Agronet
Keskusteluaiheet => Vapaa sana => Aiheen aloitti: navettapiika - 20.06.15 - klo:12:00
-
Oli synkkä ja myrskyinen yö.. joo näin alkaa Muumipapan muistelmat, mutta ei tämä juttu juhannuksen yöjuoksusta..
Jos nyt on pikkasen mahan seudulla kiertävää liikehdintää tai muuten olo hiukan epävakaa, suosittelen lukemisen siirtämistä parempaan olotilaan, sillä tämä voi kokeilla herkkää masua liikaa..
Illallahan olikin jo puhetta hyvästä kissa-vuodesta, joten tuvassa käy syömässä muutama narttu ja hoikenneesta olomuodosta olemme päätelleet jossakin olevan kasa karvaisia palleroita. Yhden emon tekeleet ovat vielä tiellä tietämättömällä.. Mutta illalla se taas kotiutui tuohon ruokakipon ääreen ja minä joutessani ajattelin nyt paikallistaa emon kulkemista.
Heitin yöpaidan pois ja puin tilalle muhkean hupparin, sääskisuojaksi, toki myös housutkin.. Saappaat jalkaan ja menoksi. Jokainen joka on joskus yrittänyt seurata narttukissaa tietää, että se ei mene koskaan suorinta reittiä pesälle. Niinpä nytkin kierrettiin talo, talon takaa pusikkoon, sieltä heinälatoon ja ladon toisesta päädystä ulos, lehmihakaan ja sitten pohjanmaan hallin laajalle konekentälle. Siellä se pyörähti ympäri ja minä lietekärryn taa... Se on siinä tien vieressä otollisella paikalla, jatkuvaa käyttöä silmällä pitäen.
Hitaasti kiersin lietekärryn takaa, toiselle puolen ja silloin tallentui verkkokalvoille järkyttävä näky... Naapurin kesävieras oli päättänyt lähteä iltakävelylle ja tutustumaan paikalliseen maatalouteen. Mutta hätä ei lue lakia, oli tullut pakollisen nesteen poiston aika. Kuinka ollakaan minä yllätin hänet puskapissiltä ja kyllä, komeudessa ei ollut moitteen sijaa.
Hiukan mies häkeltyi, mutta kaupunkilaisena hoiti toimituksen loppuun ja käsi ojossa päivää.. Jos nyt vain sanallisesti, päiväää. Kissa mokoma pääsi karkuun, mutta mies halusikin tehdä lähempää tuttavuutta.
Juttelumme kattoi koko tilamme toiminnan ja paalaus tilanteen..kunnes elukan vaativa ulvonta keskeytti sen, minun oli pakko toivottaa öitä ja palata pihaan..Mutta ei mies noin vähään tyytynyt, vaan pyysi nähdä noin komeasti ulvovan elukan likempää.. Enhän toki voinut kieltääkkään, kun nyt jo melkein kaiken miehestä olin nähnyt, joten pyysin toki käymään pihassa.
Mutta navettakin kiinnosti.. Minä tarjosin haalareita ja kumisaappaita, mies hiukan horjahdellen lisäsi varustuksen ja navettaan.
Hieho siinä punnersi uutta tulokasta maailmaan, mutta olipa toinen sorkka jäänyt jonnekin luitten taa.. Joten pahoitellen ilmoitin suunnitelman muutoksesta ja käskin miestä poistumaan paikalta, mutta on kuulemma sen verran maailmaa nähnyt,ettei yksi poikiminen häntä hätkäytä.. Asia selvä. Mutta se minun asuste ei oikein ollut poi´itus kamppeeksi sopiva, heitin sen tyynesti pois. Joten päälle jäi varsin hemaisevat mustat liivit ja sitten hommiin. Kainaloita myöten hiehon sisuksiin ja mies urhoollisesti seisoi vieressä..
Jalka oikeni varsin näppärästi, onneksi pieni kaveri tulossa. Ja sukkana ulos..
Minä kumarruin vasikan ylle ja pyyhin limat ja kalvot turvan ympäriltä.. ja siitä varovasti nousin ylös ja silloin se räjähti kuin tulivuori.. Iso mies kun sylkee oksennusta samaan tahtiin kuin tulivuori laavaa, ei suunnalla ole väliä. Ensimmäinen laatta osui olkapäähäni, mutta pahaksi onneksemme käännyimme molemmat ja seuraava ryöppy tulikin sitten suoraan rinnuksille..
Järkytykseltäni en sanaa saanut suusta, mutta ennenkuin olin puhumaan kykenevä oli kesävieras poistunut samaa tietä kuin tulikin..
Ja minä vesiletkulle huuhtelemaan suurimmat sattumat ensihätään pois. Sitten vähän vähemmillä takaisin navettaan ja vasikka karsinaan.
Palatessani huomasin navetan ovella haalarin ja saappaat, mutta mies oli kadonnut. Tekikö järkytys, tai äkillinen syntymän huuma miehelle kepposet, mutta lopputulos oli kyllä yllätys.
Noo, aamulla jaksoi jo "Maitokahvi" hymyilyttää..odottelen tässä mielenkiinnolla, koska yöllinen vieras käy sen vihkisormuksensa noutamassa, mikä siinä oksennusta pidellessä oli sinne navetan lattialle pudonnut...
Ja sen saamarin kissan saa ampua. ;)
-
siinä se taas nähtiin mimmosia hanttapulia ne kaupuntilaiset pohjimmiltaan ovat. tämäkin huithapeli tietysti näytteli niin osaaottavaa ja avuliasta kiinnostunutta,samalla kuvitteli saavansa tuosta kätevästi itselleen kesäkissan, jolla olisi siten iltojaan viihdyttänyt. tietysti akaltaan salaa.
syksymmällä olisi sitten kuitenkin alkuhuuman ja kännisen kuvitelman mentyä ohi, palauttanut tuon viattoman luontokappaleen piian hoiviin. hlevetti mikä pervo.
-
Kyllä Navettapiika on ihan väärällä alalla. Kirjailija tai käsikirjoittajaksi sinun tulee pyrkimän. Juonenkäänteitä ainakin riittää.
-
Mielenkiintoinen tarina ;D
-
eihän tuo ala mikään väärä ole vaan pitää alkaa hyödyntämään tuota sanallista arkkua jolla saabi sitten sivuansiot ansainnan mukaan. nuo jotku on kyllä hauskoja seurata noin niin kuin sivusta. ite joskus naureskellu noita kaupuntisankareita kun käyvät kattelemassa vasikoita! koolla ei niin väliä, kuten viimeeks semmonen kolmevuotias tuumasi; komeat amberssonit mutta liivittä kulekiminen ei meillä onnistuis!!! hetki naurettiin ääneen!
-
Wauuu. Aitoa juhannusyön taikaa
-
Ja nyt jäi ne saamarin yrtitkin keräämättä ja uimatta siellä ruispellossa... Taas menee vuosi hukkaan, kun ei tiedän minkä näköseen tässä olisi panostettava. >:(
-
Eli ei siis pidetty kädestä :-\
Kuten saamme lukea, maalla sattuu ja tapahtuu!
-
Ei todellakaan, mutta kuka tietää... Varatut olen kyllä luvannut kiertää kaukaa ja tämänkin suhteen ainakin pari metriä on hyvä pitää rakoa, osumatarkkuus ainakin heikkenisi sillä matkalla. ;)
-
Ei todellakaan, mutta kuka tietää... Varatut olen kyllä luvannut kiertää kaukaa ja tämänkin suhteen ainakin pari metriä on hyvä pitää rakoa, osumatarkkuus ainakin heikkenisi sillä matkalla. ;)
Juu mut kai se joskus osuu jos riittävästi yritetään....

Niin, kyllähän se sokea kanakin sen jyvän löytää.. ::)
-
Minäs päivänä se maitokuski on kulkeilla?
-
Minäs päivänä se maitokuski on kulkeilla?
Ensi yönä, mutta taitaa olla kesälomansijainen ajamassa, kun vääntää niin pirun tiukkaan tuon pesuhatun kiinni. >:(
-
Minäs päivänä se maitokuski on kulkeilla?
Ensi yönä, mutta taitaa olla kesälomansijainen ajamassa, kun vääntää niin pirun tiukkaan tuon pesuhatun kiinni. >:(
Olisko siis ehkä viriili nuorimies puikoissa....

En minä tiiä, en millään viiti käydä kattomassa puoli kahdelta yöllä..tietysti vois kameran asentaa..
-
heh, mutta sitten kun kattois että joku vanha kääkkä hakee maitua ja ihan kiusallaan vääntää tiukkaan... aikoinaan kun naapuri valitti että jättää kuski oven aina raolleen niin seuraavalla kerralla ei ollu raollaan. oli koko karjapihan tavaramäärä kasattu ovea vasten, isännällä meni tovi purkaa se rojumäärä oven takaa...
-
Minäs päivänä se maitokuski on kulkeilla?
Ensi yönä, mutta taitaa olla kesälomansijainen ajamassa, kun vääntää niin pirun tiukkaan tuon pesuhatun kiinni. >:(
Olisko siis ehkä viriili nuorimies puikoissa....
En minä tiiä, en millään viiti käydä kattomassa puoli kahdelta yöllä..tietysti vois kameran asentaa..
Voi herttileijaa. :o :o :o :o

Ei mulla ole kyllä tapana maitokuskia ahdistella.. ::)

Sä et nyt lähtenyt mukaan aloittamaasi ajatusleikkiin jota moni odotti.....
-
Tähän vois nyt kirjoittaa muutamia oikeasti kiinnostavia juttuja, mut ei vaan viitti ;D
Ehkä CoC-chatissä ;D
-
Tähän vois nyt kirjoittaa muutamia oikeasti kiinnostavia juttuja, mut ei vaan viitti ;D
Ehkä CoC-chatissä ;D
Please, enlighten us... ::)
-
Onks yöjuoksu sitä ku yli viiskymppiset kärvistelee eturauhasen kanssa ja kuseksii koko yön tunnin välein? ???
-
Tähän vois nyt kirjoittaa muutamia oikeasti kiinnostavia juttuja, mut ei vaan viitti ;D
Ehkä CoC-chatissä ;D
Please, enlighten us... ::)
:-X
-
Tähän vois nyt kirjoittaa muutamia oikeasti kiinnostavia juttuja, mut ei vaan viitti ;D
Ehkä CoC-chatissä ;D
Please, enlighten us... ::)
:-X
Hasita vitu run kari
-
Minäs päivänä se maitokuski on kulkeilla?
Ensi yönä, mutta taitaa olla kesälomansijainen ajamassa, kun vääntää niin pirun tiukkaan tuon pesuhatun kiinni. >:(
Olisko siis ehkä viriili nuorimies puikoissa....
En minä tiiä, en millään viiti käydä kattomassa puoli kahdelta yöllä..tietysti vois kameran asentaa..
Voi herttileijaa. :o :o :o :o
Ei mulla ole kyllä tapana maitokuskia ahdistella.. ::)
Sä et nyt lähtenyt mukaan aloittamaasi ajatusleikkiin jota moni odotti.....
Mä niinku petin odotukset.. eli olisi pitänyt mennä näin... kello yksi kaksikymmentä nykäisen saappaat jalkaani ja lähden hiihtämään pihan poikki yöpaidassa kattomaan poikivaa lehmää( sellainen on kyllä) ja väännyn pihattoon asti ja siellähän uusi tulokas on tulossa, mutta lehmän ponnistelut ovat jotenkin voimattomia, joten menen auttamaan.. Siinä rytäkässä sotkeentuu yöpaita ja vettäkin tulee taas aivan kaatamalla.. Saan vasikan ulos ja nostan emän nuoltavaksi parteen.. Lähden kylmästä hytisten hakemaan vaatetta lisää, että saan siirrettyä vasikan pois..
En kuullut maitoauton tuloa, mutta märkä yöpaita tuntuu iholla ikävältä, joten riuskalla otteella heitän sen pois ja menen hakemaan maitohuoneen eteisestä kuivaa takkia ylleni, mutta nyt onkin jo riuska maitokuskin sijainen irrottamassa letkua tankista ja kävelen suoraan hänen niskaansa,kun en huomaa hänen kumartunutta ruumistaan tankin päädyssä.. Siinä kakistellen yritän pyydellä anteeksi törmäilyäni ja katson nuoren miehen selkää, kun hän vie letkua takaisin autoon.. Kuitin kanssa hän palaa takaisin ja murahtaa, että kaikkihan on luonnossa soviteltavissa..................oliko nyt paree??? ;D
-
navettapiika o taas tänäki juhannuksen villinä.. :-\ :-\ ;)
Rupiaa kaivo kuivumaan kun markkinointi lisääntyy ;D
-
Tietynlainen mielikuva piiasta on jom muodostunut verkkokalvoile...jos pääsis kärpäseksi kattoon ...tiedä vaikka jättäis syvän pari lyöntivä välliin ku oikkeata elämää näkis .. :-[
-
mutta uhrautuvainen luonne se maitua hakeva nuorimies. solis varmaan mennyt piian puolesta juoksemaan sinne ruispeltoon. ajatteli uhrautua, koskapa toinen niin kylmissään ja ilman paitaa.
-
Olen niin säälittävä, että kyllä se maitokuskin tuuraaja olisi tehnyt paljon muutakin puolestani... :-[
-
Olis se maitoauton omistaja voinu vähä ihmetellä jos tuuraaja olis jääny navettahommiin....ja onhan sitä kuulemma ennenvanhaa käyty navetan ylisillä "heiniä pudottamassa" :P josko sitä meinasit...
-
Heinät on niin ikäviä, kun kutittaa...mutta voihan se maitokuskin saatella sateen liukastaman pihan yli, ettei tällainen puolirampa vaan kaadu tuossa pihalla.. ::)
-
Heinät on niin ikäviä, kun kutittaa...mutta voihan se maitokuskin saatella sateen liukastaman pihan yli, ettei tällainen puolirampa vaan kaadu tuossa pihalla.. ::)
Eli sillon tarvii PITÄÄ KÄDESTÄ KIINNI!!!

No, kyllä tämän kokosta akkaa saa ottaa ihan tosissaan kiinni jos meinaa, että siitä apua on... ;D
-
Onkos Uuno Turhapuro samaa sukua ja huonetta, vai onko teillä sama pukeutumiskonsultti?
-
Onkos Uuno Turhapuro samaa sukua ja huonetta, vai onko teillä sama pukeutumiskonsultti?
On meillä sama stailisti..se jäi työttömäksi, kun Turhapuro lopetti, niin mä säälistä sen palkkasin.. ;D
-
Tiedän kyllä verkkosukkaHOUSUT, mutta että sillä verkolla voi näemmä verhota.....jotain ihan muuta. Parempi kala verkossa kuin tuo...
-
Sehän tuo paljasteleva pukeutuminen on julkkistenkin joukossa kuuminta hottia, miksei myös mulla????????????? >:(
-
Mutta jos toi kuvassa oleva onkin maitokuski....Kaiken näkösiä löytyy. 8)
-
Mutta jos toi kuvassa oleva onkin maitokuski....Kaiken näkösiä löytyy. 8)
Ei luoja paratkoon..ihme jos yöllä pitää kulkea.. ???
-
Päihdeterapeutin piirteitä myös ;D
-
Vesipullohan on mun tavaramerkki, mutta kukaan ei tiedä,mitä siinä on... ;)
-
Täälläpäin joskus tuli pikutyttö kovalla tohinalla navetalta ja huusi: "Äiti äiti maitokuski panee meidän karjakkoa ruokintapöydällä."
-
Ihan mielenkiinnosta, mitkä ovat hakusanat tuollaiselle verkkopaitapiialle. Vai onko skn groupilla oma kuvapalvelin täynnä erilaisia erikoisuuksia. ;D ;D ;D
[/quote]
Samaa olen miettinyt, ihan joku oma jemma mistä näitä kaivelevat. Ei ehkä kaikkein kuuminta markkinatavaraa... ???

Johan mä sen sanoin, meidän perhealbumi, se s...tanan nulikka sen taas julkaisi.. >:(
-
Olen niin säälittävä, että kyllä se maitokuskin tuuraaja olisi tehnyt paljon muutakin puolestani... :-[
no olisin minähi tuossa tilanteessa mahtanut mennä pisemmällekin. en ehkä säälistä.
-
Olen niin säälittävä, että kyllä se maitokuskin tuuraaja olisi tehnyt paljon muutakin puolestani... :-[
no olisin minähi tuossa tilanteessa mahtanut mennä pisemmällekin. en ehkä säälistä.
Minä pistän kyllä vähän eholle... ::)
-
elä eppäele. minustahi voi tarvittaessa löytyä melkomoinen ritari ;)
-
elä eppäele. minustahi voi tarvittaessa löytyä melkomoinen ritari ;)
Vai oikein ritari...vaan minusta ei kyllä saa linnanneitoa, edes plastiikkakirurgin avulla.. ;)
-
no ei nyt takerruta pikkuseikkoihin. olisin mä sitten kuitenkin edes malporon tarjonnut, tai lämpimän takin ;)
-
No, sekin olisi ollut jotain.. ja onneksi sitä yöjuoksua riittää..hieho näkyy kituuttavan ja yöksi venyttävän, tiedä kehen tuolla törmää, vaikka kunnon ituhiippariin. ;D
-
mihinä päin se oli siittä myllyltä.
-
Kun kääntyy aina oikealle, niin sitten on oikealla tiellä.. ;)
-
No, sekin olisi ollut jotain.. ja onneksi sitä yöjuoksua riittää..hieho näkyy kituuttavan ja yöksi venyttävän, tiedä kehen tuolla törmää, vaikka kunnon ituhiippariin. ;D
Se joku voikin sit kertoa miten nukkuisit paremmin, ellei se ole jo tullut selväksi ;) Ja tuollainen ilmeisen toimeen tarttuva emäntäaines voipi olla kysyttyä, ei ehkä kaapunkilaisten mielestä...esimerkin jo tarinoitkin aiemmin ::)

Kyllä nyt täytyy tuottaa pettymys, ei niitä ottajia ole.. tai sitten on, mutta kun ovat unohtanneet, että heillä on jo yksi siellä kotosalla tai sitten halut loppuu tykkänään, kun kuulee, ettei minun kanssani oikiasti pääsekkään rikkaisiin naimisiin... :-[
-
... jos ei mäne kylkysilleen! hitto, että noita kulkijoita riittää. tosa kun äsken lanasin tota läpitietä niin ysk naikkonen pyssäytti meikäläisen adoniksen koko tien leveydellä ja kysy onko mulla tulta? hää kaipas laavulle notskia ja ei ollu tikut mukana. toi tupakin sytytin nyyssä on ihan hyvä keksintö, sillä raapasin hälle tulet tikkuun ja siitä läks kiikuttaan laavulle. toisaalta vahinko kun olin jo paluulla enkä jaksa enää vekslata värkkii ympäri niin tais jäähä nokikahvit saamati. btw, väsyttää tään päivän juoksut jo ihan tarpeeks, vois saaha väärän kuvan meikästä: haukotteleva tuttiritari!!!
-
Yöjuoksuhan on kuulemma konkurssissa... mitäs täällä enää meuhkaatte, pelit on soitettu? ;)
-
Yöjuoksuhan on kuulemma konkurssissa... mitäs täällä enää meuhkaatte, pelit on soitettu? ;)
Sama asiahan se tietysti melkein on yöjuoksu ja yölintu..jos se yölintu on yöjuoksulla niin onko se laulamassa vaiko vonkaamassa?? ???
-
Kyllähän se yölintu on juoksuseuraa vailla jos se laulaa. Pienikeuhkoiset älkööt vaivautuko.
-
eisse keuhkojen koko niin ratkaiseva ole.
-
Siinä laulannassa ei malporomiehet pärjää, pihinä ei pitkälle kuulu. Jääpi saamatta ja suku jatkamatta.
-
Ei näkynyt laulajaa, eikä ituhiipparia viime yönä, eikä kyllä poikinut hiehokaan.. :'(