niin sitten ääni olisi lähtenyt siihen suuntaan.
-
Kaikki gayt ihmiset äänesti homo Pekkaa.
Korjaasin... ::)
http://www.sberbank.ru/en/individualclients
ja ilman kiel oppi virheitä
No olis sinun häätyny kiriottaa pikemminki että homo-Pekkaa... ::)
-
Puuha petelle tiedoksi Homous ei ole "täysin luonnollinen" vaan sairaus.
Joo, sairaushan se on. tiedetään.
tekstini oli vain siteeraus Embusken kirjoituksesta.
-
Ei tullut Pekasta presidenttiä vaikka 110% laulajista, kirjailijoista, näyttelijöistä ja toimittajista sekä 99,5% muistakin julkkiksista hihkui hänen puolestaan.
Äänestitkö sinä "peräkammarin" poika Pekkaa vai Paavoa?
Niinistöä molemmilla kierroksilla. Ensimmäisellä kierroksella "käytettiin saunan takana" kun en liputtanut Väyrysen puolesta.
Mää äänestin ekalla Pekkaa, ajatus huvitti niin paljon 😅😅
...kaapin ovi narisee...
-
Ei tullut Pekasta presidenttiä vaikka 110% laulajista, kirjailijoista, näyttelijöistä ja toimittajista sekä 99,5% muistakin julkkiksista hihkui hänen puolestaan.
Äänestitkö sinä "peräkammarin" poika Pekkaa vai Paavoa?
Niinistöä molemmilla kierroksilla. Ensimmäisellä kierroksella "käytettiin saunan takana" kun en liputtanut Väyrysen puolesta.
Mää äänestin ekalla Pekkaa, ajatus huvitti niin paljon 😅😅
Ei tullu yllätyksenä . Voi helvetti sun ajatuksiisi .
Kaikki fiksut ihmiset äänesti Saulia. Sauli on ollu kova luu Putinille purtavaksi. 😃😊😜😁
-
Ei tullut Pekasta presidenttiä vaikka 110% laulajista, kirjailijoista, näyttelijöistä ja toimittajista sekä 99,5% muistakin julkkiksista hihkui hänen puolestaan.
Äänestitkö sinä "peräkammarin" poika Pekkaa vai Paavoa?
Niinistöä molemmilla kierroksilla. Ensimmäisellä kierroksella "käytettiin saunan takana" kun en liputtanut Väyrysen puolesta.
Mää äänestin ekalla Pekkaa, ajatus huvitti niin paljon 😅😅
Ei tullu yllätyksenä . Voi helvetti sun ajatuksiisi .
homo Pekka olis ollu kova kalu Putinille purtavaksi. 😃😊😜😁
korjattu.
-
Ei tullut Pekasta presidenttiä vaikka 110% laulajista, kirjailijoista, näyttelijöistä ja toimittajista sekä 99,5% muistakin julkkiksista hihkui hänen puolestaan.
Äänestitkö sinä "peräkammarin" poika Pekkaa vai Paavoa?
Niinistöä molemmilla kierroksilla. Ensimmäisellä kierroksella "käytettiin saunan takana" kun en liputtanut Väyrysen puolesta.
Mää äänestin ekalla Pekkaa, ajatus huvitti niin paljon 😅😅
Kuinka uskallat tunnustaa? Kohta västäräkit iskee.
Kyllä minäkin äänesti molemmilla kierroksilla Pekkaa.
Jostain syystä en ole ollenkaan yllättynyt, kun suvakkikirjoituksiasi lukee... ; ))
-
Ei tullut Pekasta presidenttiä vaikka 110% laulajista, kirjailijoista, näyttelijöistä ja toimittajista sekä 99,5% muistakin julkkiksista hihkui hänen puolestaan.
Äänestitkö sinä "peräkammarin" poika Pekkaa vai Paavoa?
Niinistöä molemmilla kierroksilla. Ensimmäisellä kierroksella "käytettiin saunan takana" kun en liputtanut Väyrysen puolesta.
Mää äänestin ekalla Pekkaa, ajatus huvitti niin paljon 😅😅
Ei tullu yllätyksenä . Voi helvetti sun ajatuksiisi .
Kaikki fiksut ihmiset äänesti homo Pekkaa. Pekka olis ollu kova luu Putinille purtavaksi. 😃😊😜😁
Olis kyl tarttenu äänestää pekkaa, just ton Putleraspektin vuoksi. Saukki ramppaa nykyään ryssälässä kuin pahainen IPUlainen...
-
Puuha petelle tiedoksi Homous ei ole "täysin luonnollinen" vaan sairaus.
Joo, sairaushan se on. tiedetään.
tekstini oli vain siteeraus Embusken kirjoituksesta.
No mikä niissä homoissa ahdistaa? Normaaleja ihmisiä, sattuvat vaan tykkäämään samasta sukupuolesta, eihän siinä ole mitään pahaa.

Mies, jonka intohimona on työntää peniksensä samaa sukupuolta olevan ihmisen aukkoon, joka toimii kys. tahon pas-kasuolena, on kaikkea muuta kuin normaali.
Suurin osa hinttareista näyttää olevan naismaisia sössöttäjiä...mikähän niissä on kehityksessä vinksahtanut?
-
Jos hinttailu olisi luonnollista, evoluutiokehitys olisi ajat sitten mahdollistanut kahden, samaa sukupuolta keskenään olevan ihmisen lisääntymisen. Piste.

No miksi evoluutio ei ole sitten karsinuthintsuja pois populaatiosta?

Tuo viimeinen lauseesi ei pidä paikkaansa. Ystäväpiirissäni on yksi avoimesti homoseksuaali mies, ja hän tietää nämä jutut paremmin kuin homofoobinen puuha-pete. Julkisuudessa pyörivät homot ovat usein vähän naisellisempia kuin esim. palomiehen ammattia harjoittava homo.

Evoluutio ei siihen pysty. Evoluutio ei ole karsinut populaatiosta pois kehitysvammaisiakaan.

Kysyt homolta mielipidettä homoista? Fine. Tää kertoo kaiken. Sama kuin kysyisit Putinilta mielipidettä Krimin valtauksesta,eli yhtä objektiivinen vastaus tulossa.
Mikä on "foobinen?" : DDD

Vaikka sit niin... Onoks sunu mielestä heterojen peppuseksi luonnotonta?

Exit only.

Eli seksi on vain lisääntymistarkoitusta varten?
-
Puuha petelle tiedoksi Homous ei ole "täysin luonnollinen" vaan sairaus.
Joo, sairaushan se on. tiedetään.
tekstini oli vain siteeraus Embusken kirjoituksesta.
No mikä niissä homoissa ahdistaa? Normaaleja ihmisiä, sattuvat vaan tykkäämään samasta sukupuolesta, eihän siinä ole mitään pahaa.
Mies, jonka intohimona on työntää peniksensä samaa sukupuolta olevan ihmisen aukkoon, joka toimii kys. tahon pas-kasuolena, on kaikkea muuta kuin normaali.
Suurin osa hinttareista näyttää olevan naismaisia sössöttäjiä...mikähän niissä on kehityksessä vinksahtanut?
Tuo viimeinen lauseesi ei pidä paikkaansa. Ystäväpiirissäni on yksi avoimesti homoseksuaali mies, ja hän tietää nämä jutut paremmin kuin homofoobinen puuha-pete. Julkisuudessa pyörivät homot ovat usein vähän naisellisempia kuin esim. palomiehen ammattia harjoittava homo.
Kysyt homolta mielipidettä homoista? Fine. Tää kertoo kaiken. Sama kuin kysyisit Putinilta mielipidettä Krimin valtauksesta,eli yhtä objektiivinen vastaus tulossa.
Mikä on "foobinen?" : DDD
Foobinen on kirotusvirhe. Varmaan ymmärsit kuitenkin, että tarkoitin fobinen.
Joo kysyin homolta homoista, koska luotan hänen tietotaitoon näissä jutuissa. Grindr sovelluksen kautta hän on tutustunut useisiin ns. kaappihomoihin, jotka ei ole mitään naisellisia tosi tv tyyppejä.
Ja viellä mitä tulee putleriin, niin ei hän kellekkään toimittajalle tai epäonnensoturille kerro mielipiteitään Krimin valtauksesta, mutta veikkaan hänen lähipiirinsä tietävän Putinin suunnitelmat Krimistä.
-
Se on maitu joka homoutta aiheuttaa. Hormoonit menee sekasten.
http://www.kauppalehti.fi/uutiset/harvardista-kuuluu-kummia-maito-tappaa/t6U2SwEb
Vielä enemmän ongelmia, kun maidosta tulee tekninen tuote jota oikeesti pitäis myydä vain Motonetissä 👹
http://www.iltasanomat.fi/ruokala/ajankohtaista/art-2000001038175.html
Onneksi tuosta ei tullut myyntimenestystä. 😃
-
Yleensä nää homofooobikot ja kaiken seksuaalisuuden vastustajat ovat sellaisia jotka eivät itse saa yhtään mitään 😂😂😂
Vähän sama kuin se, että minun mielestäni Ferrari pitäisi autona kieltää, koska minulla ei ole sellaiseen varaa eikä täällä ole kunnon teitäkään 😂😂
-
Jos hinttailu olisi luonnollista, evoluutiokehitys olisi ajat sitten mahdollistanut kahden, samaa sukupuolta keskenään olevan ihmisen lisääntymisen. Piste.
Itse asiassa viimeisimmissä tutkimuksissa on viitteitä siitä että homous on ollut evoluution ja ihmisen hengissä pysymyisen kannalta hyödyllistä. Mekanismi vain on ollut toinen kuin lisääntyminen.
Mm lintumaailmasta löytyy esimerkkejä siitä että homous on hyödyllistä. On lajeja joissa koiraat muodostavat parin. Panevat kyllä naaraan paksuksi että saavat munat mutta ajavat sen jälkeen naaraan tiehensä ja sen jälkeen koiraat hautovat ja huolehtivat poikasista. Kaksi koirasta on vahvempi pari huolehtimaan ja puolustamaan poikasia kuin koiras ja naaras.

Tuo tuskin toimisi ihmisten tapauksessa.. Toivolakin jatkuvasti sairauslomalla lapsen hoidon takia..vaj miten se oli..
-
Yleensä nää homofooobikot ja kaiken seksuaalisuuden vastustajat ovat sellaisia jotka eivät itse saa yhtään mitään 😂😂😂
Taitaa pitkälti olla näin. Kyllä jos seksi on vain lisääntymistarkoituksessa kerran kuussa pimeässä peiton alla kolme työntöä, ähkäisy ja kierähdys niin ankeaa on...
Itse asiassa mies on aika monesti historiassa pyrkinyt kontrolloimaan naisen seksuaalisuutta. Juuri että nainen tyytyisi tuohon kolmeen ja ähkäisyyn. Nainen ei ole saanut nauttia seksistä. Valitettavasti monessa kulttuurissa edelleen näin.
Mutta seksi voi olla hyvin monimuotoista eikä sen tarvitse myöskään olla exit only. Paitsi puuhiksen kaltaisille homofoooobikolle...
http://www.menaiset.fi/artikkeli/suhteet/seksi/exit-only-kahdeksan-kymmenesta-kokeillut-anaaliseksia
Ja tuon mukaan 25% harrastaa säännöllisesti? Kaikki epänormaaleja perverssejä ja miehensä samoin? Tuo kysely ei ole varmaankaan edustava koska mm tuo
https://www.terve.fi/parisuhde-ja-seksi/nain-moni-nainen-pitaa-suu-ja-anaaliseksista
kertoo ihan toisenlaisia lukuja. Mutta kuitenkin noin neljäsosa pitää hommasta? Neljäsosa väestöstä on epänormaaleja perverssejä.
Muutenkin seksi on kautta vuosituhansien ollut hyvin monimuotoista. Erilaisia seksin muotoja on jouduttu kirjaimellisesti harrastamaan henkensä kaupalla. Mutta silti kun aina ihmetellään nykyajan moraalin rappiota. Niin voisi todeta että "ei mitään uutta auringon alla". Mm raamatusta löytyy viittauksia tekopeniksiin, monissa antiikin kulttuureissa osattiin ja uskallettiin nauttia seksistä hyin monipuolisesti ja niin edelleen.
Mutta sitten on nämä puuhikset jotka haluavat normittaa seksin ja määritellä mikä on normaalia ja mikä ei. Yleensä varsin ahtaasta tai tiukasta reiästä katsottuna.
-
Jos hinttailu olisi luonnollista, evoluutiokehitys olisi ajat sitten mahdollistanut kahden, samaa sukupuolta keskenään olevan ihmisen lisääntymisen. Piste.
Itse asiassa viimeisimmissä tutkimuksissa on viitteitä siitä että homous on ollut evoluution ja ihmisen hengissä pysymyisen kannalta hyödyllistä. Mekanismi vain on ollut toinen kuin lisääntyminen.
Mm lintumaailmasta löytyy esimerkkejä siitä että homous on hyödyllistä. On lajeja joissa koiraat muodostavat parin. Panevat kyllä naaraan paksuksi että saavat munat mutta ajavat sen jälkeen naaraan tiehensä ja sen jälkeen koiraat hautovat ja huolehtivat poikasista. Kaksi koirasta on vahvempi pari huolehtimaan ja puolustamaan poikasia kuin koiras ja naaras.
Tuo tuskin toimisi ihmisten tapauksessa.. Toivolakin jatkuvasti sairauslomalla lapsen hoidon takia..vaj miten se oli..
Itse asiassa jos ajatellaan vieläkin olevia palkkaeroja. Niin ainakin koulutettu homopari kykenee todennäköisesti takaamaan jälkikasvulleen ainakin taloudellisesti paremmat olosuhteet kuin heteropari...

Niin varmaan, mutta miten tuon jaksamisen kanssa menee? Yleensä se nainen vain tahtoo venyä, kun mies karkailee..
-
Joo kysyin homolta homoista, koska luotan hänen tietotaitoon näissä jutuissa. Grindr sovelluksen kautta hän on tutustunut useisiin ns. kaappihomoihin, jotka ei ole mitään naisellisia tosi tv tyyppejä.
Muutaman homon tunnen ja kaikki eivät suinkaan sovi julkisuudessa olevaan homomiehen stereotyyppiin. Mutta saattaa esimerkiksi palomiehen tai sotilaan olla vaikempaa olla julkihomo ympäristön paineen takia? Kaappihomo sitten voi olla millainen vain.
-
Itse asiassa viimeisimmissä tutkimuksissa on viitteitä siitä että homous on ollut evoluution ja ihmisen hengissä pysymyisen kannalta hyödyllistä. Mekanismi vain on ollut toinen kuin lisääntyminen.
Itse asiassa jos ajatellaan vieläkin olevia palkkaeroja. Niin ainakin koulutettu homopari kykenee todennäköisesti takaamaan jälkikasvulleen ainakin taloudellisesti paremmat olosuhteet kuin heteropari...
Niin varmaan, mutta miten tuon jaksamisen kanssa menee? Yleensä se nainen vain tahtoo venyä, kun mies karkailee..
Tuota. Itse asiassa tuo vaikutus evoluutioon ja siihen että homous on ollut ihmiskunnalle hyödyllistä liittyy juuri tuonkaltaiseen mekanismiin. Sekin on stereotypia tietty mutta ilmeisesti empatiakyky ja hoivavietti ovat tyypillisesti suurempia. Näin homomiehillä on ollut suurempi kiinnostus huolehtia jälkeläisistään ja pienempi kiinnostus lähteä kavereiden kanssa kaljalle. Kuitenkin on ollut pääsääntöisesti fyysisesti naista voimakkaampi puolustamaan niitä jälkeläisiään.